Oikea idealismi ei ole empiiristä, vaan transsendentaalista. Se jättää empiirisen todellisuuden koskemattomaksi, jonka Witgensteinin luoma looginen empirismi symbolisessa matemaattisessa logiikassaan avautuu kokemuksesta ja vaikuttamisesta ulkomaailmaan, mutta pitää kiini väitteestä, että jokainen objekti, siis empiirinen todellisuus uylimalkaan on kaksinverroin subjektin edellytttämä, ensiksi aineellisesti objektina ylipäänsä, koskja objektiivinen olemassaolo on ajateltavissa vain subjektin mielteenä subjektii nähden ja toiseksi koska objektin olemassaolon, sen mielletyksitulemise tapa on subjektistä lähtöisin, ennaltamäärätty subjektissa.
Näin Berkeleyn yksinkertaiseen idealismiin, joka koskee objektia ylimalkaan lyiityy kantin idealismi, joka koskee objektin olemassaolon tapaa.
Edellytys, että objektilla ylimalkaan on joku syy, perustuu erääseen tiedoitsemisemme muodosta, aivojen toiminnasta juontuvaan lakiin, jonka alkuperä on yhtä subjektivinen kuin tuo aistimus itse. Tämän lain nojalla annetulle aistimukselle edellytetty syy näyttäytyy havainnossa kohta objektina, jonka ilmenemisenmuotoina ovat aika ja paikka, jotka niinikään ovat täysin subjektiivisia, sillä ne ovat havaintokykymme tapa. Siirtyminen aistimuksesta sen syyhyn, joka on aistihavaintomme perusta riitä tosin osoittamaan jonkun rempiirisen objektin empiirisen läsnäolon ajassa ja paikassa,
Näin Berkeleyn yksinkertaiseen idealismiin, joka koskee objektia ylimalkaan lyiityy kantin idealismi, joka koskee objektin olemassaolon tapaa.
Edellytys, että objektilla ylimalkaan on joku syy, perustuu erääseen tiedoitsemisemme muodosta, aivojen toiminnasta juontuvaan lakiin, jonka alkuperä on yhtä subjektivinen kuin tuo aistimus itse. Tämän lain nojalla annetulle aistimukselle edellytetty syy näyttäytyy havainnossa kohta objektina, jonka ilmenemisenmuotoina ovat aika ja paikka, jotka niinikään ovat täysin subjektiivisia, sillä ne ovat havaintokykymme tapa. Siirtyminen aistimuksesta sen syyhyn, joka on aistihavaintomme perusta riitä tosin osoittamaan jonkun rempiirisen objektin empiirisen läsnäolon ajassa ja paikassa,
Vastaukset 2
Vanhimmat
...riittäen tyydyttämään täysin käytännöllistä elämää, mutta ei kykene antamaan sitietoa siten esittäytyvien ilmiöiden tai pikemminkin niiden intelligibilisen olemassalon ja perustan olemuksesta sinänsä.
Locke on luonut aistitoimintojen kritiikin, Kant aivotoimintojen kritiikin.
Aistimus orgaanisena topimintona on aistielintemme sangen taidokkaan ja mutkikkaanrakenteen määräämä, joten aistimus toimii vain ärsykkeenä muokkautuen sen jälkeen omien lakiensa mukaan ollen siis täysin subjektiivinen, siis objektin miekltämismuodot ovat subjektista lähtöisin, eivät objektista, jolla on olemassaolonsa vain subjektin mielteenä. Loogisen empirismin luojat kuvittelivat että erityisen matematiikan mallin mukaan rakennettu looginen symbolismi riittäisi periaatteessa kkaikkien filosofisten probleemien esittämiseen ja ratkaisemaan kielisekaannuksina kaikki vanhat jumalaa ja metafysiikkaa koskevat ongelmat vaatien luopumaan ei vain jumalista vaan myös uskosta ehdottomaan todellisuuteen. Oikea johtopäätös syntyy vain vääristä argumenteista. sillä tajunta on ensimmäinen ja annettu, kaikki muu vasta sen edellyttämää
Loogisen empirismin perusteesejähän tavallaan on verifoitavuuspostulaatin, mielekkyysteesin, lause on mielekäs jos sillä on todeksi tai epätodeksi osoitettavia seuraamuksia, seköä käännettävyysteesi, että lause piti voida periaatteessa kääntää välittömänkokemuksen kielelelle ottamatta huomioon että tieteelliset teoriat parhaimmillaankin ovat vain nerokasta arvaamista, sillä kaikissa alkuperäisissä oivalluksissa hypoteesi käy ennen todisteita, se että metafysiikka pyrkii taiteelliseen ilmaisuun käyttäen hyväkseen käsitteellistä välineistöä ollen asiallisessa suhteessa mieletöntä puhua jumalista ja sielusta yms, jotka ovat vain elämäntunteen ilmaisua eikä totuus voi alastomana astua kansan eteen kykenemättä milloinkaan ymmärtämään syvimpiä totuuksia.
Väite että tekojamme ohjaa näkymätön olento joota ei voi suoraan tai epäsuorasti havaita on mieletön koska väitteeseen itseensä on sisällytetty ehto joka estää väitteen todeksi tai epätodeksi osoittamisen, siitä mistä ei voi puhua on vaiettava, päätteli Wittgenstein.