Taivas kuin tulta,
aamurauha.
Kuuletko askeleitteni äänen
yönviileiden ruohojen
sokerikuorrutuksessa,
näetkö pakkasen kultaamat lehdet puissa
kuiskaako sinulle
kaislikko hyrisevän laulun ?
Täällä riisun murheeni,
piirrän ajatuksilleni linnunradan,
kevättuulen lentää
sinun kesän tuoda.
aamurauha.
Kuuletko askeleitteni äänen
yönviileiden ruohojen
sokerikuorrutuksessa,
näetkö pakkasen kultaamat lehdet puissa
kuiskaako sinulle
kaislikko hyrisevän laulun ?
Täällä riisun murheeni,
piirrän ajatuksilleni linnunradan,
kevättuulen lentää
sinun kesän tuoda.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Lintujen kehtolaulussa
Kuulin syksyn sävelen
Elämä on uudistumista
lullaby - aivan ihana !
Kiitos Sinulle säkeistäsi, vierailusta -
elämähän on todellakin uudistumista.
Kaikkea hyvää elämääsi, syksyysi
t. lindal
Kiva runo näin aamutuimaan...
"Kaikessa soi myös blues".....
Niinkö, no sehän mukava kuulla että miellytti.
Tokihan se blueskin soi, mutta rehellisyyden ni-
missä en ole kyllä bluesin ystävä, ihan joitain
poikkeuksia lukuunottamatta.
Syksyn sävel nyt kuitenkin soi kaikessa, haikeana
menneen kesän muistojakin ehkä muistellen, kuinka
kukin sen kokee.
Kaunis on syyspäivä, hetki sitten tultiin koiran
kanssa lenkiltä, on mahtavaa kuljeskella tuolla
luonnossa, nuuhkia syksyn tuoksuja ja kuunnella
luonnon ääniä - seurata kurkiaurojen matkaa.
Kiitos vierailusta, leppeää päivän jatkoa sinne
Sinulle,
t. lindal
blues, linnunradalle liftaan,
ja löytämättä hiffaan...
Peace
myös se blues, kuten Zaccekin totesi.
Olet Sinä mainio, olet. Ihana kuulla Sinustakin,
kun olet ollut niin hissukseen.
Runojas kaipaan, alappas säveltämään.
* matka alkaa, oletko valmis - paikka on
täytetty juuri Coppiksella, hymy *
Kiitos ja tietty Peace and Love
Sopii tähän aamuuni:)
kun taivas palaa, kuunnellen luonnon vaimeita
ääniä, kosken kohinaa ja katsella kuinka sokeri-
huuru hiljalleen sulaa auringon noustessa.
Miellyttävä kuulla, että oli mieleen - kiitos.
Syystuulet soi aamussa
hiljaisessa,
soinnuissa haikeus
pakkasen kultaamilla lehdillä
murheet
riisutaan paljaaksi aivan
kunnes kevättuulien suoda
kesän tuoda.
kaunis kiitos ja ihanaa syyspäivää sinne
mä täs taas samoilemaan lähdössä,*tiritiriteijaa*
ihanaa, rakastan niin syysluonnossa liikkua
eilenkin kävin pari kertaa mettässä,,,:)))
Niin juuri, haikeita sointeja, auringon punaa
ja kuuran sulamista kastehelmiksi.
Murheineen on hyvä istahtaa kuuntelemaan kaikkea
ja rauhoittua, antaa ajatuksille vapaus lentää -
kenties haaveillekkin.
Päivä on ollut mitä parhain, tänään on mielikin
melkoisen rauhallinen, kenties tuo kaunis syys
sen tekee.
Kyllä, syysluonto on mitä kaunein, vaikka ruska
ei olekkaan ihan hehkeimmässä terässään vielä,
tarvitaan vielä muutamia pakkasöitä, että lehdet
saavat lisäväriä, hehkua.
Nautihan samoiluretkestäsi täysin rinnoin, ota
kaikki mahdollinen irti siitä.
Lämmin kiitokseni.
Aurinkoista ja antoisaa matkaa ( teille ? )
miten soljuvaa sanan käyttöä,kiitos lindal. :)
että toisinaan sitä onnistuu, toisinaan ei.
On muuten kummallista se, että joskus kun omasta
mielestään ei ole lainkaan tyytyväinen
lopputulokseen, niin lukijat kokevat runon aivan
toisin. Sitten taas kun kokee onnistuneensa, niin
runo ei välttämättä tulekaan huomioiduksi - mikä-
hän kumma siinäkin on, vaikea sanoa.
En ota kantaa siinä mielessä tähän runooni, mutta
hieman olin yllättynyt näinkin runsaasta kommen-
toinnista.
Ihana lukea kuitenkin positiivista palautetta,
kai siitä itse kukin saa hyvän mielen.
Kiitos myöskin Sinulle, ja aurinkoista syyspäivän
jatkoa.
Täällä oli samanlainen aamurauha ja ruoissa sokerikuorrutus... =)
Uskomattoman kaunista!
Luonto valmistautuu jokavuotiseen kuolemaansa - Tyylillä!
Tyyliä löysin myös runostasi - tuossa viimeisessä säkeessä kohta "Täällä riisun murheeni", on aivan uskomattoman kauniisti sanottu!
Sain ikäänkuin ajatuksestasi kiinni... jotenkin sen kauneuden edessä sitä vaan on oltava ihan alaston ja uskaltaa kuolla antaa toivon elää =)
Sellainen rauha on koettavissa näinä kuulaan kau-
niina aamuina, uskomattoman kaunista ja
rauhallista. On helppoa kirjoittaa kauneudesta,
mutta saadakseen lopputuloksesta hiotun kokonai-
suuden, niin sepä ei sitten enää olekkaan
helppoa.
Hienosti sanoit
> Luonto valmistautuu jokavuotiseen kuolemaansa - Tyylillä <
juuri näinhän se on.
Tyylistä kuuluu aina osa henkilökohtaiselle
avustajalleni. Ilman hänen näkökantojaan ja
mielipiteitään en varmaankaan saisi runoistani
sitä, mitä ne parhaimmillaan ovat.
Olen äärettömän kiitollinen Hänen olemassaolos-
taan ja arvokkaista mielipiteistään.
Kun koulussa on henk.kohtainen neuvoja, opas -
niin mielestäni jos oikein muistan, tytär puhui
aina " oposta "
Ehkä minun pitäisi puhua " roposta " hih - tuli
juuri nyt mieleen.
Menihän rönsyilyksi taasen ( äp:n vika :)
Kiitos sanoistasi Mys, olen enemmän kuin otettu
ja Sinullekkin suloista syyspäivän jatkoa.
ainoa asia, josta runon kirjoittaja voi puhtaalla omallatunnolla kehua minua, on vaatimukseni: karsi sanoja, joita et tarvitse.
Kaikki muut minuun viittaavat ovat ylisanoja.
ja vaikka olenkin yrittänyt ottaa kaikesta sano-
mastasi opikseni, teen yhä virheitä.
Tässäkin runossani niitä varmaan löytyy, mutta
en lähde ainakaan niitä nyt suurennuslasilla
hakemaan.
Vaatimattomuutesi pakottaa Sinut sanomaan
> Kaikki muut minuun viittaavat ovat ylisanoja <
Olet EHDOTTOMASTI väärässä, ja tiedät sen varsin
hyvin itsekkin, että se aika, jonka olemme tun-
teneet, kaikki kalliit neuvosi ovat olleet mi-
nulle hyväksi. Uskoisin monen lukijankin havain-
neen jonkin asteista kehitystä tänä aikana, joka
on muuten melkeinpä päivälleen puoli vuotta,
muutama päivä itse asiassa yli.
Kysäise, ellen muista kertoa, mistä tiedän sen
varmuudella.
Toivon, ettei mikään tule esteeksi ystävyydellem-
me - että se voisi jatkua kuten tähänkin asti.
Ja että jaksaisit edelleen olla oppaani, kunnes
sitten joskus, jos päiväni riittää, kasvaisin
vielä runoilijaksi.
Kiitos kommentoinnista.
Leppoisaa illan jatkoa, ja muista jarruttaa sitä
tahtiasi välillä.
Kauniita unia,
t. lindal
Viet tunteesee.
Omakohtaiseen.
Kuin olisi rihvelitauluun kirjoitettu.
Ääriviivat piirretty tähtiin.
Aika mittaamaton.
Rakkaus määrätön.
Aamua,sumuisen kaunista.
Kiitos jälleen kun sain lukea.
ehdottomasti !
Hienoa, että tekstini saavuttavat ja parhaimmil-
laan vievät tunteeseen, jonka itse on kokenut,
mikäpä voisi olla parempi kiitos.
Tähtien teitä, linnunrataa, mittaamaton aika ja
rakkauden äärettömyys. Kun saisi aina sovitettua
runoon kaiken sen, mitä tuntee ja mitä haluaisi
sanoa, vaan kun se ei ole niin helppoa.
Sumuisen kaunishan se aamu oli, mutta nyt on au-
rinko täysillä säteillään taivaalla.
Nautitaan näistä hetkistä, tästä syksyn kauneu-
desta.
Lämmin kiitokseni Margitta sanoistasi, olet Sinä
mahtava ystävä * rutistaa *
pidin tästä:
näetkö pakkasen kultaamat lehdet puissa
kuiskaako sinulle
kaislikko hyrisevän laulun?
Muistan syksyn
Kun järvi oli aamuisin riitteessä,
saarten koivut kauttaaltaan keltaisia,
riisuutumishuoneeseen astuvia
Työnsin veneen vesille
sielu tulvilaan sisäistä vilua
kaikesta siitä
mikä meillä oikein oli
Avasin tietokoneen ja tuijotin näyttöpäätettä
Ajattelin sanojasi,
purin hampaita yhteen
Enkä kuullut mitään muuta
kuin korvieni synkän huminan
aamuisessa huurussa
Entä nyt, kun kirjoitan, että
muistan syksyn
Muistan sen syksyn
Kun keskellä järvenselkää
itku ryöpsähti esille,
annoin airojen kolahtaa veneen pohjalle -
hakkaan näppäimistöä
Pitkin riitteistä vettä
huuto kiirii hurjana läpi oksistojen
Helpotti
Kun käänsin veneen rantaa kohti
ja riitteinen vesi rahisi kyljissä
kuin haikea laulu
Korvani kuulivat, kaislikko avautui hyristen hiljaa
Vaikka olin vieläkin
mustelmilla ja naarmutettu -
syksy oli jo lempeämpi,
siedettävä
Seisoin ovella
eivätkä sanasi sattuneet niin kovasti,
huomasin ja päätin antaa anteeksi menneet päivät
Kun avasin käsivarteni, katsoin kohti
jäykistynyttä vartaloasi
Tulisitko syliin,
rauhoitutaan vielä kerran?
Syksy lauloi havisevaa laulua ja riisuutuvat puut hymyilivät
pudottaessaan viimeisekin vapisevat lehtensä
Minä muistan sen syksyn
Kun rakastelimme
parahtaen,
runnouduimme toistamme vasten
metsästäen jotain mikä oli kait lakannut olemasta
ajat sitten,
ja makasimme ääneti vierekkäin
uskaltamatta katsoa toistemme tyhjiin silmiin
Seuraavana aamuna kokosin tavarani
ja lähdin
Niin entäpä nyt, kun totean:
Argh, hei
Jäin jumiin palstalle
Äitiparta läimäyttää otsaansa, tekijä
Anna mun kaikki kestää,
kehtaanko sanoa vielä lopuksi:
Pökkää mua, please
Niinpä niin, entä nyt? Kuinka tästä eteenpäin? Mitä teemme seuraavaksi?
Tässä maailmassa
Missä järvet ovat aamuisin riitteessä
ja puut keltaisia syksyllä
Tässä maailmassa,
missä jokapäiväiset ihmiset odottavat
katsetta ja kosketusta
Hiljainen huokaus
Vain todelliselle Lindalle:
--
* ystävän lempeä hali *
HYVÄÄ päivänjatkoa! Ciao
olisi ollut ehkä sopivampi otsikko, mutta kuten
aina - teen ratkaisuni liian impulsiivisesti.
Muistan syksyn.
Jähmeä
riitteinen vesi
kuin öljystä raskas
kultaisia lehtiä kantaen.
Työnsit veneen vesille
jäin katsomaan usvaiseen ikkunaan
minullakin oli kylmä,
kylmä sisimpään asti.
Koski katsoa
kuinka viileästi jälkeesi katsoit
astuessasi veneeseen,
mielesi täynnä jotain
jotain joka kertomatta silloin jäi.
Auringon viisto valo
siivilöityi metsän sydämestä
pilkkoi koivujen rungot,
jotka itkivät viimeisiä itkujaan.
Niin kuin Sinä
niin kuin minä,
sitä
mitä meillä oli ollut.
Halusin uppoutua syliisi
vielä kerran,
vielä kerran antaa itsestäni kaiken
vaikka silmissä kiersi polttava vesi.
Avonaisesta ikkunasta korviimme kantautui
kaislikon hiljaa hyrisevä laulu,
niin haikeaa
ja olit jo poissa.
Kuinka tästä eteenpäin,
on jälleen syksy ?
Sinulla siellä jossain
minulla täällä.
Muistelet ehkä,
kun näet pakkasen kultaamat lehdet puissa
kuinka kauan sitten
työnsit venettä vesille raskain mielin,
ja purit itkusi muilta kätketyn.
Olet antanut anteeksi.
Voin vieläkin tuntea
iho vilusta väristen,
kuinka se kosketuskohdistasi lämpeni
syksyisen metsän uumenissa.
On vain tyhjän sylin autius
ja kauneimmat muistot syksystämme.
***
Todelliselle Sinulle;
no enkä pukkaa, missä edes lienet.
Nautinto lukea tekstejäsi, tiedät sen. Itse en
osaa sanoa, kuinka kauan olen tätä näpytellyt ja
onko siinä päätä tahi häntää.
Mutta tulipa näpyteltyä.
Sinä vain teet sen joka kerran, saat minutkin
rönsyämään. Omalla töksöllä tyylilläni sen teen,
koska kaikki vastausrunot kirjotan aina ruudulla,
varsinaisia runojani en koskaan.
Hyvää illan jatkoa parta, kiitos.
Hiljainen huokaus syysiltaan ja tietenkin halaus.
Taivas sylkee tulta
rauhaisassa aamussa
kuulen askeleesi äänen
pakkasen huurre puissa
kuiskaako minulle?
kuiskaa ja kaislikko myös
Riisu murheesi
piirrä linnunrata
anna kevättuulen puhaltaa
odota kesän tuloa
kesä tulee jälleen sydämeen…
Hienon runon kirjoitit niin kuin edellisenkin kaikkoavaa,
kävin myös sen lukasemassa, kun en aina päivittäin täällä…
aivan ihana muunnos omaani, KIITOS !
Suloja sanoja rakkaudesta
syksyssä on kaipauksen sävel.
Lämmin kiitokseni Eleanor.