Katsoin prisma-dokumentin ajasta. Siinä kerrottiin että nykytietämyksen mukaan maailmankaikkeus tulee hiljalleen hajoamaan vähäenergisiksi "fotoneiksi", jotka eivät enää tuota valoa, eli lopputuloksena pimeä fotoneista koostuva maailmankaikkeus.
Mihin sitten fotonien energia katoaa? Onhan olemassa energian häviättömyyden laki. Vai onko kyse siitä että lopussa maailmankaikkeus on niin laaja että energia on jakautunut laajalle alueelle.
Mietin myös sitä että mikä sitten käynnisti edellisen alkuräjähdyksen ja missä tilassa aine oli sitä ennen. Koska jos kerran on energian häviämättömyyden laki, niin on täytynyt olla energia, josta tämä nykyinen maailmankaikkeus on syntynyt.
Eli onkohan teoriat vain väkisin väännettyjä ja todellisuudessa maailmankaikkeudesta ja sen synnystä ei oikeastaan tiedetä mmitään.
Maailmankaikkeuden hajoaminen
18
1117
Vastaukset
- Markku vaan
Tyhjästä ei synny mitään. Minun mielestäni ainoa selitys maailmankaikkeuden synnylle on Jumala. Uskokoon muut mitä lystää.
Ns. tiedemiehet tietävät hämmästyttävän vähän asioista. Fyysikot eivät osaa selittää edes miksi magneetti tarttuu raudasta valmistettuun jääkaapin oveen, mutta ei alumiinista valmistettuun.
Tai, miten elämä syntyi? Jos elämä muka voi syntyä tyhjästä, niin miksi tiedemiehet eivät ole kyenneet luomaan yhtään elävää olentoa laboratorioissaan?- Nih.
"Fyysikot eivät osaa selittää edes miksi magneetti tarttuu raudasta valmistettuun jääkaapin oveen, mutta ei alumiinista valmistettuun."
"Selitys löytyy atomin rakenteesta ja elektronien kyvystä järjestäytyä atomissa. Aineita, jotka magnetoituvat magneetin läsnä ollessa, sanotaan ferromagneettisiksi aineiksi"
Lähde: http://www.google.fi/ - ei ole
selittänyt mistä jumala on syntynyt... Jos sen kertoopi, niin palatkoon takaisin asiaan..
- Tehdä loton
mutta etpä ole onnistunut voittamaan....
- offtopic
"Eli onkohan teoriat vain väkisin väännettyjä ja todellisuudessa maailmankaikkeudesta ja sen synnystä ei oikeastaan tiedetä mmitään."
Kyllä se tältä vaikuttaa. Koska ihmisellä on alku, on sen mahdotonta ymmärtää käsitettä ajaton tai ikuinen. Pakko sitten kehitellä alku ja loppu kaikelle. En kuitenkaan väitä etteikö avaruudella tai sen "sisällöllä" voisi olla alkua tai loppua, mutta tähän astiset tieteen tarjoamat selitykset tuntuvat lähinnä väkinäisiltä sepityksiltä.
Omasta mielestäni on helpompi uskoa siihen, että fyysisen maailmankaikkeuden lisäksi on sitä hallitseva ajaton henkinen maailma, kuin että henkistä maailmaa ei olisi olemassakaan ja maailmankaikkeus olisi syntynyt yhtäkkiä tyhjästä syntyneestä räjähdyksestä.
Voin uskoa alkuräjähdykseen, mutta jokin sen on saanut aikaan, oman uskomukseni mukaan siis jokin tuonpuoleisesta. Toisin sanoen tässä tapauksessa uskon Raamatun luomiskertomukseen.
Tämä on omakohtainen näkemykseni enkä väitä sen olevan yhtään parempi kuin teidän teorianne/uskomuksenne. Toivon vain, ettette ole suppeamielisiä vaan mietitte mahdollisuuksia laaja-alaisesti.
Anteeksi, taisi mennä vähän offtopic. :)- One Way or Another..
Maailmankaikkeuden alkuhetkistä tiedetään hyvin paljon. Oikeastaan on kysymys enää ns. Planckin ajan takana olevista tapahtumista. Plankin aika on ajan luonnollinen yksikkö ja se on 10^-43 sek eli kyse on nollahetkestä 0,00000000000000000000000000000000000000000001 sekuntiin pituisesta ajasta jonka taakse ei nykyisellä Einsteinin fysiikkaan perustuvilla laitteilla voida nähdä.
