Olen nyt päässyt töihin ja mietiskelen mihin liittoon ssitä liittyisi? Mitä mieltä/kokemuksia on tästä liitosta. Itse en ole ennen ollut liitossa...http://www.ytk.fi/index.as mikä muu olisi hyvä liitto kun työkseni kun työn kuvaan kuuluu autojen laittoja ..
Kokemuksia tästä ytk-liitosta
117
18937
Vastaukset
- asiat järjestykseen.
YTK ei ole minkäänlainen liitto eikä aja työntekijäin etuja siinä mielessä mitä ammattiliiton tehtäviin kuuluu.
- lisuu
he yrittävät löytää kaikki mahdolliset tekosyy eivät maksa sinulle, sinun on oltava varovainen, heillä on paras lakimiehet Suomessa
- siitänoi
YTK on ihan hyvä työttömyyskassa. Halutessaan voi sen lisäksi liittyä johonkin ammattijärjestöön tai ammattiliittoon. Itse olen yhden työttömyyskassan jäsen ja lisäksi ammattijärjestön jäsen, mutta en ammattiliiton jäsen. Alani ammattijärjestö ei tarjoa lakimiespalveluita eikä se ole työsopimusneuvotteluissa osapuoli. Sen sijaan alan edunvalvonnan se hoitaa. Jäsenyys maksaa 200 euroa vuodessa, minkä vastineeksi saa yleisen edunvalvonnan lisäksi alan tärkeimmän lehden. Kassan jäsenyys puolestaan on sitä halvempi. Alani ammattiliitto maksaisi 300 euroa vuodessa noin 100 euroa vuodessa kassan jäsenyydestä, joten kuulun vain kassaan ja ammattikuntani etujärjestöön, mutta en mihinkään liittoon.
- Anonyymi
Kuka ajaa työntekijän etua? 10 00 € tienaava AY-pamppuja?
- Anonyymi
lisuu kirjoitti:
he yrittävät löytää kaikki mahdolliset tekosyy eivät maksa sinulle, sinun on oltava varovainen, heillä on paras lakimiehet Suomessa
Juuri näin! Vaikka olisit ollut töissä monta vuotta, maksanut jäsenmaksun monta vuotta, he löytävät jonkun näkökulman, ettei työssäoloehto täyty.
siitänoi kirjoitti:
YTK on ihan hyvä työttömyyskassa. Halutessaan voi sen lisäksi liittyä johonkin ammattijärjestöön tai ammattiliittoon. Itse olen yhden työttömyyskassan jäsen ja lisäksi ammattijärjestön jäsen, mutta en ammattiliiton jäsen. Alani ammattijärjestö ei tarjoa lakimiespalveluita eikä se ole työsopimusneuvotteluissa osapuoli. Sen sijaan alan edunvalvonnan se hoitaa. Jäsenyys maksaa 200 euroa vuodessa, minkä vastineeksi saa yleisen edunvalvonnan lisäksi alan tärkeimmän lehden. Kassan jäsenyys puolestaan on sitä halvempi. Alani ammattiliitto maksaisi 300 euroa vuodessa noin 100 euroa vuodessa kassan jäsenyydestä, joten kuulun vain kassaan ja ammattikuntani etujärjestöön, mutta en mihinkään liittoon.
Ei YTKkaan tarjoa lainopillista apua. Sieltä saa vain vinkkejä siihen, mistä apua voi hakea. Pitävät jäseniään tyhminä pelleinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin! Vaikka olisit ollut töissä monta vuotta, maksanut jäsenmaksun monta vuotta, he löytävät jonkun näkökulman, ettei työssäoloehto täyty.
Tämä on niin totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin! Vaikka olisit ollut töissä monta vuotta, maksanut jäsenmaksun monta vuotta, he löytävät jonkun näkökulman, ettei työssäoloehto täyty.
Olen ollut töissä 11v ja maksanut veroja. Nyt kun olen ollut lomautettu 1,5kk YTK päätös: sinulle ei voida maksaa päiväraha koska töissä perheyrityksessä ✌️ 🐷
- Pääluottamusmies
Ei liity mitenkään ammattiyhdistystoimintaan.
Nimi YTK on lyhenne sanoista yksityinen työttömyys kassa.Siis pelkkä työttömyyskassa.Ei mikään muu.
YTK ei neuvottele jäsenilleen esim.palkankorotuksia ym.muita työntekijäin etuja.
YTK:n jäsen joutuu hoitamaan itse edunvalvontansa työpaikallaan.
Lopuksi kyllä suosittelen sinulle liittymistä oikeaan ammattiliittoon.Silloin sinulla on takanasi työelämässä ammattiliiton vahva tuki lakimiehiä myöten.
Suosittelisin sinulle SAK:n alaista AKT:tä siis auto-ja kuljetusalojen liittoa.Kun kerran työskentelet autoalalla.
Käyppä piruuttas SAK:n nettisivuilla(www.sak.fi)sieltä löytyy linkki AKT:sta.- Venemummo
Onko 0.4% palkankorotus eli palkankorotusten takia ei kannata. Normaali rehellinen työntekijä ei liittoa tarvitse.
- Anonyymi
Venemummo kirjoitti:
Onko 0.4% palkankorotus eli palkankorotusten takia ei kannata. Normaali rehellinen työntekijä ei liittoa tarvitse.
Just se rehellinen tartteekin.
- ei AY:lle
.. että liityt YTK-kassan jäseneksi ja turvaat siten ansiosidonnaisen.
Sitten kun olet tutustunut liittojen ja keskusjärjestöjen nykyideologiaan ja lähihistoriaan ja jos mahdollisesti tunnet sen omaksi niin liityt pelkkään liittoon (et ota liiton mukana tulevaa kassan jäsenyyttä), mutta pidät YTK jäsenyytesi.
Tällä tavoin varmistat senkin, ettei liitot pääse väärin käyttämään kassojen varoja.- reetu
..toimihenkilönilkki,joka esiintyy nimimerkillä "ei ay:lle" veisaa tuota samaan virttä.
Oli muuten arvosteluissaan yllättävän hiljaa TU:n työselkkauksen aikana.Pääsi varmaan osingoille... - voisi_toimiakin
Tuollaista järjestelyä en olekaan ajatellut.
- kelle ei
Niin, ei YTK ole mikään liitto, vaan yksityinen työttömyyskassa, joka takaa ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen huomattavasti halvemmalla jäsenmaksulla kuin ammattiliitto. 65 euroa vuodessa, summan voi vähentää verotuksessa.
Jotkut haluvat kuulua ammattiliittoon, rahoittaa sen toimintaa ja tukea taloudellisesti vasemmistopuolueita, jotkut eivät. Suosittelen YTK:ta, halpa ratkaisu itseensä luottaville ihmisille.- haakanen
Ammattiliitot tarvitsevat rahaa toimintaansa.Samoin tarvitsee YTK yli sata henkeä työllistävän työttömyyskassan toiminnan pyörittämiseen.Ja jäsenmaksuillahan sekin tapahtuu.
YTK on hyvä ratkaisu työnantajien hyvyyteen sokeasti luottaville. - miksipä?
haakanen kirjoitti:
Ammattiliitot tarvitsevat rahaa toimintaansa.Samoin tarvitsee YTK yli sata henkeä työllistävän työttömyyskassan toiminnan pyörittämiseen.Ja jäsenmaksuillahan sekin tapahtuu.
YTK on hyvä ratkaisu työnantajien hyvyyteen sokeasti luottaville.AY tarvitsee sitä rahaa moninkertaisesti YTK:aan verrattuna. Jos ajatellaan liittojen työttömyyskassoja, joiden ainoa tehtävä on työttömyyspäivärahojen hallinta ja ohjailu, aivan samoin kuin YTK:nkin, niin miksi se on liiton kassoissa niin kallista? Ne paperit, tiedostot ja arkistot toimivat aivan samoin periaattein kuin YTK:kin. Ja saman verran jäsentä tai työtöntä kohti saavat rahaa valtiolta ja työnantajilta (suurin osa työttömyyskorvausrahoituksesta tuleekin juuri muualta kuin jäsenmaksuista). Onko liiton kassoissa turhaa väkeä? Epäilemättä. Sitä rahaa ohjautuu myös liitoille,ja sitä kautta liiton pampuille ja aivan muille tahoille ja vaikka ei pitäisi. YTK:ssa ei ole tuollaisia rahareikiä, ja siksi se pystyykin pitämään jäsenmaksut kurissa ja erittäin pieninä.
Työttömyyskassan pitäisi toimia kustannustehokkaasti ja vain sille tarkoitetulla tontilla. Ammattiliittojen työttömyyskassoille tulee tulevaisuudessa konkka eteen, kun sitä rahaa jaetaan edelleen holtittomasti muualle kuin työttömille, vaikka jäsenmaksun maksajat vähenevät huimalla vauhdilla. - Tupaukko
miksipä? kirjoitti:
AY tarvitsee sitä rahaa moninkertaisesti YTK:aan verrattuna. Jos ajatellaan liittojen työttömyyskassoja, joiden ainoa tehtävä on työttömyyspäivärahojen hallinta ja ohjailu, aivan samoin kuin YTK:nkin, niin miksi se on liiton kassoissa niin kallista? Ne paperit, tiedostot ja arkistot toimivat aivan samoin periaattein kuin YTK:kin. Ja saman verran jäsentä tai työtöntä kohti saavat rahaa valtiolta ja työnantajilta (suurin osa työttömyyskorvausrahoituksesta tuleekin juuri muualta kuin jäsenmaksuista). Onko liiton kassoissa turhaa väkeä? Epäilemättä. Sitä rahaa ohjautuu myös liitoille,ja sitä kautta liiton pampuille ja aivan muille tahoille ja vaikka ei pitäisi. YTK:ssa ei ole tuollaisia rahareikiä, ja siksi se pystyykin pitämään jäsenmaksut kurissa ja erittäin pieninä.
Työttömyyskassan pitäisi toimia kustannustehokkaasti ja vain sille tarkoitetulla tontilla. Ammattiliittojen työttömyyskassoille tulee tulevaisuudessa konkka eteen, kun sitä rahaa jaetaan edelleen holtittomasti muualle kuin työttömille, vaikka jäsenmaksun maksajat vähenevät huimalla vauhdilla.Väität että työttömyyskassoista valuu rahaa ammattiyhdistysliikkeelle. Tämä olisi lainvastaista. Jos voit näyttää väitteesi toteen, tee ilmoitus työttömyyskassoja valvovalle Vakuutusvalvontavirastolle.
- esimerkiksi...
Tupaukko kirjoitti:
Väität että työttömyyskassoista valuu rahaa ammattiyhdistysliikkeelle. Tämä olisi lainvastaista. Jos voit näyttää väitteesi toteen, tee ilmoitus työttömyyskassoja valvovalle Vakuutusvalvontavirastolle.
On paljonkin näkynyt mediassa juttuja, mutta tässä heti yksi Ylen sivuilta:
http://www.yle.fi/mot/080500/kasis.htm
Sieltä lainauksia:
"Liitoille työttömyyskassat ovat lähes rajattoman taloudellisen vallan lähde. Kassan jäsenet maksavat järjestelmän kuluista 5,5 prosenttia. Työnantajat kustantavat siitä lähes 32 ja valtio 62,5 prosenttia. Ay-liike on näin marginaalisella panoksella päässyt hallitsemaan jättimäisiä rahastoja. Esimerkiksi viime vuonna työttömyyskorvauksia maksettiin lähes 10 miljardia markkaa"
"Kassojen välit ammattiliittoihin ovat hitsautuneet hyvin tiiviiksi. Liitot siirtävät kulujaan kassojen maksettaviksi. Liitot mm. vuokraavat kassojen toimitilat kiinteistöistään omilla hinnoillaan. Kassa ja liitto toimivat usein samassa osoitteessa, mutta vain kassa maksaa markkinavuokraa. Kassat maksavat usein myös nimellisistä palveluksista palkkaa ja palkkioita liiton toimihenkilöille. Oma lukunsa ovat vapaasti hinnoitellut toimisto- ja atk-palvelumaksut.
Toiviainen: Kassa on voinut ostaa mattiliitolta toimistopalveluja ja silloin me ollaan edellytetty että suoritukset näistä palveluista vastaa todellisia suoritteita. Että tässä ei tapahdu subventioita ammattiliitoista kassoihin eikä päinvastoin.
Ay-jäsenluetteloiden ylläpitämisestä liitot laskuttavat kassoilta ns. palvelumaksua. Kun kassa haluaa tietää, onko työttömäksi jäänyt maksanut kassamaksun ay-jäsenyyden kautta, se kysyy asiaa liiton toimistosta. Paikallispuhelun hintainen tiedustelusoitto naapurihuoneeseen liiton rekisterinpitäjälle on voitu hinnoitella jopa 10 000 markan arvoiseksi. Näin yhteisiä kassavaroja valuu ammattiliitoille 150-200 miljoonaa markkaa vuodessa."
Tuossahan tuota näin alkuun. Ja tuosta näkyy myös se, että ei niitä työttömyyskorvauksia makseta jäsenmaksuilla. Työttömyyskassat pitäisi erottaa täysin ammattiliitoista, koska eihän niillä pitäisi olla mitään tekemistä liittojen kanssa, lain mukaankin toiminnan pitäisi olla erillään. - AY:n toiminnasta.
Tupaukko kirjoitti:
Väität että työttömyyskassoista valuu rahaa ammattiyhdistysliikkeelle. Tämä olisi lainvastaista. Jos voit näyttää väitteesi toteen, tee ilmoitus työttömyyskassoja valvovalle Vakuutusvalvontavirastolle.
Tämä linkki on ay-väen omasta lehdestä, eli Demarista ja ei kyllä koske työttömyyskassoja, vaan yleisesti ay:n toimintaa:
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=1725&main=7
Luki siellä silti jotain siitäkin, että miten ay suhtautuu työttömille kuuluviin rahoihin:
"Perinteisesti osasto on järjestänyt joulumyyjäiset, joiden tuotolla on tuettu työttömien jäsenten joulunviettoa. Nytkin myyjäisiä mainostettiin ammattiosaston nimissä, mutta rahojen pelätään menneen Eliitin vastaisen politiikan hyväksi."
Eli jopa työttömien joulua ei edes kunnioiteta, vaan sieltäkin pitää rohmuta. - jatkoa...
esimerkiksi... kirjoitti:
On paljonkin näkynyt mediassa juttuja, mutta tässä heti yksi Ylen sivuilta:
http://www.yle.fi/mot/080500/kasis.htm
Sieltä lainauksia:
"Liitoille työttömyyskassat ovat lähes rajattoman taloudellisen vallan lähde. Kassan jäsenet maksavat järjestelmän kuluista 5,5 prosenttia. Työnantajat kustantavat siitä lähes 32 ja valtio 62,5 prosenttia. Ay-liike on näin marginaalisella panoksella päässyt hallitsemaan jättimäisiä rahastoja. Esimerkiksi viime vuonna työttömyyskorvauksia maksettiin lähes 10 miljardia markkaa"
"Kassojen välit ammattiliittoihin ovat hitsautuneet hyvin tiiviiksi. Liitot siirtävät kulujaan kassojen maksettaviksi. Liitot mm. vuokraavat kassojen toimitilat kiinteistöistään omilla hinnoillaan. Kassa ja liitto toimivat usein samassa osoitteessa, mutta vain kassa maksaa markkinavuokraa. Kassat maksavat usein myös nimellisistä palveluksista palkkaa ja palkkioita liiton toimihenkilöille. Oma lukunsa ovat vapaasti hinnoitellut toimisto- ja atk-palvelumaksut.
Toiviainen: Kassa on voinut ostaa mattiliitolta toimistopalveluja ja silloin me ollaan edellytetty että suoritukset näistä palveluista vastaa todellisia suoritteita. Että tässä ei tapahdu subventioita ammattiliitoista kassoihin eikä päinvastoin.
Ay-jäsenluetteloiden ylläpitämisestä liitot laskuttavat kassoilta ns. palvelumaksua. Kun kassa haluaa tietää, onko työttömäksi jäänyt maksanut kassamaksun ay-jäsenyyden kautta, se kysyy asiaa liiton toimistosta. Paikallispuhelun hintainen tiedustelusoitto naapurihuoneeseen liiton rekisterinpitäjälle on voitu hinnoitella jopa 10 000 markan arvoiseksi. Näin yhteisiä kassavaroja valuu ammattiliitoille 150-200 miljoonaa markkaa vuodessa."
Tuossahan tuota näin alkuun. Ja tuosta näkyy myös se, että ei niitä työttömyyskorvauksia makseta jäsenmaksuilla. Työttömyyskassat pitäisi erottaa täysin ammattiliitoista, koska eihän niillä pitäisi olla mitään tekemistä liittojen kanssa, lain mukaankin toiminnan pitäisi olla erillään.siinä samassa YLE:n jutussa löytyi alempaa vielä tämä kohta:
"Menettelytapoja kannattaisi pitää silmällä. Työttömyysturvan maksatusta säätelee laki ja ministeriön ohjeet, mutta hallintokuluista päättää kassan hallitus. Niissä istuvat yleensä liittojen luottomiehet. Näin kävi mm. pienessä optikkojen liitossa, jonka toiminnanjohtaja oli myös työttömyyskassan johtaja. Niinpä kassa päätti ostaa hallintopalvelut johtajansa omistamalta yhtiöltä johtajansa hyväksymällä hinnalla." - niinpä niin
AY:n toiminnasta. kirjoitti:
Tämä linkki on ay-väen omasta lehdestä, eli Demarista ja ei kyllä koske työttömyyskassoja, vaan yleisesti ay:n toimintaa:
http://www.demari.fi/Article.jsp?article=1725&main=7
Luki siellä silti jotain siitäkin, että miten ay suhtautuu työttömille kuuluviin rahoihin:
"Perinteisesti osasto on järjestänyt joulumyyjäiset, joiden tuotolla on tuettu työttömien jäsenten joulunviettoa. Nytkin myyjäisiä mainostettiin ammattiosaston nimissä, mutta rahojen pelätään menneen Eliitin vastaisen politiikan hyväksi."
Eli jopa työttömien joulua ei edes kunnioiteta, vaan sieltäkin pitää rohmuta.Väitteesi tuli todistettua; MOT:kin on tehnyt aiheesta jutun.
- Anonyymi
miksipä? kirjoitti:
AY tarvitsee sitä rahaa moninkertaisesti YTK:aan verrattuna. Jos ajatellaan liittojen työttömyyskassoja, joiden ainoa tehtävä on työttömyyspäivärahojen hallinta ja ohjailu, aivan samoin kuin YTK:nkin, niin miksi se on liiton kassoissa niin kallista? Ne paperit, tiedostot ja arkistot toimivat aivan samoin periaattein kuin YTK:kin. Ja saman verran jäsentä tai työtöntä kohti saavat rahaa valtiolta ja työnantajilta (suurin osa työttömyyskorvausrahoituksesta tuleekin juuri muualta kuin jäsenmaksuista). Onko liiton kassoissa turhaa väkeä? Epäilemättä. Sitä rahaa ohjautuu myös liitoille,ja sitä kautta liiton pampuille ja aivan muille tahoille ja vaikka ei pitäisi. YTK:ssa ei ole tuollaisia rahareikiä, ja siksi se pystyykin pitämään jäsenmaksut kurissa ja erittäin pieninä.
Työttömyyskassan pitäisi toimia kustannustehokkaasti ja vain sille tarkoitetulla tontilla. Ammattiliittojen työttömyyskassoille tulee tulevaisuudessa konkka eteen, kun sitä rahaa jaetaan edelleen holtittomasti muualle kuin työttömille, vaikka jäsenmaksun maksajat vähenevät huimalla vauhdilla.Ytk on huono kassa erosin siitä eilen

Työttömyyskassan pitäisi toimia kustannustehokkaasti ja vain sille tarkoitetulla tontilla. Ammattiliittojen työttömyyskassoille tulee tulevaisuudessa konkka eteen, kun sitä rahaa jaetaan edelleen holtittomasti muualle kuin työttömille, vaikka jäsenmaksun maksajat vähenevät huimalla vauhdilla.Aivan, ja kas paljonkos sitä porvarin perustamaa YTK kassaa koronaikana tuettiin?
- Työnteko kunniaan
Niin, tämähän ei onneksi ole ammattiliitto.
Ahkera nuorimies saa paikkansa elämässä omalla työllään ja osaamisellaan eikä heittäytymällä massaliikkeeseen. Voit myös liittyä AKT mutta muista että poliittiseen osioon ei tarvitse liittyä, vain työsuhdeturvaan. YTK tarjoaa myös edullisen vakuutuksen työsuhdeturvaan ja JOS työnantajan kanssa tulee erimielisyyttä niin tämä liiton toimitsijoiden öykkäriasenne pelästyttää muutenkin heppoisin pohjin alalla olevia työnantajia. Vakavasti ja pitkäjänteisesti toimivat yritykset luovat toimintapolitiikkansa niin ettei kärhämiä synny. Ellei ole näitä onnenonkijoita jotka hankkiutuvat töihin ja ryhtyvät sitten huilimaan olettaen yrityksen olevan se sosiaaliturva.
Olen itse ammattihenkilö ja voin pienessä yrityksessä neuvotella ehtoni vaikka en olekaan avainasemassa, meillä ymmärretään mitä on yhteistyö. Palkkaus on liiton sopimusta parempi ja yrityksen tuottavuus kunnossa - siis yhdessä teemmme sen paremmin.- Liitto ainoa oikea.
VMP!
- Jättiböllis
Liitto ainoa oikea. kirjoitti:
VMP!
VMP on Varamiespalvelu
- ay_vajakki
jos haluat tukea meitä vajakkeja, liity ay-liittoon.
- envoisuositella
Kokonaan työttömälle ok,mutta osa-aika duunarille ihan persiistä.Selvityksiä saa laittaa selvitysten perään ja kun luulet että kaikki tarvittava on heillä ja sinun pitäisi saada päiväraha tuleekin samana päivänä ilmoitus että liite se ja se pitää vielä laittaa, maksamme rahat vasta kun kaikki tarvittavat liitteet on lähetetty...Viimeksi jouduin sman liitteen lähettämään itse, sitten sitä vaadittiin palkanlaskijalta ja vielä lopuksi pomoltani....käsittelyyn meni aikaa 1,5 kk .
- ytk-liitto
Eipä suosituksiasi kaivatakaan!
- niinhistoriakertoo
liitymällä liittoon saat myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan. Aihetta on käsitelty aiemmin!.
Kommentoi lainaten
YTK on työnantajien perhejäsenille tehty - perheetön
Siellä on myös yli 360 000 duunaria ja määrä kasvaa edelleen
- isäpappatienaaenite
ja kaikki on suurta perhettä
- Anonyymi
Juurikin näin ja ongelmana on, että nämä hakemusten käsittelijät eivät ymmärrä palkanlaskennasta eivätkä tulorekisteristä riittävästi toimiakseen käsittelijöinä. Lakipykälät heillä myös hakusessa, ensin pyydetään hakemus, sitten selvitys viikkotunneista ja seuraavaksi pyydetään lomakorvausten erittelyä, joka on toimitettu heille jo toisella viikolla. Kaikki nämä pyynnöt viikon tai kahden välein...nyt kulunut jo kuukausi ja taas vaadittiin tietoja, jotka saavat itsekin tulorekisteristä tai laskemalla mutta kun eivät ymmärrä tulorekisteriä tai lomakorvausten laskutapaa palkanlaskijan silmin.
Liitto palkkaa siis osaamatonta väkeä ilman riittävää ammattitaitoa, siksi aikaa tuhrautuu ja heidän selvittelytyön joutuu tekemään asiakas itse.
- adjo
Aivan surkea liitto. Yli 5pv käsittelee hakemusta ja joku pieni virhe niin uudestaan. T. Kohta 2kk ilman korvausta ja asuntolainat pitää maksaa. Olen kolme vuotta maksanut satasen vuodessa enkä ole saanut sentiäkään. Eli työmiehet jää ilman rahaa. Eli ei ihme kun ihmiset on rasisteja, kun yhteiskunta kusee.
- muillakauemmin
Metalli käsitteli aikoinaan kaksi kuukautta hakemusta, eikä ollut vielä mikään älytön työttömyys. Ja joo, kannattaa täyttää hakemukset huolella, ei suinkaan sutaisten, se on joka paikassa sama maksut viivästyy virheiden takia.
- Köyhyys.com
Just näin. Aina keksitään aihetta pyytää lisä selvitystä yms. Kaiken lisäksi nyt muutettiin maksu päivää kuukauden alkuun. Tammikuussa maksettiin Joulukuulta pariviikkoa siitä piti maksaa jäsenmaksu, käteen jäi kolmesataa nippa nappa. Kiva joulun jälkeen kun muutenkin on tili tyhjä. Katsoin nyt Helmikuun korvausta niin parikymppiä on pienempi kuin viimevuonna, vuodessa tekee 240€. Eli kaikkein pienituloisimmat maksaa viulut!!!
- ihan_kamalaa
Mistähän " liitosta" nämä kaksi eli adjö ja Köyhyys.com oikein kirjoittavat??
Tuollaisesta köyhien syrjimisestä pitää tehdä virallinen valitus jonnekin muualla!! - påller
aina ovat vailla jotain turhia selvityksiä mitä se niille kuuluu minkälainen työsoppimus ja työaika mitä työehtosopimusta noudatetaan ja kaikenlaista muuta paskaa ovat vailla palkkatodistus luulis riittävän ajalta jolloin on ollu työssä lomautustodistuksen esitin työkkäriin ja antoivat lausunnon että ei estettä päivärahan maksuun vittuilevat ja vitkuttelevat maksamisessa ihan kun omista maksaisivat paska työttömyyskassa
- Vittuuntunut-Kusettajiin
Joo ei ne mielellään maksa, itselle tullut jo kaksikertaa kielteinen päätös. Työkkäristä mennyt lausunto että, maksamiselle ei estettä ja kela on ilmoittanut mulle että nyt päivät riittää, voit hakea ansiosidonnaista YTK:oosta. Mutta kun ne ei maksa niin ne ei maksa, aina siihen joku syy löytyy ja kun kolmekuukautta vetkuttelee niin sitten ei ainakaan tarte maksaa. Mutta ai että kun saan sen rahan niin aijon olla koko ajan täysin työttömänä, kai se niitä edes jonkin verran haittaa ja vituttaa. Sen jälkeen vaihdan oikeaan ammattiliittoon. YTK:oo on aina työntekijää vastaan ja pyrkii aina kusettamaan, valehtelemaan, huijaamaan ja aiheuttamaan vahinkoa.
HAISTA YTK:oo PASKA. - tyytyväinen_
Vittuuntunut-Kusettajiin kirjoitti:

HAISTA YTK:oo PASKA.Minä sain päätöksen ja ansiosidonnaisen ihan ajallaan, yllätyin itsekin miten vaivattomasti meni. Ehkäpä olet jättänyt maksusi maksamatta ta muuten huijaat, eihän silloin mitään korvausta saa.
Vittuuntunut-Kusettajiin kirjoitti:
Joo ei ne mielellään maksa, itselle tullut jo kaksikertaa kielteinen päätös. Työkkäristä mennyt lausunto että, maksamiselle ei estettä ja kela on ilmoittanut mulle että nyt päivät riittää, voit hakea ansiosidonnaista YTK:oosta. Mutta kun ne ei maksa niin ne ei maksa, aina siihen joku syy löytyy ja kun kolmekuukautta vetkuttelee niin sitten ei ainakaan tarte maksaa. Mutta ai että kun saan sen rahan niin aijon olla koko ajan täysin työttömänä, kai se niitä edes jonkin verran haittaa ja vituttaa. Sen jälkeen vaihdan oikeaan ammattiliittoon. YTK:oo on aina työntekijää vastaan ja pyrkii aina kusettamaan, valehtelemaan, huijaamaan ja aiheuttamaan vahinkoa.
HAISTA YTK:oo PASKA.Kokemusta ytk.sta. Olin viime vuona 6kuukautta työttömänä.Te keskus hyväksy minut korvauksen saajaks,mutta ytk ei,tästä alko aika taistelu ytk.n kanssa.2009-2010sain korvaukset ilman mitään ongelmia ja pidin ytk.ta hyvänä vaihtoehtona.Asia eteni pitkien paperisotien jälkeen muutoksenhakulautakuntaan Helsinkiin.No siellä se kesti taas puolivuotta ja vastaus odotettu,ei ole oikeutettu työttömyysturvaan.Puolivuotta olin siinä ilman mitään korvauksia,lainat meni perintään,nyt ulosotossa,ikää jo 60,töitä olis niin paljon ku jaksaa tehdä,mutta ei oikein enää kiinnosta,terveys todennäkösesti menee.Olin siis Osuuskunnan töissä sama työnantaja 2005 lähtien.Ytk on työnantajien perustama kassa,vaikka leikkiivät, liittoo ja hyvät maksetut lakinaiset,samaten muutoslakilautakunnassa häärää samat henkilöt.Pysykää siis Erossa koko kassasta liittykää oikeisiin liittoihin.Näin meitä Suomalaisia kohdellaan,kyllä innostaa veroja täällä maksaa.
- Anonyymi
påller kirjoitti just oikein, kaikenlaisia selvityksiä saa laittaa, palkkatodistus ei riitä vaan pitää lähettää palkkalaskelmat ym.ym..
- pollåå
pareen pysyä ammattiliitossa tosiaankin vailla jos jonkinlaista selvitystä erittäin vittumaisia käsittelijöitä eivät aja työttömän etua
- LoimaaOnPerseestä
YTK:oo eli Loimaanliitto on täysi kusetus firma. Itsekkin kuuluin siihen jokunen vuosi sitten, muta mikään asia ei toiminut joten erosin ja liityin oman alani ammattiliittoon.
- PuuliittoParasliitto
YTK ei auta, jos sinulla on riitatapaus työnantajasi kanssa etkä saa oikeusapua. Toista on Puuliitossa, sain apua Puuliitolta kun edellinen työnantaja oli mulkku ja jätti liksoja maksamatta. Jäsenmaksu on vain 1.75% joka on pikkusumma =)
- laittomuudet
Tämän takia ei ytk liitossa
http://lindblad.fi/laiton-irtisanominen/
http://www.kaleva.fi/juttutupa/kotimaa/laittomasti-irtisanottu/2464494
http://www.esaimaa.fi/Online/2015/09/16/Toimihenkilön irtisanominen kävi UPM:lle kalliiksi/2015119576389/4
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/279291-henkiloston-freesaus-tuli-kalliiksi-hs-irtisanotuille-300-000-euron-korvaukset
http://www.aamuposti.fi/artikkeli/226142-laiton-irtisanominen-kavi-kalliiksi
https://www.pamlehti.fi/uutiset/uutinen-pam-lehti/2016/02/ei-perustetta-maaraaikaisuudelle-tuomio-laittomista-potkuista.html
http://www.kymensanomat.fi/Online/2016/03/16/Kotkalaisyritys antoi potkut tauolta palanneelle työntekijälle – Hovioikeus korotti maksettavaa korvausta/2016320476071/4- et_usko_itsekään
Ja miten liitto liittyy noihin????? Se on oikeus kun päättää milloin esim. irtisanominen on laiton ja milloin ei. Sitä ei liitto päätä. Liitto saattaa antaa voucherin, että saa palkattua juristin, mutta hyvän juristin kohdalla liitto ei joudu maksamaan edes sitä, kun kunnon juristi voittaa jutun.
- ihansamaykshailee
Se nyt on sama mihin kuulut. Kyllä se YTK maksaa siinä kun liitotkin.
Noi riitajutut....ne on harvinaisia. Kyllä se palkka maksetaan kuka nyt mihinkään kusetusfirmaan töihin meneekään... - af4554
ytk on tyttömyyskassa, joka hoitaa työttömyyskorvauksen maksamisen. Omalla kohdalla toimii kuin junan vessa.
ytk-yhdistys (18€/vuosi) tarjoaa puhelimitse lakineuvontaa ja oikeusturvan selvästi laittomissa tapauksissa. http://www.ytk-yhdistys.fi/
Itse sain hyviä neuvoja, kuinka toimia kun työnantaja ei halunnut maksaa palkkaa irtisanomistilanteessa. Vein asian aluehallintovirastoon ja hoitivat homman siellä esimerkillisesti. Ei tarvinnut viedä asiaa alioikeuteen.- iuytrryuio
Aika hupaa selität
Oikeusturvatehtävät
Aluehallintovirasto (AVI) edistää perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista kaikessa toiminnassaan. AVIn oikeusturvayksikössä hoidetaan AVIlle useissa laeissa säädettyjä erityistehtäviä, jotka koskevat oikeusturvan toteutumista muun muassa kunnissa ja eri yhteisöissä.
Varsinaisia AVIn oikeusturvayksikön tehtäviä ovat muun muassa
• laissa erikseen säädettyjen valitusten ja oikaisupyyntöjen käsitteleminen
• kantelujen käsitteleminen
• yhteisön kokouksen koollekutsumisen oikeuttaminen
• yhteisön tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan määrääminen
• erityisen tarkastuksen määrääminen laissa erikseen säädetyille yhteisöille
• maksutalletusten vastaanottaminen ja vakuuden asettaminen
• asuntokauppalain mukaisten turva-asiakirjojen säilyttäminen
• laissa erikseen säädettyjen asukasdemokratiaan liittyvien tehtävien hoitaminen
• osakaskuntien sääntöjen vahvistaminen
Päivitetty
18.1.2016 - Anonyymi
Oikein. Ammattiliittoja ei tarvita. AVI hoitaa ihmisten asioita. Siellä on työsuojeluviranomaiset.
Kassa tarvitaan ansiosidonnaiseen, YTK on hyvä sellainen, jotain noin 100 euroa/vuosi.
YTK-yhdistys ry voi antaa neuvoja. edullinen 18 eur/vuosi.
YTK;ssa on se hyvä puoli. ettei tarttee lakkoilla. Työt ei ole koskaan lakossa, vaikk liiton miehet yrittää pakottaa lakkoon. Laittomien lakkojen järjestäjät ne vasta rikkureita onkin! Niin...tyhmähän luulee saavansa lainopillista apua, kun joku kertoo tälle idiootille asian, jonka jokainen tietää muutenkin.
- änkyräpalsta
YTK noudattaa ihan samoja lakeja kuin SAKilaisetkin liitot ja jos se niitä todistettavasti on rikkonut niin eiköhän sellaisesta kannata muutakin tehdä kuin pelkästään tänne Suomelle kirjoitella??
- 1946
http://arkisto.ahjo.fi/portal/suomi/ahjo_verkkolehti/?a=getArticle&issueId=65&articleId=797
On vanha juttu mutta hyvin paljastava YTK kuuluvien kohdalla.
YTK kuuluvat eivät saaneet korvausta, kun jättivä asia kesken.
Liittoon kuuluvat sai korvauksen. Tämä on se ero mikä erottaa YTK ja liiton edunvalvojana.- sitennoin
Harvoin mikään ammattiliitto uskaltaa valittaa korkeimpaan oikeuteen asti yksittäisten ihmisten osalta. Tuon tapauksen takana oli 11 ammattiliittoa, joten pääsivät jakamaan kustannuksia, ja uskalsivat käydä oikeutta, kun oli yli 200 ihmisen palkat kyseessä. Kuinkakohan monta sellaista tapausta 2010-luvulla on ollut, joissa ammattiliitto on saanut kerättyä oikeudesta rahaa jäsenilleen? Ei niitä kovin montaa liene, jos edelleen toistellaan 2000-vuoden alussa alkunsa saanutta tapausta, joka ratkesi korkeimmassa oikeudessa lopulta vuonna 2010.
Eikä tuossakaan tapauksessa kaikki liittoihin kuuluneet saaneet korvauksia. Vain ne liittoon kuuluneet saivat korvauksia, jotka olivat vieneet asiansa oikeuteen. Kaikki liittojen jäsenet eivät haluneet käydä oikeutta, eivätkä myöskään saaneet sitten korvauksia. Osa korvauksia saaneista saattoi olla YTK:n jäseniä. Esim. metalliliitonkin työntekijä - tai minkä vaan liiton työntekijä - voi valita työttömyyskassakseen YTK:n. Työttömyyskassansa saa itse vapaasti valita.
- exexexexexexexexexexex
erko kassaan en koskisi pitkällä tikullakaan
- AyOnKustaJaPaskaa
Ay siat pitäisi kivittää henkihieveriin. Mokomat rotat haluavat tuhota Suomen.
- YhtäTaasKusetetaan
Kuten monet ovat jo maininneet, niin YTK:n toiminta on kankeaa ja hidasta, jos olet välillä töissä tai jossain työkkärin toimenpiteessä. Itsekin olen lähettänyt kaikki vaadittavat todistukset heti kun olen ne saanut. Rahaa ei ole kuulunut kahteen kuukauteen. Ystävällisiin ja asiallisiin kysymyksiin vastataan tylysti ja viiveellä. YTK:n työntekijät tuntuvat osaamattomilta junteilta. Onneksi tällaista menoa ei tarvitse katsella enää kauaa. Ensi vuodeksi menee kassa vaihtoon.
Ylimieliset Typerät Kusipäät - justiinsajooo
Edelliseen kommenttiin palatakseni, olen ollut muutamia vuosia YTK:n jäsen ( vaihdoin puuliitosta johon edellisen kirjoittajan teksti sopii kuin nenä päähän ) YTK:ssa nimen omaan pätkätyössäkin olevan asiat hoituvat tosi nopeasti ja ilman turhia vetkutteluja, palvelu erittäin ystävällistä ja toimivaa. Ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa ja voin suositella jos joku vielä miettii asiaa. Tietenkin jos hakijan hakemukset on puutteelliset niin varmaan joka paikassa tulee viivytyksiä. Ja viivytyksiä tulee SAK laisissa kassoissa aina kun tulee joulu ja juhannus ja pääsiäinen ja vappu ja flunssakausi ja ja ja ja jne .........
- Anonyymi
YTK toimii työttömyyskassana kyllä. Mutta tilaisuuden saadessaan tai luodessaan kusettaa surutta rahaa pienituloiselta itselleen. Minulta he alkoivat periä rahaa vuonna 2016 liikaa maksaneistaan korvauksista. Minulle oli määrätty kolmen kuukauden karenssi jonka aikana he olivat maksaneet minulle yhdeltä kuukaudelta korvausta. He halusivat minulta yli 2000 euroa omasta virheestään. Itse olin siitä hyötynyt tasan yhden kuukauden peruspäivärahan verran eli 640 euroa. Ansiosidonnaisethan maksetaan 500 päivää oli karensseja tai ei.
Lisäksi en ollut saanut TE-toimistosta mitään ilmoitusta ko. karenssista eli kyseessä oli YTK:n tekemä väärennös. Ja alkuperäinen peruste oli koulutuksen kesken lopettaminen ja sellaistakaan minulle ei ollut edes määrätty. Saatuani heidät tajuamaan tämän asian he siis vaihtoivat tuohon väärennökseen.
Älytöntä oli myös se että tuo karenssi oli kirjattu 5.8.2016 ja kyseinen liikaa maksettu korvaus oli maksettu 22.8.2016. Eli selkeä petos.
Ja millä perusteella YTK perii noita rahoja itselleen, se ei maksa mitään omistaan.- Anonyymi
Voit tehdä muutoshakemuksen, toki jos sinulla on todisteet väärennysrikoksesta niin sitten poliisi ja sen myötä syyttäjä ovat oikeat instanssit. YTK, kuten muutkin kassat, noudattavat työttömyysturvalakia toimintaohjeenaan.
Tässä linkki ohjeeseen, https://ytk.fi/ohjeet-ja-tuki/tietopankki/takaisinperinta/mita-tapahtuu-kun-vaarin-maksettu-paivaraha-huomataan- - Anonyymi
Olisi ehkä luontevampaa kuulua liittoon jolloin liitolla olisi mahdollisuus puuttua mahdolliseen pullikointiin. Tällöin paikallinen politrukki eli luottamusmies hoitaisi vääryyttä kärsineen hiljaiseksi vaientamisen.
- Anonyymi
Juu tämän perusteella suosittelisin esim katkaisuhoitoa. Ei karenssi kenellekkään yllätyksenä tule, yhteystiedot kuntoon jne. Jos olet jättänyt ilmoittamatta tietoja niin toki kassa maksaa. Ja aikanaan kun tiedot päivittyvät niin sitten peritään takaisin.
Kassojen toimintaa valvotaan tarkasti, nekin takaisinperityt rahat toki palautuvat sinne minne pitääkin. Ytk pitää itsellään 5,5% mikä oli sen rahoitusosuus muutenkin.
Ei ytk:n toiminta eroa liittojen kassoista mitenkään, no liittojen kassojen toiminta tuppaa olemaan kalliimpaa mutta se johtuu vain heidän keskinäisestä sopimuksesta jolla kupataan rahaa kassasta liitolle.
- Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset menkö näihin ytk kassoihin yrittäjien oma kassa lypsävät rahat ja kun sieltä pitäis saada jotain niin ei onnistu
Muutama kaveri pettynyt todella pahasti.- Anonyymi
Olen samaa mieltä,ei kannata liittyä YTK:n maksaa turhaan jäsenmaksuja.Sieltä kun hakee päivärahaa,niin kyllä keksitään syyt evätä hakemus.Itse eroan YTK:sta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen samaa mieltä,ei kannata liittyä YTK:n maksaa turhaan jäsenmaksuja.Sieltä kun hakee päivärahaa,niin kyllä keksitään syyt evätä hakemus.Itse eroan YTK:sta.
YTK saattaa maksaa perusturvaa,mutta Kelan työmarkkinatuki on saman suuruinen,eikä tarvi maksaa vuosimaksua.Eli jos ei saa YTK:sta ansiosidonnaista päivärahaa,ei kannata silloin liittyä YTK:n.
- Anonyymi
Perehtykää historiaan !
Se mitä kutsuimme hyvinvointivaltioksi on hyvin pitkälle työväenliikken
ja Ammattiyhdistysliikkeen voimin saatu aikaan.
Edes sitä YTK;ta ei olisi STK;n tarvinnut perustaa muka kilpailemaan
AY-liikkeen kanssa ellei tämä olisi jo saanut rakennettua jo sitä ennen
työttömyysturvaa.
Eläisimme samalla tasolla kuin työntekijät jossain Intiassa ilman voima-
kasta AY-liikettä.- Anonyymi
Toki ay-liike on ollut yhtenä osana sopimusyhteiskunnan luonnissa, valitettavasti ay-liikkeen osalta meriitit ja menetelmät ovat sitten jääneet sille aikakaudelle. toisin kuin ay-liike, yhteiskunta on jatkanut kehittymistään ja tulee sitä jatkamaan edelleenkin.
Toki on mukava muistella että ay-liike on joskus pystynyt olemaan osa kehittyvää yhteiskuntaa. - Anonyymi
Juu, kyllähän työväenliike oli merkittävässä roolissa aiheuttaessa sisällissodan, porvareiden murha-ohjelmallaan, talonpoikien ryöstämisen aiheuttamalla nälänhädällä jne. Tässä muutama merkittävä virstanpylväs demari/kommari-aatteen gloorian ajoista.
- Anonyymi
YTK on riippumaton työttömyyskassa. Jäsenmaksu 100 euroa vuodessa. Sitä kautta saa ansiosidonnaisen. Liittoon kuuluminen on vapaaehtoista. Suomessa on liittymisen vapaus perustuslaissa määriteltynä. Ansiosidonnaista varten pitää kuulua työttömyyskassaan.
- Anonyymi
YTK on työnantajaomisteinen, riippumaton työttömyyskassa ammattitaidottomille pätkätyöläisille.
- Anonyymi
täys paska puhetta palveluista, kaikki, luottamus katoss heti. NAURAVAT ASIKKAILLE, poliliittisia vastauksia, jne huh ku pääsis pois , tressaa, pääsenkö irti
- Anonyymi
Kannattaa vertailla oman alan liiton ja pelkän kassan hintoja, usein säästö on satoja euroja vuodessa. Katso esim. www.liitto.info
- Anonyymi
Nyt siihen YTK tulee sitä selvyyttä mikä se on, mitä avaaja joskus on kysellyt.
YTK on työnantajan perustama työläisiä "hajoittava" orkanisaatio, jolla saadaan ajattelemattomia johdettua harhaan, ja väärälle tielle. - Anonyymi
Rouva oli YTK:n jäsen. Toimi todella hyvin.
Työttömyyskassan jäsen kannattaa olla, silloin varmistaa ansiosidonnaisen. Muuten sitä ei saa.
YTK:n jäsenmaksu on jotain 100 euroa vuodessa, YTK-yhdistys on lisäksi, jonka jäsenmaksu on jotain 18 euroa. Sieltä saa tarvittaessa juridista apua.
Liittojen jäsenmaksut ovat monta sataa euroa vuodessa kalliimpia. Liitot väittävät, että on pakko olla heidän jäsen, että saa työttömyysturvan. Se on valetta. Liiton maksu sisältää työttömyyskassan, mutta ei tarttee kuulua liittoon. Suomessa on liittymisen vapaus.
Voi olla ja kannattaa olla kassan jäsen. Siis YTK, joka on vapaa kassa. Ei tarvitse lakkoilla eikä tukea lakkoilua.- Anonyymi
YTK, ammattitaidottomien pätkätyöläisten Kultapossukerho.
- Anonyymi
Älä missään nimessä liity ytk:jonka. Itse liityin Ytk:hon ja ytk yhdistykseen, minulle sattui tapaturma ja ytk ei maksa sairaus päivärahaa tai oikeastaan ytk yhdistyksen tapaturma vakuutus.
Eikä korvaa myökään fysioterapiaa ja vakuutus lääkärit suhtautuivat myös tämänkin takia kuin toisen luokan kansalaisen. Ytk yhdistyksen sivulla lukee että vakuutus korvaa sairauspäivä rahan ja että ei korvaasairaus päivärahaa.
Kelalta voi saada vähän päivärahaa. Erosin eilen Ytk:statukseesi.- Anonyymi
Työnantajalla se vakuutus on ja kelakin maksaa , ammattiyhdistysliike ei vakuuta kun vapaa-ajalle ja työmatkalle, kertoo sekin jostain....
- Anonyymi
Ytk ei ole liitto se on kassa siihen ei kannata liittyä . Kokemusta on. Erosin itse.
Olin ytk kassassa 2005 vuodesta lähtien,tuli riitaa eivät maksanu 2019 vuonna senttiäkään korvauksia,2009 vuonna viellä maksoivat,2020 erottivat minut koko kassasta,maksoivat,Huom!maksoivat minulle kaikki maksetut jäsen maksut takaisin!!Hieno kassa.Pysykää erossa.Pitäkää puolenne.
- Anonyymi
Käkkis kirjoitti:

Sanohan millä perusteella eivät maksaneet. Sitten voidaan arvuutella olisiko joku toinen kassa maksanut.
Anonyymi kirjoitti:
Sanohan millä perusteella eivät maksaneet. Sitten voidaan arvuutella olisiko joku toinen kassa maksanut.
Ei ollu mitään järkevää selitystä miksei maksanu,suhtautuminen kyseiseen työhön muuttunut,(osuuskunta).idioottia koko sakki.
- Anonyymi
Kertoo jotain ÄO:sta kun kaikki vastasi trollaukseen...
- Anonyymi
YTK:n jäsenmäärä on kasvussa. Kohta yli 500.000. Nykyään pitää kuulua kassaan, että saa ansiosidonnaisen. Liittoon ei tarvitse kuulua, vaikka ay-aktiivit niin valehtekevat,
Yleinen ansiosidonnainen pitäisi säätää. Se olisi tasapuolista. Liitot vastustavat sitä, että kaikille maksetaan ansiosidonnaista. Kenen asialla? - Anonyymi
Hei ! Mikäs se onkaan nykyään Suomen suurin työttömyyskassa ?
- Anonyymi
SAK:lla jäseniä oman ilmoituksen mukaan 880000. Revi siitä. Toki alle puolet maksaa jäsenyydestään.
- Anonyymi
Suomessa on valtavasti Suomeen piiloutuneita Venäläissukuja.
Suomenvenäläiset eivät Suomalaisten kannalta ole mitään pulmusia. Tämä verkosto on täynnä Suomenvastaisia toimijoita jotka todennäköisesti operoivat myös Savon alueella keräävät nimiä, kartoittavat teitä yrittävät käännyttää Suomalaisia venäjämielisiksi. Mikä on tilanne koko alueella vaikka Keurulla ja Viitasaarella, Onko tuolla runsaasti Venäläissukuja. Läheskään kaikki Suomenvenäläiset eivät omista Venäläistä sukunimeä. Moni Sukunimi on Suomalainen tai Suomenruotsalainen. Harvinainen Suomalainen sukunimi viittaa Venäiäisperäiseen henkilöön. Samoin Ruotsinkielinen nimi ilman Ruotsia äidinkielenä voi viitata Venäläissukuun. Näillä henkilöillä voi olla syntyperäinen Suomenkansalaisuus mutta juuret Venäläisiä.
Venäläinen kulttuuri on inhottava kierouden kulttuuri johon kuuluu häikäilemättömyyttä ja itsekeskeisyyttä.
Venäläinen tehtaanjohtaja voi jopa syöttää huumausaineita alaiselleen pitääkseen tämän tottelevaisena ja tämä ei ole mitenkään harvinaista tässä maassaa. Työehdotkin voidaan neuvotella huumatun työntekijän kanssa. yleinen Venäläinen tapa työnjohtajalla on huumata alainen, joka valittaa työoloista tai haluaa neuvotella palkankorotuksesta. Tällainen keskustelu saattaa alkaa työnjohtajalta lausella Nyt tutkimme psykoosisi syyt ja samalla huumataan työntekijä psykedeelillä jonka avulla voidaan asentaa työntekijään pelko työnjohtajaa kohtaan ja unohtamaan vaikka palkankorotuspuheet. Valitettavasti Venäläissukujen omistuksessa olevissa yrityksissä tätä tapahtuu myös Suomessa.- Anonyymi
Ok xD
- Anonyymi
Johtaj, olkoon sitten mitä ja minkälaista sukua tahansa, tottelee kyllä lakkovahtien tukiryhmän lakkoasetta. Kusiruuttaa, jolla sianlietettä ruiskutetaan rikkurien päälle muun muassa.
Siinä Johtajallekin haisevaa huumetta kerrakseen ja sitä riittää tarvittaessa.
Talkoo-Taavetti- Anonyymi
Jotkut sanoo, että eivät menetä lakoissa mitään rahaa. Eivät osaa laskea. Ja heille on kusiruuttaajat puhuneet paskaa.
Lakkoavustuksesta menee vero. Käteen jää siitä noin 60-80 euroa, riippuu avustuksen suuruudesta. Se tekee 1200 - 1600 euroa kuussa netto.
Mitä saat palkkaa tilille?
- Jos tulee 2500 tilille, niin kuukauden tulee lakkoilusta 900-1300 euroa netto persettä.
- Jos tulee 3000 tilille, niin kuukaudessa tulee lakkoilusta 1400 - 1800 euroa persettä.
Mitäs puoliso sanoo siitä? Entä lapset?
Kannattaako lakkoilla, kun se ei vaikuta hallituksen päätöksiin?
Miksi ay-pomot agitoivat työntekijöitä lakkoon tai siis pakottavat, että tämä työpaikka... ?
Hullua touhua.
- Anonyymi
YTK on ihan ok. Tyyliin 120 eurolla vuodessa saa ansiosidonnaistakuun. Se on monta satasta vähemmän kuin liiton, esim. pron 1,2%:n jäsenmaksu brutosta, mikä tekee 40.000 vuosituloilla jo 480 euroa! Ei tarttee lakkoilla eikä maksaa lakkokiimaisten ay-pomojen palkkoja. Laittomia lakkoja, Sitä Pron Mäkelän porukka tekee, Sehän on kuin rikollisten liivijengien touhua. Kiristystä laittomin kenoin. Rinnekin aikanaan PRon pomona syyllistyi laittomaan lakkoon. Tuomittiin sakkoihin. Hyi hitto ja oli pääministerikin!!!
- Anonyymi
YTK on ihan ok. Tyyliin 120 eurolla vuodessa saa ansiosidonnaistakuun ,just ja toiset maksaa liitoille ihan turhasta?mikähän mahtaa olla palkat ja muut edut muutaman vuoden päästä kun kaikki on ytk:ssa.tossa pieni lista mitä olisi jäänyt saavuttamatta jos kaikki olisivat ytk:ssa https://www.sak.fi/me-olemme-sak/historia/saavutuksia
- Anonyymi
Olen harkinnut vaihtavani pois, kun pandemia ohi. Takkuaa maksut pahasti...
- Anonyymi
Ammattiliittoja ei tarvita. AVI hoitaa ihmisten asioita. Siellä on työsuojeluviranomaiset. Niiden puoleen liittolaisetkin joutuvat kääntymään. Eihän ay-pomoilla ole mitään valtuuksia. Virkamiehillä on.
Kassa tarvitaan ansiosidonnaiseen, YTK on hyvä sellainen, noin 120 euroa/vuosi.
YTK-yhdistys ry voi lisäksi antaa neuvoja. edullinen 18 eur/vuosi.
YTK;ssa on se hyvä puoli. ettei tarttee lakkoilla. Työt ei ole koskaan lakossa, vaikka liiton miehet yrittää laittomasti pakottaa lakkoon. Laittomien lakkojen järjestäjät ne vasta rikkureita onkin!
Jos haluat lakkoilla ja tukea SAK:n pomoja ja heidän huippupalkkojaan, niin sitten liittoon. Muuten YTK. Yleissitovuus hoitaa palkat joka tapauksessa. Jos halutaan, että kaikille toteutuu minimipalkat, niin ne on kirjattava lakiin. Eihän liitot voi mitään, jos esimerkiksi raksoillakin maksetaan, mitä maksetaan. Laki koskee kaikkia.- Anonyymi
Mistä tommonen katkeruus juontaa,alkaa olemaan sairaalloista.Ammattiliittoja ei tarvita. AVI hoitaa ihmisten asioita. Mistä ihmeestä keksit noita satuja.
- Anonyymi
Joopa joo, hienosti on YTK hoitanut asiat, maksut tulee nopeasti jos hakija on antanut kaikki tarvittavat tiedot hakemuksessaan, on halpa liittojen kassoihin verrattuna, olen tyytyväinen ollut vuosikausia enkä ole katunut vaihtoa SAK laisesta änkyrä kassasta YTK:hon , minun kohdalla änkyröinti loppui heti kun erosin SAK laisesta kassasta.
YTKn työttömyyskassa on edullinen ja ihan OK mutta jäsenyys ja varsinkin mainostetut "edut" ovat tyhjää paskaa. Esim lakineuvonta tarkoittaa, että ylimielinen kusipää neuvoo hankkimaan lakimiehen jostain, jos lainopillista apua tarvitsee.
- Anonyymi
En tiedä työttömyyskassan palveluista mutta ytk yhdistyksen lakipalvelu toimi mahtavasti. Varmaan heilläkin ruuhkaa mutta omalle kohdalle ylitöiden maksatus-ongelma ratkesi todella kätevästi.
- Anonyymi
Tuleeko sieltä myös välittömästi joku luottamushenkilö paikalle jos pomo alkaa vittuilemaan tai tulee jotain muuta riitaa ?
Eipä taida ja liittoon kuulumattomien asioita ei aja luottamushenkilö joka edustaa vain liittoon kuuluvia.
Lakon aikana saat vielä siankusiruuttauksen jos luulet pääseväsi töihin lakon aikana !
Talkoo-Taavetti- Anonyymi
Monissa liitoissa on ruvettu jakamaan myös lohtu-jyskytystä. Tälläinen voi tulla tarpeen jos työntekijä on suhtautunut töihinsä lepsusti ja saa siitä aiheellisesti palautetta.
Luottamusmiehen on tunnistettava tällöin työntekijän mielenpahoittaminen sekä kerättävä luottamusmiehet yhteen jotta voidaan tuen ilmaisuksi antaa työntekijälle oikein ryhmä-jyskytys. Tälläisestä on hyviä kokemuksia, yleensä jo kolmannen tai viimeistään neljännen luottamusmiehen vuorolla työntekijän paha mieli on jo ohi mennyttä.
- Anonyymi
Ei YTK ole liitto. Se on työttömyyskassa. Pitää kuulua kassaan, että saa ansiosidonnaisen. Liitoilla ei ole ansiosidonnaisen kanssa mitään tekemistä.
- Anonyymi
Mutta edunvalvonnalla on.
- Anonyymi
Kaikille sama palkka, kuuluu liittoon tai ei. Se on se yleissitovuus.
- Anonyymi
Ei ole, yleissitovuus ei todellakaan tarkoita kaikille samaa palkkaa. Hyi helkkari mitä pas#aa suollat.
- Anonyymi
Huono tämä YTK. Jähmeitä virkamiehiä kaikki. Päätöskissä toimivat kuin huono virkamies, eli virkamies ei tee virheitä. Katsokaa A kassaa.
- Anonyymi
Huonoa eivät ole työntekijän puolella, eikä mitään etuja, pitkät käsittelyajat päiväraha. Taidan siirtyä ammatti liittoon takaisin.
- Anonyymi
YTK on best. Ei tarvitse lakkoilla. Vuosimaksu on noin yhden lakkopäivässä menetetyn ansion verran.
Jotkut sanoo, että eivät menetä lakoissa mitään rahaa. Eivät osaa laskea. Heille on puhuttu paskaa.
Lakkoavustuksesta menee vero. Käteen jää siitä noin 60-80 euroa, riippuu avustuksen suuruudesta. Se tekee 1200 - 1600 euroa kuussa netto.
Mitä saat palkkaa tilille?
- Jos tulee 2500 tilille, niin kuukauden tulee lakkoilusta 900-1300 euroa netto persettä.
- Jos tulee 3000 tilille, niin kuukaudessa tulee lakkoilusta 1400 - 1800 euroa persettä.
Mitäs puoliso sanoo siitä? Entä lapset?
Kannattaako lakkoilla, kun se ei vaikuta hallituksen päätöksiin? Miksi ay-pomot agitoivat työntekijöitä lakkoon. Tai siis pakottavat, että tämä työpaikka... - Anonyymi
Tämä kassa on työnantajien perustama. Tarkoituksena on ajaa ammattiliitot alas ja sen jälkeen ryhtyä sanelemaan ehdot työpaikoilla. Järjestäytymisaste on jo niin huono, että asialla ei ole väliä. Meitä odottaa oikeiston johtama Suomi. Mitään hyvää ei enää ole odotettavissa, nuorten kohdalla näköalsttamuus tulee olemaan paha ongelma. Ahneuteen tämä järjestelmä tukehtuu lopulta.
- Anonyymi
YTK, ammattitaidottomien pätkätyöläisten kultapossukerho.
- Anonyymi
Sieltä ei tule riitatilanteessa paikanpäälle kukaan auttamaan luottamusmiehen tavoin jos pomo alkaa vittuilemaan.
- Anonyymi
Paska kassa, en suosittele. Tekevät kaikkensa ettei tarvi maksaa. Ansiosidonnainen lasketaan siitä summasta mitä Isoo Herra Isoo päättää, ei siitä mitä se todellisuudessa oli tai on. Käsittelyssä menee 3 vk jos muutoksia. Menee vaihtoon
- Anonyymi
Lomautetuksi joutuessaan ansiopäivärahaa voi anoa myös kelasta. Turha maksaa YTK:n vuosimaksuja, YTK:n ansiopäivärahan ja kelan maksaman rahan erotus ei ole niin suuri että se kattaisi YTK:n vuosimaksuja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2545259- 1252323
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2362018Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641834- 1801680
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1881547- 541434
- 631364
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751311- 1191181