Vähähiilihydraattinen ruokavalio

vaikeus sentään

Löysin ruoka-ohjeita vähähiilihydraattiseen ruokavalioon ja kauhistuin miten paljon noissa käytettiin esim. kananmunaa ja lisäksi esim. katkarapuja, kookosöljyä jne.
Eikös nuo aineet taas kohota kolesterolia rutkasti.

Itselläni on sellainen tilanne, että juuri tuota kolesterolia pitäis saada ruokavaliolla laskemaan.
Hassua, kun aina jossain joku mättää, kun yrittää löytää sopivaa ruokavaliota.
En voi myöskään syödä maitotuotteita (paitsi kovia juustoja), että niistä tuota kolesterolia ei pääse kamalasti kertymään, kun käytän vähärasvaisia ja suht vähän.
Nyt olen kyllä lukenut vähän joka puolelta, että pitäis syödä margariinin tilalla voita ja kermakin on kuulemma ihan terveellistä (ei kylläkään lääkärini mielestä).
Tuota kookosöljyäkin väittävät terveelliseksi ja kolesterolia laskevaksi, vaikka jostain toisista lähteistä olen kuullut ihan muuta...???
Mihin nykyään voi enää uskoa, kun jatkuvasti tulee ristiriitaista tietoa suunnalta ja toiselta!

Vatsa ei vain nyt tunnu oikein sietävän noita liikoja hiilihydraatteja, joten ajattelin lepuuttaa sitä jonkun aikaa. Kaurapuuroa kylläkin syön edelleen pellavansiemenien kanssa ja ajattelin nyt kokeilla myös spelttinäkkäriä.
Valkoista sokeria en ole käyttänyt aikoihin.
Käytössä on ollut hunaja, raakaruoko- ja intiaanisokeri (nekin vissiin kyllä kiellettyjä tuossa vähähiilihydraattisessa ruoassa?)

Painoni on pudonnut nyt lyhyen ajan sisällä 2-3 kg ja turvotukset kadonneet, vaikka PMS-oireet päällä, jolloin aina ennen on turvottanut.
Tosin ylipainoa mulla ei ole ollutkaan (melkein päinvastoin), joten saa olla tarkkana, että en ala pian näyttää anorektikolta (en ole enää ihan mikään nuorikaan, yli 40 v).

Hassua vaan, kun tää ruokailu on alkanut mennä vaikeaksi, kun yrittää vaan hoitaa elimistöään kuntoon ja välttyä tietyiltä "sukurasitus"sairauksilta.
Vatsani ei tunnu nimittäin sietävän kovin hyvin myöskään joitakin vihanneksia, hedelmiä ja muutamia marjoja, joten valikoimat alkaa käydä tosi vähiin.
Apua!

11

1734

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • a.p.

      • mihin jäi

        pellilinen pullia
        "- Uudet perunat eivät enää aiheuta minulle elämyksiä. Lämpimän patongin ja leivonnaisten tuoksu ei synnytä mitään mielihaluja, hän naurahtaa."


    • A ja O

      Vähähiilihydraattisten ruokavalioiden pitkäaikaisesta terveellisyydestä ei ole mitään näyttöä. Ei ole olemassa tutkimusnäyttöä, joka osoittaisi näiden ruokavalioiden vähentävän sairastuvuutta tai kuolleisuutta.

      Jos koet, että runsas viljojen käyttö ei sovi, voit vähentää niiden osuutta ruokavaliossa ilman, että lisäät sellaisten ruoka-aineiden määrää, joiden runsaaseen käyttöön liittyy riskejä.

      Suosi ruoanlaitossasi terveellisiä, kylmäpuristettuja kasviöljyjä (oliiviöljyä ja rypsiöljyä) sekä terveellisimpiä proteiinin lähteitä, kuten kalaa, papuja, tofua ja siipikarjaa. Punaista lihaa kannattaa syödä vain vähän, jos ollenkaan.

      Hiilihydraattien pelossa ei kannata alkaa vähentää hedelmien syöntiä, sillä niiden syönti yhdistyy lukemattomissa tutkimuksissa alempaan sairauksien riskiin.

      • ja väärärasvaisuuden pitkäaikaisvaikutuksista on jo riittävästi näyttöä luki sitten tilastoja miten tahansa. Diabetes kaksinkertaistuu aina kymmenen vuoden välein, kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä syö jo yli puoli miljoonaa ihmistä. Sydäntautikuolleisuus on edelleen ykkösenä kuolinsyytilastoissa vaikka siirtyminen kevytrasvoihin olisi pitänyt olla lääke siihen, että tilanne kääntyisi parempaan. Sairastuvuus lisääntyy koko ajan ja eläinrasvojen kulutus laskee. Miten selität tämän?


      • A ja O
        kj.mattila kirjoitti:

        ja väärärasvaisuuden pitkäaikaisvaikutuksista on jo riittävästi näyttöä luki sitten tilastoja miten tahansa. Diabetes kaksinkertaistuu aina kymmenen vuoden välein, kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä syö jo yli puoli miljoonaa ihmistä. Sydäntautikuolleisuus on edelleen ykkösenä kuolinsyytilastoissa vaikka siirtyminen kevytrasvoihin olisi pitänyt olla lääke siihen, että tilanne kääntyisi parempaan. Sairastuvuus lisääntyy koko ajan ja eläinrasvojen kulutus laskee. Miten selität tämän?

        Ei ole itse asiassa kovin olennaista, mitkä ovat makroravintoaineiden (hiilihydraattien, rasvan ja proteiinin) keskinäiset suhteet energiansaannista.

        Japanilaiset kuuluvat maailman pitkäikäisimpiin väestöihin. Samalla kun heidän ruokavalionsa on vähärasvainen, he ovat maailman hoikimpia ja heidän sydäntautikuolleisuutensa on maailman alhaisinta. Vähärasvainen ruokavalio ei siis mitenkään välttämättä lihota, lisää diabetesriskiä tai sydäntautiriskiä. Toisaalta terveelliseksi tiedetyssä perinteisessä kreetalaisessa ruokavaliossa rasvaa käytetään kohtalaisen paljon (noin 40 E%). Hyviin tuloksiin voidaan siis päästä hyvin erilaisilla rasvamäärillä.

        Tärkeämpää kuin makroravintoaineiden keskinäiset suhteet on se, että syödyt ruoka-aineet ovat terveellisiä. Raffinoitujen hiilihydraattien sijaan kannattaa käyttää täysjyväviljaa ja runsaasti vihanneksia ja hedelmiä. Eläinrasvat on terveellistä korvata juoksevilla kasviöljyillä ja proteiinin lähteinä on suositeltavaa käyttää rasvaista kalaa, pähkinöitä, papuja, tofua, siipikarjaa ja vähärasvaisia maitotuotteita.


      • A ja O kirjoitti:

        Ei ole itse asiassa kovin olennaista, mitkä ovat makroravintoaineiden (hiilihydraattien, rasvan ja proteiinin) keskinäiset suhteet energiansaannista.

        Japanilaiset kuuluvat maailman pitkäikäisimpiin väestöihin. Samalla kun heidän ruokavalionsa on vähärasvainen, he ovat maailman hoikimpia ja heidän sydäntautikuolleisuutensa on maailman alhaisinta. Vähärasvainen ruokavalio ei siis mitenkään välttämättä lihota, lisää diabetesriskiä tai sydäntautiriskiä. Toisaalta terveelliseksi tiedetyssä perinteisessä kreetalaisessa ruokavaliossa rasvaa käytetään kohtalaisen paljon (noin 40 E%). Hyviin tuloksiin voidaan siis päästä hyvin erilaisilla rasvamäärillä.

        Tärkeämpää kuin makroravintoaineiden keskinäiset suhteet on se, että syödyt ruoka-aineet ovat terveellisiä. Raffinoitujen hiilihydraattien sijaan kannattaa käyttää täysjyväviljaa ja runsaasti vihanneksia ja hedelmiä. Eläinrasvat on terveellistä korvata juoksevilla kasviöljyillä ja proteiinin lähteinä on suositeltavaa käyttää rasvaista kalaa, pähkinöitä, papuja, tofua, siipikarjaa ja vähärasvaisia maitotuotteita.

        korvata, lause kaipaa täsmennystä, koska siirtyminen keinorasvoista luonnollisiin rasvoihin parantaa veriarvoja


      • A ja O
        kj.mattila kirjoitti:

        korvata, lause kaipaa täsmennystä, koska siirtyminen keinorasvoista luonnollisiin rasvoihin parantaa veriarvoja

        Suosittelen ensi sijassa kylmäpuristettuja kasviöljyjä, jotka ovat mitä luonnollisimpia. Ne eivät mitään keinorasvoja. Kylmäpuristetut kasviöljyt sisältävät eläinrasvoja enemmän tyydyttymättömiä rasvahappoja ja terveellisiä antioksidantteja. Siksi nämä öljyt alentavat kokonais- ja LDL-kolesterolia tyydyttyneitä rasvoja sisältäviin eläinrasvoihin verrattuna.

        Eläinrasvojen kutsuminen "luonnollisiksi rasvoiksi" on pelkkä eufemismi - kaunisteleva kiertoilmaus - jolla parantamaan eläinrasvojen huonoa mainetta.


    • T.epi

      Kannattaa se lihottajien rasva jättää mietteistä, ja laihduttaa jättämällä se rasvalihoke pois!!

    • VHH:lla terveeksi

      Ihmiset luulevat syövän terveellisesti vaihtaessaan luonnolliset ravintoaineet teollisiin mössöihin.
      Tästä kertoo valtavat sairausluvut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Minkä ikäinen olit kun kaivattusi syntyi?

      🤣
      Ikävä
      42
      496
    Aihe