Minun ruuanlaittoni on sellaista suurinpiirtein-kokkaamista.
Jos on kotona vaikkapa kananrintaa, perunoita, porkkanaa, lanttua, sipulia, valkosipulia, tomaatteja, kreikkalaista lampaanjuustoa, öljyä, pippuria ja suolaa, voi nopeasti kyhätä kokoon helpon aterian...joka taatusti kelpaa myös vieraille.
Pese perunat ja lohko kuorineen parin-kolmen-neljän sentin lohkoiksi uunivuokaan tai pellille. Siihen sitten maun mukaan lantun ja porkkananpalasia. Sitten sipuliakin ja valkosipulia maun mukaan. Sitten ripotelet paloina kreikkalaista juustoa perunoiden päälle, maun mukaan.
Maustat kanan rintafileet niinkuin itse haluat.( minä pidän sitruuna-pippuri-suola yhdistelmästä kanan kanssa.) ja asetat kanan vuokaan perunasekoituksen viereen.
Ripottel sitten hieman öljyä päälle ja sysää koko hökötys uuniin.
Aluksi ravakka lämpö, jotta valmistus lähtee kunnolla käyntiin. Siten lämpöä voi pienentää ja antaa ainesten muhia ihan rauhassa.
Mausteita voi käyttää mielensä mukaan.
Yleensä ripottelen myös persiljaa, salviaa, yms, jos sitä on kotona.
Ne tomaatit lisään vasta loppupuolella, jotteivät täysin häviä kypsennyksen aikana.
(Myös paprika ja kesäkurpitsa on mukavia makulisiä. ne tosin pannaan jo heti alkuun perunoiden kanssa kypsymään.)
Jos ei ole sitä juustoa kotona, voi sen jättää poiskin.
Tätä ruokaa voi vaihdella aina maun mukaan. Mutta hyvää näyttää aina tulevan.
Valmistusaika riippu uunin lämpötilasta ja sitä voi myös sopeuttaa mahdollisten eri aikoina saapuvien vieraiden aikataulun mukaan. Siis joustava vierasruoka.
Ei tarvitse myöskään puuhailla lieden ääressä viime tingassa, koska voi valmistella jo etukäteen, hyvissä ajoin.
Teen sitten hyvin helpon kastikkeen salaatinlehdille, jotka vain huuhdon ja tarjoan kokonaisina lehtinä.
Sekoitan maustamattomaan yoygurttiin hunajaa, sitruunanmehua, suolaa ja pippuria.
Jokainen voi joko ottaa salaattikastiketta tai olla ottamatta,koska tarjoan kastikkeen erikseen.
Tämä hyvin yksinkertainen salaatti sopii mainiosti kanaruoan kanssa.
laiskan
4
1272
Vastaukset
- kkkkkkkkkkkkkk
... viitsii, niin kannatta ostaa se broileri RINTALEIKKEENÄ ja poistaa luut, NAHKA pitää jättää.
( ja valmiis maustettujahan ei sitten tosiaankaan kannata osta. YÖK)
Nahan ja lihan väliin voi tunkea "vaikka mitä" esim. aurajuustoa, yrttejä, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja ja mantelimurskaa TAI sitten ihan vaan mausteita mielen mukaan.
Nahka pitää broiskun ihanan mehevänä ja kun ennen paitoa vielä sipaisee nahan pintaa vähän öljyä ja jotain maustetta, niin vot IHANAA herkkua myös tuo rapea nahka siinaä fileen päällä.- omat mausteet
Niin, jos on muhkea rintapala, niin siihen voi viiltää taskunkin, jonka täyttää jollakin mainitsemallasi täytteellä. Voi myös tehdä sekoituksen, jossa on voita, runsaasti persiljasilppua ja valkosipulia ja ripaus pippuriakin... voi liene sallittua silloin tällöin.
En tiedä niistä valmiiksi maustetuista, koska olen vain tyytynyt omiin maustesekoituksiin. Juuri nyt on se sitruuna suosikkina. Pusertelen sitä usein lihan päälle lautasellakin..ikäänkuin pilkuksi iin päälle.
- Chicken
Vielä lisää laiskojen uuniherkkuja...
Osta valmis lämmin broileri kaupan lihatiskiltä.
Kotiin tultua kääri hihat ja erottele broilerin liha luista käsin. Tämä on vähän sotkuisaa puuhaa :). Saksien avulla leikkaa liha pieniksi palasiksi ja laita uunivuoalle.
Lisää parsakaalia ja aurajuustoa. Sotke sekaisin. Pese kätesi. Mausta. Pistä uuniin varttitunniksi jotta parsakaali kypsyy.- kanaa
Laita uunivuoalle 2-3 dl pitkää riisiä , kaada päälle n. 1l kasvis- tai kanalientä . Lado valmiiksimaustetut koipi reisipalat riisin päälle .
Uuniin 200¤ reilu 1/2 h . Muista vahtia että liemi riittää riisille .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2623208Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741274- 661193
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180998- 62899
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 48824
- 47762
- 40731
- 39708