Suomen kielen substantiivien monikon nominatiivin yleinen tunnus on tunnetusti -t. Esimerkiksi sanan 'sana' monikon nominatiivi on 'sanat'.
Kielessämme on joitakin substantiiveja, joiden _yksikön_ nominatiivi päättyy kirjaimeen t. Montako löydät?
Senkaltaisia sanoja kuin 'sakset' ja 'housut' ei hyväksytä, vaikka ne viittaisivatkin yksikölliseen esineeseen. Esimerkiksi ravulla saattaa olla yksi saksi ja kauppiaalla saattaa olla monenmoista ”housua” tarjolla – vaikka tuollainen housu-yksikkö enemmän tai vähemmän keinotekoinen onkin.
Ehdotuksia!
Kielessämme on joitakin substantiiveja, joiden _yksikön_ nominatiivi päättyy kirjaimeen t. Montako löydät?
Senkaltaisia sanoja kuin 'sakset' ja 'housut' ei hyväksytä, vaikka ne viittaisivatkin yksikölliseen esineeseen. Esimerkiksi ravulla saattaa olla yksi saksi ja kauppiaalla saattaa olla monenmoista ”housua” tarjolla – vaikka tuollainen housu-yksikkö enemmän tai vähemmän keinotekoinen onkin.
Ehdotuksia!
Vastaukset 13
Vanhimmat
herännyt, immyt, innostunut, oppinut, juopunut, jälkeenjäänyt, kajahtanut, kevät, kytkyt, kätkyt, market, nainut, neitsyt, päihtynyt, tiehyt, täysinpalvellut
Tuossa nyt jotain, lainasanojahan taas on lukemattomia t-loppuisia
Terv. nimim. http://akas.imdb.com/title/tt0082269/
Mainitsemistasi esimerkkisanoista hyväksyttäviä _substantiiveja_ ovat airut, olut, immyt, kevät, kätkyt, neitsyt ja tiehyt. Erinomainen alku sekin! Monta muutapa ei enää löytynekään.
Market kuuluu niihin ”lukemattomiin lainasanoihin”, sitä en siis laskisi mukaan.
Kytkyt saattaa olla sanakirjakelpoinen sana ja hyväksyttävissä – ei vain kuulu minun aktiiviseen sanavarastooni.
Kytky - kytkyt : sanasta kytkeä ja moniosainen kytky on siis kytkyt.
Entäpä olisiko noista muista oikeampia muotoja tiehye, kätkye, impye, airue jne.
Miksi noista siis on jossain vaiheessa muodostunut monikkoon viittaavia ja silti yksikkönä hyväksyttyjä muotoja.
Olin tuossa jo hyväksymäisilläni kytkyt-sanan. Sen jälkeen tuli itsellänikin mieleen, että taitaapa tosiaan olla monikkomuoto sanasta kytky.
Immyt on käsittääkseni runollisempi muoto sanasta impi (~neitsyt). Runokielessä näkee myös sellaisia sanoja kuin päivyt (päivä, aurinko?) ja kuuhut (kuu, kuutamo?).
Löytyisiköhä t-päätteisiä aidosti suomen kieleen kuuluvia substantiiveja vielä lisää? Epäilen, että lista jää varsin suppeaksi.
Kätsä eli Kielitoimiston sanakirja sanailee näin:
kytkyt (taivutus: kytkyen, kytkyttä, kytkyeen jne.) nautakarjan kytkentälaite navetassa. Panna lehmä kytkyeen. Päästää kytkyestä.
Kuv. Olla pakkovallan kytkyessä.
yks. nom. kytkyt
yks. gen. kytkyen
yks. part. kytkyttä
yks. ill. kytkyeen
mon. nom. kytkyet
mon. gen. kytkyiden, kytkyitten
mon. part. kytkyitä
mon. ill. kytkyisiin, kytkyihin
Mikset hyväksy kaikkia luettelemiani sanoja? Esim. oppinut on kyllä substantiivi(kin), vaikka kuulostaa ehkä muulta.
On niin naudanlujat perustelut, että tuo kytky saanee kelvata!
Sana kytkyt voi siis olla joko yksikön nominatiivi sellaisenaan tai monikon nominatiivi sanasta kytky.
Oppinut on kyllä sitten niin nauttinut, että kaatuu ojaan. En hyväksy ja käytän hyväkseni vapauttani olla perustelematta päätöstäni.
Päätösvaltani asiassa voit toki asettaa kyseenalaiseksi.
Väärinhän minä prkl kirjoitin, tietenkin!
On niin naudanlujat perustelut, että tuo kytky saanee kelvata!
=>
On niin naudanlujat perustelut, että tuo kytkyt saanee kelvata!
Lisää Kätsää:
oppinut47
1. koulusivistystä, oppia saanut, sivistynyt, valistunut; substantiivina tällaisesta henkilöstä. Korkeasti oppinut. Oppinut mies. Lain-, kirjanoppinut. Tiedemiehet ja oppineet.
2. oppineisuutta osoittava. Oppinut luento, teos.
yks. nom. oppinut
yks. gen. oppineen
yks. part. oppinutta
yks. ill. oppineeseen
mon. nom. oppineet
mon. gen. oppineiden, oppineitten
mon. part. oppineita
mon. ill. oppineisiin, oppineihin
komparatiivi oppineempi
superlatiivi oppinein
kirjanoppinut
1. Raam., hist. juut. oppineita, jotka lukivat ja tulkitsivat Vanhan testamentin kirjoituksia, lainoppinut. Kirjanoppineet ja fariseukset.
2. us. halv. kamarioppinut.
yks. nom. kirjanoppinut
yks. gen. kirjanoppineen
yks. part. kirjanoppinutta
yks. ill. kirjanoppineeseen
mon. nom. kirjanoppineet
mon. gen. kirjanoppineiden, kirjanoppineitten
mon. part. kirjanoppineita
mon. ill. kirjanoppineisiin, kirjanoppineihin
Oikeastaan todistit jo itse, että "oppinut", kuten muutkaan -nut/-nyt -päätteiset eivät ole substantiiveja. Mistähän lähtien substantiiveilla on ollut komparatiivi- ja superlatiivimuodot? Esim. koira, *koirempi, *koirin kenties?
Kyseiset sanat ovat verbien partisiippimuotoja, joita käytetään adjektiivien ja substantiivienkin tavoin mutta eivät ole substantiiveja.
Siinä nimenomaan Kielitoimiston sanakirja mainitsee juuri esimerkiksi oppinut-sanan käytöstä SUBSTANTIIVINA.
. . .
Tässäpä pari. Sain apua muilta miettijöiltä.
airut
kevät
kätkyt (*)
neitsyt
olut (**)
tiehyt
tuhat (***)
(*) Kätkyt vaikuttaa aina minusta monikolta, mutta olen kyllä kuullut, että se on yksikkö, jonka monikko on 'kätkyet'. Tämä täytynee minunkin hyväksyä.
(**) Olut ei välttämättä ole ainesana. Voidaan esim. puhua hyvistä saksalaisista oluista, mutta ehkä niiden juominen on vielä miellyttävämpää -- kohtuudella ja hyvässä seurassa!
(***) Lukusanaa ei ehkä lasketa substantiiviksi millään ilveellä, toisin kuin olutta. Jos näin on, unohdettakoon sana luettelostani. Puolustuksen vuoksi esitän kuvitteellisen (toivoakseni kuitenkin mahdollisen) puheenvuoron: "Tämä tuhat tässä on ladottu liian isolla kirjasimella. Julisteesta tulee parempi, jos siitä tehdään 32-pisteinen."
Huonoa listassasi oli se, että sen sanat ehdotusta ”tuhat” lukuunottamatta oli mainittu jo aikaisemmissa vastauksissa.
Ei se mitään – kertausharjoitus on opintojen äitipuoli!