Paljastuksia VHH-tutkimuksista

tutkija, lääkäri

Maailmassa on noin 300 arvostettua lääketieteen alan julkaisua. Ne ovat saaneet kannuksensa siitä että ne suhtautuvat kriittisesti artikkeleihin joita julkaisevat ja varmistavat, että lähde, josta artikkeli tulee on luotettava.

Niiden lisäksi on tuhansia vähemmän luotettavia ja jopa pelkästään omia kaupallisia tarkoitusperiään toteuttavia mukamaslääketieteellsiä julkaisuja.

Jälkimmäisiin epämääräsiten julkasiujen ryhmiin ryhmiin kuuluvat julkaisut tietysti suoltavat mitä tahansa tutkimustietoa, ja niissä on varsinkin amerikkalaisiin uppoavaa laihdutustutkimuksia runsaasti. Turha sanoakaan, että näiden tutkimusten ympärillä yleensä liikkuu suuria seteleitä.

Näitä "tutkimuksia" julkaistaan netissä varsin paljon, koska niiden tarkoitus on nimenomaan haalia asiakkaista eri sortin laihdutusbisnesmiehille ja sehän on etu jos asiakas löytää "tutkimustietoa" haluamastaan asiasta helposti.

Oikeiden tutkijoiden oikein tehtyjä tutkimuksia on netistä hyvin vaikea löytää, yleensä ne ovat yliopistojen ja vasta omilla sivuilla, joihin pääsee vain valitut henkilö, syynä on se että näiden tutkimusten pelätään leviävän sirpaletietona maailmalla täysin vääriin tarkoituksiin. Näistä sirpaletiedoista humpuukimaestrot (joiden keskuudessa luotettavat tutkimukset ovat kullan arvoisia) keräävät aineistoa humpuukitutkimusten sekaan ja "todistelevat" niillä milloin mitäkin. Oikealle ja varteenotettavalle tutkimukselle on epäedullista tulla esitetyksi tällaisessa yhteydessä.

Tuttu tapa suorittaa "satunnaisotannalla" ruokavaliotutkimus on sellainen, että tutkittaville tehdään lyhyt alkuhaastattelu. Selväähän on, että ryhmiin valitaan vain lihavia, joilla on jo valmiiksi aineenvaihdunnassa pientä häiriötä, mutta tämä alkuhaastattelu takaa sen että tutkimustulokset ovat sellaisia joita halutaan.

Alkuhaastattleussa haastattelija kyselee tutkumukseen tulijan aikaisemmista dieeteistä ja elintavoista ja siten he varsin helposti löytävät tutkittavista ne jotka reagoivat hiilihydraatteihin voimakkaasti. Ja mitenkäs ollakaan, juuri nämä henkilöt valitaan ryhmään, joka noudattaa vähähiilihydraattista dieettiä.

Näin saadaan tulos, joka näyttää siltä että VHH-dieetillä olleet ovat saavuttaneet parhaimmat tulokset. Joukossa ei tarvitse olla kuin muutama hiilihydraatteihin voimakkaasti reagoiva enemmän kuin muissa ryhmissä, niin se jo näkyy tuloksissa.

Ongelma tutkijoilla on tietysti se, että muutkin dieetit tehoavat, mutta jotta tutkimus vaikuttaisi luotettavammalta, niin ne tulokset on nekin julkaistava. Tutkimustuloksia, joissa VHH ei voita, ei tietenkään julkaista.

Turha sanoa että näiden tutkimusten takana on poikkeuksetta joku kaupallinen taho. Rahalla ne saavat sellaisen tutkimuksen jossa tulos on se mitä halutaan. Aivan kutan tutkijat ovat hankkineet rahalla netistä ostamalla sellaiset diplomit ja pätevyyskirjat kuin ovat halunneet, näitähän on myyty Suomeenkin. Kukin täällä voi ostaa halutunlaisen lihavuustutkijan tai ravintoterapeutin diplomin, jos vain haluaa.

8

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JariJo

      Mitä mieltä olet esimerkiksi Journal of the American Medical Association -lehden luotettavuudesta?

      • JariJo

        Mitä mieltä olet The New England Journal of Medicine -lehden luotettavuudesta?

      • Olet sitten
        JariJo kirjoitti:

        Mitä mieltä olet The New England Journal of Medicine -lehden luotettavuudesta?

        Heikkilästä?
        Mitä mieltä olet jarijoosta? Oliko väärä kannanotto eikö sopinut pirtaan?

      • JariJo
        Olet sitten kirjoitti:

        Heikkilästä?
        Mitä mieltä olet jarijoosta? Oliko väärä kannanotto eikö sopinut pirtaan?

        Eikös puhe ollut aloitusviestissä nimenomaan julkaisujen luotettavuudesta? Mikset siis kertoisi mielipidettäsi mainitsemieni julkaisujen luotettavuudesta?

      • aloittaja
        JariJo kirjoitti:

        Eikös puhe ollut aloitusviestissä nimenomaan julkaisujen luotettavuudesta? Mikset siis kertoisi mielipidettäsi mainitsemieni julkaisujen luotettavuudesta?

        En ota kantaa siihen miten luotettavia nämä mainitsemasi julkaisut ovat. Luotettaviakin julkaisuja on.

        Tutkimus sen sijaan vesitetään kun tutkimus- ja lääketiedettä ymmärtämättömät ihmiset esittävät niitä, usein tarkoitushakuisesti ja subjektiivisesti epäluotettavien lähteiden joukossa.

        Onneksi nämä humpuukimaakarit ovat helposti tunnistettavissa. Yksi tunnusmerkki on mm. yksipuolisen ja yksittäisten tutkimusten keruu, niiden irrottaminen kokonaisuudesta ja liittäminen muihin irrallisiin tutkimuksiin.

        "-Valetieteen kannattajat eivät tee omaa tutkimusta,sen sijaan se saa aineistonsa normaalitieteen tuloksista. Yhdistelemällä sopivasti erilaisia ja eri ikäisiä näkökantoja,mahdollisesti kontekstia poistellen valetieteilijä saa todistettua "tieteellisesti" oikeastaan mitä tahansa."

        Tätäkin täällä esiintyy vaikka kuinka paljon:
        "Pseudotieteilijä on kriittinen vain "vastustajiaan kohtaan", eli silloin kun joku esittää hänen näkemyksestään poikkeavia selityksiä."

        Kuten myös tätä:
        "Ei välttämättä esitä omaa hypoteeseja ollenkaan,vaan vetoaa siihen,että ei voida olla varmoja/ei tiedetä. Vastustajien, yleensä normitieteen, teorioiden haukkuminen muuttuu yht'äkkiä tukevaksi "todisteeksi" omalle kannalle."

      • JariJo
        aloittaja kirjoitti:

        Sinä olitkin tämä pseudotiede-mainostaja. Toivottavasti löydät jatkossa sopivamman palstan kirjoituksillesi. Ehkäpä tämä kävisi: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=681&subcat=749

      • se oli löytö

        Enpä ole ollut mutta nähtyäni linkin aloin katselemaan asiaa sillä silmällä. Ja yhtäläisyyksiähän löytyi vaikka kuinka.

        Tämä palsta on aivan oiva palsta kirjoituksilleni. johtuen näistä hömppä-tiedemiehistä jotka esittävät asioitaan täysin pseudotieteen käsikirjoituksen mukaan.
        Kyllä muillakin palstoilla on samanlaisia tyyppejä, mutta täällä asia suorastaan pomppaa silmille.

        En viitsi katsoa linkkiäsi, se on ilmeisesti tarkoitettu jollekin muulle.

    • Hyvä kirjoitus!

      Juuri näin! Hyvä kun jaksoit kirjoittaa tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2576
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      97
      1552
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      966
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      40
      867
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      851
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe