Eli siis syy miksi hakeuduin psykologille oli se, että kotonani menee päin vit*ua. On mm. väkivaltaa,uhkailua,haukkumista,katkeruutta, älinpitämättömyyttä ja vaikka mitä muuta. Ja se on tietysti johtanut keskivaikeaan masennukseeni. Saa tuntea aamusta iltaan, että "Olet vihattu" ja se tehdään hyvin selväksi.
Noh kysyin psykologiltani, että mikä on tämän hoidon tarkoitus, että joudunko sijaisperheeseen tai vastaavaa. Psykologini alkoi nauraa ja sanoi, etten todellakaan joudu että ei huolta. Yleensä kuulemma jo puhumalla asiat paranee(????!!!!).
Hän ei siis oikein kuunnellut kysymystäni siitä, että mitä _minulle_ tapahtuu! EN VAIN VOI asua yksinkertaisesti kotona! Vai onko se muka hyväksyttävää, että pitää tulla kotiin aina itkien väkivallan ja huudon pelossa? Ja äitiäni ei voi muuttaa... hän on niin manipuloiva, että saa kaikki uskomaan puheitansa.
Isäni luokse en mahdu asumaan.
Omaa asuntoa en saa(olen 16,kohta 17 eli saan tukia vasta kun olen 18v.)
Seuraava tapaaminen psykologini kanssa on ensi viikon lopulla ja mietityttää nyt hirveästi, että aikooko ne siellä tehdä elettäkään mun kotiolojen muuttamiseksi? Toki onhan se hyvä, että ne purkaa kaikki mun sairaat patoutumat siellä, mutta ennen kaikkea haluaisin tuntea kuuluvani jonnekin..eli oman kodin..kai jokaisen tulisi ansaita sellainen kun on vielä alaikäinen? Mitä luulette että tilanteelleni tehdään??
Olen vain niin hermoraunio tän asian kanssa..
Noh kysyin psykologiltani, että mikä on tämän hoidon tarkoitus, että joudunko sijaisperheeseen tai vastaavaa. Psykologini alkoi nauraa ja sanoi, etten todellakaan joudu että ei huolta. Yleensä kuulemma jo puhumalla asiat paranee(????!!!!).
Hän ei siis oikein kuunnellut kysymystäni siitä, että mitä _minulle_ tapahtuu! EN VAIN VOI asua yksinkertaisesti kotona! Vai onko se muka hyväksyttävää, että pitää tulla kotiin aina itkien väkivallan ja huudon pelossa? Ja äitiäni ei voi muuttaa... hän on niin manipuloiva, että saa kaikki uskomaan puheitansa.
Isäni luokse en mahdu asumaan.
Omaa asuntoa en saa(olen 16,kohta 17 eli saan tukia vasta kun olen 18v.)
Seuraava tapaaminen psykologini kanssa on ensi viikon lopulla ja mietityttää nyt hirveästi, että aikooko ne siellä tehdä elettäkään mun kotiolojen muuttamiseksi? Toki onhan se hyvä, että ne purkaa kaikki mun sairaat patoutumat siellä, mutta ennen kaikkea haluaisin tuntea kuuluvani jonnekin..eli oman kodin..kai jokaisen tulisi ansaita sellainen kun on vielä alaikäinen? Mitä luulette että tilanteelleni tehdään??
Olen vain niin hermoraunio tän asian kanssa..
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei kyllä varmaan saa mitään sijaisperheasioita tms läpi, se hoitaa vaan sitä sun masennusoiretta ei syitä. Sosiaalityöntekijät järkkää sijoituspaikat ja sellaiset käytännön jutut. Ehkä psykologi ei tajunnut kysymystäsi oikein ja luuli että pelkäät, että sut laitetaan heti jonnekin pois ja yritti rauhoitella sua. Kerro vaikka ensi kerralla ettet kestä olla kotona ja haluaisit jonnekin pois. Kysy, miten saisit yhteyden sosiaalityöntekijään.
Mulla ei itsellä kyllä oo käytännön kokemusta noista jutuista et en yhtään tiedä toimisko näin...ehkä joku muu täällä osaa sanoa.
Ota yhteyttä lastensuojeluun ja sen sosiaalityöntekijään, se on oikea osoite tuossa pulmassa ensihätään.
Riittää täälläkin. Psykologilla käyn kerran viikossa, enkä oikeastaan ymmärrä miksi. Siis tietenki sen takia, että mulla on vakava masennus, mutten tiedä, mitä kummaa siellä käynti hyödyttää. Hän on kyllä tosi kivan luontonen ja muutenki miellyttävä ihminen, muttei se tunnu uskovan juurikaan mun puheita ja vaikka oon kulkenu sielä varmaan puoli vuotta, ei oo mitään edistystä tapahtunu. Harmittaa vaan kiintyä toisiin ihmisiin, ku seki otetaan multa joskus pois, siis ku sielä käynti loppuu. Lisäksi ärsyttää ku en etes merkitse sille mitään,, oon vaan typerä asiakas jonka pitää vastata sataan samanlaiseen kysymykseen sen tunnin aikana joka sielä menee ja kertoa joka asiasta kymmenen esimerkkiä. Kai siinä on vaan tarkotus, että jos se huomaa tilanteen menevän huonommaksi, mut potkastaan mielisairaalaan taas. Vaikka ei se mitään edes hyödytä. No, onpahan sillä ainaki töitä. Ja tuosta muuttamisesta.. Oon itekki monet kerrat ajatellu, josko sitä muuttais, niin vois helpommin myös päättää päivänsäkin kun ois ollu äitistäki erossa jonku aikaa, niin jos se ei sitä satuttas niin hirveästi.
Mutta koita kestää. Ja voithan varmaan vaihtaa psykologia ?