Juoksutinjuusto eli kehäjuusto
3 l täysmaitoa
2 tl juustonjuoksetetta (apteekista)
1,5 tl suolaa
Lämmitä maito 37-asteiseksi. Sekoita siihen juoksute ja anna seistä lämpimässä, kunnes maito alkaa kiinteytyä. Tee massaan pari viiltoa, jotta hera pääsee erottumaan. Maito kiinteytyy noin tunnissa.
Kokoa massa kostella sideharsolla vuorattuun puiseen juustokehään tai kuituliinalla vuorattuun muovilävikköön. Painele hera pois ja sekoita massaan suola.
Pane kehä painon alle vadille tai lävikkö kulohn päälle kylmään valumaan seuraavaan päivään. Juustomassaa voit maustaa suolan lisäksi yrteillä.
Lähde: Pojanluoma, R. Perinnemakuja maakunnista. Tammi 2004
Varsinais-suomesta
2
860
Vastaukset 2
- vanha kokki
Näyttää olevan Kolmosen mukaan Ikaalisten pitäjän ruokia. Ohjekin on liki sama, ainesmäärät vain muuttuvat. Näin ne ruokalajit leviävät myös ulkomailta meille, yleensä hiukan muuntuneina.
Tässä taannoin kirjoitin Virolaisista perinneruoista ja eräästä heidän vanhimmasta tunnetusta ruokalajista eli kaurakiisselistä. Samainen kaurakiisseli on Etelä-Karjalassa Imatran pitäjänruokiin luetteloitu perinneruoka. Mitenkähän lienee kulkeutunut sinnekin asti. - tietoa kaipaava
mikä on iha oikeesti varsinaissuomen perinne ruoka, ei kai se mikään juusto ole, jos joku tietää niin voisko laittaa ohjeenkin tänne. ohjetta ja tietoa kaipaava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102331Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???271085- 71932
- 105930
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha597887- 48855
- 85770
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69664
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31656