Treffipalstalla minulle kirjoitti 23-vuotias nainen, joka kertoi opiskelevansa lääketiedettä (vai kirjoitetaanko se sittenkin monikossa, lääketieteitä?) ja valmistuvansa vuoden päästä.
Pikkaisen kuitenkin epäillyttää. Lääkärithän lukee kuuden vuoden edestä opintoviikkoja/pisteitä (lis-tutkinto), mutta ainakin minun yliopistoaikoina aika harva suoritti vuodessa ne täydet 40.
Vai olisikohan se ehkä sittenkin niin että on mennyt lääketieteellinen tiedekunta ja hoitoalan koulutusohjelma sekaisin?
24-vuotias lääkäri?
11
5135
Vastaukset
- täysin
mahdollista. Meidän kurssilla ainakin valtaosa suoritti kurssit siinä ajassa kun oletettiinkin ja valmistui kuudessa vuodessa. Runsaasti oli 24v valmiita lääkäreitä, kuten allekirjoittanutkin. Siis kaikki, jotka pääsi sisään tiedekuntaan heti 18v:na ja ei pudonnut kurssiltaan seuraavalle. Lääkiksessähän on tiukka lukujärjestys jota seurataan, kyllä sen avulla käytännössä kaikki saa koulun kuudessa vuodessa käytyä, ellei väitöskirjaprojekti tai erityisen rankka juhliminen hidasta tahtia.
- asiallinen_tuntija
6 vuodessa tämä koulu käydään, poikkeuksena useita välivuosia pitäneet. Eli aika moni lääkäri valmistuu 24-25 -vuotiaana.
- Sivusta seurannu
Miten kerkee pääsee kokeet läpi läheiseni meni 5v läpi lis tutkintoon asti myöhemmin erikoistui 2v.Ei kai siinä vähimmäisaikaa ole ei kerkeä tietenkään kovin lyhyessä ajassa lukemaan mitenkään.
- on?
...> Ei kai siinä vähimmäisaikaa ole....
Onkohan vähimmäisosaamista sitten vastaanotoilla? - Sivusta seurannut
on? kirjoitti:
...> Ei kai siinä vähimmäisaikaa ole....
Onkohan vähimmäisosaamista sitten vastaanotoilla?Yleensä lyhimmässä ajassa tutkintonsa läpi vieneet ovat myös keskimääräistä kyvykkäimpiä aloittamaan työnsä.Ylilääkäreille tietenkin vastuuta kuuluu myöskin työkavereilta ohjeita tarvittaessa.Mitenkään ei ole opiskeluaika sidoksissa onko esim 5 vuotta opiskellut kyvykkyyteen tehdä töitä. ellei opiskeluaika venähdä mahdottoman pitkäksi osoittaa että ei ole kykenevä viemään tutkintoaan loppuun eikä lääkärin työhön soveltuva.
- Vähimmäisaika
Lisurin tutkinto on kurssimuotoista, jotka täytyy käydä läpi. Niitä järjestetään yksi lukukaudessa ja läsnä on oltava. Eli muita kursseja ei voi käydä päällekkäin. Siksi ei pysty käytännössä valmistumaan nopeammin, hitaammin kylläkin.
Tiedän muutaman opiskelijan, jotka ovat koulussa ala-asteella hypänneet jonkun luokan yli lahjakkuutensa takia ja päässeet ylioppilaiksi vuotta nuorempina kuin muuta, samaten lisensiaatiksi. - Chattijuttua
Sivusta seurannut kirjoitti:
Yleensä lyhimmässä ajassa tutkintonsa läpi vieneet ovat myös keskimääräistä kyvykkäimpiä aloittamaan työnsä.Ylilääkäreille tietenkin vastuuta kuuluu myöskin työkavereilta ohjeita tarvittaessa.Mitenkään ei ole opiskeluaika sidoksissa onko esim 5 vuotta opiskellut kyvykkyyteen tehdä töitä. ellei opiskeluaika venähdä mahdottoman pitkäksi osoittaa että ei ole kykenevä viemään tutkintoaan loppuun eikä lääkärin työhön soveltuva.
Juttelin kerran chatissa yhden kanssa, joka sanoi että se oli aikanaan laitettu vuotta aikaisemmin peruskouluun että olisi voinut olla sisaren kanssa samalla luokalla? Uskotteko vai ei?
- Sivusta serannut
Chattijuttua kirjoitti:
Juttelin kerran chatissa yhden kanssa, joka sanoi että se oli aikanaan laitettu vuotta aikaisemmin peruskouluun että olisi voinut olla sisaren kanssa samalla luokalla? Uskotteko vai ei?
Jo 6 vuotiaana omissa opiskelukavereissakin sellaisia ollut.Syy ei varmastikkaan ole ollut sisaren samalle luokalle pääsy.
- Ei-lääkäri
Sivusta serannut kirjoitti:
Jo 6 vuotiaana omissa opiskelukavereissakin sellaisia ollut.Syy ei varmastikkaan ole ollut sisaren samalle luokalle pääsy.
Aloitin koulunkäyntini pienessä 2-opettajaisessa kansakoulussa. Oma äitini opetti ”alakoulun puolella” (eli yhdessä ja samassa luokkahuoneessa koulua käyviä luokkia 1–3).
Aloitin koulunkäyntini normaalissa 7 vuoden iässä. Kuitenkin: koska osasin 1. luokan oppimäärän jo kouluun tullessani, uskaltautui äitini ottamaan minut suoraan 2. luokalle. Hän varmisti tempun luvallisuuden koulujen tarkastajalta.
Kävin kansa- ja keskikoulun sekä lukion luokkani nuorimpana. Ehdin täyttää 18 vuotta noin viikkoa ennen lakkiaisiani. Asevelvollisuuteni suoritin pian tämän perään, vapaa-ehtoisena.
Eipä tuosta nopeutetusta koulunkäyntitahdista isommin hyötyä ollut jos ei haittaakaan. Keskeytyneiden yliopisto-opintojen ja hanttityövuosien jälkeen opiskelin yo-pohjaisen keskiasteen tutkinnon – luokkani vanhimpana!
- valmistua
yleislääkäriksi, mutta useinhan jatkavat erikoistumista, koska oikeastaan ainut paikak, jossa voi työskennellä on terveyskeskus, jossa asiakastyö ei ole järin haasteellista. Läskepas, että minkä ikäisenä valmistuu lukiosta yliopistoon 6 vuoden linjalle mennyt. Avot, 24-vuotiaana.
- luin
muistokirjoituksen eräästä kirurgista.
Oli vuoden 1951 poikia. Kerrottiin valmistuneen 1975 Oulun yliopistosta ja olleen valmistuessaan Suomen nuorin laillistettu lääkäri.
Iäksi valmistumishetkellä taitaa tulla 24 vuotta, jos osaan laskea.
Olen itse saman vuoden 1951 satoa. Suoritin asevelvollisuuteni 1960- ja 70-lukujen taitteessa Oulun varuskunnassa. Siellä työskenteli lääkintähuollon puolella mies, jonka titteliksi mainittiin ”lääketieteen ja kirurgian vääpeli” (ehkä ei sentään ihan virallisissa papereissa). Kuvittelisin, ettei sellaista titteliä saanut ihan 24-vuotiaana silloin ja tokkopa saanee vieläkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793