Olen kadottanut minuuteni. Miten löydän sen uudelleen? Joillakin psykedeelit ovat auttaneet minuuden löytämisessä. Kannattaako lähteä "matkalle" vai voiko oikea minuuteni olla liian pelottavaa kohdata, ettei "matka" kannata? Vai onko se itse "matka" se pelottava, eikä minuus sinänsä? Terapia maksaa liikaa, eikä minulla ole siihen varaa. Ja mistä sen tietää, kuka lanttumaakari pystyy minua auttamaan? Oikean terapeutin löytäminenkin on uhkapeliä. Onko tämä skitsofrenian alkua?
Miten löydän minuuteni?
olen sekaisin
5434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos ihminen löytää minuutensa, tuskinpa hän sen enää kadottaa!
"Joillakin psykedeelit ovat auttaneet minuuden löytämisessä". Huh huh - pitkäksikin aikaa??
Veikkaan, että olet kaltaiseni ikuinen etsijä.
Kirjallisuudesta opin, että kannattaa juoksun sijasta pysähtyä rauhoittumaan.
Kun tämän ottaa tavaksi, seitin ohut polku voi löytyäkin.
Minullakaan varaa terapioihin; meditaatioon on.
Liikaa tressaantuneena voi vilahdella uhkakuviakin, mut ne voi torjua.
Olen melko skitsoidityyppinen mies.
Päivittäisten valintojen on oltava suht. koht. hyviä. Nimittäin: Tällä tiellä ei ole auttajia!
kyllä mä olen ainaki kadottanu minuuteni ja uskon et se on osittain vieläki kadoksissa...kohtasin vuos sitte niinkin suuren asian ku eron poikaystävästä...sillä hetkel pimahin totaalisesti.... mä oikeesti kadotin itteni jonneen, multa hävis kaikki mielipiteet asioista...ja jouduin kauan miettimään mitä ajattelen tämmösestä... sen suhteen takia rikoin omiaaika vahvojaperiaatteita, ja seki varmaan vaikutti negatiivisesti itesssään, et kylmä uskon et "minuuden" voi kadottaa...
nyt on alkanu jo helpottaa, mut oon miettiny et pitäskö käydä jollain kallonkutistajalla...koska mun elämä on aika rajottunu, koska siin yhteydessä mulle puhkes paniikkihäiriökohtaukset...
Miten määrittelet minuuden ja miten olet sen menettänyt? Eli mitä siis olet menettänyt, ja minkä siis haluat takaisin? Ja kuka on määritellyt menetyksesi, sinä vai joku muu? Lääkitäänkö sinua?
Olen omalla kohdallani päättänyt, että en yritä määritellä mikä olen, sikäli mikäli se minuus on jotain sellaista ydinminää, jonka voin määritellä. Välillä on hyvä olla, välillä huono. Ehkä olen menettänyt minuuteni, koska en ehdottomasti suostu määrittelemään, mikä olen tai mikä en ole.
Oletko ajatellut, että myös tämä yhteiskunta määrittää ihmistä, eli voi tavallaan viedä häneltä minuuden? Ihminen määritellään tässä yhteiskunnassa tulojen, varakkuuden ja sosiaalisen aseman mukaisesti. Kun sitten esim. menettää työkykynsä ainoaan ammattiin, jota on koskaan tehnyt, ja joutuu sitä kautta työttömäksi, (vaikka olisi pitänyt päästä sairaslomalle), niin oleellinen osuus minuutta on viety. Näin kävi minun kohdalla. Ihminen määrittelee itse itseään tekemisensä kautta ja yhteiskunta määrittelee vielä voimakkaammin.
Onnelassamme vallitsee piilokastijärjestelmä. Ei riitä, että ihminen on ihminen, vaan on oltava tuottava ihminen. Jos ei ole tuottava ihminen, on oltava hiljainen ihminen, jotta tuottavat ihmiset eivät häiriinny. Tuottamaton ihminen saadaan hiljaiseksi ihmiseksi erilaisilla kemikaaleilla. On paljon nopeampaa tarjota pillereitä kuin oikeaa apua.
Huvittavia iltalehtien lööpit, joissa se ja se JOUTUU terapiaan. Yhteiskunnallisesti luuseriksi ja sosiaalipummiksi määritelty ihminen ei PÄÄSE terapiaan. Arvokkaat terapiaeurot säästetään tuottaville arvoyksilöille.
Oletteko muuten miettineet terapiattomuuden kääntöpuolta? Meitä ei päästä uudelleen ohjelmoitaviksi valtion hyväksymällä ainoalla ja oikealla ajattelutavalla! Saamme ajatella vapaasti ja myös kritisoida vapaasti tätä yhdenmukaistavaa ja medikalisoitunutta yhteiskuntaa. (Tosin kun köyhä ilmaisee vapaan ajatuksensa, niin siitä saa nopeasti pakkohoitopassituksen ja rikossyytteen - osattomalla ei ole lainsuojaa. kokemusta on tästäkin puolesta.)
Anteeksi katkeruuteni. En pyydä anteeksi tältä maailmalta, vaan ainoastaan kovia kokeneilta kansalaisilta. Kultalusikka suussa syntyneet hukkukoot paskaansa.
Mitään minuutta ei ole olemassakaan.
Mä alan kans tulla samaan johtopäätökseen. Nykyaikana ihminen on täysin massan vietävissä, omia mielipiteitä ei sallita. Omilla aivoilla ei saa ajatella - vaan porukan aivoilla.
Eihän mullakaan ole minuutta: Lauantai-iltana saatan kaahailla autollani ja seuraavana päivänä kirjoitan tänne nettiin, miten koululaisten liikkuminen pitäisi turvata.
Ikävää, mutta tällainen ihminen on, "minuus" on joustava.