Ei liity ilmastonmuutokseen

KARVINISTI

Silloin kun minä olin armeijan soittokunnassa, luostarin puutarhassa oli tietenkin puoskarin luutarhassa ja jääkärin morsian oli moukarin järsijä.
Olen sopivasti kännissä.

5

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • res.sot.m

      Mutta kun minä olin armeijassa v-76 niin oli ilmastonmuutoskesä. Hellettä riitti moniaita viikkoja ja pahimmoileen satuin epämääräiseen hälyryhmään samaan aikaan kun nostalgiset reserviläiset tulivat harjoittelemaan palma de pahkajärvelle.

      No, ne ampua losuatti muutaman kerran heittimellä ja sitten ne soitti varuskuntaan että maasto on tulessa tulkaa hätiin. Epämääräinen hälyryhmä johon kuuluin kävi sammuttamassa palon ja palasi varuskuntaan. Aina ei ehditty takaisin kun piti palata uutta paloa sammuttamaan.

      Sammuttaminen oli tympeää kun koko alue oli tiineenä räjähtämättömiä ammuksia jotka sitten tulessa posahtelivat omia aikojaan.

      Kertauskurssi loppui kun ne sai aikaan kunnollisen roihun jota sammutettiin sitten neljä päivää yhteen menoon.

      Kun vuoroni epämääräisessä hälyryhmässä päättyi niin päättyi myös muutos. Jo seuraavana päivänä sataa lotkotti ja satoikin sitten monta viikkoa, aina siihen saakka kunnes palvelussuhteeni ko. varuskuntaan päättyi.

      Sitten vedin kovan kännin jotta minusta tuli taas siviili.

      • KARVINISTI

        En oikein ymmärrä miten tuo liittyi aloitukseen.
        Se oli pelkkä stoukki, tosin tosipohjainen.
        Koska minua ei ole hyväksytty koskaan yhtään mihinkään ryhmään,
        olen koko elämäni ajan poukkoillut hyvinkin monessa paikassa.
        Se ei ole ollut kivaa, mutta tässä sitä ollaan.

      • res.sot.m
        KARVINISTI kirjoitti:

        ..että olet tyhmä mutta vasta kun itse sen ilmoitit.

        Tsoukki se sinulta oli ja lähes yhtä tyhmä kuin alvariinsa toistuvat aloituksesi jatkuvasta kasvusta josta et itse ymmärrä mitään.

        Avainsana oli "armeija" ja lisukkeena se, että joutava aloitus oli -muutos palstalla jotka sitten yhdessä saivat minut muistamaan harvinaisen hellejakson v. -76 valkealan suunnalla vaikka silloin ei vielä tiedetty mitään siitä, että ilmasto kuumenee kovin.

        Minäkään en ole suosittu missään aatteellisessa ryhmässä. Kerran, oliko v. 83 pyrin jäseneksi johonkin komukkain yhdistykseen kun niiden puheet olivat minulle mielekkäitä. Kerroin että haluan kuitenkin tarkentaa kysymällä joitain asioita ja minulle sanottiin ettei semmoinen ole soveltuvaa vaan on sinun joko oltava kommunisti tai sitten mentävä muualle, vain johtajat saavat puhua.

        Meinasin kerran, oliko 91 eli 92 liittyä spr.n keruumiehiin mutta halusin ensin tietää mihin rahat menevät tarkentaen että paljonko menee nälän voittoon annetusta markasta ja paljonko siitä jääpi spr. hoiviin. Ei ne tykänny vaan sanoivat, että on tyhjä kysellä mitään kunhan häntä vaan keräilee vaikka perustelin sillä, että joku valveutunut ohikulkija saattaa olla siitä kiinnostunut.

        Kävin ennen luovuttamassa verta kun luulin sen menevän hädänalaisten auttamiseen sellaisenaan muttei se mennytkään vaikka minulla on melko harvinainen veriryhmä. Spr möi vertani sairaaloille ja se osuus mikä ei mennyt kaupan jalostettiin verituotteiksi joita myytiin eniten tarjoaville. Viimeksi kun menin sinne niin sanoin että voinko luovuttaa, kuten tapani on vaikka kävin thaimaassa ja ongin sieltä hivin itseeni. Ajoivat minut ulos kovin ottein enkä sen koommin siellä käynyt.

        Lapsena en päässyt partiolaiseksi koska isäni vihasi kommunisteja ja uskoi vakaasti partiolaisten olevan komujen juonia. Tiä sitte.

        Monessa paikassa olen ollut minäkin ympäri maailman. Tämä on leveästi sanottu koska olen ollut vain neukkulassa, ruotsissa ja saudeissa ihan vaan työhommissa joitain vuosia. Muutaman maan olen poukkoillut läpi lomatunnelmissa mutta etupäässä olen kutvehtinut suomessa.

        Nyttemmin nyssötän tässä koneen ääressä, juon keskikaljaa ja kirjoitan mitä sattuu kelle sattuu.

      • KARVINISTI
        res.sot.m kirjoitti:

        Kirjoitukseki vaatisi vastauksen, mutta en nyt jaksa. Sinulla on ilmi selvästi sanottavaa.

        Olen juopoitellut monta päiväää.

      • Starttinappula
        KARVINISTI kirjoitti:

        Kirjoitukseki vaatisi vastauksen, mutta en nyt jaksa. Sinulla on ilmi selvästi sanottavaa.

        Olen juopoitellut monta päiväää.

        Perskales, kun teikäläiseltä nestmäärä kasvaa nii mailmantalous sekoaa. Ilmankos Enklannissa ne meinaa hukkua.Sopii nii helkkarin hyvin ilmaston muutokseen, kun teikäläisen viinapäästöt kuormittaa 4 kertaa taviksiin nähden metaania. Hyi hyi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe