Näkikö joku Nigellan joulukeittiössä kalkkunan valmistus jakson ?
paljonko oli kokonaisaika uunissa ?
nelosen sivuilla sanotaa 2,5 tuntia.. minen usko :o
siellä myös luki etteä sipulit kuorittuina ja Nigella itse sanoi ohjelmassa että sipulit kuorineen niin tulee väriä kalkkunaan (;
Toivottavasti joku muistaisi
Kiitus
Nigellan joulukalkkuna
5
2328
Vastaukset 5
että uunisa yhden tunnin, mikä tuntuu kyllä taasen melko lyhyeltä ajalta. Kaksi ja puoli toisaalta ehkä vähän pitkältä. Uskon, että kuulin oikein, koskapa ihmettelin ajan lyhyyttä.
Sipulit laitettiin kuorimatta marinadiin.
Englantilaiset ressptit ovat joskus melko erikoisia - olisikohan siirtomaa-ajan peruja? Paljon erilaista makujen sekamelskaa ilman oikein mitään varsinaista osoitetta - vain siitä riemusta, että siirtomaat ovat niitä aikanaan tuoattaneet ja niitä on ollut saatavilla paremmin kuin ehkä muualla.
En erikoisemmin perusta tästä Nigellasta ja hänen tyylistään. Kyllä edelleenkin Jamie Oliver ja Gordon Ramsey ovat sen maan järkevämmästä päästä. Tosin kumpikaan ei tee sitä perinteistä brittipöppiä.- Poro Tallinnasta
annetaan yleensä paisto-ohjeeksi 18 min/1 pauna (n. 450g), eli esim. 4,5 kg:n kalkkunalle tulee paistoaikaa 3 tuntia.
- mielestä sen
Nigellan kaikki ohjeet menee niin yhtä kaikki sujuvasti, ettei kuvaajakaan kerkiä perässä saati sitten suomennoksen tekijä.
Se kalkkuna meni kylmään veteen kaikkien niiden marinointiaineiden kanssa pariksi tunniksi. Kuinka mahtaa marinoitua ulkona siinä ajassa, no telkussa on kaikki mahdollista.
Sipulit meni kuorimatta, kaksi ja puoli tuntia (= kuulin minä) oli lintu uunissa. Sitä valeltiin välillä ja lopussa jollain soosilla.
En oikein pidä koko ohjelmasta, se Jamie Oliver on parempi ja Tylerin keittiö myös. - Anonyymi
1 vaihe-->kalkkuna uuniin 180 1½ tuntia.
Ko .ohjelmassa kalkkuna jäädytettiin ja laitettiin yöksi jääkaappiin.
Toinen paisto ennen tarjoilua , uuni 225 ja 1 tunti. "paljonko oli kokonaisaika uunissa ?"
Uunissa kypsennettävien isojen lihapalojen kypsyys pitää mitata aina lämpömittarilla. Kalkkunan paino voi vaihdella useita kiloja ja se vaikuttaa suoraan kysennysaikaan - mitä suurempi lintu, sitä pitempi kypsennysaika. USA:n maatalousministeriön (USDA) mukaan kalkkunan sisälämpötilan minimilämpö tulee olla 165F eli 74 C. Itse olen savustanut useana jouluna kalkkunan ja laitan lämpömittarin rintalihaan. Otan kalkkunan savustimesta kun sisälämpö on 78 C.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101970
- 61897
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 63651
- 41645
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 50506
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478