Vinkkejä uudestaan aloittavalle?

Olen 4kk ikäisen lapsen äiti ja koitan saada takaisin liikuntarutiineja. Hölkkäsin aikoinaan jonkun verran, semmosta 25min-30min kerrallaan. Pääsin siihen kuntoon että tuona aikana jollain muistaakseni 130-140 sykkeellä jaksoi hyvin.

Nyt olen saanut jo peruskuntoa kävelemällä ja jumppailemalla kotona, ja kaksi kertaa olen käynyt hölkkäämässäkin, mutta sitten homma lopahti. haluaisin aloittaa uudestaan.

Kysynkin nyt, että jos haluan harrastaa monipuolisesti (kaikki kiinnostaa:vaunulenkit, hölkkä, sali, jumppa, jooga..)niin kuinka usein "on käytävä" juoksemassa että kehittyy? On vähän ankeeta juosta niin harvoin että se on joka kerta raskasta, on ihana tunne kun aina vaan jaksaa kevyemmin! Eli jos koitan tehdä ei-liian-kunnianhimoisen suunnitelman itselleni niin onko esim ihan "turhaa" juosta esim 1 tai 2 kertaa viikossa? 2 kertaa varmaan saisin aikaseks, iltaisin. Toivoa voi enemmänkin mutta pitää keretä muitakin liikuntajuttuja..

Toinen kysymys, millä sykkeellä on ihanteellista hölkätä? Tiedän että liian korkealle kun menee pitkäks aikaa syke niin ei enää jaksa ja jalat on maitohapoilla. Haluaisin jaksaa sen vaikka 20-30min ja mielummin liian kevyesti aluksi. Entä intervalliharjoittelu? spurtit on hauskoja :) Mihin sykkeeseen nostaa?

Ja saa tsempata, mitkä osat elimistöstä eniten hyötyy juoksusta verrattuna muuhun liikuntaan? Aerobista kuntoa tietty parantaa mutta esim lihaksista, miten muotoutuvat?
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sali, jumppa.. tukevat tavoitetta, mutta kolme kertaa juoksua viikossa tarvitaan, jos haluat kehittyä etkä esim. pyöräile tai rullaluistele. 2 kertaa on kyllä enempi ylläpitoluonteista. Sykkeet on yksilöllisiä, mutta 140 lasissa ei ole liikaa. v

Tee kunnon nousujohteinen ohjelma ja tarkkaile silloin tällöin vakiolenkillä edistymistä, niin motivaatio pysyy korkealla. Mutta siis uudestaan aloittajan perisyntiä pitää välttää, eikä repiä liikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juoksemaanko? kirjoitti:

Olen 4kk ikäisen lapsen äiti ja koitan saada takaisin liikuntarutiineja. Hölkkäsin aikoinaan jonkun verran, semmosta 25min-30min kerrallaan. Pääsin siihen kuntoon että tuona aikana jollain muistaakseni 130-140 sykkeellä jaksoi hyvin.

Nyt olen saanut jo peruskuntoa kävelemällä ja jumppailemalla kotona, ja kaksi kertaa olen käynyt hölkkäämässäkin, mutta sitten homma lopahti. haluaisin aloittaa uudestaan.

Kysynkin nyt, että jos haluan harrastaa monipuolisesti (kaikki kiinnostaa:vaunulenkit, hölkkä, sali, jumppa, jooga..)niin kuinka usein "on käytävä" juoksemassa että kehittyy? On vähän ankeeta juosta niin harvoin että se on joka kerta raskasta, on ihana tunne kun aina vaan jaksaa kevyemmin! Eli jos koitan tehdä ei-liian-kunnianhimoisen suunnitelman itselleni niin onko esim ihan "turhaa" juosta esim 1 tai 2 kertaa viikossa? 2 kertaa varmaan saisin aikaseks, iltaisin. Toivoa voi enemmänkin mutta pitää keretä muitakin liikuntajuttuja..

Toinen kysymys, millä sykkeellä on ihanteellista hölkätä? Tiedän että liian korkealle kun menee pitkäks aikaa syke niin ei enää jaksa ja jalat on maitohapoilla. Haluaisin jaksaa sen vaikka 20-30min ja mielummin liian kevyesti aluksi. Entä intervalliharjoittelu? spurtit on hauskoja :) Mihin sykkeeseen nostaa?

Ja saa tsempata, mitkä osat elimistöstä eniten hyötyy juoksusta verrattuna muuhun liikuntaan? Aerobista kuntoa tietty parantaa mutta esim lihaksista, miten muotoutuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu