Yksinäisyys lyö

tilanne.Tosin vasta tänä syksynä opiskelut aloittanut.Opistossa ei ole kuin tuttuja-ei kamuja kun en ole jaksanut noissa pippaloissa pistäytyä.

Viides vuosi jo menossa yliopisto-opinnoissa isohkossa kaupungissa, eikä yhtään ystävää koulusta. Netistä olen löytänyt pari lenkkikaveria, mutta heitäkin luonnehtisin vain kavereiksi, en niinkään ystäviksi. Ikäväähän tämä on. Olen jo menettänyt toivoni ystävien löytämisen suhteen. On vaikeaa tutustua kehenkään, kun ei juo eikä toisaalta ole uskovainenkaan. Harrastan kyllä kaikenlaista liikuntaa muiden yliopistolaisten kanssa, mutta ei siellä kehenkään tutustu. Tai ainakaan minä en osaa tutustua. Luulisin olevani ihan normaali ihminen, en tiedä mistä yksinäisyyteni johtuu.

Kyllä mahdollisuuksia on. Esim. erilaiset harrastejärjestöt joita löytyy kaikista yliopistoista. Ja kyllä kursseillakin voi tutustua ihmisiin - esim. luennon jälkeen yrittää alkaa jutustelemaan ihmisten kanssa. Yksi mahdollisuus voisi myös olla tutor -toiminta. Siinä tutustuu oman oppiaineen aiempiin opiskelijoihin ja sitten tietenkin uusin opiskelijoihin kun pääsee heitä tutoroimaan.

Voimia. Yllättävän monella tuntuu olevan sama juttu, myös minulla.
Tulen itse ihan hyvin juttuun ihmisten kanssa, aina on joku jota moikata ja harvemmin olen ruokalassakaan yksin, mutta suurin osa kanssaopiskelijoista on paljon nuorempia. Heille 5-6 vuotta taaksepäin on paljon suurempi harppaus elämisessä ja ajattelussa kuin minulle, eli ei ole kauhean paljon yhteistä tai yhteisesti koettuja juttuja. Hauskoja ja älykkäitä nuoria ilman muuta; juominen, vastakkainen sukupuoli ja armoton biletys eivät vain ole itselle olleet se elämän pääsisältö enää lähes 15 vuoteen, vaikken ihan vanha luuska olekaan. :-)

Jos se mitään auttaa, niin samanlaisia tarinoita on oikeasti monta, etkä varmasti ole omassa yliopistossakaan yksin tuon tilanteen kanssa -- nuoren ihmisen yksinäisyys näkyy vain harvoin päältä.

Kuten tuossa joku jo ehtikin sanoa, etsiskele josko ylioppilaskuntasi tai muu ryhmä järjestäisi jotakin mielenkiintoista harrastusryhmää, joihin voisit osallistua. Älä osallistu mihinkään vain saadaksesi kavereita, vaan lähde ensisijaisesti omista kiinnostuksenkohteista.

Ei se edes kaupungin koosta ole oikeastaan kiinni, että löytyykö ystäviä vai ei. Isossa kaupungissa, isossa yliopistossa, isolla laitoksella ei välttämättä oikein ole yhteishenkeä eikä synny helposti pienempää piiriä, jossa kunnolla tutustuisi yksittäisiin ihmisiin - tapahtumissa on aina uusia naamoja.

Sen sijaan pienemmällä laitoksella/pienemässä yliopistossa/kaupungissa voi helpommin tutustua pienempään porukkaan. Sitä paitsi olen huomannut Helsingissä, että täällä sitä vasta sisäsiittoisia ollaan! Useimmat ovat eläneet koko ikänsä pääkaupunkiseudulla, ja heillä on jo omat porukkansa valmiina.

Ei kai ystävien löytämiseen muuta lääkettä ole, kuin aktiivisuus. Viime kädessä on kuitenkin sitten sattumaa, että löytääkö itseä miellyttäviä tyyppejä vai ei. Itse olen aktiivisella osallistumisella tutustunut suureen joukkoon ihmisiä, mutta en voi sanoa, että olisin varsinaisia ystäviä löytänyt. Vanhat ystävät taas asuvat eri kaupungeissa.

Ystäviä ja puoliso voi löytyä odottamatta milloin vain - tai olla löytymättä. Elämä on ärsyttävän satunnaista. Siksi tässä tieteitä opiskellaankin, pyritään edes jossakin rajoissa toimivin mallein ennustamaan/selittämään sitä ;)

"Haluisin käydä baarissa tai leffassa tai kahvilla tai ylipäätään missä vaan, ELÄÄ, tavata ihmisiä, PUHUA jonkun kanssa, mutta ei ole ketään jonka kanssa olla tai mennä."

Voi voi kun en käynyt ekana vuonna ryyppäämässä fuksien kanssa, nyt olen koko loppuelämäni ihan yksin. Enkä voi edes tavata ihmisiä kun olen yksin. Voi voi voi voi...

Enkä millään voi lähteä tutustumaan opiskelijakavereihin kun olen yksin. Voi voi minua.

"Ja mistä niitä kavereita yo-piireissä yleensä löytää"
Itse löysin ainejärjestön irc-kanavalta ja opiskelijabaarista (ihan yksin!!111).

mitään vikaa ole, eikä ystäviä, tuttavia, kavereita ole mikään pakko olla. Viihtyyhän tässä ihan hyvin ilman muita ihmisiä. Ei se minua ainakaan ahdista lainkaan. Omaa elämäänsähän tässä elää, ja se ei muille kuulu.

Pääasia on, että opiskelu- ja työasioissa tulee toimeen niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa joutuu asioimaan. Mutta muuten on mukava olla omin nokkineen. Saa rauhassa tehdä mitä haluaa, ajatella kuinka tahtoo ja säädellä itse omaa aikaansa.

Olisit nyt hemmetissä iloinen siitä, ettei tarvitse aina pohtia mitä muut tekevät.

Yksinolo on juhlaa!

Onko oppiaineellasi omaa ainejärjestöä? Jos on, mene ihmeessä mukaan toimintaan! Käy vaikka niiden järjestämissä tapahtumissa(pitäis olla muutakin kuin bileitä, esim. peli-iltoja) ja mene syyskokoukseen, jossa valitaan seuraavan vuoden hallitus ja virkailijat. Omien kokemuksieni mukaan näissä piireissä liikkuvat ihmiset ovat huipputyyppejä, joiden kanssa solmii varmasti ystävyyssuhteita.

Oletko harkinnut johonkin suurempaan kaupunkiin muuttamista? Riippuu toki alastasi, mutta uskoisin, että useimmilla aloilla kolmannen vuoden opiskelijalle sisäänpääsy johonkin suurempaan yliopistoon olisi melko helppoa. Ja toisaalta ainakin kandin paperien suorittamisen jälkeenhän vaihtamisen pitäisi nykyisin olla todella helppoa.

Joka tapauksessa toivottavasti tilanteesi paranee!

Toka vuosi yo:ssa Helsingissä tosin minulla vasta alussa mutta ystäviä ei ollenkaan. Ainoat keihin sain jotenkin tutustuttua vaihtoivat opiskelupaikkaa ekan vuoden jälkeen.. Ei sitä jaksa oikein opiskellakaan kun välillä masentaa niin ettei jaksa kun pyöriä omassa huoneessa. Kaiken lisäksi ainekaan ei jaksa enää kiinnostaa. Vikaa ei itsessä ole kuin hiljaisuus ja tietynlainen epäsosiaalisuus. Ainoa ulospääsy tuntuisi olevan koulun vaihto. Surkeaa. Jaksamista kaikille.

tiedekunnassa mitään jaoksia tai klubeja? Itse liityin kulttuuriklubiin vaikken aluks tuntenut sieltä ketään. Oli ihan mukavaa, järjestettiin naamiaiset, leffailtoja, yhteisiä matkoja teatteriin ja oopperaan, roolipeli-iltoja jne. kaikkea hauskaa. Siellä sitten tutustui porukkaan.

Olin kutakuinkin koko opiskeluaikani yksin. Opiskelin ison kaupungin arvostetussa oppilaitoksessa. Yritin kyllä aluksi osallistua vähän kaikkeen, mutta tuntui siltä, että en sopinut oikein mihinkään. Kaikilla oli kaveriporukat jo muodostuneet, jotenkin tunsin olevani heti alussa myöhässä. Yksin oleminen oli tosi noloa ja lisäksi törmäsin vähän liian moneen ikävään tyyppiin, joten lopulta keskityin opintoihini ja päivät kuluivat kotona tenttikirjojen kanssa.

Olin opiskeluaikana tosi masentunut osittain yksinäisyyden ja osittain työllistymismurheiden vuoksi. Sain valmistumisen jälkeen sittenkin oman alan töitä, vaikka ne paljonmainostetut verkostot jäivät muodostamatta, ja sikäli voin paljon paremmin. Yksin olen edelleen. Viidessä vuodessa tottui tekemään kaiken omaan tahtiinsa, ja olen tainnut unohtaa ihan tyystin, miten ystäviä saadaan ja miten ystävien kanssa ollaan. Siis olisin varmaan ihan kaamean itsekeskeinen ystävä!

Opiskelen Helsingissä ja minulla on Helsingissä ystäviä. Se ei paljon lämmitä, että opiskelupäivät ovat muutoin aamusta iltaan yksinäistä kurjuutta. Tyyliin opiskelu perseestä ja elämä toisaalla. Olisi kiva, että opiskelu olisi kivaa, kun kerran sitä tekee aamusta iltaan.

Kävin viime vuonna fuksiaisissa ja muissa sosiaalisissa jutuissa ja tutustuin ihmisiin. Nyt haluan vaihtaa pääainetta ja olen käynyt massaluennoilla, joilta en tunne ketään ja joilla ei kertakaikkiaan tutustuta ihmisiin.

Olen samaa mieltä, että olisi kiva liittyä johonkin järjestöön siksi, että se on itsestä kiinnostava eikä vain johonkin hengailu/kaljanjuontikerhoon. Bileissä on minusta ihan helppo käydä mutta ihmisiin ei tutustu edes kännissä koska kaikki on kuitenkin varautuneita ja omissa piireissään eikä se, että olet hörissyt joskus jonkun kanssa kännissä yhdistä sinua kehenkään sinänsä.

Ihmiset tuntuu olevan yliopistolla käpertyneitä omiin oloihinsa ja tähän tunnelmaan tottuu itsekin. Ainoa henkireikä on ollut yliopistoliikunta, jossa ihmiset jopa juttelee takaisin kun heille juttelee.

Kovin tutulle kuulostaa teidän tekstit. Kiinnostaisi tietää, että mitä opiskelette ja missä kaupungissa? Tuntuu, että tietyt alat ajaa yksinäisyyteen helpommin kuin toiset, ja myös kaupungista riippuu. Meillä ainakin opiskelu jo sinänsä on todella yksinäistä puurtamista, ja vielä kun en pysty yliopistolla keskittymään lukemiseen, niin kotona tulee oltua, ja erakoiduttua...Ja lisäksi yliopistolla tuntuu aina, etten kuulu sinne. Ehkä se on vain minun omassa päässäni, mutta tunnen itseni ainoaksi, joka on siellä vailla suurta päämäärää...asiaa ei ollenkaan helpota se, että olen nyt ollut sairaslomalla, ja tunnen irrallisuutta senkin takia, ja myös opiskelualan valintaa(ehkä johtuen sairastumisen aiheuttamasta väsymyksestä tms.) mietin, että onko se sittenkään oikea..

soraäänellä.

Olen itse vanhempi opiskelija, ja minulla on jo lapsiakin, joiden takia olen ollut vuosia poissa kaikesta nuorisomenosta. Menin mukaan ainejärjestötoimintaan melko ennakkoluuloisella asenteella, mutta minut on otettu vastaan vain lämpimästi. Tietenkin se vaatii myös minulta jotain; jos joku teini tulee itkemään poikahuoliaan tai tarvitsee tukan pitelijää oksentaessaan, ei kannata ottaa ylemmyydentuntoista asennetta. Olen yksi porukasta, en sen enempää ja jos juttu on teiniä, olen siinä mukana tai menen pois, oma valintani.

Ihminen on oikeasti vain niin vanha tai puiseva, miksi tuntee itsensä.

Juominen on kieltämättä yksi vedenjakaja. En ole vuosiin ryyppäillyt, mutta kyllä opiskelijakavereiden kanssa on menty melko kosteissa merkeissä. So what? Ei siihen viinaan kuole ja jos ei pidä omasta kännäilystään, niin ottaa pari sivistynyttä ja on vesilinjalla loppuajan. Aina on biletyksessä mukana lähes selviä, ja on heidän omasta asenteestaan kiinni, miten he viihtyvät. Jos narisevalla äänellä ilmoittaa vastustavansa alkoholia ja irtosuhteita, on aika turha odottaa sosiaalista menestystä ehkä muualla kuin helluntaiseurakunnassa.

Monella valittajalla tuntuu olevan täällä sellainen asenne, että pitäisi löytyä tällaisia ja tuollaisia kavereita, jotka tekisivät sitä ja tätä. Ei sillä tavalla kavereita voi hakea! Menkää mukaan järjestöihin, kokouksiin, iltoihin ja olkaa hauskoja, kevyitä, mukavia. Antakaa itsestänne jotain, että teihin halutaan tutustua.

Minä olin lukioaikana ulkona kaikesta kuten vanhojen tanssiaisiin en mennyt jne. Vaihto-oppilaana toki kävin lukion ekan jälkeen, mutta se reissu ja lukio meni vanhempien (omat vanhemmat ja vaihto-oppilas perhe) parissa turvallisesti. Toki oli koko ajan kuvioissa se lapsuuden ystävä jne. mutta ei mitään biletystä.

Koska olin lukioaikana syrjässä, niin kun elin fuksi vuotta, niin päätin olla mukana. Ajattelin, että yliopiston alkuvuodet on sitä nuoruutta ja niihin fuksijuttuihin on vaan mentävä.

Asuin 500 km:n päässä kotoa ja jos en olisi juttuihin mennyt mukaan, niin olisin sitten ollut tosi yksin. Ollessani fuksitouhuissa mukana, tnsin olevani hieman ulkopuolella vaikka mitään porukoita niistä ei syntynyt, joten tunsin, että kaikki vaan osallistui. Olihan se baareissa kulkemista, mutta mitä sitä muutakaan viikonloppuisin kaukana vieraalla paikkakunnalla olisi tehnyt. Urheiluakin ehti silti ihan harrastaa yksin jne. Itse en ryypännyt kuin "yhden oluen illassa" tyyliin, koska se ei ollut minun juttu. SIlti tykkäsin olla mukana ja silloin tällöin lähdin kämpille aikaisemmalla linkalla.

Kyllä se niin on, että niissä jutuissa on vain oltava mukana ryypäten tai ryyppäämättä. Sieltä aina sitten ilmaantui jotakin kahvilla käyntiä, shoppailua tai muuta tapaamista vapaa-ajalla.

Niistä osallistumisista on minulle hiljaiselle ja osittain omassa rauhassa viihtyvälle jäänyt kuitenkin se mieleen, että on nuoruudessa eletty.

Nyt asun 800 km päässä siltä yliopistolta ja en ole niissä ympyröissä enää ja kanssa opiskelijat ovat jo valmistuneet, niin olen tilanteessa jossa minulla ei ole yhtään ystäviä!! Työpaikat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Parin kuukauden pituisia pätkiä löytää ja niissä ei ehdi kaveriporukkaa löytymään. Tosin on mies ja sitä kautta löytyy aina jotakin yhteistä tuttavaa tai heidän naisystäviään..mutta siis ystävä puuttuu.

Se on niin tavallista kuultavaa, että on jäänyt yksin opiskelu paikkakunnalla! Sitten on vähän myöhäistä enää yrittää mukaan samoihin kuvioihin, koska ne toiminnat tapahtuu pääosin kolmen ekan vuoden aikana yliopistolla. Sen jälkeen neljänneskurssilaiset ja siitä ylöspäin ovat jo niin vanhan tutuisia, että siihen on jo senkin takia vaikeaa päästä mukaan. Fuksijuttuihin ei voi osallistua kuin sivusta katsojana.

Niin se tutor-toiminta mikä sanottiin, niin olisi yksi, mutta jos ei edes halua katsella ryyppäämistä, niin ymmärrän.

Jops olet yksin, niin sinun pitäisi vain normaalia enemmän olla internetin deitti/ kaverin haku palstoilla luomassa tuttavuuksia ja sitä kautta tavata muita ihmisiä. Tosin ymmärrän kyllä, samankaltaisia sieluja on vaikea löytää netin kautta. Muitakin yksinäisiä on!

Tiedän, yksinäisyys lyö! Olen itse siinä tilanteessa nyt. Onneksi on ne muistot, jotka silloin tuntuivat vähäpätöisiltä ja fuksijutuissa ja opiskelijabileissä pyöriminen turhalta. Mutta onneksi menin silloin katsomaan kaiken ja näkemään ja kokemaan. Nyt se ei enää olisi mahdollista!

Muutin kolme vuotta sitten opiskelemaan vieraalle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään. Poikakaveri ja myös kaikki muut kaverit jäivät kotipaikkakunnalle. Yliopistosta oli vaikea löytää ystäviä. Tutustuin kyllä muutamaan kaveriin tutor-ryhmästä ja kävin aluksi muutamassa fuksitapahtumassa. Ne tuntuivat tylsiltä ja pääasia niissä oli vaan älytön kännääminen ja toisten nolaaminen. Ei se niin hauskaa ollut.
Viikonloput vietin aina poikakaverin kanssa ja arkipäivät menivät opiskellessa.

Lähinnä näen kavereita vaan yliopistolla ja siellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Ongelma on se että tuntuu että kellään ei ole aikaa nähdä koulun ulkopuolella. Kaikki asuvat yhdessä poikakaverin kanssa ja aikaa ei riitä kavereille. Opiskelukin vie paljon aikaa. Käymme yhdessä baareissa tai pidetään kotibileitä vain muutamia kertoja vuodessa. Jumpassa käydään yhdes iltaisin.

On mulla lisäksi yksi kaveri, jonka oon tuntenut jo kotipaikkakunnalla. Silläkään vaan ei hirveesti oo aikaa nähdä, kun on ongelmia koulunkäynnin ja tenttien kanssa.

Poikakaverikin jätti ja enää ei voi viettää viikonloppuja sen kans. On mulla nyt uus poikakaveri täällä, mutta en halua takertua siihen.

Välillä on tosi yksinäistä, mutta on onneks edes joitakin sosiaalisia suhteita. Haluisin vaan enemmän, mutta kun oon vähän ujo ja hiljainen ja varmaan jotenkin aikaansaamaton ja epäsosiaalinen ihminen.

Itseä vaivaa eniten tämä jatkuva neljän seinän sisällä puurtaminen eikä niinkään yksinäisyys. Opiskelijakekkereissä en viihdy enkä haalareita ole ostanut kun ei kiinnosta se touhu kun ikääkin jo 30 vuotta. Viihdyn ihan hyvin yksin, mutta eniten nyppii se kun on jatkuvasti jotain luettavaa, josta pitää vääntää joku tylsä raportti tai etsiä tietoa johonkin tyhjän päiväiseen esitelmään. Sitä tein melkein neljä vuotta AMK:ssa, joten vielä ois reilu vuosi jaksettava sitä lipastossa. Ongelma ei varsinaisesti ole itse nuo raportitkaan, mutta olisi välillä mukava tehdä muutakin elämällään kuin perehtyä tehtäviin. Olisi välillä kiva tehdä jotain muuta ja ajatella boksin ulkopuolelle, mutta sitten alkaa aikarajat uhata, jos näin tekee.

Välillä saan työkuorman purettua istumalla useamman päivän kotona tehden kaikki hommat niin ehkä yhden päivän voi kuvitella olevansa vapaa ja tehdä jotain muuta. Liikuntaakaan en ole pahemmin kerennyt harrastaa. Sitten kun alkaa uusi viikko ja taas on vaikka mitä hommaa. Koko ajan olisi pidettävä itsensä ajan tasalla tai muuten putoaa kärryiltä. Jotenkin puuduttaa ja tappaa sisältä pitkän ajan kuluessa. Vaikea oikeastaan erottaa mikä on työtä ja mikä on vapaa-aikaa. Aamulla kun herää niin hetihän sieltä alkaa tulemaan mailiin infoa jostain uudesta tehtävästä tai ryhmätyöstä. Perehdy artikkeliin x tai tehkää esitelmä aiheesta x aikarajaan mennessä. Osa ihan mielenkiintosta settiä, mutta tuntuu, että tässä on vain orja joka suorittaa tehtäviä tutkinnon etuun päivästä toiseen. Yhden tehtävän kun palautata niin saat kaksi uutta tehtävää. Suurin osa tehtävistä ei edes kovin vaikeita, mutta vaatii enemmän ja vähemmän perehtymistä. Kaipaisin vain sellaista vaikka viikon breikkiä, että voisi hetkeksi unohtaa kaikki koulujutut ja tehdä jotain muutaakin. Jotenkin tämä nykyinen tilanne vie lisäksi kaiken työtehon pois. Onneksi on joulu lähellä, jolloin pääsee pienelle breikille.

Ennen kuin kukaan edes kerkeää aloittaa niin tiedän, että itse olen polkuni valinnut, mutta tämä oli vain tämmöinen avautuminen omasta tilanteesta.

Täällä toinen yksinäinen, valitsin yritystoimintaa lisäksi opintoihin. Ei sillä että kaipaisin niitten seuraa mutta ite sitä mieltä että kaikista ei tarvi tykätä mutta toimeen on tultava. Ja mitä jos nyt tarvin vaikka just hänen firman palveluita niin ehkä menenkin siihe toiseen kilpailevaan yritykseen.
Ja minulla on koulun ulkopuolella ystäviä ja heillä kymmeniä.