Kuinka hyvin lukihäiriöinen voi oppia matematiikkaa? Olen kirjoittanut ylioppilaaksi. Tällaista pohdin,kun epäilen itselläni lukihäiriötä. Matematiikka on aikaisemmin monelta osin tuntunut mahdottomalta,mutta olen myös tältä palstalta saanut tsemppiä ja neuvoja. Kiitoksia paljon! Ja tietysti se on vaatinut itseltäni paljon harjoittelua. Ja sen tiedän lukihäiriöstä, että siihen harjoittelu auttaa paljonkin, siis sillä tavalla mahdollista on "hoitaa" lukihäiriötä.
Matematiikan oppiminen
Lukihäiriöinen?
152798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
... lukihäiriöstä mitään, mutta olen kylläkin tuntenut oppilaita, joilla ei kertakaikkiaan ole riittävästi uskoa kykyihinsä. Tyypillisesti he luovuttavat hyvin äkkiä, koska luulevat että matematiikan lukeminen tulisi onnistua nopeasti ja vaivattomasti, kuin romaanin lukeminen. Näinhän se ei ole.
Vertaa jongleeraamisen opetteluun. Useimmat ihmiset päättävät kahdessa sekunnissa, että heillä on fyysinen vajavuus, joka tekee jongleeraamisesta mahdotonta. :) Oikeasti kuka tahansa oppii ainakin kolmen pallon perussarjan, kunhan on kärsivällinen ja käyttää oikeaa taktiikkaa: esim. hyvä tapa kitkeä 'pallojen karkaaminen eteenpäin' on mennä polvilleen sängyn päälle seinä edessäään.
Sen mitä olen lukenut lukihäiriöstä niin ne täsmäävät minuun esim.matematiikan kohdalla jo ihan ala-asteen ensimmäisiltä luokilta. Lukihäiriö on siitä hassu nimi,että lukihäiriöisellä on monesti vaikeuksia juuri matematiikassa. Olen kuullut kahdenlaisia väitteitä lukihäiriöstä sen,että myös kiitettäviä numeroita saavilla voi olla lukihäiriö ja sen,että ylioppilaskirjoituksissa ei voi menestyä hyvin,jos on lukihäiriö.Tällainen tietysti masentaa ja vie halua oppia. En tiennyt lukihäiriöstäni kirjoituksissa,joten en pystynyt toimimaan sen mukaan.Kirjoitukset menivät huonosti esim.matematiikan kohdalla ja uskon sen johtuneen paljon lukihäiriöstä jota en silloin tajunnut. Olen vuosia ajatellut olevani niin tyhmä etten opi laskemaan ja usko itseeni on ollut pyöreä nolla.Tämä on kuulemma tyypillistä lukihäiriöisille,koska lukihäiriöinen oppii hitaammin eikä tiedosta ongelmaa ja turhautuu. Nyt usko siihen,että pystyn oppimaan on hiukan parantunut.Lukiopettaja epäili minulla lukiossa lukihäiriötä, mutta kun lapsi olin silloin vielä niin uskoin kun äitini vihaisena kielsi sen. kiitos kannustavasta kirjoituksesta vaikka tänään onkin taas tuntunut siltä,että tämä "vaiva" estää minua oppimasta yhtään mitään. Nyt on taas vähän luottavaisempi mieli.
... loppujen lopuksi onko hyvä, että 'tiedostat' lukihäiriön, riippumatta siitä onko sinulla sellainen. Suurin ongelmahan on huonommuuden tunne ja itsevarmuuden puute. Paljonko se sitten auttaa, jos sinulle todetaan päin naamaa, että et pysty parempaan? Motivoiko se sinua? Ei auta, että äitisi vihaisesti kieltää asian, mutta se auttanee että SINÄ vihaisesti kiellät asian!
Lukihäiriön hoito-ohjeet ovat: lue riittävän hitaasti, syö hyvin, tee aivojumppaa ja hanki tukiopetusta. Samat neuvot antaisin ilmaiseksi, eikä tarvita mitään suurta palkkaa vetävää neurologia/psykologia.
En väitä, etteikö neurologisia poikkeavuuksia tai geenivirheitä olisi, mutta siinä juuri on pointtini: Kaikilla ihmisillä on neurologisia vaivoja suhteessa toisiinsa. Mitkä tuhansista geenivirheistä oikeasti ansaitsevat huomiotamme? It's not a big deal, if you deal with it.
Varmaankin 9 tapauksessa kymmenestä ongelma ei ole muita ratkaisevasti hitaampi oppiminen, vaan pikemminkin se, että virheellisesti arvioi muut nopeammiksi kuin he ovatkaan. He luulevat, että oppiminen on huonoa, jos se on hidasta, vaikka oikeastihan hidas oppiminen säilyy paremmin! Minä olen neljättä vuotta yliopistossa matikkaa, ja sain IB-lukiossa 44/45, mutta tälläkin hetkellä luen matikkaa sellaiset kaksi paperiarkkia tunnissa. Ei se nopeus ratkaise.
Olen todella skeptinen näistä 'sairauksista' -- onko riittävästi yhtenäistä tietoa alkuperästä, että sitä voi kutsua sairaudeksi? Vai otetaanko vain nippu oireita yhteen ja tehdään 'diagnoosi'? Jos geenivirheitä on neljä erilaista, ovatko ne enää sama sairaus? Oletko ollut DNA-tutkimuksessa ja olisiko siitä oikeasti hyötyä?
Ihmiset ovat kaikki erilaisia, eikä kaikkia osittaisvikojamme voi korjata. Jossain on arvioitu, että 10% suomalaisista on lukihäiriöisiä. :) Naurettavaa! Kuinka monella pitää olla joku 'sairaus', että se ei olekaan enää sairautta, vaan normaalia elämää? Kaikilla on vaikka kuinka paljon vikoja, jos lähdemme vertailemaan muihin. Jos kuitenkin luottaisit siihen omaan tekemiseesi, (mäkihyppytermein), kykyjesi käyttö saattaisi olla paljon helpompaa ja tehokkaampaa.
... tietää vähän, että mitä oletat itseltäsi? Esimerkiksi oletko pettynyt, jos et ymmärrä oppituntia ensimmäisellä kuulemalla? Useimmat ihmiset eivät ymmärrä uusia asioita heti, vaan joutuvat lukemaan sen pari kertaa uudestaan. Ihmiset myöskin muuttavat lukunopeuttaan ja taktiikkaa sen mukaan, miten hankalaa opittava asia on.
Itse olen todistanut itselleni lukihäiriöttömyyteni opettelemalla piin desimaaleja 500 ulkoa. (En toki muista niitä enää, mutta osasin silloin luetella ne peräkkäin ystävälle, joka tarkisti.)
Tässä sulle harjoitus: Opettele piin sata ekaa desimaalia ulkoa. Lukihäiriön perusoirehan on, että merkkisarjat eivät pysy mielessä. Jos opit piin sata ekaa desimaalia ulkoa, siirry kahteen sataan. Tämä onnistumisen kokemus auttanee sinua uskomaan itseesi, ja voit esitellä taitojasi kavereille.
Ota aikaa. Sun pitäisi enintään tunnin harjoitelulla osata sata ekaa desimaalia ulkoa. Ne ovat tässä
3.1415926535897932384626433832795028841971693993751058209 749445923078164062862089986280348253421170679
Yritä löytää itsellesi oikea taktiikka oppimiseen. Itse teen seuraavasti: Opettelen ne viiden ryhmissä, keskittymällä aina ekaan viidestä. Opettelen ekat viisi, sitten ekat 10, ekat 15. Näin toistan jatkuvasti aiempia desimaaleja ja lisään aina viisi ketjuun. Tällä taktiikalla pitää hidastaa loppua kohti, sillä viimeiset desimaalit eivät saa yhtä paljon kertausta.
Kannattaa myös ottaa kynä ja paperia esiin, kun harjoittelet ja ryhmittelet desimaaleja. Käytä paperia vapaasti itsesi testaamiseen ym. Asia on uskomattoman paljon helpompi muistaa, jos olet itse kirjoittanut sen useaan otteeseen paperille.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että matemaatikolle piin desimaalien opetteleminen on varsin hyödytöntä. Paljon tärkeämpää on muistaa hyödylliset määritelmät, tulokset ja todistusmenetelmät. Niillä pärjää paljon paremmin kuin piin desimaalien ulkoaopettelulla. Minä en ole ikinä tarvinnut muistaa piistä muutamaa desimaalia enempää, mutta enpä olekaan soveltaja.
Teille soveltajille on kaamean tärkeää, että asia on suoraan sovellettavissa johonkin hyödylliseen.
Tosiasiassa hedelmällisempää on suhtautua asioihin harjoittelumielessä. Piin desimaaleilla ei tee mitään, mutta onnistumisen tunteella, oppimistaktiikan ja muistitekniikan kehittymisellä tekee ihmeitä!
... muistaminen on riittävän selkeä tavoite ollakseen hyödyllistä harjoittelua niille 'lukihäiriöisille', jotka eivät osaa muistaa hyödyllisiä määritelmiä ja todistusmenetelmiä. Piin desimaalit vaativat yhtälailla musititaktiikkaa, elleivät enemmänkin, koska ovat niin anteeksiantamattomia.
Lukiopettaja joka epäili minulla lukihäiriötä niin sanoi,että vaikka olisi kiitettäviä voi olla lukihäiriö. Sitä siis ei varsinaisesti ole diagnosoitu. Tosin uskon siihen itsekin vahvasti. Minulla on puolituttuja opettajia,jotka väittävät ettei lukihäiriöinen pysty oppimaan niin hyvin,että pärjäisi esim.kirjoituksissa hyvin. Lukihäiriössä matematiikasta mainitaan,että mahdotonta oppia. Olen lukemassa pääsykoekirjoja (matematiikaa ja fysiikkaa). Mietin,että ovatko ne kuitenkin lukihäiriöiselle liian kova pala ja pitäisi hakea esim.hoitoalalle. Kaikille minua kiinnostaville aloille tarvitaan fysiikkaa ja matematiikkaa. Mieluummin uskoisin lukiopettajaa ja sellaiset sanomiset lukihäiriöstä jotka eivät masenna vaan tosiaan auttavat. Lukihäiriö on asia jolle voi tehdä jotain ja oppimimattomuus ei johdu siitä,että olisin tyhmä. On vinkkejä miten juuri lukihäiriöinen oppii. Ylioppilaskirjoituksissa olisin todistuksen avulla saanut lisäaikaa joihinkin aineisiin. Opin siis todella hitaasti. Ja turhauttaa kuinka aivot eivät pysty nopeammin käsittämään helppoja asioita (perusasioita). Alaluokilla laskin kaikki illat matematiikkaa, siis ensimmäisellä ja toisella luokalla. Ei paljon jäänyt aikaa leikille. Mutta se,että nämä syyt uskoakseni johtuvat lukihäiriöstä motivoi tosi paljon, pystyn oppimaan vaikkakin tosi hitaasti, eikä oppimattomuus johdu siitä,että olisin tyhmä. Lukiossa muutama ysiikan ja matematiikan opettaja oli sitä mieltä,että en opi ja luovutin silloin.
... jos diagnoosi motivoi sinua -- mikä tahansa on hyvä, jos se motivoi sinua.
Mutta se ei yksinään ehkä riitä, ellet saa onnistumisen kokemuksia. Ne ovat ehdottoman tärkeitä.
Ehkä asia ei ole niin yksinkertainen kuin kuvittelet: joko lukihäiriö tai tyhmyys. Kolmas vaihtoehto on, että et ole opiskellut sinulle sopivalla tavalla.
Otetaan vaikka tuo piin desimaalisarja. Kuka tahansa olettaisi olevansa muistiltaan hyödytön, jos yrittäisi opetella sen alusta loppuun kerralla. Oppiminen vaatii paitsi taitoa, myös intuitiota ja taktiikkaa. Lisäksi, jos opettaja on surkea, hänen on usein helppo syyttää oppilasta huonoudesta.
... sanoa, sinulla ei ole mitään lukihäiriötä, ainakaan jos se estää sinua tavoittelemasta unelmiasi. Itse en usko, että koko sairautta on olemassa.
Ehkä olisi hyvä, että menisit DNA-tutkimuksiin, niin että todistettaisiin aukottomasti häiriöttömyytesi. Se ei tarkoita, että olet tyhmä, vaan että olet tehnyt asioita väärin.
Minusta tuntuu, että jo etukäteen asennoidut niin, että sinulla on joku peikko harteilla ja että näitä pääsykirjoja ei kannata katsoakaan, ja joudut ottamaan paska-ammatin. (Sori vaan hoito-alan ihmisille.)
Oletko ottanut yksityistunteja? Itse olen parissa tunnissa saanut seiskan oppilaasta kympin oppilaan, ja nämä ihmiset ihan tosissaan luulivat olevansa lukihäiriöisiä! Paljastuu, että heiltä vain puuttui ilo, taktiikka ja usko tekemisestään, ei muuta.
Niin no paljon puhutaan erilaisista oppijoista, kun puhutaan lukihäiriöstä. Se kuulostaa paljon kivemmalle kuin lukihäiriö.;)Samahan se mikä nimi sillä on miten oppii ainakin lukihäiriöisille tarkoitetut opiskelutekniikat toimivat minun kohdallani. Totta on sekin,että kuka se ns.normaali-ihminen sitten on jolla ei ole mitään "vikaa". Täydellistä ihmistä on vaikea löytää,tuskin löytyy. Ja tosiaan niin kuin kirjoitit todella monella ns.lievä lukihäiriö,luvut sulla oli aikaisemmassa viestissä,itse en niitä muista.Itselläni ongelmia kuitenkin on enemmän ja ei ole varmaan kysymys lievästä lukihäiriöstä. Jos vertaillaan miten ihmiset oppivat niin ns.tavalliset ihmiset oppivat aika lailla erilailla kuin me erilaiset oppijat ja lievän lukihäiriön omaavat ovat paljon lähempänä sitä tapaa oppia miten ns.tavalliset ihmiset oppivat. Nimi lukihäiriö vaan on turhan negatiivinen. Mulla tosiaan menee tosi kauan asioiden oppimiseen.Päivittäin lasken välillä vaan tahtoo iskeä epätoivo. Turhauttavinta on se,kun ei millään meinaa tajuta esimerkkejä,laskukaavoja ja teoriaa. Ennen kuin ehtii edes yhteenkään laskuun on jo ihan pihalla. Niin noita piin desimaaleja en ala opetella,koska muutenkin opettelu on niin tolkuttoman hidasta ja opittavat asiat tuntuvat vuorelta. Ja huono itseluottamus kuulemma kuuluu lukihäiriöön. Tukiopetuksessa juuri minut lannistettiin niin,että silloin lukiossa luovutin matematiikan opiskelun kanssa, kun en kuulemma opi. Ja tiedän itse,että oppimistani estää se etten usko itseeni. Täytyy siksi aina välillä kannustaa itseään jatkamaan. Ja hoitoalassa on vaan se vika ettei sen opiskelu kiinnosta tippaakaan vaikkei mikään paska-ammatti olekaan. Laitoin sen tähän viestiin,kun sitä ammatinvalintapsykologi kerran suositteli mulle numeroideni perusteella.
... sitten huono tukiopettaja ja vielä huonompi psykologi. Kannattaa mennä opiskelemaan juuri sitä, mistä nautit eniten! Suomessa kyllä osataan lannistaa ihminen riippumatta taustoista.
Entä jos yrität ensin tehtäviä ilman teoriaa, ja sitten huomaat, että teoria auttaakin ratkaisussa? Tavallaan oppisit teorian tehtävien kautta, eikä toisin päin...
Mun on tosi vaikea tietää, miten suhtaudut opeteltaviin asioihin. Esim. just fysiikassa tai matikassa ei ole tarkoitus muistaa tai edes ymmärtää kaikkea ennen tehtävien tekemistä. Asioista tulee poimia mieleen aluksi vain ääriviivat. Tehtäviä tehdään juuri siksi, että siinä samalla saisi enemmän ymmärrystä -- lihaa ääriviivojen sisälle. Ehkä olet liian ankara itseäsi kohtaan, kun kaikki ei ole nopeasti selvää ja luovutat siksi liian herkästi.
Piin desimaaleja suosittelen joka tapauksessa. Jos oppiminen on hidasta ja opittavat asiat tuntuu vuorelta, suosittelen sitä Vielä Enemmän. Sinun on pakko tehdä se! Niin kuin Kennedy aikoinaan sanoi kuulennoista, 'Ei siksi että se on helppoa, vaan siksi että se on vaikeaa!'
Olen totaalisen varma, että pystyt parissa tunnissa opettelemaan ne desimaalit. Tehtävä on niin selkeä ja suoraviivainen, että pystyt ymmärtämään tehtävän täysin, ja se on sinulle hyvää harjoitusta asioiden jäsentämisessä mieleesi. Lisäksi saat onnistumisen tunteen.
Toinen mitä suosittelen on jo aiemmin mainitsemani jongleerauksen perusteet. Hanki ne pallot!
Jos olisin psykologi, ykkösneuvoni keskittymisongelmiin olisi nimenomaan jongleeraaminen. Tehtävä on siinäkin selkeä, mutta vaatii kärsivällisyyttä, taktiikkaa ja uskoa. Onnistumisen tunne on valtava.
Luulet ehkä, että paras tapa toimia on luovuttaa, ja hyväksyä että et opi mitään. Väärin. Etsi jotain, mitä et etukäteen uskonut oppivasi, ja opettele se! Todista epäluulosi vääriksi!
Siis tarkoitin,että silloin lapsena luovutin. Noinhan se juuri taitaa olla,että olen liian ankara itselleni. Toisaalta en tunne koko ajan lyöväni päätä seinään. Täytyy kokeilla kumpi tapa on parempi ensin teoria ja sitten laskut vai toisin päin. Tuota kirjoittamista olen harrastanut. Ot. Kävin siis kerran ammatinvalintapsykologilla,jokainen joka haluaa pääsee. Se oli työkkärin tilossa.