Universumi voidaan yhtähyvin kuin musta-aukkokin käsittää singulariteetiksi. Mustassa aukossa sekuntti muuttuu ikuiseksi n. 10^100 jos mitataan sitä meidän kelloilla. Universumilla on äärensä eikä me voida saada informaatiota sen ulkopuolelta. Myös mustalla aukolla on ääret eikä kukaan mustassa aukossa oleva voi saada informaatiota mustan aukon ulkopuolelta ja tietysti sama pätee toisinkin päin.
Singulariteetti on ainoa fysikaalinen rakenne ja sellaisessa mekin aikaamme tuhlaamme. Mustan aukon tapahtumahorisontin sisäpuolella aukeaa uusi universumi, joka on fysiikan laeiltaan identtinen oman maailmankaikkeutemme kanssa.
Offtopicille; Ei pidä sekottaa puuroja ja vellejä, mystiikalle ei yksinkertaisesti ole viläkään mitään näyttöä ja kaikki jumal-harhat kuuluvat huuhaa-osastoille. - alkuperäinen kirjoittaja
One Way or Another.. kirjoitti:
Maailmankaikkeuden alkuhetkistä tiedetään hyvin paljon. Oikeastaan on kysymys enää ns. Planckin ajan takana olevista tapahtumista. Plankin aika on ajan luonnollinen yksikkö ja se on 10^-43 sek eli kyse on nollahetkestä 0,00000000000000000000000000000000000000000001 sekuntiin pituisesta ajasta jonka taakse ei nykyisellä Einsteinin fysiikkaan perustuvilla laitteilla voida nähdä.
Universumi voidaan yhtähyvin kuin musta-aukkokin käsittää singulariteetiksi. Mustassa aukossa sekuntti muuttuu ikuiseksi n. 10^100 jos mitataan sitä meidän kelloilla. Universumilla on äärensä eikä me voida saada informaatiota sen ulkopuolelta. Myös mustalla aukolla on ääret eikä kukaan mustassa aukossa oleva voi saada informaatiota mustan aukon ulkopuolelta ja tietysti sama pätee toisinkin päin.
Singulariteetti on ainoa fysikaalinen rakenne ja sellaisessa mekin aikaamme tuhlaamme. Mustan aukon tapahtumahorisontin sisäpuolella aukeaa uusi universumi, joka on fysiikan laeiltaan identtinen oman maailmankaikkeutemme kanssa.
Offtopicille; Ei pidä sekottaa puuroja ja vellejä, mystiikalle ei yksinkertaisesti ole viläkään mitään näyttöä ja kaikki jumal-harhat kuuluvat huuhaa-osastoille.Mutta pitkän jakson kuluttua myös mustat aukot hajoavat eli miten se voisi yläpitää niitä singulariteetteja eli muita universumeja. siis lopullinen juttuhan on se että kaikkiaine on lopussa pelkkiä valottomia vähäenergisiä fotoneja.
Kysymys piileekin nyt siinä että MISSÄ TILASSA AINE oli ennen alkuräjähdystä?
Toinen kysymys on se että koska on energian häviämättömyyden laki niin silloinhan energia ei häviä ikinä ja ennen alkuräjähdystä on täytynyt olla tuo sama energia olemassa jossain muodossa.
Eli maailmankaikkeuden enrgian on oltava täsmälleen sama kuin energian ennen alkuräjähdystä. Eli jos heität kiven ja se osuu seinään ja pongahtaa siitä johonkin ja edelleen johonkin tämä kivi sisältää massaan sitoutuneen potentiaalienergian sekä heittäjän kädestä siirtyneen liike-energian ja jälleen seinään varastoituneen potentialienergian jne. Eli sama energia kiertää ja poukkoilee eri ainemuodoissaan.
Eli tässäpä miettimistä tiedemiehille.
Itse uskon että on olemassa muutakin kuin pelkkä aine ja aivosolujen toiminta, uskon että on olemassa persoonaton kaikkiallinen henki, joka vain on, egoton, ilmeten aineessa, elävissä olennoissa ylläpitäen maailmankausien ja universumien kiertokulkua alkuräjähdyksestä hajoamiseen ja taas uudelleen alkuräjähdykseen.
Mitkään uskonnolliset käsittet ja säädökset eivät voi määritellä tätä, koska jo se että rajaamalla tämä "Jokin" jonkun uskontokunnan määritteisiin tekee siitä persoonalisen ja rajatun. Tämä johtuu siitä että rajallinen ihminen pyrkii rajaamaan kaiken johonkin "lokeroon". Naapurit, muut kansat, eri uskonnot jne. - tyy muistaa että
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Mutta pitkän jakson kuluttua myös mustat aukot hajoavat eli miten se voisi yläpitää niitä singulariteetteja eli muita universumeja. siis lopullinen juttuhan on se että kaikkiaine on lopussa pelkkiä valottomia vähäenergisiä fotoneja.
Kysymys piileekin nyt siinä että MISSÄ TILASSA AINE oli ennen alkuräjähdystä?
Toinen kysymys on se että koska on energian häviämättömyyden laki niin silloinhan energia ei häviä ikinä ja ennen alkuräjähdystä on täytynyt olla tuo sama energia olemassa jossain muodossa.
Eli maailmankaikkeuden enrgian on oltava täsmälleen sama kuin energian ennen alkuräjähdystä. Eli jos heität kiven ja se osuu seinään ja pongahtaa siitä johonkin ja edelleen johonkin tämä kivi sisältää massaan sitoutuneen potentiaalienergian sekä heittäjän kädestä siirtyneen liike-energian ja jälleen seinään varastoituneen potentialienergian jne. Eli sama energia kiertää ja poukkoilee eri ainemuodoissaan.
Eli tässäpä miettimistä tiedemiehille.
Itse uskon että on olemassa muutakin kuin pelkkä aine ja aivosolujen toiminta, uskon että on olemassa persoonaton kaikkiallinen henki, joka vain on, egoton, ilmeten aineessa, elävissä olennoissa ylläpitäen maailmankausien ja universumien kiertokulkua alkuräjähdyksestä hajoamiseen ja taas uudelleen alkuräjähdykseen.
Mitkään uskonnolliset käsittet ja säädökset eivät voi määritellä tätä, koska jo se että rajaamalla tämä "Jokin" jonkun uskontokunnan määritteisiin tekee siitä persoonalisen ja rajatun. Tämä johtuu siitä että rajallinen ihminen pyrkii rajaamaan kaiken johonkin "lokeroon". Naapurit, muut kansat, eri uskonnot jne."...että koska on energian häviämättömyyden laki niin silloinhan energia ei häviä"
Näinhän me luulemme.
Mutta tuo häviämättömyyden laki on vain meidän ihmisten tämänhetkinen käsitys.
Ei sitä minnekään Taivaiden Graniittiin ole hakattu.
- ....
Ei kannata uskoa ehkä kaikkea mitä tuolla väitetään.
Vaikka menisi etäälle energiat, niin se olisi jossain tietyssä kohdassa, ei kaikkialla. Mutta ei voi edes tietää onko niin.- ....
Avaruus voi olla pieni piste, jossain hyyyviiin isossa kokonaisuudessa jota ei voi käsittää. ?? Heh
- niin siitä seuraa
että massaa ja energiaa vaihtuu keskenään. Jos tähdissä on jatkuva ydinreaktio käynnissä, niin massa m vähenee ja tähtien ulkopuolinen energia E lisääntyy. Energia E muuttuu tietenkin pakonopeudeksi elikkä laajenemiseksi ja massan vähenemisen myötä vastaavasti vetovoima hiipuu.
Kaikki on tiukasti toisissaan kiinni, mitään ei mene hukkaan.
Jossain vaiheessa tähdistä loppuu energia... kaikki mahdolliset ydinreaktiot on käyty läpi. Mitä tapahtuu? -> laajeneminen väistämättä loppuu, koska ei ole enään energiaa.
Mutta romahtaako systeemi sen jälkeen kasaan? Muodostaa massiivisen massakeskiön, jonka puristuksessa kaikki aine murskautuu kertaheitolla ja räjähtää alkeellisimmiksi alkeishiukkasiksi. Tämän jälkeen alkaa uusi kierros: alkuaineet kehittyvät jälleen ja syntyy uusi avaruus?
Tällä syklillä ei teoriassa ole mitään tarvetta olla ääreellinen... se voisi toistua ikuisesti... koko avaruus kehittyisi maailmanlopun jälkeen taas uudelleen, alkaen alkeellisista alkuaineista, jne.
No, yksi selitys muiden joukkoon...
- sharyn
Fred Adamsin kirjoja, joko "Maailmankaikkeuden elämäkerta" tai "Elämää multiversumissa".
- jopa1
Kannattaa myös lukea kirja:
DAVIES, PAUL Kolme viiseistä minuuttia.
Tuossa oli hyvin kanssa selitetty tuota "maailmanloppua". Eli miten maailmankaikkeus jäähtyy pikkuhiljaa. - jopa1
jopa1 kirjoitti:
Kannattaa myös lukea kirja:
DAVIES, PAUL Kolme viiseistä minuuttia.
Tuossa oli hyvin kanssa selitetty tuota "maailmanloppua". Eli miten maailmankaikkeus jäähtyy pikkuhiljaa.Eli korjaus: Kolme viimeistä minuuttia.
Pitäs lukea ennen kuin lähetää.
- palstavierailija
"Mihin sitten fotonien energia katoaa? Onhan olemassa energian häviättömyyden laki. Vai onko kyse siitä että lopussa maailmankaikkeus on niin laaja että energia on jakautunut laajalle alueelle."
Näinhän siinä taitaa käydä. Maailmakaikkeushan laajenee kaiken aikaa. Ja siinä ajassa, mistä nyt on kyse se ehtii laajentua käsittämättömän suureksi, joten sitä energiaa jää esim. kuutiokilometriä kohti aivan mitätön määrä verrattuna nykyiseen energia- ja massajakautumaan.
Maailmankaikkeushan on nyt 1,37 * 10^10 vuotta vanha. Kaiken aineen hajoamiseen menee > 10^100 vuotta. Hyvä jos yksi fotoni on tuolloin nykyisen aurinkokuntamme kokoisella alueella, vaikka kaikki energia olisikin "tallessa".
Itse luin noista asioista Sharynin suosittelemasta Maailmankaikkeuden elämäkerrasta. Suosittelen sitä muillekin. Se todella näyttää paikkamme maailmankaikkeudessa ja sen historiassa.- alkuperäinen kirjoittaja
Mietin vielä sitä enrgian häviämättömyyttä. Alkurähähdyksessähän maailmankaikkeus alkoi laajeta ja enrgian häviämättömyyslain mukaan sen pitäisi laajeta ikuisesti eli maailmankaikkeuden koko ja tilavuus olisi ääretön.
Mutta sitten mietityttää se mikä on syynä sille että maailmankaikkeus alkoi laajeta eli tuo alkuräjähdys. Silloinhan kaikki enrgia oli samassa pisteessä, mikä käynnisti tuon räjähdyksen? Ilman "ulkopuolelta" tullatta "sysäystä" sitä ei olisi voinut tapahtua. Koska tarvitaan energiaa laukaisemaan jokin prosessi.
Väjäämättä tulee mieleen tuo syklinen teoria, jonka joku kirjoittajista mainitsikin.
On olemassa myöls ns. pimeää ainetta, josta ei tietoa ole, ehkäpä sekin jotenkin vaikuttaa tähän prosessiin, saaden maailmankaikkeuden tiivistymään ja näin uuden alkuräjähdyksen. - että............
alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Mietin vielä sitä enrgian häviämättömyyttä. Alkurähähdyksessähän maailmankaikkeus alkoi laajeta ja enrgian häviämättömyyslain mukaan sen pitäisi laajeta ikuisesti eli maailmankaikkeuden koko ja tilavuus olisi ääretön.
Mutta sitten mietityttää se mikä on syynä sille että maailmankaikkeus alkoi laajeta eli tuo alkuräjähdys. Silloinhan kaikki enrgia oli samassa pisteessä, mikä käynnisti tuon räjähdyksen? Ilman "ulkopuolelta" tullatta "sysäystä" sitä ei olisi voinut tapahtua. Koska tarvitaan energiaa laukaisemaan jokin prosessi.
Väjäämättä tulee mieleen tuo syklinen teoria, jonka joku kirjoittajista mainitsikin.
On olemassa myöls ns. pimeää ainetta, josta ei tietoa ole, ehkäpä sekin jotenkin vaikuttaa tähän prosessiin, saaden maailmankaikkeuden tiivistymään ja näin uuden alkuräjähdyksen.tämä kaikkeus olisi rengas, jolla ei ole alkua eikä loppua........
- niinpä niin
Ihmisen käsitys maailmankaikkeudesta on muuttunut paljon esi-Kepleriaanisesta ajasta. Luuletko ettei muutu tulevaisuudessa ? Tulevaisuudessa pidetään nykyistä maailmankäsitystä tosi alkeellisena. Ihminen havainnoi sekä paikallisesti että ajallisesti hyvin mitätöntä osaa maailmankaikkeudesta. Tästä sitten ekstrapoloidaan minkä keritään. Ja erityisesti maailmankaikkeuden mahdollisesta synnystä ei todellakaan varsinaisesti tiedetä mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809