Olen sattuneista syistä nyt tätä viikonloppua seuraillut erityisen tarkasti sääennustusten suhteen pääosin vip.forecasta. Erityisesti olen katsellut sade-ennustusanimaatioita. Ja ei voi kun todeta sama, mitä olen jo ennekin ajatellut tästä meteorologiasta: Sen kutsuminen tieteeksi on lähinnä naurettavaa ja fyysikkona ja tietokonemallinnusta itsekkin työkseni tekevänä minua lähinnä hävettää nämä sääTIETEILIJÖINÄ itseään pitävät, jos näin hiukan provosoivasta saan sanoa.
Viime viikon lopulta asti alkaen on joka aamu esimerkiksi lauantain sadeanimaatiot olleet aina kuin aivan eri päivän ennuste. No okei, viikko sitten oli muutaman päivän aikan tunnistettavissa saman kaltaiseksi, mutta se oli vain muutaman päivän aikainen tapahtuma. Tällä viikolla on täytynyt aina hieraista silimiä, että mihinkäs se eilen näkynyt sadealue on kadonnut ja mitenkäs nyt yhtäkkiä se sade onkin pukkaamassa aivan toisesta suunnasta.
Tällä hetkellä koko viikonloppu näyttäisi ennusteissa olevan kuiva, joten täytynee ottaa sadeasut mukaan.
Niinhan se menee, että jos ennustaa seuraavalle päivälle samaa säätä kuin mitä tänään on, niin osuu keskimäärin paremmin oikeaan kuin nämä hienot tietokonemallit. Onkohan niissä simuloinneissa oikeasti muuta kuin randomgeneraattoriin kytketty karttaohjelma?
On täysin ymmärrettävää, että niin monimutkainen kokonaisuus, kuten ilmäkehä, on todella vaikea ja tässä vaiheessa selvästi mahdoton mallintaa mitenkään järkevällä tarkkuudella. Mutta kun nämä jampat on niin olevinaan tiedemiehiä ja viime aikoina on ajoittain ollut puhetta kuinka upeita uusia 10 päivän ennustemalleja on kehitetty. Ja, että muutaman vuoden päästä on malleja, jotka ennustaa kuukauden päähän. No siinähän tekevät noita mallejaan. Mutta, kun kehittäisivät sellaisia malleja, jotka ennustaisivat LUOTETTAVASTI edes seuraavan päivän sään. niin paljon noihin rahaa syydetään.
Minulla olisi paljon parempaakin käyttöä tuolle valtavalle supertietokone-ajalle, joita nuo 'tieteelliset' sammakkomiehet käyttävät. Saisin nillä välillä jotain hyödyllisiä tuloksia aikaiseksi simuloimalla asioita, joita voi oikeasti simuloida.
sääennustukset naurattaa
15
1037
Vastaukset
- sanompahan vain
...Ja saman alan jampat vielä on niin kovasti tekevinään lutettavia tietokonemalljea ilmastonmuutoksesta. Samalla tieteellisisita kokouksista jätetään asiantuntevat geologit pois, tai heidän mielipiteitään ei noteerata.
Ainoa totuus on, että meteorologien mallit rules. Se ei haittaa, että vielä miljoona vuorovaikutusta puuttuu näistä malleista. Se ei haittaa, että vielä noiden mallien nooditus on niin iso, että tämmösiä pieniä turhia asioita kuin isoa matalapainetta pienemmät ilmakehän ilmiöt eivät mahdu simulaatioon.
Mutta meteorologien mallit rules. 'Me tiedetään maapallon ilmasto sadan vuoden päästä lähes luotettavasti ja pian kuukauden päähän ulottuvat sääennustukset tulevat kuvaan'. Seuraavan päivän sää nyt ei oikein onnistu, mutta kyllähän sitä aina pientä kehittämisenvaraa pitää olla. - olen
kautta aiojen ihmetellyt mikä kyky suomen ilmatieteilijöillä on aina osua väärään.Suomen sääiedotteet ovat suoranaista ennustelua.Olen myös ihmetellyt ruotsin sääennusteitten paikkansa pitävyyttä.Siellä ei vain pystytä sanomaan tuleeko pouta vai sade,siellä pystytään myös sanomaan tunnin tarkkuudella milloin mitäkin tapahtuu.Ainahan voi tietenkin selitellä että ruotsissa "ennustus" on helpompaa koska kelit yleensä tulevat mereltä norjan yli.Luulisin kuitenkin suomen säätieteilijöitten olevan suuremmassa määrin poppamiehiä kuin ruotsin.
- proffa100
Uskaltaisin olla kanssasi hiukan eri mieltä. Käsittääkseni kaikki mallidata tulee Suomeen ulkomailta. Suomessa niitä ei lasketa. Mainitsemallasi sivulla olevat ennusteet perustuvat tietääkseni puhtaasti dataan eikä siinä ole suomalaisen meteorologin tekemiä korjauksia tai tarkennuksia. Sitä en tiedä, mihin malliin se perustuu, mutta veikkaisin, että eurooppalaiseen eli ECMWF:ään.
On ihan selvää, että ennusteet tarkentuvat tietylle ajankohdalle, kun lähemmäksi ajankohtaa päästään. Mainitsemasi tilanne perustui Venäjällä syntyvään lämpimään matalapaineeseen, jonka kuurosateiden mallit laskivat ulottuvan Suomeen. Uusimmat mallit laskevat sen kulkevan Suomen itäpuolelle ja täyttyvän.
Nämä kaakkoiset kesämatalat ovat olleet aina meteorologin painajaisia. Niiden käyttäytyminen on usein varsin arvoituksellista. Se saattaa vieläkin yllättää. Tällaisia matalapaineita esiintyy vuoden aikana varsin harvakseltaan - joinakin vuosina ei ollenkaan, kun säätyyppi on lounainen/läntinen. Sen tähden niistä on myös mallidataa huomattavasti vähemmän.
Kokonaisuutena ennusteiden paikkansapitävyys kolmen vuorokauden päähän on yleensä varsin hyvä. Tietyissä säätyypeissä ennusteet ovat varsin luotettavia vielä viidenteenkin vuorokauteen saakka. Jossakin suursäätilassa pelkät datamallit antavat hyvän kuvan säätyypistä 7-10 vuorokauteen saakka. Tietenkään ajoitukset ja paikallistamiset eivät enää ole tarkkoja.
Olen seurannut harrastusmielessä näitä GFS:n, ECMWF:n, GEM:n, UKMO:n ym. laitosten datoja jo vuosikausia. Hajonta alkaa kasvaa 3-6 vuorokauden kuluttua ennustehetkestä säätyypistä riippuen. Siihen saakka paketti pysyy varsin luotettavasti kasassa. Esimerkiksi nyt on ensi viikon loppupuolelle havaittavissa jo selkeää hajontaa, joskin ihan uusimpien ajojen mukaan lämmin ja jopa helteinen säätyyppi jatkuisi myös ensi viikon. Uusin GFS:n ajo laskee ensi viikon loppupuolelle varsinkin Etelä-Suomeen kovia ukkosia, mutta tähän pitää suhtautua varsin suurella varauksella. Ukkosten ennustaminen noin pitkälle on kyllä hyvin hankalaa.- sanompahan vain
No jokainen saa olla ihan mitä mieltä tahansa. Joka tapauksessa mainintani siitä, että ennustamalla huomiselle tämän päivän sää, saadaan malleja parempi tulos keskimäärin, kertoo aika paljon kuitenkin.
Ja minulle tavallisena kuluttajan on aivan sama, kenen tekemiä ja mitä malleja käytetään ennustamiseen, vaan ainoa mikä ratkaisee on lopputulos. Edellinen esimerkki on muutaman viikon takaa, kun oli tarkotus kasailla mökillä semmosta kotaa. Perjantaina ennusteet näyttivät lupaavilta. Sitten kun paikalle pääsin, alkoi hiljalleen ripotella ja lopulta se muuttui yhtenäiseksi sateeksi ja jäi kota tuolloin pystyttämättä.
Toki omat havainnot ovat aina mutua, mutta pitkältä ajalta voin sanoa, että kyllä nuo talvienkin ennustukset ovat usein aika hakoteillä. Tottahan toki nyt on helppoa sanoa satelliittikuvan perusteella, että seuraavana päivänä lauthuu, jos satelliittikuvissa näkyy rintama kovaa vauhtia lähestyvän. Mutta niin lämpötilat, ajankohdat kuin sademäärätkin heittelee aika pahasti. Niin pahasti, että satelliittikuvia katselemalla on melko helppo sanoa suunnilleen yhtä hyvät ennusteet lämpötiuloille. Mihin siinä noita kauheita tietokonemalleja tarvitaan?
Onhan se ihan jees, että niitä kehitellään, ehkä ne joskus 10-20 vuoden päästä ovat oikeasti hyviä, mutta kyllä tällä hetkellä 3 päivän päähän ulottuvat ennusteet on ihan turhia. - kommentinjättäjä
sanompahan vain kirjoitti:
No jokainen saa olla ihan mitä mieltä tahansa. Joka tapauksessa mainintani siitä, että ennustamalla huomiselle tämän päivän sää, saadaan malleja parempi tulos keskimäärin, kertoo aika paljon kuitenkin.
Ja minulle tavallisena kuluttajan on aivan sama, kenen tekemiä ja mitä malleja käytetään ennustamiseen, vaan ainoa mikä ratkaisee on lopputulos. Edellinen esimerkki on muutaman viikon takaa, kun oli tarkotus kasailla mökillä semmosta kotaa. Perjantaina ennusteet näyttivät lupaavilta. Sitten kun paikalle pääsin, alkoi hiljalleen ripotella ja lopulta se muuttui yhtenäiseksi sateeksi ja jäi kota tuolloin pystyttämättä.
Toki omat havainnot ovat aina mutua, mutta pitkältä ajalta voin sanoa, että kyllä nuo talvienkin ennustukset ovat usein aika hakoteillä. Tottahan toki nyt on helppoa sanoa satelliittikuvan perusteella, että seuraavana päivänä lauthuu, jos satelliittikuvissa näkyy rintama kovaa vauhtia lähestyvän. Mutta niin lämpötilat, ajankohdat kuin sademäärätkin heittelee aika pahasti. Niin pahasti, että satelliittikuvia katselemalla on melko helppo sanoa suunnilleen yhtä hyvät ennusteet lämpötiuloille. Mihin siinä noita kauheita tietokonemalleja tarvitaan?
Onhan se ihan jees, että niitä kehitellään, ehkä ne joskus 10-20 vuoden päästä ovat oikeasti hyviä, mutta kyllä tällä hetkellä 3 päivän päähän ulottuvat ennusteet on ihan turhia."Joka tapauksessa mainintani siitä, että ennustamalla huomiselle tämän päivän sää, saadaan malleja parempi tulos keskimäärin, kertoo aika paljon kuitenkin."
Se onkin vain sinun mainintasi, mutta ei oikeaksi todistettu fakta.
Jos uskot sen pitävän paikkansa, tuopa todisteet esille!
P.S. Suomen kielessä kirjoitetaan "sanonpahan" ei "sanompahan" - pa-pääte ei muuta kirjoitetussa tekstissä edellistä n:ää m:ksi, vaikka niin tapahtuukin lausuttaessa. Suomen kielessäkään ei kaikkea kirjoiteta kuten lausutaan. - sanompahan vain
kommentinjättäjä kirjoitti:
"Joka tapauksessa mainintani siitä, että ennustamalla huomiselle tämän päivän sää, saadaan malleja parempi tulos keskimäärin, kertoo aika paljon kuitenkin."
Se onkin vain sinun mainintasi, mutta ei oikeaksi todistettu fakta.
Jos uskot sen pitävän paikkansa, tuopa todisteet esille!
P.S. Suomen kielessä kirjoitetaan "sanonpahan" ei "sanompahan" - pa-pääte ei muuta kirjoitetussa tekstissä edellistä n:ää m:ksi, vaikka niin tapahtuukin lausuttaessa. Suomen kielessäkään ei kaikkea kirjoiteta kuten lausutaan.Nimi se on Akselikin, vaikka Aleksi on yleisempi nimi noilla kirjaimilla kirjoitettuna. Samoin 'sanompahan vain' on nimimerkki, eikä siinä ole mitään oikeaa tahi väärää, vaikka kuinka yrität viedä puheenaiheen pois alkuperäisestä.
- kommentinjättäjä
Varsin hyvin nuo ennusteet ovat osuneet kohdalleen. Alkuviikon sateiden jälkeen aivan ennustetusti tuli kaunista ja lämpimämpää.
Sen sijaan minua naurattavat nuo amatöörit, jotka kuvittelevat jotain säiden ennustamisesta tietävänsä - mutta eivät edes sääkarttaa M- ja K-symboleineen ymmärrä. Kun vaivautuisivat alkeet opettelemaan, niin ymmärtäisivät senkin, miksi joku ennuste ei mennyt aivan 100%:sti kohdalleen. 80% ja 90%:kin on varsin hyvä tulos, kun amatööreille tekee tiukkaa päästä edes 50%:iin, johon pääsisi kolikkoa heittämälläkin. - airfoil
Useasti sanotaan että ennusti jopa hellettä. kuitenkin illalla kun katson ennusteen helle onkin ennustettu vaikka Kaakkois-Suomeen, silti kuulijat tajuaa että meilläkin olisi, (asun Ylä-Savossa). Tänäkään kesänä en ole kertaakaan kastunut, etten olisi tiennyt etukäteen sateen mahdollisuudesta. Myönnän että säätietämykseni voi olla tavallista ihmistä korkeammalla tasolla, ja kyky lukea myös säätä esim. pilvistä hipoo 6-Aistia ;). Turvemiehet ja talvella auraajat soittelevat joskus turhankin usein kelejä, vaikka olisin ollut liki sadankilometrin päässä tapahtuma paikasta.
Kuitenkin moni ei miellä missä asuu ja mitä sinne sitten ennustettiin. Samaten netissä on säätutkamateriaalia vaikka kuinka, ei pitäisi olla vaikeuksia arvioida sataako esim. 300km päässä neljän tunnin päästä, jos siellä olisi jotkut pippalot, tai kodan pystytys, kuten tuossa myöhemmässä repliikissä viittaat.
Myönnän toki että joskus ennusteet muuttuuvat parissa päivässä tosi paljon. Kuurot ovat paikallistasolla kinkkisempiä, ja nimenomaan sinä päivänä. Ei niistä voi sanoa kun että sadekuuroja.- proffa100
"Useasti sanotaan että ennusti jopa hellettä. kuitenkin illalla kun katson ennusteen helle onkin ennustettu vaikka Kaakkois-Suomeen, silti kuulijat tajuaa että meilläkin olisi"
Tällainenhan näyttää olevan varsin yleistä. Ihan saman olen huomannut ihmisten kanssa keskustellessani.
Ja mitä noihin sateisiin ja niiden ennustamiseen tulee, niin kesällähän siinä on se vaikeus, että kesäsateet ovat varsin usein kuuroja. Ja vielä kovinkin paikallisia. Siihen ei välttämättä auta sadetutkankaan seuraaminen, koska kuuropilvi syntyy puolessa tunnissa, kun olosuhteet ovat otolliset.
Tässä omakohtainen esimerkki tältä kesältä. Emäntä oli lähdössä lapsenlapsen kanssa lähimetsään poimimaan metsämansikoita ja kysäisi, onko sadekuuroja näkyvissä. Vilkaisin sadetutkaa (jonka viimeisin päivitys oli vajaan puolen tunnin takaa). Ei kuuroja sadan kilometrin säteellä.
Hetkeä myöhemmin pihalla huomasin puiden takaa korkean pilven. Tarkastin tilanteen tutkalta ja kuinka ollakaan, siihen oli kehittynyt piskuinen kuuropilvi, jonka keskusta oli tummanpunainen - siis rankkaa sadetta. Soitin emännälle, että nyt pois metsästä. Kun emäntä ja pikkutyttö olivat päässeet pihaan, tuli pieni puuska ja sitten ensimmäiset peukalonpään kokoiset pisarat alkoivat mäjähdellä alas. Ja kohta kuin painepesurin hana auki ja alkoi tulla kaatamalla.
Parinkymmenen minuutin kuluttua sade vaimeni heikoksi. Vilkkaisin tutkaa ja huomasin, että toinen pikkuinen kuuropilvi oli kehittynyt edellisen perään. Se ilmoitti kyllä hetken kuluttua itsestään myös jyrähdyksellä. Ja kohta alkoi taas vettä tulla kuin putouksesta. Sitå kesti noin 25 minuuttia välillä hiukan heikentyen ja taas voimistuen. Vettä tuli tunnin aikana noista kahdesta kuurosta 35 mm! Ja 5-7 kilometrin päässä ei tullut pisaran pisaraa.
Tällöinkin oli ennustettu "Paikoin sadekuuroja" ja ennustetta tarkennettiin puolen päivän aikoihin "voimakkaita sadekuuroja" - ilmeisesti uusimpien luotaustietojen jälkeen.
- vaan..........
Mutta muista pari asiaa:
Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta. Ja
Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa.
Joten opettele käytöstapoja.- reiska299
HUORA !
- tuo oli
"Tällä hetkellä koko viikonloppu näyttäisi ennusteissa olevan kuiva, joten täytynee ottaa sadeasut mukaan. "
Eli kuinkas siinä nyt sitten sen ennusteen kanssa kävikään? Taisi olla melkoisesti pielessä, vai kuinkako? ;-) - SATAAKO
SÄÄ
Ei voi ku ihmetellä kui ne ennusteet heittävät ja muuttuvat että olisiko jo parempi olla tekemättä koko ennusteita ton forecan. Tännekn luvattiin viimeviikolla viikon lopuksi ukkosta mutta lopuuviikolla oli taas poistunu ja sateita alkuviikoksi mutta lähempänä poistuvat ,niitä siinä sitten kuivaa heinää ,ittesä ois näköjään seurattava.Mielestäni kun hankkivat sen supertietokoneen niin nämä ennusteet rupes menee penkin alle . - sarana55
missä myydään sellaisia tietokoneita jolla voi nähdä kymmenen vuorokauden päässä vaanivan sadekuuro pilven?
- näin se vaan on
Lyhyt vastaus:EI MISSÄÄN eikä sellaista koskaan tule olemaankaan.
Jonnekin määrätylle paikalle muodostuu kello se ja se päivittäin kumpu-/kuuropilvet vuodesta toiseen.Esimerkkinä Madeiran saari,mutta se ei ole sama asia jota kysyjä ilmeisesti tarkoitti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791