Onko se mielen sairautta, että polttaa maata jalkojensa alta?
-tuhotaan maapalloa elinkelvottomaksi, paitsi omalle myös muille lajeille ja elämänmuodoille
Onko se mielen sairautta, että vaatii toista kärsimään joittei itselle tulisi paha mieli?
-siinä näkyy ihmisarvo, rakkaus ja myötätunto kun vaaditaan omien etujen nimissä toisia myöntymään omaan tahtoon, kärsimään ja sitä kautta miellyttämään itseä
Onko se mielen sairautta, että toimii itsetuhoisesti eikä edes tajua sitä?
-mm. kaikki ne negatiiviset ajatukset itseä vastaan, ja niitäkin sitten pidetään normaalina
Missä menee raja mielisairauden ja normaaliuden välillä, sillä normaaliushan monesti pitää muutenkin jo sisällään neurooseja, ristiriitaista käytöstä, psykoottisia luonteenpiirteitä yms.
Ihmisellä pitäisi olla niin paljon aivokapasiteettiä. On filosofiat, psykologiat, kulttuuri, sivistys… ja kuinka pitkälle nuo asiat ovatkaan meitä tuoneet? Kuinka paljon nuo asiat ovatkaan meitä muka hyödyttäneet? Noita asioitako ihminen tarvitsee elämässään ollakseen onnellinen ja tasapainoinen?
Kun tarkkailee vaikkapa ihmisen historiaa, niin vastaan tulevat sodat, erinäiset kriisit, puute ja hätä (näin esimerkiksi). Jos katsotaan mikä ihmisten tilanne on nykypäivänä, niin mihin ollaankaan päästy? Vihaa ja tuhoa - näihin saavutuksiin ihminen on kaikella sillä itsensä ja muiden ymmärryksellä ja viisaudella päässyt, ja tämä kaikkihan on vain pientä pintaraapaisua siitä yrityksestä havainnoillistaa kuinka eksyksissä ihminen on, kuinka vailla ymmärrystä hän elää.
Hullujahan täällä ollaan, sinä ja minä.
-tuhotaan maapalloa elinkelvottomaksi, paitsi omalle myös muille lajeille ja elämänmuodoille
Onko se mielen sairautta, että vaatii toista kärsimään joittei itselle tulisi paha mieli?
-siinä näkyy ihmisarvo, rakkaus ja myötätunto kun vaaditaan omien etujen nimissä toisia myöntymään omaan tahtoon, kärsimään ja sitä kautta miellyttämään itseä
Onko se mielen sairautta, että toimii itsetuhoisesti eikä edes tajua sitä?
-mm. kaikki ne negatiiviset ajatukset itseä vastaan, ja niitäkin sitten pidetään normaalina
Missä menee raja mielisairauden ja normaaliuden välillä, sillä normaaliushan monesti pitää muutenkin jo sisällään neurooseja, ristiriitaista käytöstä, psykoottisia luonteenpiirteitä yms.
Ihmisellä pitäisi olla niin paljon aivokapasiteettiä. On filosofiat, psykologiat, kulttuuri, sivistys… ja kuinka pitkälle nuo asiat ovatkaan meitä tuoneet? Kuinka paljon nuo asiat ovatkaan meitä muka hyödyttäneet? Noita asioitako ihminen tarvitsee elämässään ollakseen onnellinen ja tasapainoinen?
Kun tarkkailee vaikkapa ihmisen historiaa, niin vastaan tulevat sodat, erinäiset kriisit, puute ja hätä (näin esimerkiksi). Jos katsotaan mikä ihmisten tilanne on nykypäivänä, niin mihin ollaankaan päästy? Vihaa ja tuhoa - näihin saavutuksiin ihminen on kaikella sillä itsensä ja muiden ymmärryksellä ja viisaudella päässyt, ja tämä kaikkihan on vain pientä pintaraapaisua siitä yrityksestä havainnoillistaa kuinka eksyksissä ihminen on, kuinka vailla ymmärrystä hän elää.
Hullujahan täällä ollaan, sinä ja minä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kun vaan suunsa auki saa :)
...mitä ei minusta heti uskoisi :D
eikös ole hankala pussata, kun on tommoinen rengas huulessa?
Terve ihminen osaa erottaa arki- ja nettitodellisuuden.
Jokainen voi omallatasollaan toteuttaa nk. kestävän kehityksen hyvää elämää.
Ikuna ei tule sellaista aikaa, että jokaisella menisi hyvin.
Evoluutio keittää omaa geenipuuroaan syntyvissä sukupolvissa.
Minuu eniten närii, että johtava suurvalta katsoo sodalla saatavan demokratiaa.
Ei siinä järki paljon päätä pakota sanoo jotenkin Edu Kettunen biisissään.
Joillekin se vain tuottaa suunnatonta hankaluutta sietää muidenkin mielipiteitä kuin omiaan, varsinkin jos se toisen mielipide eroaa niistä omista näkemyksistä. Ei välttämättä osata nähdä sitä toista kantaa ollenkaan, kun jumitetaan vain siinä omassa kolikon puoliskossa ja sieltä käsin tulkitaan asioita ja reaktiot ovat sitten sen mukaisia.
Hankaluuksia myös usein tuottaa ymmärtää tekstin kokonaiskuva (vika voi toki olla kirjoittajassakin jos asian esilletuonti epäselvä) juuttumatta yksittäisiin asioihin, joita sitten aletaan väännellä.
Keskustelupalstalla kirjoittajan ja kommentoijan olisi hyvä hallita
-mielipiteen selkeä esilletuonti perusteluineen
-rakentava kritiikki
Mitä tulee tuohon ajatukseen vallalla, voimalla ja väkipakolla rauhaa ja demokratiaa - en myöskään ole samaa mieltä. Ei väkipakoin saada mitään pysyvää, aina silloin jää vihan ja kapinan kipinä, joka jossain vaiheessa pääsee kasvamaan liekiksi asti ja taas on konflikti edessä. Jos haluaa jotain pysyvää niin siihen olisi mielestäni päästävä yhteisymmärryksessä, rauhan keinoin.
"Kun tarkkailee vaikkapa ihmisen historiaa, niin vastaan tulevat sodat, erinäiset kriisit, puute ja hätä"
Tuossa kollektiivisuusketjussa sivuttiin samaa aihetta. Ihmiset ovat laumasieluja. Tarvitaan yksi karismaattinen johtaja ja kansa on valmis vaikka hyppäämään jyrkänteeltä alas.
Esim. Aleksanteri Suuri, Napoleon, Hitler, Stalin, Mao, Saddam, jne...
Miksi ihmiset ovat niin höynäytettäviä?
Harmi, että tarkastelit vain tuota kirjoitukseni yhtä osaa. Kun keskittyy vain tuohon yhteen mutuseen niin se kokonaiskuva helposti katoaa...
Mutta olkoon.
Hyvän kysymyksen kyllä esitit, miksi ihmiset haluavat niin usein juosta toisen/toisten perässä, ja unohtavat siinä samalla käyttää omia aivojaan? Miksi ei uskalleta kulkea yksin, vailla opaskoiraa, miksi ei viitsitä ajatella asioita itse vaan turvaudutaan aina muiden mielipiteisiin.
Laumasieluja tosiaan. Kuljetaan toisten perässä, silmät kiinni vaikka kohti tuhoa "kun kaikki muutkin niin minä myös". Siinä unohtuu se oma järki ja ajattelu kun halutaan niin kuulua joukkoon, halutaan niin olla osa jotakin joukkoa, että siinä unohtaa itsensä ja kyvyn ajatella asioita ihan itse.
...ja mitä koruuni tulee, se ei ole minulle vaivaksi eikä ole kuulemma haitannut muitakaan.
Miksi koemme jonkun ihmisen karismaattiseksi? Omaako jotain ominaisuuksia vanhemmistamme vai onko karisma sisäistä, jotain että ihminen on varma asiastaan (vailla sisäisiä ristiriitoja, vaikka järjellä jälkeenpäin katsoen olisi todellakin pitänyt olla!)
"...ja mitä koruuni tulee, se ei ole minulle vaivaksi eikä ole kuulemma haitannut muitakaan. "
Tuo on mukava ja huojentava kuulla. :)
Asia on askarruttanut aina, kun olen moisia koruja nähnyt.
" onko karisma sisäistä, jotain että ihminen on varma asiastaan "
Varmasti hän ainakin antaa sellaisen vaikutelman.
Minusta tuntuu, että monet karismaattiset johtajat ovat olleet psykopaatteja tai narsisteja. He ovat hoksanneet mikä vetoaa ihmisiin.
Esim. Hitler, Stalin, Mannerheim, Kekkonen jne...
Toisaalta jotkut ihmiset tuntuvat tarvitsevan ihailun ja palvonnan kohteita.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karisma
.
"eikä ole kuulemma haitannut muitakaan."
Olet siis jo aloittanut eroottisen elämän. Heppu taas on lopettanut.
.
Hepun lihanhimo on siirtynyt syömispuolelle. Sitä nauttii nykyään ruoan mausta ihan eri tavalla.
Stalinista en ole varma, mikä häiriö, mutta Hitlerillä varmaan rajatila, tai narsistinen persoonallisuushäiriö.
Juutalaisten tappaminen oli mielestäni verrattavissa sarjamurhaajien tarpeeseen tappaa psykoottisen persoonan osansa edustajia.
Hitler vain pystyi markkinoimaan persoonallisuushäiriönsä mukaiset defenssit koko kansan ja jopa koko Euroopan velvollisuudeksi.
"Miksi ihmiset ovat niin höynäytettäviä?"
Lue Nietzscheä. Listaan voidaan lisätä myös Bush ja koko markkinatalous.
Ennen ihmiset ajattelivat enemmän lähiympäristönsä tilaa, kun ei ollut mahdollista lähteä kauas pois tuhotulta alueelta. Kuinka ihmiset on houkuteltu tuhoemaan omaa aluettaan - myymällä onnen kuvia, markkinoitu uutta elämää, luotu uusia tarpeita elämää helpottamaan, kuinka elämä on sitten auvoista kun on sitä ja tätä ja ne saat tienaamalla enemmän... Elämä sitten kun...
Yhteiskunnalle vaaralliset yksilöt on totuttu vaientamaan keinolla millä hyvänsä. Yhteiskuntaa edustavat ajavat lähes poikkeuksetta kulutushysteriaa, saavathan itse todella hyvää palkkaa ja arvostustusta ja kokevat elämänsä sen myötä parantuneen ainakin hetkellisesti.
Mitä viestisi totaalisen pöhkö kansalainen, joka väittäisi kaikille olevansa maailman onnellisin ihminen yhteiskunnan tuilla. "Mitä jos häntä haluaa seurata moni muukin?", eristetään hänet, leimataan ainakin.
Nyt ollaan esim kiinnostuneita adhd:sta jota sairastavia halutaan lääkitä--- mitä se esim tuo yhteiskunnalle tulevaisuudessa... häviääkö meiltä kaikki rohkeat, innovatiiviset ja toteuttavat ihmiset, jos kaikki lääkitään hiljaisiksi ja nynnyiksi.
Vaadimme toisia kärsimään, koska olemme muka itsekin kärsineet, ikään kuin se helpottaisi. Vaadimme toisia myöntymään ja muuttumaan, koska emme muka itse pysty.
Toimimme itsetuhoisesti tietäen sen.
Onko tämä mielensairautta vai vain ongelmien ilmituloa. Onko sitten terve se, joka ei mitenkään ilmituo mitään ongelmaa vain onko hän vain poikkeuksellisen sitkeä yksilö omien ongelmiensa esiintuomisessa?
Kysymyksiä sinulle kysymyksistäsi, eikä taaskaan valitettavasti ainakaan mitään varmoja vastauksia.
Tuossa oli paljon sellaista mikä juuri itselläkin painaa mieltä. Paljon samansuuntaisia ajatuksia.
Pari kertaa jo lukasin ajan kanssa läpi, mutta jättääpä silti aika hiljaiseksi..ei löydy vastauksia vaan yhä uusia kysymyksiä.
Tosin kommenttisi "Toimimme itsetuhoisesti tietäen sen." on edelleen sellainen jota en täysin allekirjoita. Mielestäni paljon tapahtuu silkkaa ajattelemattomuutta ja ymmärtämättömyyttä.
Loppuun ajatuspähkinäksi:
"Eivätkö ne, jotka vaativat rikollisten hirttämistä, tajua hoitavansa puhjennutta umpisuolta aspiriinilla? Eikö yhteiskunta suostu näkemään, että rikolliset ja neurootikot ovat meidän tukahduttavan järjestelmämme, slummiemme köyhyyden ja sieluttoman, voitonhimoisen yhteiskuntamme tuote?" -A.S. Neill kirja Reksi, reksi, koirankeksi!
poistaisi "väistämisvelvollisuus" kyltin risteyksestä.
"Eivätkö ne, jotka vaativat rikollisten hirttämistä, tajua hoitavansa puhjennutta umpisuolta aspiriinilla? Eikö yhteiskunta suostu näkemään, että rikolliset ja neurootikot ovat meidän tukahduttavan järjestelmämme, slummiemme köyhyyden ja sieluttoman, voitonhimoisen yhteiskuntamme tuote?"
Yhteiskunta, oli se millainen tahansa, pitää sisällään pimeän puolensa eli rikollisuuden. Kyse on lähinnä määristä. Tietty malli voi tuottaa vähemmän rikollisuuden uhreja kuin toinen. Teloitus ei hoida mitään muuta tehtävää kuin pelottelua ja valtaa pitävien auktoriteetin vahvistamista, yhteiskunnan moraalin ja oikeudentajun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Itse en teloitusta hyväksy mistään syystä.
Voiko ihminen olla paha? Nykyäänhän pystytään löytämään vaikka minkäläisia syitä rikolliselle käytökselle, mutta voiko ihminen olla vaan paha? Paha siinä mielessä, että se on osa minän rakennetta ja ilman sitä on eri henkilö kyseessä.
Varoitus! Puhtaasti teoreettista.
-Jos olisi täydellinen valtio, jossa kaikilla olisi niin hyvä olla, kuin vain voi, ja joku suorittaisi rikoksen, niin tällöinhän hän olisi paha...?-
Termi "normaali" on jotenkin nyt päässyt vuosisataisten kommellusten jälkeen asemaan, jossa sitä luullaan, jonkin asteiseksi ihmisen tilaksi. Normaali tila vastaa lähinnä ihmisen minän ja yli-ego suhdetta. Ihmisen minä vertaa yli-egon moraalikäsityksiin toimiansa ja näin päättää tekojensa moraaliasteen. Tällaista ihannemoraalia ei ihmisellä esiinny, se on vain tavoiteltava ominaisuus, joka on yli-egolla.
Tätä yli-egon ja minän välistä tilannetta voidaan verrata normaalin käsitteeseen yhteiskunnassa. Yhteiskunnassa on tietty raja-alue varattu normaalin käsitteelle ja siihen verrataan jokaisen ihmisen käyttäytymistä. Tosin kukaan ei käytäydy normin mukaan, muuten kuin siinä roolissa, jota esittää ryhmälle. Totuus on toinen, sen tietää jokainen. Kukaan ei sovi tähän normaalin käsitykseen. Normaalius täten esiintyy eräänlaisena ideaalina, jota kaikki vain tavoittelevat ja vain väliaikaisesti esittävät roolissaan normaalia.
Hämmästymisesi suuruus viittaa siihen, että olet uskonut tämän normaaliuden olemassaoloon.
Valitettavasti ihminen on onnellisimmillaan, kun hän ei ole onnellinen vaan tavoittelee sitä. Sen takia maailmassa on tällaista kun on. Me emme voi koskaan tulla onnellisiksi, voimme ainoastaan olla onnellisia tavoitellessamme onnea. Täten, kun jokaisella on oma käsitys onnellisuudesta, johtuen minänsä laadusta(persoonasta) ja sieltä kumpuavista tunteista, maailmaa revitään suuntaan jos toiseen.
Jännää sinäänsä tuo onnellisuuden käsitys, ettei voi olla koskaan onnessa vaan ikuisessa onnen etsinnässä, joka tuottaa onnen kaltaisen tunteen. Siis luodun kuvitelman simulointi, tuo tyydytystä simuloitavan idean käsitteestä.
Voisinko käyttää tässä onnikäsitteessä onnen kuvauksessa sanaa monoeroottinen, kuvatakseni onnen suhdetta todellisuuteen?
Niin kauan kun ihmisellä on tunteet, hän ei ole tasapainoinen.
Minulla on hieman omanlainen käsitys termistä 'normaali'. Se mikä monelle tuntuu olevan normaalia, niin muiden seurassa, kuin yksin ollessa, se olemus yleensä ajatusmalleine ja toimintatapoineen on jotain minkä itse näen kieroutuneena, vääristyneenä, puutteellisena. Moni kokee olevansa normaali; hän toimii ja ajattelee kuten muutkin, miten oletetaan. Sanotaanko, että uskon ihmisten uskovan termiin 'normaali', sen olemassaoloon ja käyttökelpoisuuteen ja sovellettavuuteen omalla kohdallaan. Jos menisin vaikka katugalluppia tekemään aiheesta Oletko normaali? niin kyllä varmasti useimmat sen allekirjoittaisivat.
Useimmat niistä asioista, joita pidetään normaalina ja itsestäänselvyytenä ovat minusta alkaneet näyttää yhä hullummilta, yhä luonnottomimmilta. Monessakaan asiassa en halua enää kuulua tuohon "normaalien joukkoon", koska minusta he ovat eksyneitä, ymmärtämättömiä, ajattelemattomia lampaita.
Esimerkkejä aiheesta aloituskirjoituksessani.
En ole kanssasi samaa mieltä aiheesta "ihminen on onnellisimmillaan, kun hän ei ole onnellinen vaan tavoittelee sitä". Ja kun sanot etteivät ihmiset voisi olla onnellisia niin sikäli olen samaa mieltä, jos ajatellaan pysyväistilaa jollekin ohimenevälle onnen huumalle esim. iloisuus, rakastuminen. Nuohan ovat ohimeneviä tunnetiloja, jotka tulevat ja menevät. Uskon kuitenkin, että ihminen voi olla onnellinen pysyvältä mielentilaltaan olemalla tasapainossa ja tyytyväinen. Hän ei koe tarvetta tavoitella jotain hetkittäistä "ekstaasifiilistä", joka kuitenkin menee ohi ja tekee hänet sitten onnettomaksi. Hän on tyytyväinen siihen mitä on, missä on, miten on.
Viimeistä lausettasi muokkaan seuraavasti, jotta se olisi oman näkemykseni mukainen:
Niin kauan kun ihmisellä on tunteet, joita hän ei osaa hallita, hän ei ole tasapainoinen.
"Uskon kuitenkin, että ihminen voi olla onnellinen pysyvältä mielentilaltaan olemalla tasapainossa ja tyytyväinen. Hän ei koe tarvetta tavoitella jotain hetkittäistä "ekstaasifiilistä", joka kuitenkin menee ohi ja tekee hänet sitten onnettomaksi. Hän on tyytyväinen siihen mitä on, missä on, miten on. "
Niin aivan... mutta voisikos tämä olla jotain muuta kuin onnea, muistuttaen vain sitä?
Tuskin absoluuttista onnea on, siinä mielessä, että se olisi jokaisen kohdalla sama.
-Täydellinen tyydyttyneisyyden tunne, eikä yhtäkään ärsykettä viriäisi herättämään tajuntaa suloisesta häiritsemättömyyden rauhasta?-
mutta, ne eivät häiritse minua. Siinä ehkä ero onnellisuutta etsivän ja onnellisen välillä. Vaikö?
Ns. normaali-ihminen, joka hakee töitä ja kertoo hakemuksessaan ominaisuuksistaan, on mielestäni aika tasapainoton yksilö, tajuamatta sitä itsekään.
Eikö NORMAALItila olisi ennemminkin epänormaali tila?
Vaadimme itseltämme liikaa ollaksemme normaaleja, jolloin väistämme ja jätämme syrjään oman itsemme. Se ainakin minua tässä nykyisessä yhteiskunnassa mättää. Oman itsen löytää vasta helvetin moisten häpeäin kautta. Kun olet katkonut kaikki siteesi menneeseen "ns" normaaliin elämään. Se vaatii sitkeyttä kestää sen mankelin läpi.
Ehkä josku kuitenkin tiedän tehneeni oikein.
Hyviä huomioita.
Elämän suurin ironia:
Kiellän todellisen minäni, jotta voin elää elämääni.
HAHHAAHAHAHAHAHHAHAAAAA!!!!!