Suomen kielessä sanotaan poisnukkuneesta läheisestä että NN-vainaa. Kuinka sanotaan sama ruotsiksi?
"Vainaa" ruotsiksi
Evergreen
18773
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Esim. "den avlidne" (mies), "den avlidna" (neutraali eli vähintäänkin nainen, mutta jos ei halua erikseen käyttää vanhahtavaa ja "erottelevaa" maskuliinimuotoa, voi myös miehestä sanoa "den avlidna" - joskin asiayhteydestä sitten toivottavasti ilmenee, onko kyse naisesta vai miehestä - jos se on tärkeää).
Asiasuomeksi kirjoitetaan/sanotaan vainaja. Kepeämmässä tyylilajissa saattaa puhekielen vainaa menetellä myös.
Maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin luettava Leo Lihavaisen romaani Война и мир (ääntyy suunnillensa ”Vainaa i mir”) on kantanut tälläkin palstalla nimeä ”Mirrivainaa”. Mitä tyylilajia tämäkin sitten edustanee?
Erisnimen jälkeen olen kuullut käytettävän "vainaata" esim. NN-vainaa. "Vainajaa" olen kuullut käytettävän irrallaan "vainaja siunattiin..."
Vainaa-sana on selvästikin hivuttautumassa vainajaa yleisemmäksi kuvailemassasi yhteydessä (erisnimen perässä, yhdysmerkillä erotettuna). Huoliteltua kieltä tavoitellessani sanoisin silti edelleen ”NN-vainaja”.
Yhdysmerkittömyyttäkin näkee, esimerkkinä (tuskin niinkään esimerkillisenä) vaikkapa Martti Vainaa & Sallitut aineet:
http://www.marttivainaa.com/www/index.php
Sallitut aineet? Kouluun ei saanut viedä aineita, olen muistelevinani. Silti siellä käskettiin tuottamaan aineita itse, vieläpä kirjoittamalla! Koulumaailmakin on kieltoisuudessaan, sallivuudessaan ja käskevyydessään vajavaisen ymmärryskykyni ulkopuolella.
Kyllä "vainaa" kuuluu ehdottomasti puhuttuun arkikieleen. Sinäkin kirjoitat kuulleesi muotoa
NN-vainaa. Epäilenpä, oletko nähnyt sitä
kirjoitetuna, ainakaan asiallisessa tai kyseistä
vainajaa kunnioittavassa tekstissä.
Jammun Yrjö-kirjoissa kerrottiin miehestä, jota sanottiin Uuno-vainaaksi, vaikka hän oli vielä elossa.
Nuorena sitä keksi lempinimiä toisista ihmisistä ihan tuosta vaan. Eihän se ihan kilttiä tietysti ollut.
Keskikaupungilla pyöri kaksi tyttöä silloin. Toista kutsuimme "Vainajaksi", koska hän oli hyvin kalpea, laiha ja kapeakasvoinen. Toinen sai nimekseen "Likakampa", koska hänen kampansa oli likainen, kun kerran lainasimme sitä. Itse he eivät tietenkään koskaan tulleet tietämään sitä.
Eka vastaaja ei ilmeisesti käsitä, mitä eroa on sanoilla vainaa ja vainaja...
Nuo muut tuossa vain vääntelevät omaksi huvikseen tylsiä puujalkavitsejään...
Isä-vainaa = min salig far
Uuno-vainaa = salig Uuno
Ei tätä kyllä enää nykyään kuule paljon missään yhteydessä.
Olet ilmeisesti aivan oikeassa tuossa huomautuksessasi. Olin vähän ymmälläni tuon kysymyksen muodosta ("vainaa"), ja tulkitsin sitten väärin, mitä siinä ajettiin takaa.
Ja vaikka väität olevasi "huumorintajuton", niin väitän puolestani, että tuota ilmaisua "min salig far" voi käyttää jopa hiukan humoristisessa hengessä - kunhan silti kunnioittavasti. Sitä voi myös käyttää puheenpartena yleisemmin, jos haluaa antaa itsestään "sivistyneen" vaikutelman... Eli kyllä sitä kuulee silloin tällöin tänäkin päivänä tietyissä piireissä.
>Isä-vainaa = min salig far
Luulen että minä sanoisin "min salige far".
Sanokoon kuitenkin jokainen niinkuin itse haluaa.
Tässä tapauksessa pitää kyllä sanoa juuri "min salig far" eikä "salige", sillä kyseessä on ns. idioma. Sitten muuten "salig" taipuu "salige" maskuliinissa (tai tarkemmin, kun on puhe miehestä).
Asian voi tarkistaa googlaamalla "min salige far". Hakukone "korjaa" kysymällä tarkoititko "min salig far"...
tällä kertaa. Sen vuoksi sitä ei taivuteta samoin kuin jotain pientä punahattuista miestä esimerkiksi.
Vanhahtava sanonta kuuluu siis "min salig far". Jos sanot "salige" niin ainakin riikinruotsia osaava tajuaa, ettet sinä oikein osaa. Mutta tee tahtosi mukaan.
Suomenruotsissa voi olla toisin, vaikka olen antanut kertoa itselleni, että se on vielä vanhahtavampaa kuin mikään riikinruotsalainen ilmaisu - ehkä Gotlannin murretta lukuun ottamatta.
Sanakirjani mukaan salig = autuaallinen, autuas, auvoisa, edesmennyt (vainaja), ihana, iloinen, onnekas, onnellinen, suloinen. Adjektiiveja, sanoisin.
Saattaa toki käyttäytyä idiomaattisesti, sen kiistäjäksi ei minusta ole.
Minullekin oli uutta, että isävainaja = min salig far (eikä min salige far).
Saksan selig-sanalla on käsittääkseni hyvinkin identtinen merkitys, ja se taipuu kuten adjektiivit saksassa taipuvat.
Vainaja- ja vainaa-sanoista toteaisin vielä toistamiseen, että kirjoittaisin suomeksi ”isävainaa” tai ”N.N.-vainaa” ainoastaan kepeämmässä tyylilajissa. Asiatekstiä kunnioittavaan sävyyn kirjoittaessani sanoisin ”isävainaja” tai ”N.N.-vainaja”.
>Asian voi tarkistaa googlaamalla "min salige far".
>Hakukone "korjaa" kysymällä tarkoititko "min salig far"...
Minä ainakaan en pitäisi Googlea minään oikeakielisyysassistenttina. Yritin tässä hakea Googlella tietoa hakusanoilla jukran puju - hakukone alkoi ehdotella tämmöistä:
Tarkoititko: Jukolan Puku
Min salig svärfar kutsui pujuksi sitä, mitä min salig far kutsui tupuriksi. Murteissa oli toki muitakin eroja, vaikka ukkojen kotipaikkojen maantieteellinen etäisyys oli vain 60 kilometrin luokkaa.
Kysymys: missä puuhissa oltaessa nuo puju ja tupuri kuuluivat keskeiseen sanastoon?
>Kysymys: missä puuhissa oltaessa nuo puju ja
>tupuri kuuluivat keskeiseen sanastoon?
Jos eivät liity kalastukseen, niin minä en tiedä mitä ne ovat.
Kalanpyydyksen merkkikohojahan nuo katiskan tupurit ja verkon pujut () totta vie ovat.
siinä vielä yhdistää omankin älynsä Googlen aivoituksiin.