Kuinka paistetaan vuohenjuusto?

Osaako kukaan kertoa, kuinka saan paistettua vuohenjuustokiekon yhtä hienoksi ja suussa sulavaksi kuin ravintoloissa tarjotut lajitoverinsa? Eli päältä kauniin ruskea ja rapea, ja sisältä ihanan pehmoinen.
1839170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kuumenna 2-3 rkl oliiviöljyä pinnoitetulla pannulla. Paista vuohenjuusto kummaltakin puolelta kullankeltaiseksi.

Äänestä
  • ...Kokeilla. Ja tarkoitin ilman kuorrutetta. Joissakin ohjeissa on, että paistetaan uunissa, mutta eihän se silloin ruskistu. Ja yhdessä ohjeessa oli, että ilman rasvaa pannulla, mutta epäilen vahvasti onnistuuko se. Jotenkin arvelin, että salaisuus on runsaassa rasvan käytössä...

    Äänestä

  • bree-van-de-camp kirjoitti:

    ...Kokeilla. Ja tarkoitin ilman kuorrutetta. Joissakin ohjeissa on, että paistetaan uunissa, mutta eihän se silloin ruskistu. Ja yhdessä ohjeessa oli, että ilman rasvaa pannulla, mutta epäilen vahvasti onnistuuko se. Jotenkin arvelin, että salaisuus on runsaassa rasvan käytössä...

    rasvaa, jos haluaa. vuohenjuustossa on itsessään rasvaa. töissä joskus tuppaa juusto ottamaan kiinni parilaan, mutta lähtee irti kun käyttää vähän lastaa apuna. oliiviöljy antaa kyllä hyvän maun juustolle. kummallakin tavalla voi tehdä; ilman rasvaa ja rasvan kanssa.

    Äänestä

  • turhuudenjumala kirjoitti:

    rasvaa, jos haluaa. vuohenjuustossa on itsessään rasvaa. töissä joskus tuppaa juusto ottamaan kiinni parilaan, mutta lähtee irti kun käyttää vähän lastaa apuna. oliiviöljy antaa kyllä hyvän maun juustolle. kummallakin tavalla voi tehdä; ilman rasvaa ja rasvan kanssa.

    vuokaan, lisäksi tomaattia, paprikaa ja sipulilohkoja ja paistavat uunissa.Toisinaan on vuohenjuusto paistettu foliossa edellä mainittujen lisäkkeiden kanssa ja ruoka tulee foliossa alkuruokana pöytään ja folio avataan keskeltä auki.

    Äänestä

  • bree-van-de-camp kirjoitti:

    ...Kokeilla. Ja tarkoitin ilman kuorrutetta. Joissakin ohjeissa on, että paistetaan uunissa, mutta eihän se silloin ruskistu. Ja yhdessä ohjeessa oli, että ilman rasvaa pannulla, mutta epäilen vahvasti onnistuuko se. Jotenkin arvelin, että salaisuus on runsaassa rasvan käytössä...

    ...Onnistunut pannulla paistaminen öljyssä. Olikohan liian kuuma pannu? Onko sillä isoa merkitystä? Juustosta jäi hetken paistamisen jälkeen jäljelle kuori ja ryynimäinen keskusta. Muu juusto muodosti omituisen punaruskean kovan möykyn.

    Eli lisäohjeita kaivataan ;-)!

    Äänestä

  • bree-van-de-camp kirjoitti:

    ...Onnistunut pannulla paistaminen öljyssä. Olikohan liian kuuma pannu? Onko sillä isoa merkitystä? Juustosta jäi hetken paistamisen jälkeen jäljelle kuori ja ryynimäinen keskusta. Muu juusto muodosti omituisen punaruskean kovan möykyn.

    Eli lisäohjeita kaivataan ;-)!

    yrität paistaa?
    jos sulla on isoa, kovaa riblaire-vuohenjuustotankoa niin sen paisto on helppoa miten vaan, rasvalla tai ilman. mutta jos yrität paistaa sitä pienempää tankoa mikä on usein pehmeää niin sen pannulla paistaminen on turhauttavaa.semmonen juusto kannattaa ehkä grillata uunin grillivastuksen alla kovassa lämmössä että juuston pinta saa väriä mutta ei ala sulamaan.

    Äänestä

  • vuohenjuustoa kirjoitti:

    ...Isoa, tangosta leikattua juustoa olen yrittänyt paistaa. Nimeä sille en osaa sanoa...

    Ystäväni tosin sanoi, että ravintoloissa nämä juustot saatetaan paistaa ikään kuin halstraamalla (ritilän välissä). Eli ilmeisesti sitten kotona uunin grillivastus olisi lähimpänä tätä menetelmää.

    Täytyy jatkaa kokeiluja!

    Kokeilepa leivinpaperia pannulle ja juusto päälle. Paistuu kauniin ruskeaksi, eikä jää kiinni. Itse kokeilin myös rasvan kanssa ja ilman, ei onnistunut, vaan rapea kuori kökkööntyi. Jos haluat kääntää, toinen paperi päälle ja käännä koko hoito. Varmasti onnistuu!

    Vuohenjuuston paistamiseen oikeasti vaikea antaa yhtä ohjetta. Välillä jopa ammattilaiset saavat yllättyä ettn miten tämä juusto nyt noin käyttäytyi. Merkki, ikä, säilytyslämpötila, vuodenaika yms kaikki vaikuttavat.
    Joku mainitsi ketjussa leivinpaperin, oikein hyvä varsinkin pienille kiekoille, teflonpannu ihan ehdoton apu, pannulta nostossa vaan pitää olla oikein ohut lasta, eli käytännössä metallinen sellainen.
    Yksi hyvä vinkki on ettei edes yritä kääntää kiekkoa vaan paistaa vain toiselta puolelta.
    Nostaa kiekon ylös ja kääntää suoraan esim salaatin päälle, pysyy huomattavasti siistimpänä.

    Ravintoloissa on tietenkin käytössä Salamanteri, jolla homma onnistuu parhaiten.
    Kotona voi yrittää samaa uunin grillivastuksilla, vastukset niin kuumiksi kun vaan menevät ja tarkkana ettei kärähdä.
    Samoin kotikäyttöön tarkoitetut Raclette-systeemit ovat tässä käyttökelpoisia.

    Äänestä

  • kotikokki_9 kirjoitti:

    Kokeilepa leivinpaperia pannulle ja juusto päälle. Paistuu kauniin ruskeaksi, eikä jää kiinni. Itse kokeilin myös rasvan kanssa ja ilman, ei onnistunut, vaan rapea kuori kökkööntyi. Jos haluat kääntää, toinen paperi päälle ja käännä koko hoito. Varmasti onnistuu!

    Kiitos tästä vinkistä,toimii!

    Äänestä

Paista miedolla lämmöllä lettupannulla (pitää juuston kasassa vaikka lähtisi valumaan) kullanruskeaksi. Jäähdytä ennen kääntämistä, paista toinen puoli. Anna jäähtyä ennen lautaselle nostoa, niin juusto pysyy kasassa.

Äänestä

Kaikki valui pannulle. Jäi vain kuoren renkaat.

Äänestä
  • Tämä on Kenkämeren blogista. Minulla toimi!

    Laita paistinpannu kutoselle lämpiämään, lisää kunnon nokare voita tai margariinia pannulle. Pannu on riittävän kuuma, kun voi on lakannut kuplimasta ja on hieman ruskistunut. Ota tässä vaiheessa juusto jääkaapista (se ei saa siis loikoilla lämpimällä työtasolla yhtään) ja leikkaa se kunnon siivuiksi, pari-kolme senttiä on hyvä. Käännä levy neloselle ja paista juustokiekkoja, kunnes näet reunasta, että pohja on alkanut ruskistua. Käännä juustot ja paista pieni hetki toiselta puolelta.

    Tällä ohjeella parhaiten onnistuin. Mutta isot kiekot tiskiltä ovat parhaita! Eivät jää löllöiksi sisältä!

    Äänestä

sumuta hieman öljyä pintaan ja paista uunissa grillivastuksen alla hetki.

Äänestä

ravintolassa paistetaan vuohenjuusto AINA ilman öljyä! ainakin niissä missä itse olen työskennellyt.

Äänestä
  • Tänä aamuna mtv:n kokki teki kurpitsa pähkinä vuohenjuusto sörsselin. Siinä oli tämä totanoin-kuopion mies ja joku toinenenkin, muttei näytetty sitä vuohenjuuston paistamista, oli 2 pannua hellalla, eikä juustoa näkynyt. Tais olla mikrossa lämmitettyä. Vähän köppäseksi on menny koko mtv:n makuja-osio.

    Joskus voisi kokeilla miten onnistuisi vuohenjuuston paisto, mutta kunnon ohjetta ei näytä löytyvän. Eikä kaupoissa oikein ole sellaista paksua vuohenjuustoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

bree-van-de-camp kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa, kuinka saan paistettua vuohenjuustokiekon yhtä hienoksi ja suussa sulavaksi kuin ravintoloissa tarjotut lajitoverinsa? Eli päältä kauniin ruskea ja rapea, ja sisältä ihanan pehmoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu