Ilmastonmuutos ainoa ymp.ongelma!

Miltei näinhän sitä tunnutaan ajateltavan, myös aina niin "valistuneiden" poliittisen vihreästi ajattelevien keskuudessa.

Väheksymättä eri oksidien ja muiden yhdisteiden ilmakehään syytämisen seurannaisvaikutuksia pallomme ilmakehän fysikaaliseen tilaan voi kuitenkin todeta, että ilmastonmuutoskeskustelu sai mielipidemuokkaamisen, propagandan ja yksinkertaistetun informaation levittämisen yliampuvat piirteet mediassa vuosien nähdäkseni vuosien 2003-2004 aikana. Muutoksen mediassa tuolloin huomasi.

Ihmisen elinympäristöä altamme tuhoava toiminta on sekin tosin ollut ylimitoitettua jo pitkään - huomattavasti pidempään kuin mikään asiaa korjata yrittävä, yliampuva valistuskampanjointi. Soisin kuitenkin ilmastonmuutoskeskustelun oheen paljon enemmän keskustelua vesistöjen pilaantumisesta, maa- ja metsätalouden keinolannoituksista, mutta ennenkaikkea - roskaamisesta, jätteiden lajittelemattomuudesta ja jätehuollosta ylipäätänsä.

Missä keskustelu kansalaisille asetettavan vastuun lisäämisestä kierrätyksessä ja lajittelussa? Yleisesti puhutaan vain tuottajavastuusta, mutta vastuullinen on myös kuluttaja. Ihmisten informointia yleensäkin tulisi huomattavasti lisätä, jonka jälkeen voidaan jätehuollon taksoja asteittain korottaa siten, että "väärästä toiminnasta" kustannukset yksilökuluttajalle nykyiseen verrattuna nousevat ja "oikeasta toiminnasta" jopa laskevat.

Peruskoulujen kotitaloustunneilla ei omana aikanani puhuttu halaistua sanaakaan lajittelusta ja kierrätyksestä eikä siihen millään tavoin käytännössä opetettu. Omien opettajan sijaisuustehtävissä tekemieni havaintojen perusteella jätevalistus ei vieläkään ole koulujen ohjelmassa - niin ponnettomat ovat oppilaiden tiedot jätemateriaalien hyödyntämisen suhteen.

P.S. Allekirjoittaneen kolmen hengen taloudessa viimeisen puolentoistavuoden aikana syntyi vain 1,5 pussia kaatopaikalle päätyvää sekajätettä - lähinnä PVC-muovituotteista ja aluminoiduista muoveista.
9505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Parempi vaan vaihtaa asunnon lamput energiaa säästäviin malleihin ja vaihtaa autoa pienempään. Se on todellista ilmastonmuutoksen torjuntaa ja pelastaa maailman. Roskat ja saasteet voi huoletta heittää vaikka vesistöihin. Kyllä luonto hoitaa.

Äänestä

jätteiden lajittelu, vaikka sitä suosittelenkin.
Ei roska päivässä ei.
Ilmastonmuutos on siinä vaiheessa, että se ruokkii kyllä ihan itse itseään ja ihmisten täytyy olla sen armoilla ja toisekseen se etenee niin hirvittävällä vauhdilla, että ihmisten keksinnöt nyt eivät enää riitä, jos niitä nyt ylipäätään edes on.
Hirmumyrkyjä on ollut ennenkin, mutta nykyisin ei juuti muuta olekaan ja joka puolella maapalloa melkein ja 5. asteen hurrikaaneja tai taifuuneja ei aikaisemmin ollut.
Ei minun nuoruudessani ainakaan jäätiköt sulaneet ja ollut 2 kk talvia, ei.
Jätetään tämä asia kymmenientuhansien tiedemiesten ja tutkijoiden ja jäätikköasiantuntijoiden huoleksi ja seuratkaamme heidän antamiaan lausuntoja, joita hallitukset ikävä kyllä, kaunistelevat?????

Äänestä
  • Älä pelkä, ufomiehet auttavat meitä kuitenkin.

    Voihan perkele että tätä hysteriapropagandaan EI saada mitään järkeä!!!

    Äänestä

  • kulutus ovat ittelleni hyvinkin luonnollisia asioita, paremminkin ittestäänselvyyksiä. En oo tarvinnu siihen mitään ilmastonmuutospropagointia, vaan on selvää, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Ihminen vaikuttaa ympäristöönsä, sen fysikaaliseen tilaan ja tuo fysikaalinen tila muuttuu sitä intensiivisemmin, mitä suurempi ihmisten vaikutus (= summa yksittäisten ihmisten vaikutuksista) maankuorelle ja ilmakehälle on.

    Ei mua pätkääkään kiinnosta keskustella siitä, kylmeneekö täälä vai lämpeneekö. Geofysiikkaakin lukeneena tiedän, että kaikki ne ovat vain malleja, joita ei voida aukottomasti todistaa oikeiksi. Vain se on selvää, että meidän toimillamme on aina jotain vaikutusta.

    Kenties pienin ihmisen aiheuttama vaikutus maapallolle olisi se, että täällä ei olisi aluksi yhtään ihmistä, jonka jälkeen yksi onneton ilmaantuisi tänne, katselisi vähän aikaa ympärilleen nauttien mettän antimista ja tuskastuisi pian seuran puutteeseen hypäten viimein koskeen virran vietäväks.

    Suurimmasta päästä olevana vaikutuksena voisin kuvitella sen, että miljardit maapallon ihmiset päättäisivät asfaltoida koko maapallon mannerpinta-alan asfaltilla lukuunottamatta lukuisia öljynporausreikiä, jotta voitas päristellä moottorivehkeillä ympäriinsä.

    Aloituksen aihe oli jätteiden kierrätys ja kaatopaikalle päätymisen estäminen. Sen voi nähdä erillisenäkin asiana ilmastonmuutoksesta, mutta kaatopaikoille päätyvä orgaaninen aines kuten ruoantähteet, pilaantuneet ruoka-ainekset sun muut vapauttavat mädäntyessään metaania ilmakehään, jonka ensinnäkin aivan hyvin voisi ottaa erillisisä orgaanisen aineksen mädätyslaitoksisa eli biokaasuvoimalaitoksisa talteen energiakäyttöön ja jonka toisaalta on todettu olevan voimakkaimpia kasvihuonekaasuja.

    Kierrätätkö ite?

    Äänestä

  • U-Mies kirjoitti:

    Älä pelkä, ufomiehet auttavat meitä kuitenkin.

    Voihan perkele että tätä hysteriapropagandaan EI saada mitään järkeä!!!

    On helppo vain todeta "ei tuosa keskustelusa oo mitään järkeä" ja sitten vain häipyä paikalta pois kertomatta, missä sitä järkeä on.

    Aloitukseen liittyen: kierrätätkö vai oletko vaipunut paradoksaaliseen ajatteluun, että "koska niin harva muukin tekee niin enpä sitten minäkään"?

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    koko tämä ilmastomuutos keskustelu on yhtä hysteriamössöä joka ei kylläkään nojaa tieteeseen vaan politiikkaan ja "mutun". Heilumin tällä palstalla, tuhlaamassa ENERGIA, ei paranna tilannetta mitenkään, vaan päinvastoin.

    Äänestä

En minä ainakaan jaksa kierrättää. homojen hommaa!!111!

Äänestä
  • Niillä voi lämmittää taloa.Niin mie teen.

    Äänestä

  • mutta se ja "roska päiväss"-ryhtiliike ei saa enää mitään aikaiseksi eikä ole sellaisista asioista edes kysymys.
    Luonnonkatastrofi on hieman eri maailmasta.
    Olemme sen itse aiheuttaneet ja sitä niittää mitä kylvää etc.
    Siis, seuratkaamme tiedostusvälineitä ja varautukaamme pahimpaan, jos siihen nyt edes voi varautua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pro-Ruotsidemokraatit kirjoitti:

Miltei näinhän sitä tunnutaan ajateltavan, myös aina niin "valistuneiden" poliittisen vihreästi ajattelevien keskuudessa.

Väheksymättä eri oksidien ja muiden yhdisteiden ilmakehään syytämisen seurannaisvaikutuksia pallomme ilmakehän fysikaaliseen tilaan voi kuitenkin todeta, että ilmastonmuutoskeskustelu sai mielipidemuokkaamisen, propagandan ja yksinkertaistetun informaation levittämisen yliampuvat piirteet mediassa vuosien nähdäkseni vuosien 2003-2004 aikana. Muutoksen mediassa tuolloin huomasi.

Ihmisen elinympäristöä altamme tuhoava toiminta on sekin tosin ollut ylimitoitettua jo pitkään - huomattavasti pidempään kuin mikään asiaa korjata yrittävä, yliampuva valistuskampanjointi. Soisin kuitenkin ilmastonmuutoskeskustelun oheen paljon enemmän keskustelua vesistöjen pilaantumisesta, maa- ja metsätalouden keinolannoituksista, mutta ennenkaikkea - roskaamisesta, jätteiden lajittelemattomuudesta ja jätehuollosta ylipäätänsä.

Missä keskustelu kansalaisille asetettavan vastuun lisäämisestä kierrätyksessä ja lajittelussa? Yleisesti puhutaan vain tuottajavastuusta, mutta vastuullinen on myös kuluttaja. Ihmisten informointia yleensäkin tulisi huomattavasti lisätä, jonka jälkeen voidaan jätehuollon taksoja asteittain korottaa siten, että "väärästä toiminnasta" kustannukset yksilökuluttajalle nykyiseen verrattuna nousevat ja "oikeasta toiminnasta" jopa laskevat.

Peruskoulujen kotitaloustunneilla ei omana aikanani puhuttu halaistua sanaakaan lajittelusta ja kierrätyksestä eikä siihen millään tavoin käytännössä opetettu. Omien opettajan sijaisuustehtävissä tekemieni havaintojen perusteella jätevalistus ei vieläkään ole koulujen ohjelmassa - niin ponnettomat ovat oppilaiden tiedot jätemateriaalien hyödyntämisen suhteen.

P.S. Allekirjoittaneen kolmen hengen taloudessa viimeisen puolentoistavuoden aikana syntyi vain 1,5 pussia kaatopaikalle päätyvää sekajätettä - lähinnä PVC-muovituotteista ja aluminoiduista muoveista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu