Voiko psyykkisesti terve riehua?

Asiasta voi olla tietty kahta mieltä, mutta minä sanoisin, että ns. ongelmaihmisiä on psyykkisesti täysin terveissäkin.

Ns. ongelmaihmisiä on suurissa potilasryhmissä kuten selkävaivaisissa ("Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan neljällä viidestä 30-vuotta täyttäneistä suomalaisista oli esiintynyt joskus selkäkipua.") ja sokeritautisissa (lähes 500000 henkilöä) mielestäni enemmän kuin skitsofreenikoista, sillä olemmehan melko pieni (Suomessa on noin 50000 skitsofreniadiagnosoitua) mutta näkyvä potilasryhmä.

Lisäksi pitää muistaa, että selkävaivainen bussiriehuja ei ole läheskään niin mediaseksikäs kuin esimerkiksi paranoidinen skitsofreenikko vai mitä?
211169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

jäänyt? Sokeritautisia??!!!
Ja mitä ihmeen mediaseksikkyyttä tai yleensä seksikkyyttä on mukamas skitsofreniassa, mielestäni ei yhtikäs mitään. On se sitten paranoidinen tahi muunlainen skitsofrenia. Taidat olla ainut joka sitä seksikkäänä pitää...
Tätä samaahan sinä paasaat Tukiasemalla, et nähtävästi millään ymmärä mitä sinulle on siellä vastattu.
Jokaisella saattaa ns. palaa pinna, ihan jokaisella.

Ja hei, skitsoissakin on varmasti diabetestä ja TULES-sairauksia sairastavia.

Näitä sun juttujasi taas..kertaalleen.
Perusta nyt se skitsoilu-yhdistys teille skitsoille ja pyöritä sitä.

Äänestä

-
Miksei sinulle hermit riitä se, että pilaat yhden palstan?

Olet tätä samaa potaskaa kylvänyt luultavasti Tukiasemallekin ja ainakin Hesarin palstalle olet sen lähettänyt.

Mistä sinulle on syntynyt se luulo, että sinun aivopierusi ovat niin tärkeitä, että ne pitää puhkua julki useammalla kuin yhdellä palstalla?

Äänestä
  • ¨
    Mikä se on?
    ¨

    Äänestä

  • hämmestynyt kirjoitti:

    ¨
    Mikä se on?
    ¨

    -
    Se on kirjoitus jonka ainoa anti on sen levittämä paha haju.

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    -
    Se on kirjoitus jonka ainoa anti on sen levittämä paha haju.

    ¨
    Mutta en kovin vakavasti kykene näitä ottamaan. JA kiitän naurusta.
    ¨

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Sairas riehuminen ilmenee usealla tavalla. Yksi tapa on vastailla asiallisiin kysymyksiin tällä palstalla riehumalla pitäen itseään ja oikeutustaan terroriin kuin itsestään selvänä. Se on tuota harhaa jota löytyy ihmisistä jotka kuvittelevat olevansa jumalasta seuraavia.

Äänestä
  • Voisit Hermit vaihteeksi jo mennä töihisi, puhtaat astiat loppuvat. Jotenkin sinulle ei sovi ajatteleminen.

    Äänestä

  • _

    Kunpa vain tietäisit kuinka monta vuotta hermit on minua kiusannut ja terrorisoinut niin yksityisillä kuin julkisillakin viesteillään.

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    _

    Kunpa vain tietäisit kuinka monta vuotta hermit on minua kiusannut ja terrorisoinut niin yksityisillä kuin julkisillakin viesteillään.

    Katso peiliin.

    Äänestä

  • DoctorDZ kirjoitti:

    Katso peiliin.

    -
    Katson peiliin jokaikinen aamu. Mitä sieltä sinun mielestäsi pitäisi löytyä?

    Tiedätkö edes mitä hermit on minulle tehnyt? Jos et tiedä, et ole pätevä heittelemään helppoja "katso peiliin" -kliseitäkään.

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    -
    Katson peiliin jokaikinen aamu. Mitä sieltä sinun mielestäsi pitäisi löytyä?

    Tiedätkö edes mitä hermit on minulle tehnyt? Jos et tiedä, et ole pätevä heittelemään helppoja "katso peiliin" -kliseitäkään.

    Mitä Hermit on tehnyt sinulle?

    JÄTÄ HERMIITTI RAUHAAN!!!!!!

    Äänestä

  • kalat kirjoitti:

    Mitä Hermit on tehnyt sinulle?

    -
    Kiusannut, solvannut ja herjannut vuosikausia niin yksityisin sähköpostiviestein kuin useilla eri palstoilla.

    hermit mm. kaverinsa kanssa perusti IRC-galleriaan pilkkasivun minun kiusaamisekseni.

    Äänestä

  • Tiusanen kirjoitti:

    JÄTÄ HERMIITTI RAUHAAN!!!!!!

    -
    Lopetan hermitin viestien kommentoimisen välittömästi kunhan hän vain lopettaa minun solvaamiseni, kiusaamiseni ja herjaamiseni, siis kaiken sen mitä hän on järjestelmällisesti vuosikausia tehnyt.

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    -
    Kiusannut, solvannut ja herjannut vuosikausia niin yksityisin sähköpostiviestein kuin useilla eri palstoilla.

    hermit mm. kaverinsa kanssa perusti IRC-galleriaan pilkkasivun minun kiusaamisekseni.

    Hesarin palstalla:
       
    "saa..rin penskat
    kyllästynyt | 26.11.2007 17:02
       
    Eikö ne opi. Kyllä on kovapäistä porukkaa.
    Kunnon sakot vanhemmille että opettaisivat paremmin. mikä on oikein ja mikä väärin.
    On tultava loppu toisten terrorisoinnille.
    Ei ole naurun ja pilan paikka tuollainen aktiviteetti. "

    Epäilen, että joku on ominut itselleen Hesarin kotimaapalstalla tukarin kyltsin nimimerkin!

    Äänestä

  • hermiitti kirjoitti:

    Hermit,

    Tuo ei ole minun kirjoittamani. Hesarin palstalla nimimerkkiä ei voi rekisteröidä, en voi mitään sille että joku muukin kirjoittaa samalla nickillä.

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    -
    Hermit,

    Tuo ei ole minun kirjoittamani. Hesarin palstalla nimimerkkiä ei voi rekisteröidä, en voi mitään sille että joku muukin kirjoittaa samalla nickillä.

    Nimimerkkisuoja netissä on olematon!

    Äänestä

  • UPDATE_8418731 kirjoitti:

    -
    Lopetan hermitin viestien kommentoimisen välittömästi kunhan hän vain lopettaa minun solvaamiseni, kiusaamiseni ja herjaamiseni, siis kaiken sen mitä hän on järjestelmällisesti vuosikausia tehnyt.

    Olen kyllä välillä meinaan ollut asiatonkin, ja koitan jatkossa olla kiltimpi. Mutta provokaatio on ollut kovaa, kai sitten provosoidun helposti.

    Äänestä

  • hermit kirjoitti:

    Olen kyllä välillä meinaan ollut asiatonkin, ja koitan jatkossa olla kiltimpi. Mutta provokaatio on ollut kovaa, kai sitten provosoidun helposti.

    ___

    Äänestä

"selkävaivainen bussiriehuja ei ole läheskään niin mediaseksikäs kuin esimerkiksi paranoidinen skitsofreenikko vai mitä?"

Mielestäni kaikki muut ovat mediaseksikkäämpiä ja ylipäätään seksikkäämpiä kuin hermit!!!

Taidat olla edelleen hyvin sairas, hakeutuisit hoitoon.

Äänestä

Kyllä tervekin ihminen voi riehua, mielestäni ei ole terve, jos ei välillä päästä höydyjään pihalle.

En tarkoita riehumisella mitään väkivaltaista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hermiitti kirjoitti:

Asiasta voi olla tietty kahta mieltä, mutta minä sanoisin, että ns. ongelmaihmisiä on psyykkisesti täysin terveissäkin.

Ns. ongelmaihmisiä on suurissa potilasryhmissä kuten selkävaivaisissa ("Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan neljällä viidestä 30-vuotta täyttäneistä suomalaisista oli esiintynyt joskus selkäkipua.") ja sokeritautisissa (lähes 500000 henkilöä) mielestäni enemmän kuin skitsofreenikoista, sillä olemmehan melko pieni (Suomessa on noin 50000 skitsofreniadiagnosoitua) mutta näkyvä potilasryhmä.

Lisäksi pitää muistaa, että selkävaivainen bussiriehuja ei ole läheskään niin mediaseksikäs kuin esimerkiksi paranoidinen skitsofreenikko vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu