Ihmisen logiikka

lihava transu

Ihminen valitsee ensin asian johon haluaa uskoa ja valinnan tehtyään hän hyväksyy ainoastaan uskomustaan puoltavat todisteet sekä hylkää siekailematta vastatodisteet. Näin ihmisen psyyke toimii.

Jos tämä tai ensivuosi olisivat ennätyksellisen kylmiä maailmanlaajuisesti niin ilmastouskova ei siitä hätkähtäisi vaan selittäisi kyseessä olevan omituinen ja satunnainen poikkeama vallitsevasta trendistä.

Jos toinen vuosi heti perään olisi vielä kylmempi ilmastouskova kävisi mietteliääksi ja vähäsanaiseksi, kertoisi ainoastaan että pelkkää sattumaa joka sopii kuvaan koska ilmastoa on vaikea ennustaa.

Kolmas vuosi perään taittaisi lehmän selän. Silloin ilmastouskova sanoisi, että onneksi saimme muutoksen loppumaan veronkorotuksin ja ansio on kokonaan meidän koska puhuimme asian puolesta.

Neljäntenä vuonna syntyisi uusi uskonto; pakkasuskovaisuus. Jos emme laadi pakkasveroa ja kudo itse myssyjä on maailma tuhon edessä sillä uusi jääkausi on aivan nurkalla.

Viidentenä mainitsen oman varmuuteni siitä, että mitään isoja jääkausia ei ole edes ollut maailmanhistoriassa. Kylmempää toki on ollut mutta esim. suomen yli ei ole koskaan lipunut kilometriä korkeaa jäälauttaa joka olisi hieronut kallioon kirnuja tai muita kummallisuuksia. Luin tästä jonkin artikkelinkin hiljattain mutta en muista enää linkkiä eikä sillä ole väliäkään koska äärimmäisen harva enää edes väittää suomen olleen jään peitossa.

0

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4028
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2891
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2310
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        34
        1311
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        899
      6. 131
        875
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        844
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        811
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        756
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        750
      Aihe