Psykopatologia kysymys

Hulianteri ,

Olen 45v ja tuosta 20 vuotiaasta asti joka ainoassa testissä mikä on tehty olen saanut persoonallisuushäiriödiagnoosin. Ennen nauroin ketkä olivat rehellisiä lääkintäalan ammattilaisille. Nyt olen minäkin rehellinen.

Olin niin rehellinen ja avoin kuin voi olla ja pettymys testin jälkeen oli kova kun oli persoonallisuusden häiriö 20 vuotiaana. Ei kynene ylläpitämään ihmissuhteita, impusiivinen ja sitä samaa.
Työklinikalla lopetettiin tutkimus kesken kun ei ole työkykyä. Vaikea personnallisuuden häiriö. Diagnoosi epävakaa. Diagnoosi on vaihdellut sosiopaatista asosiaalisuuteen ja ADHD,hen.
Olen eläkkellä ollut jo aikaa.

Minusta ei huomaa päällepäin kuin sanovat itsekkääksi ja itserakkaaksi. Samoin äkkipikaiseksi ja räjähtäväksi. Osaan olla kyllä hyvinkin mielyttävä.
Kysymys kuuluu :
Mistä ammattilainen huomaa jo jutuissa että kaverin koppa vispaa? Ei mielisairas mutta ei tervekkään. Olen jo alkanut alistua tuohon olomuotoon. En ole sairas mutta en tervekään, sanoi hoitava psykiatri. Sairaalassa en ole ollut mutta MTT:ssä.

6

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkin pyrin

      Kerro mitä niihin testeihin pitää vastata, että pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle? En ole vielä käynyt testeissä, mutta tavoitteena olis saada ne eläkepaperit, kun työ ei oo kivaa.

      • Psykopatologia

        .
        "Mistä ammattilainen huomaa jo jutuissa että kaverin koppa vispaa?"

        Katsomalla ja kysymällä sekä päättelemällä siitä mitä tulee ja myös mitä EI tule esiin. Esim. kokenut kliinikko voi "haistaa" häiriön. Ja testeillä pyritään saamaan selville sellaista, minkä käytös kätkee.

        Mutta tarkemmin kysymykseen "mistä?" on tässä vaikea vastata.
        .


      • Hulianteri ...
        Psykopatologia kirjoitti:

        .
        "Mistä ammattilainen huomaa jo jutuissa että kaverin koppa vispaa?"

        Katsomalla ja kysymällä sekä päättelemällä siitä mitä tulee ja myös mitä EI tule esiin. Esim. kokenut kliinikko voi "haistaa" häiriön. Ja testeillä pyritään saamaan selville sellaista, minkä käytös kätkee.

        Mutta tarkemmin kysymykseen "mistä?" on tässä vaikea vastata.
        .

        En ole teeskennellyt eläkettä eikä se edes onnistu. Olin täysin oma itseni. Nuorena kun en tajunnut en ollut rehellinen, mutta silloin ei eläke ollut edes mielessä.
        Mustetahratestejä ei ole tehty sitten 20 vuoteen, mutta muistan nähneeni niissä karhuntaljoja, maanteitä ja kenkiä.
        MMPI testeissä havaittiin vaikea persoonallisuushäiriö.

        Hei huijarit tässä vinkki:
        Jos meinaatte huijata eläkkeen itsellenne, alkakaa jo neuvolakorteista vauvaiässä, jatkaen ala-asteelta läpi elämän.
        Onnea!


      • ritalin
        Psykopatologia kirjoitti:

        .
        "Mistä ammattilainen huomaa jo jutuissa että kaverin koppa vispaa?"

        Katsomalla ja kysymällä sekä päättelemällä siitä mitä tulee ja myös mitä EI tule esiin. Esim. kokenut kliinikko voi "haistaa" häiriön. Ja testeillä pyritään saamaan selville sellaista, minkä käytös kätkee.

        Mutta tarkemmin kysymykseen "mistä?" on tässä vaikea vastata.
        .

        Mitä mieltä olet väitteestäni, että psykopatian pystyy diagnosoimaan henkilön silmistä?


      • M28..

        ole vain riittävän vaikea tapaus työkkärille,se riittää. et käy kursseja, etkä työharjoitteluita. tuo oli minun reseptini, olen eläkkeellä. on minullakin tosin persoonallisuushäiriö todettu, mutta määrittelemätön. lähinnä sitä, ettei pysty keskittymään riittävästi ja riitaantuu työpaikalla pomojen kanssa liian helposti.


      • Psykopatologia
        ritalin kirjoitti:

        Mitä mieltä olet väitteestäni, että psykopatian pystyy diagnosoimaan henkilön silmistä?

        ***


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe