Voisitteko pohdiskella missä mielessä itse on ja missä mielessä se ei ole olemassa? Itseäni asia jäi vaivaamaan ja menetin viimöiset yöuneni tämän takia. Itseä on kyllä todella vaikea määritellä, se on olemassa mutta sitä ei oikein osaa määritellä mitä se on. Tietoisuutta se ainakin on ja ajattelua. Ja koska itse on sidottuna tunteisiin ja tietoisuuteen, siihen että tuntee olevansa olemassa on se jo hieman irrationaalista sillä tunne on jotain mitä ei voi täysin pukea sanoiksi tai määritellä. Esimerkiksi kauan tunne kestää ja milloin se loppuu ja milloin alkaa?
Mutta jos ajatellaan vaikkapa että tietoisuus on itse niin silloinhan itse on olemassa niin kauan kuin on tietoisuus. Itse muuttuu kyllä koko ajan mutta vaikka joka sekunti itse onkin hieman erilainen, itse on silti olemassa vaikkei olekkaan sama itse kuin hetki sitten.
Tätä on hankalaa käsittää täysin sillä tavallaan itse ei ole olemassa mutta tavallaan on. Onko vika käsitteissä?
Negaation kautta ajateltuna jokainen miestä tietää ettei ole olematon.
Mutta jos ajatellaan vaikkapa että tietoisuus on itse niin silloinhan itse on olemassa niin kauan kuin on tietoisuus. Itse muuttuu kyllä koko ajan mutta vaikka joka sekunti itse onkin hieman erilainen, itse on silti olemassa vaikkei olekkaan sama itse kuin hetki sitten.
Tätä on hankalaa käsittää täysin sillä tavallaan itse ei ole olemassa mutta tavallaan on. Onko vika käsitteissä?
Negaation kautta ajateltuna jokainen miestä tietää ettei ole olematon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voisi kuvitella että itse on asuu muistissamme; siten se olisi tuntemus, tunne tai vaikkapa ajatus.
Eipä kysymykseen: "Mitä tai mikä on ajatus?", ole kovin helppoa vastausta. Se on ja ei ole. Käsitteemme ovat huonoja kuvailemaan tällaisia asioita. Itämainen filosofia on täynnä näitä pohdintoja mutta ei edes kiinankielen käsitteistö ole selkeä tämän asian suhteen: Esim: wu-wei on ei-mieli. Tällaisiin käsitteisiin törmää usein itämaisessa filosofiassa ja tästä syystä länsimaiset filosofit eivät oikein tahdo ottaa itämaisia ajatuksia vakavasti.
Ainoa asiaa valaiseva tilanne on fysiikassa: Kvantti-fysiikassa. Siinä hiukkanen voi olla tilassa jota kuvaillaan niin että se sekä on että ei-ole jossain tilassa samanaikaisesti.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että jonkinlainen "kyllä ja ei- tila" on olemassa. En usko että tämä tila vastaa "jos- tilaa" mutta itse ajattelen asiaa, oman yksinkertaisuuteni tähden, niin että kyllä ja ei- tila on sama kuin jos- tila.
Toisaalta Sumea-logiikka (Fuzzy Logic) antaa toisenlaisen näkökulman tilanteeseen. Bart Kosko niminen kaveri on suuntauksen ajankohtaisimpia nimiä.
Sumean-logiikan mukaan voi todeta että esim. ajatus on tietyllä hetkellä olemassa jonkinverran.
Esim. 2 dl lasi jossa on vettä 1/4dl. Miten kuvailla tilanne loogisesti?
Sumean-logiikan mukaan vettä voi olla lasissa 0- 100% jonkin skaalan mukaan, jonka voi vaikka itse keksiä. Siten ei ikinä törmää tilanteeseen jossa lasi on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä. Ja sitten voi nukkua yönsä rauhassa.
Ps. Kvantti-mekaniikassa hiukkanen voi kulkea kahta reittiä yhtäaikaan. Hiukkanen on molemmilla reiteillä jollain todennäköisyydellä mutta emme voi tarkalleen ottaen sanoa kuinka paljon. Ei pitäisi sanoa tätä näin, mutta tilanne on hyvin mystinen.
Luonto on kaiketi monimutkaisempi kun kuvitellaan.
Mikä se "itse" nyt oikeastaan on? Siis tarkoitatko sitä, mitä näet, omaa fyysistä olemusta, vai Freudin "egoa"?
Minä olen miettinyt tuota samaa. Joskus kun kävelee, äkkiä välähtää mieleen että kävelen tässä juuri nyt, jotenkin tunne että koko ajan on uusi nyt.
Sitten kun alkaa pohtimaan sitä alkaa miettimään että onko kaikki edes todellista, koska sitähän aistii ja näkee kaiken, maailman, ihmiset jne. omien silmiensä/aistinelinten kautta, tulee ajatus onko tämä todellista, onko mitään takeita siitä, koska "kaikki informaatio tulee minun kautta"?
Jos vaikka teoreettisesti kysyisin joltain toiselta olenko olemassa, toinen vastaa että kyllä olet, mutta sitten tulee ajatus, näen tuon toisen, joka vastasi omien aistinelinteni kautta, mistä tiedän onko se tämä todellista?
Eli jotenkin tulee tuntemus että ainoa varma asia on että "itse" on, siis tietoisuus olemassaolosta.
Tämä on vähän monimutkaista.
"Itse" on vain sana ja sen merkityksen määrää sen käyttö (kuten muidenkin sanojen kanssa on asia). Useimmat käyttävät "itseä" viittamaan puhujan kehon ja mielen kokonaisuuteen. Jotta näin voi tehdä, on oletettavasti tiedostettava oman "itsen" ero ympäröivän maailman suhteen. Siten "itse" liittyy epäsuorasti tietoisuuteen, hieman suoremmin "itsetietoisuuteen". Mutta en siis asettaisi "itsen" ja mielen välille yhtäläisyyttä ja sanan "itse" käyttö mielen synonyyminä on hämäävää. "Itse" sanan tarkoituksenmukaista käyttöä on vain "pronomininomainen" viittaus puhujan kehon ja mielen kokonaisuuteen. "Itse" ei siis ole "itsenäinen entiteetti", jonka olemuksesta tarvitsisi väitellä. Mieli, maailma, kieli, ajattelu jne ovat sitten hankalempia käsitteitä.