Stadin Teppo valmisti tänään loistavan kanakeiton ja istuu tässä nyt kirjoittamassa pötsi täynnä et sillei hei!
Tepon kanakeiton ainekset ovat:
- kanaliemi, joka tehtiin kanafondista et sillei hei!
- kiinalaisia wok-vihanneksia
- siitakesieniä / tuoreita herkkusieniä
- kanan tissiä eli rintaa et sillei hei!
- sitruunamehua / sitruunamelissaa
- thai-currytahnaa ja chilitahnaa
- raketti-spagettia (lyhyttä ja ohutta)
- hapanimeläkastiketta
Ensin kanaliemi, johon heitetään wok-vihannekset ja sienet sekä kevyesti ruskistetut ja pieneksi viipaloidut kanan palat et sillei hei! Sitruunamehua voi laittaa makunsa mukaan - mielellään liikaa kuin liian vähän et sillei hei! Sitten vain maustamaan curry- ja chilitahnalla ja hapanimeläkastikkeella.
Kyseinen Tepon kanakeitto saa hautua ihan rauhassa. Muistakaa, että tällainen ruoka on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä makujen tultua kunnolla esiin et sillei hei!
Innovaatio: Tepon kanakeitto
15
1233
Vastaukset
Teppo nakkasi sekaan fiilistelyn vuoksi myös hieman kananmunan valkuaista et sillei hei! Usein kiinalaisissa keitoissa sitä on.
- Teppo, moi
Stadin kundi keitti ensin munat kivikoviksi. Kun oikeesti ne pitäis vatkata raakoina nauhamaisiksi, et sillei hei. Mutta innovaattori leikkasi valkuaiet Teppomaisesti kiekoiksi, et sillei hei.
Spaghetin kanssa sopii olla varovainen, että sitä ei tulee liikaa et sillei hei! Oikeastaan sen voi kokonaan jättää poiskin, koska liemi on usein tällaisessa ruoassa keskiössä et sillei hei!
- Surettaa
sen näppiksellä häviät.
Säälittävän murheellista. - kotiäiti vaan
Kiitoksi paljon Teppo! Tuon minä aion tehdä tuota pikaa. Kerrassaan loistava ohje jälleen kerran. Sinä Teppo olet kyllä ylivoimaisesti paras kokki, jonka tunnen. Vanha kokkikin on ihan hyvä ja jälkeesi toiseksi paras täältä, mutta hänkin kyllä jää melkoisen kauas taaksesi.
- Jälleen kerran
Saatko suurtakin tyydytystä tuosta itsekehusta? Aika omaperäinen konsti hakea kicksejä, useimmilla se ei toimisi alkuunkaan.
Itsepähän olet tiesi ja kulkutapasi valinnut. - suodatetaan...
Jälleen kerran kirjoitti:
Saatko suurtakin tyydytystä tuosta itsekehusta? Aika omaperäinen konsti hakea kicksejä, useimmilla se ei toimisi alkuunkaan.
Itsepähän olet tiesi ja kulkutapasi valinnut.Onhan jätkällä ihan hyviäkin ideoita, suodattakaa tuo hörhöily. Kanakeiton resepti ei mennyt ihan nappiin, parempiakin on tullut kokeiltua.
- Jälleen kerran
suodatetaan... kirjoitti:
Onhan jätkällä ihan hyviäkin ideoita, suodattakaa tuo hörhöily. Kanakeiton resepti ei mennyt ihan nappiin, parempiakin on tullut kokeiltua.
Mutta miksi ihan kehityskelpoisen kokin pitää pilata kaikki tuolla ääliömäisen lapsellisella esiintymisellään ja omakehullaan? Hyvienkin reseptien uskottavuus on tipotiessään, kun jätkä on ihan sillei hei hei ja vielä ilkeää kehua itseään täysin läpinäkyvällä tavalla.
Miksi ihmisen pitää tekemällä tehdä itsestään narri ja typerys, jota kukaan ei arvosta?
Ei noin dorkaa meininkiä ole mitenkään helppo suodattaa! Jos haluaa ihan asiallisesta ruuasta ruokapalstalla kirjoittaa, niin miksi sitä ei voisi tehdä asiallisestikin? - edellinen
Jälleen kerran kirjoitti:
Mutta miksi ihan kehityskelpoisen kokin pitää pilata kaikki tuolla ääliömäisen lapsellisella esiintymisellään ja omakehullaan? Hyvienkin reseptien uskottavuus on tipotiessään, kun jätkä on ihan sillei hei hei ja vielä ilkeää kehua itseään täysin läpinäkyvällä tavalla.
Miksi ihmisen pitää tekemällä tehdä itsestään narri ja typerys, jota kukaan ei arvosta?
Ei noin dorkaa meininkiä ole mitenkään helppo suodattaa! Jos haluaa ihan asiallisesta ruuasta ruokapalstalla kirjoittaa, niin miksi sitä ei voisi tehdä asiallisestikin?On se totta. Aikuiselta mieheltä (tsekkasin sen profiilikuvan) odottaisi aikuisempaa käytöstä. Päätin kuitenkin itse nyhtää sen oleellisen niistä järjellisimmistä viesteistä ja missata loput.
Olisiko tuo erikoinen palstakäyttäytyminen ihan vaan huomion hakemista, vaikka näin kotipsykologina on tietysti mahdotonta kenenkään vaikuttimia arvailla. Jos jotain positiivista voi sanoa, siinä on kyllä ruokapalstan persoona. - Fundeeraaja
edellinen kirjoitti:
On se totta. Aikuiselta mieheltä (tsekkasin sen profiilikuvan) odottaisi aikuisempaa käytöstä. Päätin kuitenkin itse nyhtää sen oleellisen niistä järjellisimmistä viesteistä ja missata loput.
Olisiko tuo erikoinen palstakäyttäytyminen ihan vaan huomion hakemista, vaikka näin kotipsykologina on tietysti mahdotonta kenenkään vaikuttimia arvailla. Jos jotain positiivista voi sanoa, siinä on kyllä ruokapalstan persoona.Mutta sinulta unohtui mainesana HÄIRIKKÖ siitä persoonan edestä.
Stadin kundi ikäväkseen huomasi, kuinka demareiden kateus lyö läpi tälläkin palstalla et sillei hei! Jos Teppo saa arvostusta, niin kateelliset proletantit tulevat välittömästi pilaamaan Tepon ylemmyydentunnon et sillei hei!
Kiitoksia kotiäidille!- sulta teppo puuttuu
siitä keitosta yksi tärkeä raaka aine.
- Tepon äiti
sinä kirjoitit siihen kotiäidille, minähän en asu kotona, pitäshän sun se tietää, senkin rontti.
- Tepon äiti
Tepon äiti kirjoitti:
sinä kirjoitit siihen kotiäidille, minähän en asu kotona, pitäshän sun se tietää, senkin rontti.
Pane nyt sentään vettä siihen soppaas toope, niinhän minä sulle neuvoin.
- ööööööö..
Tepon äiti kirjoitti:
Pane nyt sentään vettä siihen soppaas toope, niinhän minä sulle neuvoin.
miksi pitäisi lisätä vettä kun siinä on jo kanalientä????????????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1321880Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001629- 791470
- 781451
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531166Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois681029- 631021
- 221007