Oikein mielenkiintoinen aihe. Olen kiinnostunut maailmapolitiikasta ja usein tulee uutisia vastaa, joissa on kuolleita ihmisä tuhansittain tai muuta vastaavaa. Kuolleen tai itkevän lapsen kasvot kuvissa jättävät minut usein kylmäksi, en siis tunne heitä kohtaan mitään. Toisin on eläimiä kohtaan, eilenkin noin puolenyön aikoihin kuulin pihalta naukunaa ja siellä taisi olla eksynyt kisssa, kaulassa oli puhelinnumero ja kaikki. Arvelin ettei kannata soittaa enää näin myöhään, mutta minua omatunto kalvaa edelleen siitä, etten toiminut kissan eduksi, siis tänään olen kytiksellä jos tuleee takaisin.
Uskon vakaasti, että morali on objektiivinen, mutta monasti tulee ajateltua ihmisoikeusrikosten ja eläinten rääkkäyksistä edessä, että minun moraaliymmärrys johtuu vain omasta asemasta yhteiskunnasta. Ajattelen myös useasti, millainen olisi ymmärrykseni toisten oikeusista ja tappamisesta, jos olisin syntynyt vaikka 1200-luvun maanviljelyperheeseen. Kovissa oloissa ja vähillä ruokavarannoilla, ei ole eläimillä mitään oikeuksia.
Katsoin dokumenttia kiinalaisen maalaisperheen elämästä ja siellähän kaikki on ns. kortilla, ei siellä kyllä eläimillä ole mitään arvoa. Tosin eivät kovissa oloissa elävät eskimotkaan paljoa koiravaljakon koiria silittele, ellei ole ruoska kädessä.
Olen hyväosainen ihmien, elän länsimaisessa kulttuurissa ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että muilla on asiat huonosti. Moraalini on siis tavallaan ylireagoinut, jos se kerran on hyvinvointiyhteiskunnan tuotos, koska jos on näin käyvä, tulee meidän omantunnon tuskistamme nousemaan länsimaiden rappio. Emme kuitenkaan pysty levitämään meidän moraaliarvoja kaikkialle, koska oman analyysini mukaan se vaatisi isoja alueellisia elintasojen nostojoa. Tämän takia hyvin voivat tulevat aina tuntemaan huonoa omaatunto omasta asemastaan. Tämän takia otamme tänne maahanmuuttajia ja emmekä vaadi heiltä mitään ummistamme vain silmäme ja tämä lopulta tuhoaa länsimaat, meidän syylliyydentuntomme.
Luin jonkun aikaa sitten artikkelin lehdestä, kertoi siitä, miten ihmiset tuntevat vähemmän sympatiaa ihmisjoukkoa kohtaan, kuin yksilöä. Esimerkiksi länsimaiden harjoittama joukkotuho, lähi-idässä, ei aiheuta sellaisenaan mitään kauheita värisyksiä, tosin se herättää yksillössä moralisen halun tuomita teot, jos omaa moraalin. Yksittäisen ihmisen vastoinkäymiset voivat nostattaa tunteet rankastikin pintaan. Pystymmekö eläytymään paremmin vain yhteen ihmieen kerralla, onko joukossa liikaa?
Paras tämän hetken esimerkki moisesta on Madeleinen tapaus. Ihmisiä katoaa vuosittain tuhansittain, mutta määränä kauheudessaan se ei kuitenkaan aiheuta samanlaista paheksuntaa, kuin yksittäistapaus.
Kaikkea sitä...
Uskon vakaasti, että morali on objektiivinen, mutta monasti tulee ajateltua ihmisoikeusrikosten ja eläinten rääkkäyksistä edessä, että minun moraaliymmärrys johtuu vain omasta asemasta yhteiskunnasta. Ajattelen myös useasti, millainen olisi ymmärrykseni toisten oikeusista ja tappamisesta, jos olisin syntynyt vaikka 1200-luvun maanviljelyperheeseen. Kovissa oloissa ja vähillä ruokavarannoilla, ei ole eläimillä mitään oikeuksia.
Katsoin dokumenttia kiinalaisen maalaisperheen elämästä ja siellähän kaikki on ns. kortilla, ei siellä kyllä eläimillä ole mitään arvoa. Tosin eivät kovissa oloissa elävät eskimotkaan paljoa koiravaljakon koiria silittele, ellei ole ruoska kädessä.
Olen hyväosainen ihmien, elän länsimaisessa kulttuurissa ja tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että muilla on asiat huonosti. Moraalini on siis tavallaan ylireagoinut, jos se kerran on hyvinvointiyhteiskunnan tuotos, koska jos on näin käyvä, tulee meidän omantunnon tuskistamme nousemaan länsimaiden rappio. Emme kuitenkaan pysty levitämään meidän moraaliarvoja kaikkialle, koska oman analyysini mukaan se vaatisi isoja alueellisia elintasojen nostojoa. Tämän takia hyvin voivat tulevat aina tuntemaan huonoa omaatunto omasta asemastaan. Tämän takia otamme tänne maahanmuuttajia ja emmekä vaadi heiltä mitään ummistamme vain silmäme ja tämä lopulta tuhoaa länsimaat, meidän syylliyydentuntomme.
Luin jonkun aikaa sitten artikkelin lehdestä, kertoi siitä, miten ihmiset tuntevat vähemmän sympatiaa ihmisjoukkoa kohtaan, kuin yksilöä. Esimerkiksi länsimaiden harjoittama joukkotuho, lähi-idässä, ei aiheuta sellaisenaan mitään kauheita värisyksiä, tosin se herättää yksillössä moralisen halun tuomita teot, jos omaa moraalin. Yksittäisen ihmisen vastoinkäymiset voivat nostattaa tunteet rankastikin pintaan. Pystymmekö eläytymään paremmin vain yhteen ihmieen kerralla, onko joukossa liikaa?
Paras tämän hetken esimerkki moisesta on Madeleinen tapaus. Ihmisiä katoaa vuosittain tuhansittain, mutta määränä kauheudessaan se ei kuitenkaan aiheuta samanlaista paheksuntaa, kuin yksittäistapaus.
Kaikkea sitä...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tavallaan hyvinvointiyhteiskunta on tuotos siinä missä sen tuottama informaatiokin. Hyvinvointiyhteiskunta määritteli informaation ja antoi raja-arvot missä toimia tuossa tiedossa.
Tuotos tuottaa tuotteita. Se on vapaa valinta minkä omaksi ottaa. Ottaako valmis moraalin, valmis etiikan, vai valmiin määrittelemättömän ollen "hullu".
Tuo Madeleinen tapaus on oikeasti hyvä esimerkki perusarvojen, kuten myötätunto, hämärtymisestä. Monella tasolla. Surullinen tapaus.
Puhumattakaan niistä tuhansista.
maalaisjärjellä. Kyllä huomaa jotain hässäkkää, mutta ei ota kantaa esimerkiksi netissä. Ehkä kenties tutussa piirissä juttelee ajatuksiaan.
En yleensä ilmaise ajatuksiani netissä. Joudun nyt sanomaan että olen samaa mieltä. Että yksilökohtainen juttu koskettaa enemmän yleensä kuin joukkoa. Minua koskettaa silti kaikki! Olipa yksilö vai joukko!
MEDIALLA on ihmeellinen vaikutus...