Käsitinkö oikein alla olevan Kotuksen sivulta otetun lainan, että hallintoviskaalit ovat päässeet ratkaisemaan, miten suomen kieltä käytetään ja tulkitaan?
"Rakenteen johonkin mennessä tulkinta aiheuttaa jatkuvasti epäselvyyksiä ja jopa riitoja. Hallintopäätösten tulkinnassa lähdetään nykyään siitä, että ilmauksessa johonkin mennessä mainittu päivämäärä kuuluu mukaan jaksoon: siis 10.6. mennessä on sama kuin viimeistään 10.6. Selkeintä lienee välttää koko johonkin mennessä -rakennetta ja suosia yksitulkintaista sanaa viimeistään."
Hallintopäätös kielipoliisina?
6
394
Vastaukset
- Nöyrin alamainen
Julkishallinnon alaan kuuluvissa asioissa on kielellä ja sen tulkinnalla joskus huomattavaakin merkitystä. Jotenkin minusta – hallintoalamaisesta – tuntuu siltä, että kielen tulkinta noissa hallintoon liittyvissä kysymyksissä kuuluu luontevimmin juuri hallintoviskaaleille, niin ikävää kuin se saattaa meidän itse kunkin kannalta yksittäistapauksissa ollakin.
Kunhan me saamme noiden hallintojuttujen ulkopuolella käyttää kieltämme miten sattuu ja vaikka näyttää kieltämme hallintoviskaaleille niin että sattuu, niin kaikki hyvin.Kannattaa lukea, mistä Kotuksen sivulla oleva teksti puhuu, ja sitten se itse teksti.
Kyse on siitä, miten hallintopäätöksiä tulkitaan. Sitä tulkintaahan joutuvat virkamiehet ja viime kädessä tuomioistuimet kuitenkin tekemään. Eikö ole parempi, että ne soveltavat samoja tulkintaperiaatteita, kuin että jokainen notaari, kamreeri ja käräjätuomari arvioi erikseen, mitä jokin ilmaus tarkoittaa?- tämä eräs
Yucca kirjoitti:
Kannattaa lukea, mistä Kotuksen sivulla oleva teksti puhuu, ja sitten se itse teksti.
Kyse on siitä, miten hallintopäätöksiä tulkitaan. Sitä tulkintaahan joutuvat virkamiehet ja viime kädessä tuomioistuimet kuitenkin tekemään. Eikö ole parempi, että ne soveltavat samoja tulkintaperiaatteita, kuin että jokainen notaari, kamreeri ja käräjätuomari arvioi erikseen, mitä jokin ilmaus tarkoittaa?"ähöm" "Yucca" monesti onkin ääliö, "80 prosentissa" tapauksissa hän sentään on oikeassa, kuten nytkin.
Itsestään selvä asia.
Mitä te aloittajat oikein ajatte takaa? - Puolikeliisi
tämä eräs kirjoitti:
"ähöm" "Yucca" monesti onkin ääliö, "80 prosentissa" tapauksissa hän sentään on oikeassa, kuten nytkin.
Itsestään selvä asia.
Mitä te aloittajat oikein ajatte takaa?"Mitä te aloittajat oikein ajatte takaa?"
Takaa-ajokseni on seuraava: mielestäni kielen sisällön määrittely kuuluu kielen asiantuntijoille. Kielen sisällön lopullinen määrittely ei kuulu esimerkiksi lakimiehille. Jos he virallistavat jonkun käytännön, heidän tulisi kysyä tämän käytännön oikeellisuudesta kielen asiantuntijoilta. Jos kieltä on alettu esimerkiksi lainsäädännössä käyttää väärin, kieliasiantuntijoiden tulisi puuttua tuohon väärinkäyttöön. Kirjoitin tämän yleisellä tasolla, en esimerkkitapaukseen viitaten.
Mielestäni on kyllä selkeintä, että oli takarajan sanamuoto miten tahansa, on ilmoitettu päivämäärä se viimeinen käypä päivä, ei se ensimmäinen myöhässä oleva.
Ajatellaan ajan kulkua ja päivämäärien muistamista psykologian ja hahmottamisen kannalta, ei kielipoliisin.- Hurri-Gan
Kapulakielen leppymättömäna vihaajana viskaalisuositus "viimeistään" on minusta selkeämpi kuin "mennessä". Jälkimäisestä kun ei tiedetä, sisältyykö viimeinen ilmoitettu päivämäärä määräaikaan.
Ruotsissa on selkeämmät ilmaisut: "från och med" ja "till och med".
Muuten,suomen opiskelun myöhään alkaneena en ole varma, pitäisikö kirjoittaa "jälkimäinen" vai "jälkimmäinen". Siis pannaanko ämmää tuplasti?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122256- 1081108
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,261096Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5954Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 86855
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573