Tässä marinointiliemi ankalle, hanhelle ja kananpojanrinnalle:
appelsiinejä, peperonia, balsami-etikkaa, oliiviöljyä, sinappia,Asia-soosia ja mausteita oman maun mukaan(valkosipulia, pippuria myllystä, curkumaa, kaikkia kohtuullisesti).
Purista mehu appelsiineista, lisää muut aineet.
Linnun rinnan nahkapuoli viilloitetaan ruuduisi.
Lintu marinaadiin, vähintään 4 tuntia, mieluummin yön yli. Grillataan tai paistetaan 10 minuuttia nahkapuoli alaspäin, sitten toinen puoli.Kokeilemalla hyvä tulee.
Marinaadi
ankalle, hanhelle, kananpoj...
2
1258
Vastaukset
- eikä hanhea
eikä oikeastaan kunnon kananpoikaakaan kannata marinoida, mutta suomalaista broileria kyllä. Vaan ehdottomasti omalla marinadilla, eikä ostaa valmiiksi marinoituna (= pilattuna).
Joo, ei näitä kannta marinoida vaan tuon - melko tujeen itämaisen tujauksen - kannattaa pikemminkin penslata valmiin lihan pintaan. Tällöin lihallekin jää vielä joku mahdollisuus maistua muulle kuin marinadille. Lopusta voi sitten keittää vaikkapa soossin ankalle ja lisäkkeille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2623208Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741274- 661193
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180998- 62899
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 48824
- 47762
- 40731
- 39708