"Humanistit uskovat, että oikeissa oloissa ihminen tekee luonnostaan valintoja jotka johtavat aitoon minuuteen. Aito minuus pääsee esiin vain itseään toteuttavilla ihmisillä. Humanistien mukaan ihmisten olosuhteet ovat niin huonot, että vain noin yksi ihminen sadasta toteuttaa itseään. Ihminen on niin turvallisuushakuinen että joutuu tekemään kompromissejä. Näin aito minuus jää toteutumatta ja seurauksena on kärsimystä."
humanistinen psykologia
mieleni mun ajattelevi
2371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
.
Käsitys on naivi ja osin "väärä". Kuka tuollaista kirjoittaa?
h u m a n i s m i
(lat. humanus inhimillinen), Euroopan renessanssin (n.1250–n.1648) johtava intellektuaalinen liike, joka syrjäytti keskiajan uskonnollisen skolastiikan. Keskeistä oli antiikin sivistyksen elpyminen sekä maallinen ja praktinen ote elämään, jota varten eliitin oli hyvä opiskella mm. latinaa, retoriikkaa ja moraalifilosofiaa. Myöhemmin erilaiset ihmisyyttä painottavat liikkeet ovat käyttäneet humanismin nimeä.
Humanistisilla tieteillä – luonnontieteiden (*science) vastakohtana – viitataan ihmistieteisiin, joissa meto-diikan painopiste voi olla *teleologinen (mm. historia, kielitiede, *psykologia). *humanistinen psykologia, *ars liberales.
h u m a n i s t i n e n .p s y k o l o g i a,
yhdysvaltalaisen psykologin Abraham Harold Maslow'in (1909–1970) ynnä muiden alulle panema ihmisen kasvupotentiaaleja painottava ja *eksistentialismiin liittyvä *psykologian suunta, *third force (*behaviorismin ja *psykoanalyysin välissä); voimakkaimmillaan 1950- ja 1960-luvulla. Siinä toimivat mm. *Rogers, yhdysvaltalainen psykologi Rollo Reece May (1909–1994), saksalais-yhdysvaltalainen (1938–) psykologi Charlotte Berta Bühler, o.s. Malachowski (1893–1974) ja itävaltalainen psykiatri (*logoterapia) Victor Emil Frankl (1905–1997; http://www.youtube. com/watch?v=KnWETfCaBmo); Suomessa *Rauhala.
.
Onkohan tuohon käsitykseen olemassa oikeata vastausta?
Toisaalta uskon useimpien ihmisten elävän elämänsä tuntematta itseään ja kärsivänkin tästä. Mutta toisaalta kuka sanoo millainen on oikea, hyvä elämä? Eikö siihen kuulu kärsimyskin? Eikö kärsimys opeta ihmiselle rakkautta, myötätuntoa, iloa. Miten tietäisi mitä on valo, jollei ole nähnyt pimeää? Kaikella on kaksi puolta. Toista ei ole ilman toista. Lopulta ihminen itse valitsee elämänsä, tekonsa jopa tunteensa. Toiselle lasi on puoliksi tyhjä, toiselle puoliksi täynnä.
Jokainen elää sellaisen elämän kuin elää. Jos murehtii toisten elämätöntä elämää, onko silloin itse hereillä? Sillä maailmassa on kaikki hyvin kun oikein katsoo. Aina.