Nazcassa pienin eroosio - ja hiekkaglyfejä!

Kiitos muistutuksesta. Onko sulla tiedossa jotakin linkkiä jossa olisi enemmän Intian kaupunkikulttuurista?

pjojala kirjoitti:

Kiitos muistutuksesta. Onko sulla tiedossa jotakin linkkiä jossa olisi enemmän Intian kaupunkikulttuurista?

ei intiasta mutta kannattaa katsoa

http://images.google.fi/images?q=angkor watt&hl=fi&lr=lang_fi&um=1&ie=UTF-8&sa=X&oi=images&ct=title

Olen kirjoittanut Loch Nessien tapauksen historiaa osoitteeseen:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Dinosauruslegendat.htm
"Mikäli ylämaan nummien tarinoihin on uskomista, ei Loch Ness ole Skotlannin ainoa syvänne, jossa merikäärmeet viihtyvät. Nessien suvulla tosin on perinteitä: merikäärmehavaintoja on kyseisellä suurella järvellä tehty taukoamatta pimeästä keskiajasta lähtien oman vuosisatamme huijauksiin saakka. Varhaisin omiin päiviimme säilynyt maininta Loch Nessin hirviöstä on 690-luvulta ja se kertoo vuoden 565 jKr. tapahtumista. Kuvauksessa hirviön kerrotaan ensin puraisseen erään uimarin kuoliaaksi. Myöhemmin hirviö lähestyi toista uimaria sihinää päästäen ja kirkuen kuin sireeni, mutta kääntyi tätä vahingoittamatta Columba-nimisen munkin nuhdellessa petoa ankarasti läheiseltä rannalta. (Isä-Columba oli ensin antanut palvelijalleen ohjeen kahlata veteen metelöimään.) Tapahtumat on joksu tulkittu siten, että Nessiellä oli pentuja. - Ensimmäistä poloista ei ollut tarkoituskaan syödä, toinen uimari todennäköisesti ymmärsi vihjeen ja osoitti jonkinlaisia merkkejä paikalta poistumisesta."Kohdatkoon miestä karhu, jolta on riistetty poikaset, mutta älköön tyhmä hulluudessansa." (Snl 17:12.) Isä Columba taisi tarinassa olla palvelijalleen Nessietä vaarallisempi."

Tuoreet havainnot paikalla ovat huijauksia.

1500-luvulla vaikuttanut Olaus Magnus äityy maalailemaan kuvia sata metriä pitkistä ja kolme metriä paksuista merikäärmeistä Historia Septentrion -kirjansa luvussa 27. Merikäärmeiden sanotaan usein hyökkäilleen laivankannella liikkuneiden merimiesten kimppuun [141].

Muita merikäärmeistä kertovia teoksia ovat Grönlannin lähetyssaarnaajan, sittemmin piispa Hans Egeden Full and Particular Relation of my Voyage to Greenland, as a Missionary, vuodelta 1734 sekä The New Survey of Old Greenland. Mielenkiintoista kuvauksissa ovat käärmeiden evät, jotka saattaisivat sopia yhteen joutsenliskojen kanssa. (Grönlantiin eli "vehreään maahan" liittyviin tarinoihin tosin ei välttämättä ole uskomista... Onkohan Finland tarkoittanut joskus samaan sävyyn "hienoa maata"?)

Skandinavian rannikkovesien vanhat kapteenit ovat tehneet lokikirjoihinsa merikartan koordinaatein varustettuja merkintöjä havaitsemistaan merikäärmeistä. Eräässä tapauksessa laivan päällystö todistaa nähneensä merikäärmeen taistelun valaan kanssa. Taistelu koitui kertomuksessa valaan tuhoksi. Toisinaan käärmeisiin onnistuttiin osumaan myös harppuunalla [142]. (Teknisesti ottaen tämä ei voi olla kalajuttu.)

Kertomukset merikäärmeiden varsinaisiksi uhreiksi joutuneista eivät ole suositeltavaa lukemista uimafobiasta kärsiville [143]. Gutenbergin aikainen Englannin ensimmäisiin kirjanpainajiin lukeutunut William Caxton kertoo vuonna 1484 seikkaperäisesti merikäärmehavainnosta Italiassa [144]. Lohikäärmetarinat eivät siis keskity erityisesti Englantiin, käytössäni olevien kokomaateosten lähteet lähinnä [145].

Kiinan meressä viihtyvät lohikäärmeet ovat melko yhdenmukaisia Norjan merikäärmeiden kanssa ja tarinoissa ne keskittyvät suurten jokien suistoalueille [146]. Eräs Macaon rannikon saariryhmä on nimetty saarten edustalta kerätyn merikäärmen syljen mukaan. Merikäärmeet ilmaantuivat legendan mukaan säännöllisin väliajoin saarten vesille kisailemaan [147]. Mikäli otukset olisivat olleet todellisia ja kalanhajuinen "sylki" tarkoittaisi mätiä, kuuluisivat eliöt aivan omaan heimoonsa. Vastaavasta, keltaisesta vedessä kelluvasta "ambrasta" on muitakin kuvauksia [148, 149, 150].

Knud Leems-niminen henkilö kertoo myös Perämeren, siis omien aluevesiemme, merikäärmeistä Drontheimin piispan Gunnerin esipuheen vahvistamana [151, 152]. On olemassa myös joitakin kuvauksia merikäärmeen omia aikojaan kuolleista ja löydetyistä raadoista. Merikäärmetarinoissa käärmeet ilmaantuvat yleensä pintaan vain hyvin tyynellä ja lämpimällä ilmalla, ikään kuin kylpeäkseen auringossa. Merikäärmeet näyttäytyvät tarinoissa useammin vuonoissa ja rannikon tuntumassa, kuin aavalla merellä ja niiden pituus vaihtelee viidestätoistametristä aina viiteenkymmeneen ja sataankin metriin saakka. Merikäärmeiden paksuuden suhde pituuteen kuvataan noin kaksinkertaiseksi tavallisiin käärmeisiin verrattuna, niiden pinta suomuttomaksi ja toisinaan niillä kerrotaan olleen jonkinlaisen harjan. Merikäärmeiden sanottiin uineen hyvin nopeasti veden alla, niillä oli suurikokoiset, kirkkaat silmät ja suuri pää. Parhaassa kuvauksessa pedon kerrottiin muodostaneen kolmetoista kehonsa vedenpäällistä mutkaa pään keikkuessa puolesta metristä kahden metrin korkeuteen veden pinnasta [153, 154]. Toisinaan kalastajat pitivät merikäärmettä epäsuotuisana merkkinä käärmeen voimakkaan hajun vuoksi, jonka uskottiin karkottavan kalat. Kapteeni de Capell Brooke (myöhemmin sir Arthur) oli vanha jäämerenkävijä ja raportoi merikäärmeiden esiintymisalueista laivareiteillään [155].