Ruisleipä

Omistan ruisleipäohjeen ja heti alkuun siinä tarvitaan ruisleivän juuri. Äiskältä ja iskältä kysäisin, mutta eivät hekään näyttäneet tietävän mistä se juuri saadaan, se oli vain aina ollut kun heidän äitinsä leipää leipoivat.

Joten, mistä saan aikaan ruisleivän juuren?
1814476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Juuri on usein ollut talouksissa perintökalleus, joka on kulkenut melkein suvussa.

Sellaisen saa vaikkapa näin:

Keiteään litran verran vettä ja annetaan jäähtyä haaleaksi. Kaadetaan hyvin pestyyn - ei metalliseen - astiaan ja joukkoon sekoitetaan ruisjauhoja siten, että saadaan aikaan löysä taikina hyvin taikinaa vaivaten. Tämä annetaan olla peitettynä vedottomassa paikassa hyvässä huoneenlämmössä. Ennen pitkää taikina alkaa kuplimaan - happamuusaste määräytyy sen mukaan kuinka kauan taikinan annetaan hapantua.

Juuresta otetaan osa leipomukseen ja osa säästetään seuraavaan kertaan. Juurta voidaan aina jatkaa lisäämällä siihen vettä ja jauhoja.

Äänestä
  • Sit kun vielä löytäisi inspiraation :)

    Äänestä

  • mutta tuosta ei ihan vielä lähde kunnon ruisleivän juuri syntymään. Se ei synny ihan pelkästään vedestä ja ruisjauhoista.

    Hyvä juuri (ja hyvä leipä) saadaan aikaiseksi joko jo olemassa olevasta hapanjuuresta tai parista palasta luonnollista hapanta ruisleipää ja vedestä ja ruisjauhoista.

    Seuraavasta linkistä löytyy asiallista tietoa

    http://www.ruisleipa.net/finfood/hs.nsf/0/961B89EE56E5241DC2256FB3002FF22C?OpenDocument

    Äänestä

  • vaan Crudo kirjoitti:

    mutta tuosta ei ihan vielä lähde kunnon ruisleivän juuri syntymään. Se ei synny ihan pelkästään vedestä ja ruisjauhoista.

    Hyvä juuri (ja hyvä leipä) saadaan aikaiseksi joko jo olemassa olevasta hapanjuuresta tai parista palasta luonnollista hapanta ruisleipää ja vedestä ja ruisjauhoista.

    Seuraavasta linkistä löytyy asiallista tietoa

    http://www.ruisleipa.net/finfood/hs.nsf/0/961B89EE56E5241DC2256FB3002FF22C?OpenDocument

    Kopsasin tuosta antamastasi linkistä seuraavan

    Juuritaikina:
    1 l vettä
    1 l ruisjauhoja tai 3 viipaletta hapanta ruisleipää ilman kuoria

    Juuresta kai tässä puhuttiin ja voihan siihen nyt laittaa vaikkapa muutaman ruisleivän viipaleenkin jauhojen sijasta, mutta lähtenee liikkeelle pelkillä jauhoillakin kuten kerroin.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Ilmassa on aina niitä bakteereja ja villihiivoja, jotka käynnistävät ns. spontaanin käymisen.

    Se että hapantaikinaa on tehty samassa puutiinussa kymmeniä vuosia takaa sen, että hiivakanta pysyy suhteellisen samana koko ajan ja maku on muuttumaton.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    Kopsasin tuosta antamastasi linkistä seuraavan

    Juuritaikina:
    1 l vettä
    1 l ruisjauhoja tai 3 viipaletta hapanta ruisleipää ilman kuoria

    Juuresta kai tässä puhuttiin ja voihan siihen nyt laittaa vaikkapa muutaman ruisleivän viipaleenkin jauhojen sijasta, mutta lähtenee liikkeelle pelkillä jauhoillakin kuten kerroin.

    Emännäthän jättävät aina taikinatiinuunsa - puiseen! - reunoille juuren seuraavaan leipomukseen. Näin leivän maku on leipojalle ominainen ja säilyy samanlaisena vaikka polvesta toiseen.

    Ranskassa leipiä on joka kylällä omansa ja se johtuu juuri sille kylälle tai talolle ominaisesta bakteerikannasta. Nyt en puhu niistä vehnäisistä kaupunkilaispatongeista vaan ranskalaisesta maalaisleivästä, joka kieltämättä kuuluu parhaimpiin koskaan maistamistani.

    Äänestä

Leipomispalstalle laitoin juuri ohjetta ruisleivästä, jonka lupasin jo kauan sitten nimettömälle kyselijälle, vanhalle kokille terkkuja olet taas palannut meidän iloksi palstalle.

Äänestä
  • Kiitti terkuista, olen myös muuttunut harvasanaisemmaksi, ei oikein innosta auttaminen, kun saa vastineeksi pelkkää vinoilua.

    Äänestä

  • vanha kokki kirjoitti:

    Kiitti terkuista, olen myös muuttunut harvasanaisemmaksi, ei oikein innosta auttaminen, kun saa vastineeksi pelkkää vinoilua.

    Älä nyt!

    Kiitosta saa harvoin, vaikka sen ansaitsisikin.

    Moitteet on paljon herkemmässä oli syytä taikka ei!

    Äänestä

  • Voisiko joku, please, kertoa minulle kuinka valmistaisin ruisleipaa itse taalla Vancouverin tienoilla. Kun ei taalta sita saa ja himo ruisleipaan suomalaisena yltyy valilla liian suureksi.

    Äänestä

  • Maltinger kirjoitti:

    Voisiko joku, please, kertoa minulle kuinka valmistaisin ruisleipaa itse taalla Vancouverin tienoilla. Kun ei taalta sita saa ja himo ruisleipaan suomalaisena yltyy valilla liian suureksi.

    Juureen voi käyttää veden ja jauhojen lisäksi pienen palan ruisleipää tai piimää tms. hapanmaitotuotetta, joka saa alkuun käymisen. Olen kerran saanut aikaan tosi hyvää ruisleipää murentamalla Oululaisen jälkiuunileipää juureen veden ja ruisjauhojen sekaan.

    Eli sitten kun sinulla on se ruisleivän juuri niin teet siihen taikinan lisäämällä vettä, ruisjauhoja ja suolaa. Eli ainekset ovt varsin yksinkertaiset. Joka kerta säästät taikinasta pienen osan juureksi seuraavaa leipomiskertaa varten, ja sen voi myös pakastaa.

    Oleellinen kysymys kuuluukin nyt, että onko teillä siellä Vancouverissa saatavilla ruisjauhoja? Ruisleipää ei synny ilman ruisjauhoja.

    Äänestä

  • vanha kokki kirjoitti:

    Kiitti terkuista, olen myös muuttunut harvasanaisemmaksi, ei oikein innosta auttaminen, kun saa vastineeksi pelkkää vinoilua.

    Pahoillani moisesta.

    On myös monta hiljaista palstan lukijaa, jotka RAKASTAVAT vanhaa kokkia ja crudoa.
    Tämä palsta on ainutlaatuinen.
    Hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • ruisjauhoja tarvitaa kirjoitti:

    Juureen voi käyttää veden ja jauhojen lisäksi pienen palan ruisleipää tai piimää tms. hapanmaitotuotetta, joka saa alkuun käymisen. Olen kerran saanut aikaan tosi hyvää ruisleipää murentamalla Oululaisen jälkiuunileipää juureen veden ja ruisjauhojen sekaan.

    Eli sitten kun sinulla on se ruisleivän juuri niin teet siihen taikinan lisäämällä vettä, ruisjauhoja ja suolaa. Eli ainekset ovt varsin yksinkertaiset. Joka kerta säästät taikinasta pienen osan juureksi seuraavaa leipomiskertaa varten, ja sen voi myös pakastaa.

    Oleellinen kysymys kuuluukin nyt, että onko teillä siellä Vancouverissa saatavilla ruisjauhoja? Ruisleipää ei synny ilman ruisjauhoja.

    Onhan taalla ruisjauhoja saatavilla ja jonkinmoista ruisleipaakin loytyy, mutta haluaisin kokeilla itse tehda jotain hyvin suomalaisen tapaista...Taytynee ensi Suomen vierailulla tuoda vahan juuri-ainesta tanne pain...

    Äänestä

On kai sulla kotona piimää, viiliä, rahkaa, jugurttia? Siinä sinulle hapan juuri!

Taikinaan vaan juureksi vaikka desi piimää. Neste ja ruisjauhot sekaisin, ja annetaan olla kunnes alkaa kuplia, vähän lämpötilasta riippuen yön yli taikka vuorokausi.

Äänestä

juuh elikkä itse melkein valmis kondiittori ja opetettu että juuren voi tehdä kaupasta ostetusta ruisleivän sisuksesta liettämällä sen veteen ja jättämällä sen käymään n. vuorokaudeksi pöydälle jos sitä juurta ei satu olemaan. jos usein leipoo ruisleipää kannattee raskista ottaa osa talteen eli tästä tulee se juuri seuraavaan kertaa varten ja raskihan tarkoittaa sitä että veteen sekoitetaan ruisjauhoja ja juuri ja annetaan niidenkin käydä huoneen lämmössä 12-24 tuntia. juuren voi myös ottaa mielestäni taikinasta ja juuren voi pakastaa odottamaan käyttöä.

Äänestä
  • Otan aina valmiista taikinasta palasen palasen ja pakastan sen seuraavaa kertaa varten juureksi. Ei siis välttämättä tartte olla raskista.

    Joissakin ohjeissa olen nähnyt hapatettavan juurta jopa yli kaksi vuorokautta. Kokeilin kerran kahden yön yli odottamista, mutta tiä sitten mistä johtu ni en maistanu oikeestaan mitään eroa. Voi tietysti vaihdella sisäilman lämpötilaki sen verran että hapattuminen on eri kerroilla eri asteista. En minä noista kemiahommista niin ymmärrä, mutta hyvää leipää on aina tullu.

    Äänestä

  • Tiedän Kanadassa olleen ainakin pari suomalaista leipomoa joista voisi kysellä hapanjuuren alkua itselleen. Yksi on Ontarion Sudburyssä Leinala's Finnish Bakery ja toinen oli muistaakseni Sue St. Mariessa Tuulas Scandinavian baking. Molempien yhteystiedot löytyvät googlella. Näistä leipomoistakin voisi kysellä juurenalkuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

antimartta kirjoitti:

Omistan ruisleipäohjeen ja heti alkuun siinä tarvitaan ruisleivän juuri. Äiskältä ja iskältä kysäisin, mutta eivät hekään näyttäneet tietävän mistä se juuri saadaan, se oli vain aina ollut kun heidän äitinsä leipää leipoivat.

Joten, mistä saan aikaan ruisleivän juuren?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu