perinteinen kinkkukastike

muisti pätkii

Kertokaa hyvät ihmiset minulle perinteisen kinkkukastikkeen ohje. Olen omani hukannut. Tulee omenasosetta, kinkun lientä, sinappia,kermaa ja vieläkö jotain.

4

9157

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nuorikko'

      Ei meillä mitään kastiketta ole kinkun kanssa. Sinappia vaan ja laatikoita.

      Kinkun liemikin on niin suolainen että olen heittänyt sen pois.

    • tulla vähän

      myöhään, mutta vaikka ensi joulua varten.
      Mä olen tehnyt näin: kun se kinkusta paistoastiaan tullut liemi on jähmettynyt, niin olen kuorinut sen valkoisen talin pois.
      Sitä kirkasta lientä laitan kattilaan, lisään keitettyä vettä (joskus suurustan vehnäjauholla)ja ihan loppuvaiheessa pieni tilkka kermaa, kannattaa maistaa välillä, jos tuntuu liian suolaiselta.
      Omenasosekin on hyvä maustaja, sillä liemihän on pelkästään suolalla maustettu.
      Kannattaa kokeilla pienellä määrällä ensin, sillä sitä lientä yleensä riittää. Ja säilyy kylmässä jonkun aikaa.
      Mun ohjeessa ei ole muita mausteita, sillä sinappiahan sitä kinkun päälle kukin halunsa mukaan laittaa.
      Siis: vettä, kermaa vähän ja omenasosetta vähän.

      Onhan näille ohjeita ja monet ohjeet menee niin överiksi ulkomaalaisiksi, että.

    • soossaaja

      pistä paistinpannuun yksi tasainen ruokalusikallinen vehnäjauhoja ja saman verran voita, kytke lämpö ja sulata. Lisää yksi silputtu sipuli ja kolme ruokalusikallista smetanaa ja yksi ruokalusikallinen sinappia. Trimmaa jäykkyys sopivaksi kinkkuliemellä. Toiset lisäävät myös omena-, tai luumusosetta.

      • Ota talteen ensi jouluksi!

        Kinkun kastike:

        3 dl kinkun paistolientä
        4 dl ruokakermaa
        2 dl omenasosetta
        1 dl sinappia
        2 rkl voita
        2 rkl vehnäjauhoja
        jauhettua valkopippuria

        1. Sulata voi kattilassa, älä kuitenkaan ruskista sitä.
        2. Sekoita mukaan vehnäjauhot.
        3. Lisää paistoliemi ja kerma ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää omenasose ja sinappi.
        4. Hauduta noin 5 minuuttia, ja mausta valkopippurilla.

        Halutessasi kevyemmän kastikkeen, valmista se lihaliemestä ja omenasoseesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe