Geenitekniikan hyötyjä ja riskejä tutkitaan mm Sveitsissä juuri alkaneessa nelivuotisessa tutkimusohjelmassa 7,8 miljoonalla eurolla.
Tunnettu geenitekniikan riskien tutkija tri Hilbeck ryhmineen jätettiin kuitenkin käytännössä ilman rahoitusta. Hilbeck on myös tunnettu gm-teknologian kriitikko.
Hänen tavoitteenaan oli selvittää, ovatko siirtogeenit vielä aktiivisia, kun ne ovat läpäisseet sikojen ja lampaiden ruuansulatuksen ja päätyneet lannan mukana maahan. Edelleen he halusivat selvittää mitä siirtogeeniainekselle tapahtuu maassa. Näitä siirtogeenisen aineksen kiertoja ei ole koskaan selvitetty kunnolla, sanoo Hilbeck. Hänen johdollaan oli muodostettu laajapohjainen, monitieteinen tutkijaryhmä, joka olisi voinut selvittää koko kokonaisuuden gm-aineksen kierrosta.
Kuitenkin Sveitsin geenitekniikkaohjelman rahoituksesta päättävät olivat toista mieltä. Kansainvälisestikin merkittävä tutkimus gm-tekniikan riskeistä jätettiin tutkimusohjelmasta pois.
Rahoituksen hylkäämispäätöksen perusteet ovat muita kuin tieteellisiä, eikä niitä ole kerrottu. - Ovat siis ilmeisesti ns "Ideologisisia syitä"?
Hilbeck jättäminen rahoituksen ulkopuolelle herättää kansainvälistäkin huomiota. Mm Saksassa vaaditaan juuri hyväksytyn tiukennetun lain perusteella MON810 gm-maissilajikkeen hyväksymisen edellytyksenä laajoja tieteellisiä turvallisuustutkimuksia, joita nimenomaan Hilbeck työryhmineen on jo alustavasti tehnyt. Nyt häneltä evättiin mahdollisuus tehdä välttämättömiä jatkotutkimuksia.
Tämä on valitettavan tyypillistä eri puolilla maailmaa. Geenitekniikan riskejä avoimesti selvittämään pyrkivät tutkijat jätetään ilman rahoitusta tai heidän tutkimustyötään vaikeutetaan kohtuuttomasti. -Eli jos tutkija osoittaa tervettä tieteellistä kriittisyyttä gm-teknologiaa kohtaan, niin hänelle ei anneta tutkimusmahdollisuuksia.
Sitten toistellaan, ettei ole tieteellistä näyttöä gm-tekniikan haitoista.
http://www.tagesanzeiger.ch/dyn/news/sch weiz/751965.html
NRP 59 - Benefits and Risks of the Deliberate Release of Genetically Modified Plants http://www.snf.ch/E/targetedresearch/res earchprogrammes/newNRP/Seiten/_xc_nfp59. aspx
International Project on GMO Environmental Risk Assessment Methodologies
http://www.gmo-guidelines.info/
Vastaa viestiin
Kukaa saa tutkia
3
375
Vastaukset
- on kuin
suoraan Kuponkiuutisten (pieni mainosvihkonen, joka jaetaan jokaiseen talouteen) mainoksesta. jossa samankaltinen "tri Hilbeck" vakuuttaa, että jos ostaa hänen pillereitään, ei tarvitse liikkua yhtään, vaan silti laihtuu viisi kiloa viikossa, ja kaljuun päähän kasvaa tuuhea Jimi Hendrix -pehko...
Te taidatte käyttää samoja mediakonsultteja, huijarit ja anti-gmo-hihhulit.- Kestotilaaja
Eipä ole sinunkaan kielen käytössä suurta nyanssia. Tiedätkö edes mihin asiaan otit kantaa.
Ei sinun eväilläsi näköjään pystytä muuhun kuin asettamaan jokin sinun uskontosi vastustaja kyseenalaiseen valoon tutkijana. Sinulle riittää mainiosti Monsanton hiirikokeet joissa Monsanton tutkijat unohtivat punnita mitä hiiret painoivat kun tekivät testejään. Myös ikä unohtui. Amerikkalainen elintarvikevirasto ei tällaisesta sivuseikasta välittänyt vaan kiirehti hyväksymään maissin viljelyn ja käytön ihmisravinnoksi, sillä bisnesmiehet olivat jo sijoittaneet miljardeja Monsantoon. Tällaisia hatusta temmattuja tutkimuksiako sinä kannatat. Tällaisia papereita EU:n jäsenvaltioiden Elintarvikevirastot ja Geenitekniikan lautakunnat hypistelevät ja arvioivat. Tuntuuko yhtään naurettavalta touhulta. Ei ole vielä yhtään puolueetonta yliopiston tekemää tutkimusta Muunnettujen geenien siirtymisestä luonnon kiertokulkuun. Viruksilta ja bakteereilta tällainen ylimääräinen informaatio (jota on vieraassa geenipalasessa on) ei jää huomaamatta. Ihastele sinä sumuisilla aivoillasi miljardibisneksen sanelemaa totuutta ja jos jostain soraääniä kuuluu, vedä karvareuhkaa syvemmälle päähän.
- dfghyjukl
Eipä tuo muunneltu poikkea luontaisesta juuri mitenkään ja sen kohtalo on siis sama kuin muullakin dna:lla. Lisäksi on syytä muistaa että tuo siirretty komponettikaan ei ole mielikuvituksen luomus, vaan se on kopioitu luonnosta.
Monia asioita kannattaa tutkia, mutta eipä tuo Hilbec:in aihe juuri poikkea maasäteilytutkimuksista. Tietysti se on hänelle mukavaa jos kykenee saamaan itselleen julkisuutta ja tuloja tekemällä nollatutkimusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760