Pistäkääpäs faktoja pöytään

Voisiko joku laittaa ihan tutkittua faktaa noiden CO2-päästöjen jakautumisesta koko maailman kesken, esim. suurimmat päästäjät, tonnimäärät, arvioitu päästöjen kasvu/väheneminen. Sitten Suomen osalta mikä on meidän osuutemme koko maailman päästöistä ja niiden merkitys ilmastonmuutoksessa.

Alan vähentää omia päästöjäni heti kun uskon että sillä todella on jotain vaikutusta johonkin.
17698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No pikaisella tiedonetsinnällä löytyi tiedot, että Suomessa vuonna 1990 päästöt on olleet 10,3 tonnia hiilidiokdisia per naama ja vastaavasti vuonna 2004 päästöt olivat 12,6 tonnia/naama. Kasvua on siis yli 20%. Vuonna 1980 päästöt olivat 11,9t/hlö ja 1984 8,4t/hlö.

Päästöt ovat siis vaihdelleet aika paljon, mutta 2000-luvulla tuollainen 10-13t/hlö on oikea suuruusluokka kun 80-luvun vuosina oltiin lukemissa 8,3-11,9t/hlö. Sitten voidaan kysyä, että kuinka paljon Suomalaiset ovat kasvattaneet omalla toiminnallaan päästöjä ulkomailla, esimerkiksi muoti-ilmiöksi kasvanut Thaimaan matkailu, josta ei ollut 80-luvulla tietoakaan. Lisäksi esimekiksi tänne Tampereelle tuodaan nykyään rotvallikivetkin laivalla Kiinasta kaiken kaupoissa myytävän halvan muovi/elektroniikkamoskan lisäksi.

Päästöjen merkityksestä sen verran, että on aivan sama missä päin planeettaa saasteet tuotetaan. Kaiken kaikkiaan päästöjen määrää on vähennettävä, koska paskaa on taivaalla, maassa ja merissä enemmän kuin mitä luonto pystyy tällä planeetalla puhdistamaan:
http://www.panda.org/news_facts/publications/living_planet_report/footprint/index.cfm

YK:n tilastoja CO2 saastutuksesta:
http://unstats.un.org/unsd/cdb/cdb_series_xrxx.asp?series_code=30248

Suomalaiset ovat kyllä ihan kärkipäässä saasteiden tuottajina, joten aika pienillä muutoksilla saadaan suuriakin vaikutuksia aikaan:
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:CO2_per_capita_per_country.png
-Ruotsi on hyvä vertailukohta nyt ja tulevaisuudessa.

Tähän lopuksi on hyvä laittaa pieni kananluu kurkkuun sille skeptikolle, joka kohta inahtaa: Juu, yksittäisellä ihmisellä ja sen tekemisillä ei ole mitään käytännön vaikutusta, mutta kun yksittäisiä ihmisiä on paljon, niin sitä kutsutaan joukoksi ja joukon tekemisillä on paljonkin vaikutusta. Mitä suurempi joukko ja mitä suuremmat teot, sen suurempi vaikutus.

Äänestä
  • >mutta kun yksittäisiä ihmisiä on paljon, niin sitä kutsutaan joukoksi ja joukon tekemisillä on paljonkin vaikutusta.

    Niin, mutta kun suomalaisia ei ole paljon. Suomen Co2-päästöt on vain 0,25% koko maailman päästöistä, suurimman päästäjän USA:n osuus on 25% eli 100 kertainen Suomeen nähden. On ihan turha puhua mistään per naama päästöistä kun puhutaan Suomen ilmastopolitiikasta. Suomen osuus koko asiaan on niin häviävän pieni, siitä ei pääse mihinkään. Mitä ikinä täällä tehdäänkään, sillä ei ole mitään käytännön vaikutusta globaaliin ilmastoon. Todista vaan toisin jos pystyt...

    Äänestä

  • Suomi on pieni ja siksi jää kirjoitti:

    >mutta kun yksittäisiä ihmisiä on paljon, niin sitä kutsutaan joukoksi ja joukon tekemisillä on paljonkin vaikutusta.

    Niin, mutta kun suomalaisia ei ole paljon. Suomen Co2-päästöt on vain 0,25% koko maailman päästöistä, suurimman päästäjän USA:n osuus on 25% eli 100 kertainen Suomeen nähden. On ihan turha puhua mistään per naama päästöistä kun puhutaan Suomen ilmastopolitiikasta. Suomen osuus koko asiaan on niin häviävän pieni, siitä ei pääse mihinkään. Mitä ikinä täällä tehdäänkään, sillä ei ole mitään käytännön vaikutusta globaaliin ilmastoon. Todista vaan toisin jos pystyt...

    "Suomalaiset saastuttaa niin vähän, ettei meidän pidä päästöjä vähentää"

    Aika usein tulee vastaan argumentteja, joissa viitataan Suomen päästöjen olevan täysin merkityksettömiä, koska Suomessa väkiluku on vain 5,3 miljoonaa, kun taas Intiassa ja Kiinassa on yli miljardi asukasta.

    Ilmastonmuutos ei kuitenkaan katso maiden rajoja. Suomi on osa EU:ta ja EU on vastuussa suuresta osasta maailman päästöjä. Jos USA:n osavaltiot olisivat itsenäisiä valtioita, voisiko jokainen niistä sanoa, että "ei meidän tarvitse mitään päästöjä vähentää, Kiina ja Intia saastuttaa niin paljon enemmän"?

    Se, kuinka paljon suomalaisia on ei ole mikään perustelu. On totta, että asumme pohjoisessa ja maamme on harvaan asuttu, mutta Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat per capita laskettuna todella korkeat. Tässä listaa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_carbon_dioxide_emissions_per_capita

    Äänestä

  • "
    Tähän lopuksi on hyvä laittaa pieni kananluu kurkkuun sille skeptikolle, joka kohta inahtaa: Juu, yksittäisellä ihmisellä ja sen tekemisillä ei ole mitään käytännön vaikutusta, mutta kun yksittäisiä ihmisiä on paljon, niin sitä kutsutaan joukoksi ja joukon tekemisillä on paljonkin vaikutusta. Mitä suurempi joukko ja mitä suuremmat teot, sen suurempi vaikutus"

    Eli: jos kaikki ihmiset rupeaisi pidättämään hengitystään niin kaikki palaisi ennalleen?? Pienistä puroista kun kasvaa suuri virta.

    Äänestä

  • tuc kirjoitti:

    Suurin osa Suomen päästöistä johtuu lämmityksestä, ja siitä ei oikein voi näin kylmässä luopua. Lämmitys hoidetaan joko fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla. Ei muuta kun rakennetaan pari ydinvoimalaa lisää, sillähän ne päästöt pienenee.

    Ihan oikeasti en ymmärrä miksi Suomen on ihan pakko tehdä ongelma asiasta mihin me emme kertakaikkiaan voi vaikuttaa käytännön tasolla. Se että jotkut välttämättä haluaa saada sädekehää itselleen touhottamalla Suomen päästöistä on lähinnä psykologinen juttu, se on tätä "mitähän muutkin meistä ajattelee" alemmuudentunnetta mistä tässä maassa on ikuisuus kärsitty...

    Äänestä

  • CO2 päästöistä kirjoitti:

    "Suurin osa Suomen päästöistä johtuu lämmityksestä, ja siitä ei oikein voi näin kylmässä luopua. Lämmitys hoidetaan joko fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla. Ei muuta kun rakennetaan pari ydinvoimalaa lisää, sillähän ne päästöt pienenee."

    Ydinvoima voisi olla hyvä osaratkaisu JOS luotetaan kirkassilmäisesti siihen, että ei ole sotia (ei ole vaaraa sähköverkon ja voimalan pommituksesta) tai suuria myrskyjä. Meren rantaan sijoitettava ydinvoimala taas pitäisi selviytyä merenpinnan noususta.

    "Ei muuta kuin rakennetaan pari ydinvoimalaa", jepjep. Kuvittelet varmaan, että suomalaiset saavat jotenkin etuoikeutetusti kaikki Euroopan ydinvoimalan rakentajat tänne? Saattaapi olla muillakin mailla tarvetta voimaloille.. Ja milläs tahdilla sitten kuvitellaan, että pari ydinvoimalaa saataisiin kasaan kun tämän yhdenkin rakennus näyttää olevan pelkkää tuskaa. Helppo on huulia heiluttaa, toteutuksen kanssa takkuaa.

    Oikeasti helpoin tie päästöjen laskemiseen on energian kulutuksen rajoittaminen ja auringon energian käyttäminen eri muodoissaan. Eli maalämpö, tuulivoima, aurinkokeräimet, paremmat eristykset... Ja tärkeimpänä ahneuden rajoittaminen, eli ei sitä lomamökkiä tarvitse ympäri vuoden lämmittää ja kämpässä ei tarvitse olla 400 neliötä lämmitetyllä kahden auton autotallilla.

    Äänestä

  • JeesMies kirjoitti:

    "
    Tähän lopuksi on hyvä laittaa pieni kananluu kurkkuun sille skeptikolle, joka kohta inahtaa: Juu, yksittäisellä ihmisellä ja sen tekemisillä ei ole mitään käytännön vaikutusta, mutta kun yksittäisiä ihmisiä on paljon, niin sitä kutsutaan joukoksi ja joukon tekemisillä on paljonkin vaikutusta. Mitä suurempi joukko ja mitä suuremmat teot, sen suurempi vaikutus"

    Eli: jos kaikki ihmiset rupeaisi pidättämään hengitystään niin kaikki palaisi ennalleen?? Pienistä puroista kun kasvaa suuri virta.

    HAH! :)

    Äänestä

  • J.-C.Aqfaq kirjoitti:

    "Suurin osa Suomen päästöistä johtuu lämmityksestä, ja siitä ei oikein voi näin kylmässä luopua. Lämmitys hoidetaan joko fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla. Ei muuta kun rakennetaan pari ydinvoimalaa lisää, sillähän ne päästöt pienenee."

    Ydinvoima voisi olla hyvä osaratkaisu JOS luotetaan kirkassilmäisesti siihen, että ei ole sotia (ei ole vaaraa sähköverkon ja voimalan pommituksesta) tai suuria myrskyjä. Meren rantaan sijoitettava ydinvoimala taas pitäisi selviytyä merenpinnan noususta.

    "Ei muuta kuin rakennetaan pari ydinvoimalaa", jepjep. Kuvittelet varmaan, että suomalaiset saavat jotenkin etuoikeutetusti kaikki Euroopan ydinvoimalan rakentajat tänne? Saattaapi olla muillakin mailla tarvetta voimaloille.. Ja milläs tahdilla sitten kuvitellaan, että pari ydinvoimalaa saataisiin kasaan kun tämän yhdenkin rakennus näyttää olevan pelkkää tuskaa. Helppo on huulia heiluttaa, toteutuksen kanssa takkuaa.

    Oikeasti helpoin tie päästöjen laskemiseen on energian kulutuksen rajoittaminen ja auringon energian käyttäminen eri muodoissaan. Eli maalämpö, tuulivoima, aurinkokeräimet, paremmat eristykset... Ja tärkeimpänä ahneuden rajoittaminen, eli ei sitä lomamökkiä tarvitse ympäri vuoden lämmittää ja kämpässä ei tarvitse olla 400 neliötä lämmitetyllä kahden auton autotallilla.

    Niin mutta miksi? Vaikka Suomessa luovuttaisiin kokonaan lämmityksestä tai lämmitettäisiin ilman CO2-päästöjä, niin sillä ei olisi MITÄÄN vaikutusta ilmastonmuutokseen, niin vähäisiä ovat nämä meidän kotoiset pikku päästömme! Kuin kusisi järveen sellutehtaan vieressä. Olkaa nyt realistisia, ei pienen Suomen tarvitse kaikessa olla suuna päänä, kyllä täällä on ihan todellisiakin omia ongelmia ratkottavana. Tottakai tietyt poliitikot Suomessakin käyttävät CO2:sta omana keppihevosenaan ja haluavat tärkeillä, mutta ei siihen tarvitse mennä mukaan. Kyllä se on "isojen poikien" käsissä mitä ilmastonmuutokselle voidaan tehdä, ei meidän.

    Äänestä

  • J.-C.Aqfaq kirjoitti:

    "Suurin osa Suomen päästöistä johtuu lämmityksestä, ja siitä ei oikein voi näin kylmässä luopua. Lämmitys hoidetaan joko fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla. Ei muuta kun rakennetaan pari ydinvoimalaa lisää, sillähän ne päästöt pienenee."

    Ydinvoima voisi olla hyvä osaratkaisu JOS luotetaan kirkassilmäisesti siihen, että ei ole sotia (ei ole vaaraa sähköverkon ja voimalan pommituksesta) tai suuria myrskyjä. Meren rantaan sijoitettava ydinvoimala taas pitäisi selviytyä merenpinnan noususta.

    "Ei muuta kuin rakennetaan pari ydinvoimalaa", jepjep. Kuvittelet varmaan, että suomalaiset saavat jotenkin etuoikeutetusti kaikki Euroopan ydinvoimalan rakentajat tänne? Saattaapi olla muillakin mailla tarvetta voimaloille.. Ja milläs tahdilla sitten kuvitellaan, että pari ydinvoimalaa saataisiin kasaan kun tämän yhdenkin rakennus näyttää olevan pelkkää tuskaa. Helppo on huulia heiluttaa, toteutuksen kanssa takkuaa.

    Oikeasti helpoin tie päästöjen laskemiseen on energian kulutuksen rajoittaminen ja auringon energian käyttäminen eri muodoissaan. Eli maalämpö, tuulivoima, aurinkokeräimet, paremmat eristykset... Ja tärkeimpänä ahneuden rajoittaminen, eli ei sitä lomamökkiä tarvitse ympäri vuoden lämmittää ja kämpässä ei tarvitse olla 400 neliötä lämmitetyllä kahden auton autotallilla.

    Vai auringolla lämmittelet keskitalvella, joo.

    Otatko huomioon sen, että JOS Suomen ilmasto todella lämpenee, niin lämmitystarve ja sitä kautta CO2-päästöt vähenevät myös automaattisesti. Lämmityshän todella on Suomen suurin päästölähde.

    Äänestä

  • kun lämpenee kirjoitti:

    Vai auringolla lämmittelet keskitalvella, joo.

    Otatko huomioon sen, että JOS Suomen ilmasto todella lämpenee, niin lämmitystarve ja sitä kautta CO2-päästöt vähenevät myös automaattisesti. Lämmityshän todella on Suomen suurin päästölähde.

    lämpene. Ilmasto käsite koskee koko maapalloa.

    Otetaanpa uusi käsite joka palvelee paikallista säätyyppiä paremmin. Ehdotan käsitteeksi ILMA ja monikossa ILMAT - jos ei kukaan parempaa keksi?

    Suomen ILMAT ei lämpene - muuta kuin kesäisin voi olla tukalan kuumaa, jolloin taas herkemmät hankkivat jäähdytyslaitteita, jotka kuluttavat sähkyä.

    Talvisin ja syksyisin sekä keväisin lämmitettävää riittää sillä vettä ja lunta sataa riittämiin. Se tuntuu kylmältä, kun jalat ja kengät ovat aina märkänä. Siis ulkona ollessa.

    Niin, että keksiikö kukaan parempaa sanaa korvaamaan ILMASTO-sanaa, kun puhutaan Suomen säistä ja ilmoista?

    Äänestä

  • Tarx kirjoitti:

    Oletko sä ihan varmasti..?!?

    Äänestä

Sinä kuulut siihen suureen enemmistöön, joka ei pysty vaikuttamaan mihinkään muuhunkaan elämän suuressa kiertokulussa..!?! Pieni "mies"...

Äänestä

Välistä tuntuu turhauttavalta kommentoida näihin mitään, mutta tuurilla joku ajatus voi olla sopivasti argumentoitu, tai osuu jonkun ymmärrykseen itäväksi siemeneksi.

Mitä väen kitisemisiin "olemme niin pieni valtio" saatan sanoa, niin ihmiset voivat toiminnallaan säteillä toisiinsa. Itse poimin muiden roskia, toivoen, että joko roskaajat itse (kuten kerran ystäväni minulle purkkansa sylkemisestä ja sen poimimisestani ilmaisi) osaavat muuttaa käytöstään, tai neutraalit saavat tavasta "tartunnan", mikä voi levitä eteenpäin. Olettaen tämän toimivan yksilöiden välillä, niin kenties moinen voi mennä rajojen yli (kuin valtiot yksilöitä ikään, tahi sitten ihmisyksiköiden välillä rajojen yli).

Iäiset faktojen vääntämiset alkavat olla vähän turhaa mongerrusta, tahi termeillä ilmastomuutos, ilmaston lämpeneminen, jne. Persiilleen menee planeettamme melkoista vauhtia, vaan onhan se mukavampi olla päätään liikaa vaivaamatta.

Mukavia talven alkamisen odotteluja itse kullekin.

Äänestä
  • "Iäiset faktojen vääntämiset "

    Niinpä, faktoilla ei taida olla teihin ilmastonmuutosylipappeihin mitään vaikutusta, asiahan on teille eräänlainen uskonto, jolla yritätte nostaa itsenne sinne tiedostavien yläkastiin.

    Ihan tulee vuosikymmenten takainen poliittisesti tiedostava aika mieleen, jolloin samanhenkiset vasemmistoradikaalit olivat aivan varmoja asiansa oikeellisuudesta ja vallankumouksen tarpeellisuudesta sekä vasta-argumenttien taantumuksellisuudesta. Ei siinäkään faktat mitään painaneet. Suomesta oli kiireesti saatava sosialistinen mallimaa, jotta voitaisiin olla ylpeitä edistyksellisyydestämme. Nyt on muotiasia muuttunut, mutta nuoret on yhä nuoria, suu vaahdossa ollaan taas niin varmoja asiasta.

    Fakta on kuitenkin siitä huolimatta se, että Suomen CO2-päästöt on yhäkin vain 0,25% eli häviävän vähän, eikä niiden vähentämisellä vaikuteta sitä eikä tätä mihinkään. Ja jos todella naivisti luulet jenkkien ja kiinalaisten vähää välittävän jonkun Suomen tekosista, niin... siinähän luulet.

    Kaikki fossiiliset polttoaineet tullaan joka tapauksessa polttamaan jossain, mitä ei polteta täällä, poltetaan jossain muualla.

    Äänestä

  • CO2 päästöistä kirjoitti:

    "Iäiset faktojen vääntämiset "

    paremmin sanoa.
    Ja sitä paitsi vesi tätä ILMASTOA MUUTTAA eikä CO2. Laskekaapa nyt niitä veden tuotantomääriä niistä auton pakoputkista ja sitä logiikkaa mihin ne 250...400g H2O:ta per kilometri joutuvat.

    Minä lähden nyt jatkamaa tuulivoimaloiden tuotekehitystä kun tuulee niin hemmetisti.

    Äänestä

  • CO2 päästöistä kirjoitti:

    "Iäiset faktojen vääntämiset "

    Niinpä, faktoilla ei taida olla teihin ilmastonmuutosylipappeihin mitään vaikutusta, asiahan on teille eräänlainen uskonto, jolla yritätte nostaa itsenne sinne tiedostavien yläkastiin.

    Ihan tulee vuosikymmenten takainen poliittisesti tiedostava aika mieleen, jolloin samanhenkiset vasemmistoradikaalit olivat aivan varmoja asiansa oikeellisuudesta ja vallankumouksen tarpeellisuudesta sekä vasta-argumenttien taantumuksellisuudesta. Ei siinäkään faktat mitään painaneet. Suomesta oli kiireesti saatava sosialistinen mallimaa, jotta voitaisiin olla ylpeitä edistyksellisyydestämme. Nyt on muotiasia muuttunut, mutta nuoret on yhä nuoria, suu vaahdossa ollaan taas niin varmoja asiasta.

    Fakta on kuitenkin siitä huolimatta se, että Suomen CO2-päästöt on yhäkin vain 0,25% eli häviävän vähän, eikä niiden vähentämisellä vaikuteta sitä eikä tätä mihinkään. Ja jos todella naivisti luulet jenkkien ja kiinalaisten vähää välittävän jonkun Suomen tekosista, niin... siinähän luulet.

    Kaikki fossiiliset polttoaineet tullaan joka tapauksessa polttamaan jossain, mitä ei polteta täällä, poltetaan jossain muualla.

    Miksi ei suomen autokanta ole valmistettu suomessa? Haluaisitko SINÄ autotehtaan naapuriisi? Entä mistä meidän raakaöljy/polttoaineet on peräisin, miksi emme käytä omiamme, itse tuottamiamme? Lapset meillä kyllä tehdään itse, vai tehdäänkö..?!? Kuka sinun lapsesi on siittänyt? Entä minkälainen on heidän tulevaisuus? Kysyn vaan...

    Äänestä

  • CO2 päästöistä kirjoitti:

    "Iäiset faktojen vääntämiset "

    Niinpä, faktoilla ei taida olla teihin ilmastonmuutosylipappeihin mitään vaikutusta, asiahan on teille eräänlainen uskonto, jolla yritätte nostaa itsenne sinne tiedostavien yläkastiin.

    Ihan tulee vuosikymmenten takainen poliittisesti tiedostava aika mieleen, jolloin samanhenkiset vasemmistoradikaalit olivat aivan varmoja asiansa oikeellisuudesta ja vallankumouksen tarpeellisuudesta sekä vasta-argumenttien taantumuksellisuudesta. Ei siinäkään faktat mitään painaneet. Suomesta oli kiireesti saatava sosialistinen mallimaa, jotta voitaisiin olla ylpeitä edistyksellisyydestämme. Nyt on muotiasia muuttunut, mutta nuoret on yhä nuoria, suu vaahdossa ollaan taas niin varmoja asiasta.

    Fakta on kuitenkin siitä huolimatta se, että Suomen CO2-päästöt on yhäkin vain 0,25% eli häviävän vähän, eikä niiden vähentämisellä vaikuteta sitä eikä tätä mihinkään. Ja jos todella naivisti luulet jenkkien ja kiinalaisten vähää välittävän jonkun Suomen tekosista, niin... siinähän luulet.

    Kaikki fossiiliset polttoaineet tullaan joka tapauksessa polttamaan jossain, mitä ei polteta täällä, poltetaan jossain muualla.

    Hee, koetetaanpa katsoa, josko saisi ymmärrystä välitettyä (koskien siis CO2:ta).

    Ensiksi todettava, että vertaamasi faktojen ohitus on jokseenkin heikko veto, sillä tuohon poliittiseen esimerkkiin tämä ei sovi. Panokset – ja itse asiassa koko aihekin – aika eri luokkaa.

    Toiseksi, lopussa on tiivistys alla olevista neljästä kappaleesta, mikäli liian pitkä kirjoitteluni ei viihdytä lukea. [Nämä huomiot toistaiseksi vain CO2:ta koskien.]

    Sikäli kuin tällä ilmastoaiheella on keskustelijoita, lienevät ihmiset helpointa jakaa vouhottajiin ja vastustajiin. Itse olen mitä ilmeisimmin vouhottaja, sinä kenties vastustaja – ainakin mitä tulee kykyymme vaikuttaa asioihin. Vaikutat asioita jotenkin tajuavalta, mutta kuitenkin mieluiten omasta elämäntavastasi kiinni pitävältä tai vain pääsi vaivaamista välttävältä.

    Tilastoihin tukeutumisen ohitan siten, että niillä ei vielä voida kunnolla osoittaa vaikutuksia (voit tähän taas pureutua kaikessa rauhassa ja sielusi kyllyydestä). Viimeksi en tainnut tarpeeksi selvästi vääntää rautalangasta, että on ilmeistä asiain tilan huonommalle tolalle meneminen. Pää voitaisiin vetää puskasta ja alkaa tuumia konsteja vaikuttaa. Olet toki oikeassa siinä, että konkreettisesti emme voi niin paljon tekemistemme kontrolloimisella vaikuttaa – siis mitä päästöjä saamme tai emme saa aikaan. Järkeesi ei vain taida mahtua se, että ihmisten olisi syytä yhteisöllisesti alkaa toimia asian eteen. Se miten toimimme, voi alkaa tuurilla säteillä muihin, jolloin vaikuttavat tahot saavat muutosta aikaiseksi.

    Sinulle saattaa olla tuttu Pascalin vedonlyönti (uskonnot pois minusta, mutta tuota on hyvä käyttää apuna tässä). Jos oletat kaiken ratkeavan muuta kautta, ei sinun tietenkään tarvitse tehdä mitään, tässä toki oletuksena, ettemme ole vielä ylen syvällä suossa. Eri panosten kautta tulkittuna olemme kuitenkin luultavammin sen verran pahassa ahdingossa, että on syytä alkaa tehdä asian eteen jotain, eikä lähinnä nurista vastaan. Toivottavasti en nosta lisää väkeä nurisijoiden kaartiin. Itseäni lähinnä hirvittää, että vain omien jälkisukupolvien lisäksi pilaamme pahimmassa tapauksessa mahdollisuudet muiltakin eliölajeilta.

    Ottaen huomioon ihmisten kyvyn ymmärtää asioita, tuntuu suorastaan edesvastuuttomalta kaikin keinoin ohittaa koko touhu. Voidaan taasen toki sanoa, ettei Kiina tai vastaava tee paljoa asian eteen. Tässä tuli yhden tuttuni kanssa jutellessa (toinen kun totesi, että kyllähän me länsimaat katsomme nyt kehittyvien perään) luotua esimerkki kahdesta majoissa asuvasta ihmisestä, A ja B. A on päästänyt jo kauan roinansa surutta pihalle (ihan muidenkin majojen luo kuin omansa – suoraan ja välillisesti), ja elelee yltäkylläisyydessä. B alkaa vasta päästellä roinaa tavoitellen samaa loistoa, minkä on a:lla nähnyt jo pitkään. B:tä ei paljoa hetkauta A:n huomautukset, kun tämä ei ole juuri valmis luopumaan omasta ylellisyydestään. Sikäli kuin yltäkylläisyyttä olisi noin vain mahdollista siirtää, hoituisi homma helpoiten, majojen välillä tämä onnistuisikin, mutta valtioiden välillä moinen vaatii aikansa, vaan se meiltä on hiljalleen loppumassa.

    Tässä siis tiivistelmä, eli ihmisten keskinäistä vaikuttamista yhteisöllisyyden keinoin ajoin viimeksi takaa. Selvennys piti vielä kirjoittaa, josko tuo aukeaisi yhtään paremmin. Panokset ovat sen verran korkeat, että jupinat faktoista tai termeistä tuntuvat naurettavilta, ihmisyydeltä itseltään, kuten osa ihmisistä tuon hyvin osoittaa.

    CO2, jos vaivaudut vielä jotain kommentoimaan, niin kiva homma. Tiivistän siis vielä, että ideanani ei ole maamme suora mahdollinen vaikuttaminen, vaan yhteisöllisyyden levittäminen, jos moista käsität.

    Sitten Tarxille (jos osut näitä vielä lukemaan). Sinulla on veikeä tapa vängätä muutoksen terminologiasta. Leiriasettumistasi on vielä vähän hankala ottaa vastaan, välitätkö tähän pieneen galluppiini osallistua? Sinulla oli jokin omasi, mitä palstoja silmäilin…

    Ja vielä lopuksi J-P. Sartrelle, mukava huomata oman liittokunnan väkeä, vaikka en nyt erityisen paljon tarkempaa linjaustasi tunnekaan – pitänee lukea muita rustailujasi.

    Näissä keskusteluissa on paha mennä henkilökohtaiselle tasolle. Montaa muuta juttelijaa kun ei tällä kyseisellä otsakkeella ole, niin ei voi muutakaan, kuin osoittaa melkeinpä yksilöille. Muuten kysymistäni todettava, että ympäristöllisten asioiden lisäksi suurin mielenkiinto pohjaa ihmisten psyyken ympäristöihin – niistä mielestäni lähtee aika lailla kaikki liikkeelle, kuten vaikkapa Bush presidentiksi.

    Jälleen mukavia talven odotteluja itse kullekin.

    Aa, paitsi P.S. vielä CO2:lle, kun tuossa heitit politiikasta ja faktojen painamattomuudesta, niin mitähän faktoja tuolloin sitten ohitettiin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

CO2 päästöistä kirjoitti:

Voisiko joku laittaa ihan tutkittua faktaa noiden CO2-päästöjen jakautumisesta koko maailman kesken, esim. suurimmat päästäjät, tonnimäärät, arvioitu päästöjen kasvu/väheneminen. Sitten Suomen osalta mikä on meidän osuutemme koko maailman päästöistä ja niiden merkitys ilmastonmuutoksessa.

Alan vähentää omia päästöjäni heti kun uskon että sillä todella on jotain vaikutusta johonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu