keskenmeno RV 10

Ei se helppoa ole, itse koin vastaavan tilanten helmikuussa. Elämä jatkuu... Surusta olen päässyt jotenkuten yli, muta pelko jäi, mitä jos sama toistuu? Itse olen ajatellut, että parasta varmaan olisi puhua jonkun ammatti-ihmisen kanssa asiasta. Monesti omassa mielessä asiat mutkistuvat kohtuuttomasti ja kun saa täysin ulkopuolisen näkökulman asiaan, ei se enää tunnukaan niin vaikealta (toivottavasti). Itsekkin tässä pohdin, mistä sen parhaan keskusteluavun saisi, neuvolan kautta vai jostain muualta? onko kenelläkään ehdotuksia?

Olen todella pahoillani menetyksistänne. Tiedän OIKEASTI miltä teistä tuntuu. Itse olen saanut kaksi keskenmenoa ja olen vielä nuori.

Ensimmäisen keskenmenon sain rv 5 5, se tuli spontaanisti ulos ja oli luultavasti tuulimuna. Toisen keskenmenon sain rv 11 3(sikiö kuollut jo aiemmin, se todettiin ultrassa rv 10 4, sikiö oli elossa vielä rv 9 1).

Pelkään todella paljon kolmatta keskenmenoa. En ole vieläkään päässyt keskenmenojeni yli, elän vaan päivä kerralleen ja mietin raskautta joka päivä. Ensi viikolla, perjantaina, olisi esikoiseni laskettu aika...vaan eipä ole suurta mahaa ja supistuksia, ei mitään...en pääse sairaalaan synnyttämään, enkä näkemään lastani tässä kuussa :(. Toinen laskettu aikani olisi ollut Tammikuussa, miten voin kohdata 2 laskettua aikaa, ilman lasta!?

Kannattaa jutella ystäville, tutuille, vanhemmille, se auttaa kummasti kun saa purkaa ajatuksia. Jos kiinnostaa, voitte myös mailata minulle; [email protected].

Toivotaan meille kaikille onnea seuraavalla kerralla!

Kiitos vastauksistanne! Olen pahoillani myös teidän keskenmenoista, vaikkakin jotenkin lohduttaa tietää, etten ole yksin.... Olen jo ehtinyt tässä muutaman päivän aikana kyseenalaistaa lähes kaiken, ennen kaikkea oman naiseuteni.

Mun ongelmana on se, etten kertonut raskaudestani kenellekään muulle kuin miehelleni. Päätimme, ettemme "julkista asiaa", ennen kuin se kriittinen 12 viikkoa on takana ja voimme olla raskaudesta "ihan varmoja".
Asumme tällä hetkellä ulkomailla, joten alussa kertomatta jättäminen ei ollut edes vaikeaa. Suunnittelin kylläkin moneen kertaan, miten asiasta viimein kerron, kun kerron.
No, nyt tuntuu jotenkin ihan hullulta, että kertoisin kavereille Suomessa: Ai niin muuten, mä olin raskaana, mutta sain keskenmenon....

Ymmärrän, että seuraava raskaus pelottaa. Niin se pelottaa minuakin. Olemme kuitenkin mieheni kanssa ajatelleet, että yritämme uudelleen heti kun se on luvallista. Tosin siihen mennessä pitäisi jotenkin saada tämä ensimmäisen raskauden keskenmeno käsiteltyä...

@Kepsi, jos haluat keskustella asiasta ammatti-ihmisen kanssa, niin varmasti neuvolassa osaavat neuvoa eteenpäin. En pidä sitä ajatusta ollenkaan hassumpana ja mielestäni on hienoa, jos haet apua tuntiessasi sitä tarvitsevasi. Itselleni tämä kaikki on vielä niin uutta ja tuoretta, että haluan katsoa vielä jonkin aikaa, miten asian saan käsiteltyä ja miten pääsen siitä yli.

@AngelinaElla, tsemppiä ja kovasti onnea seuraavaan raskauteesi! Voin kuvitella, että kahden keskenmenon jälkeen pelko on suuri, mutta yritä ajatella positiivisesti ja optimistisesti.
Kirjasin omaan kalenteriini kaikenlaisia merkintöjä tuon alkuraskauteni aikana. Vaikka olen ne nyt sieltä pois pyyhkinyt, niin päässä ne ovat silti... Päivä, jolloin tämän ensimmäisen laskettuaika olisi ollut, ei varmasti tule olemaan helppo. Tuskin unohdan sitä päivämäärää koskaan, vaikka joskus esikoiseni synnyttäisikin...

Kiitos vastauksistanne! Olen pahoillani myös teidän keskenmenoista, vaikkakin jotenkin lohduttaa tietää, etten ole yksin. Olen jo ehtinyt tässä muutaman päivän aikana kyseenalaistaa lähes kaiken, ennen kaikkea oman naiseuteni.

Mun ongelmana on se, etten kertonut raskaudestani kenellekään muulle kuin miehelleni. Päätimme, ettemme "julkista asiaa", ennen kuin se kriittinen 12 viikkoa on takana ja voimme olla raskaudesta "ihan varmoja".
Asumme tällä hetkellä ulkomailla, joten kertomatta jättäminen ei ollut edes kovin vaikeaa. Suunnittelin kylläkin moneen kertaan, miten asiasta viimein kerron, kun viimeinkin voin tämän ilouutisen kertoa.
No, nyt tuntuu jotenkin ihan hullulta, että kertoisin kavereille Suomessa: Ai niin muuten, mä olin raskaana, mutta sain keskenmenon....

Ymmärrän, että seuraava raskaus pelottaa. Niin se pelottaa minuakin. Olemme kuitenkin mieheni kanssa ajatelleet, että yritämme uudelleen heti kun se on luvallista. Tosin siihen mennessä pitäisi jotenkin saada tämä ensimmäisen raskauden keskenmeno käsiteltyä...

@Kepsa, jos haluat keskustella asiasta ammatti-ihmisen kanssa, niin varmasti neuvolassa osaavat neuvoa eteenpäin. En pidä sitä ajatusta ollenkaan hassumpana ja mielestäni on hienoa, jos haet apua tuntiessasi sitä tarvitsevasi. Itselleni tämä kaikki on vielä niin uutta ja tuoretta, että haluan katsoa vielä jonkin aikaa, miten asian saan käsiteltyä ja miten pääsen siitä yli.

@AngelineElla, tsemppiä ja kovasti onnea seuraavaan raskauteesi! Voin kuvitella, että kahden keskenmenon jälkeen pelko on suuri, mutta yritä ajatella positiivisesti ja optimistisesti.
Kirjasin omaan kalenteriini kaikenlaisia merkintöjä tuon alkuraskauteni aikana. Vaikka olen ne nyt sieltä pois pyyhkinyt, niin päässä ne ovat silti... Päivä, jolloin tämän ensimmäisen laskettuaika olisi ollut, ei varmasti tule olemaan helppo. Tuskin unohdan sitä päivämäärää koskaan, vaikka joskus "oikean" esikoiseni synnyttäisikin...

mulla meni kans kesken kesällä ja alkuun tuntu mahdottomalta edes nähdä vauvoja ja raskaana olevia, tuli aina tosi paha mieli, itku silmäs äkkiä hakeutu kotia...ja ajattelin etten uskalla enää uutta raskautta yrittää, tuntui että jos menis uudelleen kesken, niin siitä ei yksinkertaisesti olis voimia selvitä.. et se olis ihan liikaa.
mutta nyt sitä on jotenkin mieli tehnyt sellasen kepposen ettei sitä enää ajattele, tarkotan ettei enää sure, tietty keskenmeno on mielessä aina ja etenkin laskettuaika, minkä kokonen masu mulla nyt olis, missä vaihees vauva olis etc..tietty sellanen kaipaus/ haaveilu.
mut nyt jo tässä innokkaasti toivon että tärppäis pian uudeelleen! tässäkin asiassa aika parantaa haavat, jotkut tarvitsee enemmän aikaa kuin toiset, mutta ihan varmasti elämä vielä hymyileee...pitää vain antaa itsensä eka surra,ja sitten päättää että nyt riittää ja on aika siirtyä eteenpäin.

VOIMIA!! anna itsellesi aikaa.

ja uusi raskaus. Jokainen raskaus on erillainen. Ei keskenmeno kerro mitään siitä miten seuraavassa raskaudessa. Itselläni olisi ollut juuri laskettu aika, mutta keskenmeno tuli rv.12.
Nyt olen uudellen raskaana ja keskenmeno tuntuu jo vanhalta asialta. Toisaalta ajattelen, että en olisi saanut juuri tätä lasta, jos keskenmenoa ei olisi ollut.

Itse koin toisen keskenmenon rv11 puolessa välissä ja odotin juuri samaa kuin sinäkin eli sitä hetkeä kun olisin saanut kertoa kaikille tästä onnellisesta odotuksesta.
Oma keskenmenoni alkoi vuodolla ja kun menin lääkäriin huomattiin ettei sydämen lyöntejä enää ollut vaan jostain syystä sikiön kehitys oli pysähtynyt 8vk tienoille. Tästä käynnistyi ihan luonnollinen keskenmeno.
Kaikkein suurin tuki tässä oli avomieheni - tämä oli meille molemmille todella suuri ilonaihe kun huomattiin että olen raskaana ja kun tämä keskenmeno tapahtui oli se yhteinen suru. Hänen tukensa ja asian läpikäyminen ja miettiminen yhdessä ääneen ovat olleet kaikista paras apu. Tätä on vaikea kertoa ilman kyyneleitä muille tai selittää miltä tuntuu, onttoa tunnetta sisällä on vaikea kuvata - mutta se ettei toinen edes odottanut kuvausta vaan kertoi kuin se sattui häneen- kertoi etten ollut tässä yksin.
Tämän asian yli ei pääse hetkessä, se vaatii aikaa ja sitä aikaa on annettava itselle. Olemme yhdessä todenneet että se suru on käytävä rauhassa läpi.
Nyt pidämme pientä taukoa ja yritämme sitten uudestaan -- jospa olisi seuraavalla kerralla parempi onni.