Moi!
Olen 15-vuotias (-92) tyttö, jolle on omasta naamsta tullut pakkomielle.
Jumitan seuraavissa asioissa:
~Kumpa huuleni olisivat suuremmat. Olisin silloin luonteekkaamman ja aistikkaamman näköinen.
~Tahtoisin niin suuremmat silmät. Silloin hurmaisin pelkällä katseella.
~Voi kun pääni muoto olisi soikeampi.Ei se laatikko tai pallo ole, mutta ei sellainenkaan kuin tahtoisin.
~Voi kun minulla olisi pienempi otsa. Voisin vapaasti heilutella päätäni miten vain, enkä näyttäisi lautaspäältä.
Kaikenkaikkiaan tuntisin oloni(ja NÄYTTÄISIN ! ) hurmaamammaksi, erikoisemmaksi ja seksikkäämmäksi , jos mainitsemani asiat olisivat noin.
Erikoinen ja vahvA persoosani pääsisi paremmin esille.
Sisäinen aistikkuutteni pääsisi paremmin esille.
Ja tärkeintä: Saisin helpommin kiinnostusta, ja sen kautta sitten rakkautta.
EIKÖ KUULOSTAKKIN TYPERÄLTÄ!?!
Mjuuu.. Älkää muuta sanoko. Tässä asiassa järkeni todellakin sumenee, ja mietin jo kuluja huulten suurennokseen.
Vittu miten ärsyttävää!
Mittaan nykyään arvoni ja menestyksen ehdot ulkonäöllä?!
Sanon, että olen vahva, mutta silti naama painaa puntarissa enemmän kuin luonnen.?!
Hmm..
Laitoin ttämän tänne siksi, että täällä varmaan liikkuu viisaita tyyppejä, jotka voisinvat auttaa..! :)
Muuten, vartalooni olen tyytyväinen . Se on kivan kurvikas ja sopusuhtainen.
Mutta tää naama.
Ihailen Amy Winehouse naamaa aivan älyttömästi.
Tuntuu, että jos vain olisin enemmän hänen näköisensä, tuntisin itseni paremmaksi, ja olisin jotenkin erikoisempi.
Ja tässä naama-asiassa painotan erikoisuutta. Ja sehän taas juontuu siitä,että tunnen, että häviän muille naisille miesten silmissä. Tätä se varmaan alitajuntaisesti on, vaikken ole ikinä edes kyrpään koskenut ! :D Kaikkien ei tietenkään tarvitsisi pitää naamastani, mutta ne jotka pitäisivät, olisivat aivan äimänä. Ja niin tietty itsekkin olisin..
Tälllainen jumittava asia vielä:
Eli jos on tyyppi, jolla on aivan mahtava luonne.Hän ei ole kuitenkaan erikoisen näköinen.
Ja sitten on toinen tyyppi, jolla on mys aivan mahtava luonne, ja aivan mahtavan lumoava naamakin!
Niin jälkimmäinen tyyppi on varmasti onnellisempi, hänellä on ENEMMÄN!
Ja tuota en kestä. Ajattelen, että minulla on paljon vähemmän,muistutann siis ekaa tyyppiä
Ajattelen ,että loppupeleissä valitaan kumminkin tuo jälkimmäinen . Tottakai, onhan hänessä enemmän juttuja, joista saa irti.
En voi olla vertailematta esim.eräisiiin IRC-galleria tyyppeihin (www.irc-galleria.fi)
EN kestä enään tätä vertailua alemmuuskompleksia!!!!!!!!!
HUOH:.TOivon, että joku takoaisi päähäni syvää viisautta.
Tähän menee aivan liikaa aikaa, voimia ja itsearvostusta.
KIITOS :)
Olen 15-vuotias (-92) tyttö, jolle on omasta naamsta tullut pakkomielle.
Jumitan seuraavissa asioissa:
~Kumpa huuleni olisivat suuremmat. Olisin silloin luonteekkaamman ja aistikkaamman näköinen.
~Tahtoisin niin suuremmat silmät. Silloin hurmaisin pelkällä katseella.
~Voi kun pääni muoto olisi soikeampi.Ei se laatikko tai pallo ole, mutta ei sellainenkaan kuin tahtoisin.
~Voi kun minulla olisi pienempi otsa. Voisin vapaasti heilutella päätäni miten vain, enkä näyttäisi lautaspäältä.
Kaikenkaikkiaan tuntisin oloni(ja NÄYTTÄISIN ! ) hurmaamammaksi, erikoisemmaksi ja seksikkäämmäksi , jos mainitsemani asiat olisivat noin.
Erikoinen ja vahvA persoosani pääsisi paremmin esille.
Sisäinen aistikkuutteni pääsisi paremmin esille.
Ja tärkeintä: Saisin helpommin kiinnostusta, ja sen kautta sitten rakkautta.
EIKÖ KUULOSTAKKIN TYPERÄLTÄ!?!
Mjuuu.. Älkää muuta sanoko. Tässä asiassa järkeni todellakin sumenee, ja mietin jo kuluja huulten suurennokseen.
Vittu miten ärsyttävää!
Mittaan nykyään arvoni ja menestyksen ehdot ulkonäöllä?!
Sanon, että olen vahva, mutta silti naama painaa puntarissa enemmän kuin luonnen.?!
Hmm..
Laitoin ttämän tänne siksi, että täällä varmaan liikkuu viisaita tyyppejä, jotka voisinvat auttaa..! :)
Muuten, vartalooni olen tyytyväinen . Se on kivan kurvikas ja sopusuhtainen.
Mutta tää naama.
Ihailen Amy Winehouse naamaa aivan älyttömästi.
Tuntuu, että jos vain olisin enemmän hänen näköisensä, tuntisin itseni paremmaksi, ja olisin jotenkin erikoisempi.
Ja tässä naama-asiassa painotan erikoisuutta. Ja sehän taas juontuu siitä,että tunnen, että häviän muille naisille miesten silmissä. Tätä se varmaan alitajuntaisesti on, vaikken ole ikinä edes kyrpään koskenut ! :D Kaikkien ei tietenkään tarvitsisi pitää naamastani, mutta ne jotka pitäisivät, olisivat aivan äimänä. Ja niin tietty itsekkin olisin..
Tälllainen jumittava asia vielä:
Eli jos on tyyppi, jolla on aivan mahtava luonne.Hän ei ole kuitenkaan erikoisen näköinen.
Ja sitten on toinen tyyppi, jolla on mys aivan mahtava luonne, ja aivan mahtavan lumoava naamakin!
Niin jälkimmäinen tyyppi on varmasti onnellisempi, hänellä on ENEMMÄN!
Ja tuota en kestä. Ajattelen, että minulla on paljon vähemmän,muistutann siis ekaa tyyppiä
Ajattelen ,että loppupeleissä valitaan kumminkin tuo jälkimmäinen . Tottakai, onhan hänessä enemmän juttuja, joista saa irti.
En voi olla vertailematta esim.eräisiiin IRC-galleria tyyppeihin (www.irc-galleria.fi)
EN kestä enään tätä vertailua alemmuuskompleksia!!!!!!!!!
HUOH:.TOivon, että joku takoaisi päähäni syvää viisautta.
Tähän menee aivan liikaa aikaa, voimia ja itsearvostusta.
KIITOS :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin tässähän on nyt sillä tavalla, että media onnistuu luomaan ihmiselle olon omasta riittämättömyydestään ja pystyy kääntämään asian tavallaan päälaelleen: Ihmiset, jotka ovat telkkarissa
-leikeiltyine naamoineen, kunto-ohjaajineen, laihdutuskuurineen jne.- ovat niitä normaaleja ja sinä olet suosta noussut hirviö, joka syö lapsia aamiaiseksi.
Pitäisi ymmärtää että media on sairas manipuloija, joka saa sinut näkemään asiat päinvastoin kuin ne todellisuudessa ovat. Se on ymmärrettävästi vaikeaa, koska olet syntynyt sen kaiken keskelle.
Jatkuva aistien ja viettien stimulointi voi aiheuttaa ahdistusta. joka sitten heijastetaan itseensä. Syytetään itseä riittämättömyydestä. Tämä saattaa tulla siitä, että esitetään mitä kaikkea on mahdollista saada: Rahaa, naisia, irtosuhteita, kauneutta, onnea, viihde-elektroniikkaa, ruokaa jne. Esitetään vielä niiden olevan luonnollinen osa jokaisen elämää.
Ajatelkaa jos olisi kokoajan kevät! HAHAAHAAA!
Eläimet juoksisivat ihan hulluina metsässä parittelemassa... HAHAAHA... koko ajan...
Nojoo... mutta kuitenkin sitä se media on meille, sama kun eläimille kevät. Saa meidät ihan sekaisin... jopa leikkelemään itseämme.
Muistan tuossa oli MTV:llä sellainen ohjelma, jossa juurikin oli ihmisiä, jotka haluivat mennä leikkaukseen ja muistuttaa enemmän idoliansa. Todella surullista katsottavaa. Ihmiset eivät edes tajua sitä kuinka kauheata sellainen on ja sitten sitä vielä lähetetään suositussa ohjelmassa ihannoivaan tyyliin.
Kaikista voimakkain vaikutushan tulee idoleilta ja niihin samastumiselta.
Jos otat osan pois itsestäsi ja laitat takaisin jotain, että muistuttaisit toista ihmistä. Silloin teet valinnan, joka sanoo, että sinulla ei ole arvoa vaan sillä toisella ja itsestäsi tulee tavallaan ulkopuolinen, vieras(vihattu) sinulle ja siitä toisesta paljon läheisempi ja rakastetumpi. Tallainen ei ole hyväksi.
Reunamerkintä
Eipä ole mitenkään erikoisen näköinen tuo Amy Winehouse.
"Jos otat osan pois itsestäsi ja laitat takaisin jotain, että muistuttaisit toista ihmistä. Silloin teet valinnan, joka sanoo, että sinulla ei ole arvoa vaan sillä toisella ja itsestäsi tulee tavallaan ulkopuolinen, vieras(vihattu) sinulle ja siitä toisesta paljon läheisempi ja rakastetumpi. Tallainen ei ole hyväksi. "
Hienoa tekstiä ! Kiitos siitä . Osut naulan kantaan ! :))
Mutta olen aivan eri mieltä, winehouse on jumalaisen näköinen. ( Ja kuuloinen.. )
tyytyväinen itseeni tällaisen, jos vain olisin tyytyväinen itseeni tällaisena.
Ihmisten karisma ei lopulta ole kiini mistään yksityiskohdasta.... niin lihava.. kuin lättänaamainen.. isonenäinen jne. voi olla häkellyttävän hyvännäköinen tai vastustamaton, kunhan itsetunto on kohallaan. Eli kyse on lähinnä psykologiasta, jonka oppii ehkä kantapään kautta. Vain elämällä ja hyväksymällä. Ja tietty tekemällä sen minkä voi.
pointteja !
Oletko sitä mieltä, että äänen sävy antaa karismaa ?
Ja muutenkin kerro vähän, mikä mielestäsi on karismaa ja millaisilla ihmisillä sitä on ?
Karisma on henkistä, ja näkyy sitten myös ulospäin ?
Jotenkin näinkö ?
ps, kiitos viestistäs !
VOI LAPSI RAKAS!!
OLISIT ONNELINEN ETTÄ SINULA ON HUULET, SILMÄT JA PÄÄ. AJATTELE JOS EI OLISI????????????
olet varmaan ihan hyvä sellaisena kun olet silloin kun minun tyttäreni oli sinun iässäsi niin sillä oli samat ongelmat ja mikään ei ollut hänen kropassaan hyvin, mutta hän on tyytyväinen omaan itseensä ja kun hän katselee valokuvia siltä ajalta niin on todennut että voi kun sitä on ollut tyhmä hyvältähän ne näyttävät
Täydet ymmärrykset sun puolella! Melkein uskallan sanoa, että tiedän miltä susta tuntuu. Samat ajatukset olleet myös joskus itsellänikin.
Homma kärjistyi siihen, kun aloitin opiskelun kauneudenhoitoalalla. Ennen opiskelua olin juuri saanut "korjailtua pääni", uskoteltua itselleni, että en ehkä sittenkään ole niin ruma ja pottunokkainen konoleuka... Olin jopa sinut itseni kanssa ja oikeasti tyytyväinen siihen mitä olin ja miltä näytin. Ja se tyytyväsyys itseeni näkyi myös koko olemuksessa, (pelkkä perusilme kummasti muuttuu, kun on iloinen).
Ja sitten alkoi se opiskelu... Itsetunto ei kestänytkään aivan kaikkea. Tieto lisää tuskaa sanotaan ja totesin sen itsekin.
Silmien väri oli enää pikku seikka, liika itsetutkiskelu voi syödä naista, paljon! Huomasin, että mikään kohta minussa ei ollut kaunis tai edes hyvä. Iho ei ollut lähelläkään normaalia koko vartalolla saatika kasvoilla, jalan rakenne ja ennen kaikkea ulkonäkö, kädet; eihän niitä voinut näyttää edes kenellekään, ihokarvat, hiukset, ripset, paino, pituus, aivan kaikki!
Yritäppä siinä sitten näyttää iloiselta ja hyvin voivalta, kun tuntuu, että kaikki ympärillä ovat luonnostaan kauniita ja valoisia persoonia.
Jutun juoni taitaa katkeilla...? Huomasin kuitenkin, (onnekseni) että eipä muutkaan olleet elokuvista tempaistuja kaunottaria, ei heillä ollut täydellistä ihoa tai ruumiinrakennetta, jne. mutta miksi he sitten näyttivät niin tavattoman Kauniilta, todella erityisiltä ja puoleensa vetäviltä? Vaikka eivät olisi lainkaan edes ehostaneet itseään tai laittaneet viimeisiä trendi mekkoja ylleen.
Lyhyesti, he tiesivät mitä olivat, sinut itsensä kanssa. He olivat omia itsejään ja iloisia. Ainahan itsestä voisi korjata asioita, mutta olisiko se oikotie onneen? Iloinen ja itsensä hyvin kantava ihminen on oikeasti paljon viehättävämpi ja kauniinpi kuin joku joka on ehkä ihan sievä kasvolta, mutta ei osaa näyttää muuta kuin nyrpeää naamaa.
Toivottavasti tuosta kirjoituksesta saa edes jotain selvää siitä mitä tarkoitan...?
On oikeasti ikävää, että sun ikäinen nuori kaunis neito, joutuu painimaan noinkin ahdistavan asian kanssa. Se tunne, että on ruma on aivan kamala ja ihan sama vaikka muut sanovat muuta, se ei lähde.
Aina voi mennä veitsen alle... Kannattaako?
Eräs fiksu vanhempi nainen kertoi minulle vinkin; sen sijaan että miettii itsestään asioita negatiivisesti, alkaa etsimään samoista asioista ne positiiviset puolet.
En tarkoita mitään pakko ajattelua ja itselle pakonomaista jankuttamista. Itselle ei tarvitse olla kova ja julma.
Esimerkkinä; itse olen todella pieni nainen ja se häiritsi minua aivan järjettömän paljon. Ei löytynyt vaatteita, kenkiä ja miesten silmissä varmaan näytin aivan lapselta. ym, ym....
Tajusin aikani mietittyä, että ehkä sittenkin parempi näin kuin se, että olisin miehiä pidempi ja tajuttoman maskuliininen. Nykyisin tykkään olla "pikkuihminen" ja se on kivaa, rahatkin säästyy shoppaillessa!
Voi hitsi, kun osaisin ilmaista itseäni paremmin kirjoituksen muodossa, mutta ehkä jotain sai tuostakin selvää? Itseensä tyytymättömyys ja tyytyväisyys näkyy ulos päin. Itse en haluaisi olla kenenkään muun kuin itseni näköinen. Tuskinpa nuo hollywoodin kaunottaret ovat siviilissä kovinkaan hääppöisen näköisiä fyysisesti.
Kiitos viestistä ! Ymmärsin oikein hyvin kaiken , mitä kirjoitit. Kirjoitit oikein hyvin :)
Hitto ärsyttää ku toinen silmä on pienempi ja hiukan alempana kuin toinen :/ Tuntuu että naama on virheitä täynnä ! :/
Suuremmat huulet ja kauniimpi nenä, niin oisin avot !
"
On oikeasti ikävää, että sun ikäinen nuori kaunis neito, joutuu painimaan noinkin ahdistavan asian kanssa. Se tunne, että on ruma on aivan kamala ja ihan sama vaikka muut sanovat muuta, se ei lähde.
Aina voi mennä veitsen alle... Kannattaako? "
Periaatteeessaha mä en joudu näin ajattelemaan, oon valinnu tällaisen surkuttelun . tuntuu vain, ettei oo muuta keinoa. Kun en vain voi näyttää siltä, miltä haluaisin ! Se ei meee mun päähän, ja sama neg. ajatusten kehä alkaa taas pyörimään :/
Se tunne, että on ruma / vähemmän kaunis, ON kamala ja tosiaan, ei se auta mitä muut sanovat !
Hmm..Ehkä kannattaisi mennä tosiaankin veitsen alle !
Se ois vain itsensä kehittämistä ? .. muuttamista parempaan suuntaan ?.
Muistan, kun olin 15-vuotias, minulla oli kauheasti ryppyjä. Ajattelin, että kaikki huomaavat ne. Oppitunnilla, varsinkin silloin kun oli se miellyttävä miesopettaja, piti koko ajan pitää kättä ryppyjen päällä, jotta hän ei huomaisi niitä.
Nyt minua eivät rypyt tippaakaan häiritse. Ei niitä taida ollakaan.
"Oppitunnilla, varsinkin silloin kun oli se miellyttävä miesopettaja, piti koko ajan pitää kättä ryppyjen päällä, jotta hän ei huomaisi niitä.
"
Söpöä :DD
Tavallaan sitten kyllä myös turhaa.
VITSI! On niin vaikeaa olla vertaamatta itseään Winehouseen ja muutenkin ajatella itseään niinkuin ihan kokonaisena tyyppinä, jonka arvo ei johdu naamasta..