Lääkärien hoitovirheet julki

keskustelun aiheeksi

Tässä mielenkiintoista luettavaa.

>>A-talk 27.9.2007 klo 21.05 Lääkärien hoitovirheet julki. Ohjelma on katsottavissa tätä klikkaamalla.

Vieraina potilasaktivisti Inka Svahn, hoitovirheen uhri Hannele Aine-Rautiainen, Lääkäriliiton Heikki Pälve ja erikoislääkäri Tapio Kuha.

Potilaiden turvallisuus huolestuttaa yhä enemmän. Ruuhkautuneen Marian sairaalan lääkärit saivat kuukausi sitten tarpeekseen ja esittivät hätähuudon riittämättömän työvoiman aiheuttamasta potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Myös potilaiden kantelut lääkäreiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä ovat lisääntyneet. Viime vuonna jopa 8000 ihmistä kärsi niin paljon saamastaan hoidosta, että haki korvauksia Potilasvakuutuskeskuksesta. Heistä vain neljännes sai korvauksen. Hoitovirheitä ja hoidon viivästymistä tapahtuu etenkin päivystystilanteissa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mukaan potilasturvallisuuden kannalta on huolestuttavaa, että opiskelijoita käytetään yksin vaativissa päivystystehtävissä. Opiskelijat ovat usein vuokrafirmojen listoilla.

Erikoissairaanhoitaja Hannele Aine-Rautiaisen lapsi sai synnytyksessä vaikean aivovaurion neljä vuotta sitten. Aine-Rautiaisen mielestä häntä ei synnytyksen aikana kuunneltu, eikä sikiön sydänääniä seurattu tarpeeksi. Todetun hoitovirheen vuoksi Ella-tytär saa korvausta kuntoutuksesta sekä kertakorvauksen täysi-ikäisenä.

Perushoitaja Inka Svahn on potilasaktivisti ja istuu Suomen Potilasliiton hallituksessa. Hän on auttanut potilasvahingoista kärsiviä peräämään oikeuksiaan. Svahnin mielestä hoitovirheet johtuvat usein huolimattomuudesta ja piittaamattomuudesta.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve perää avoimuutta hoitovirheiden käsittelyyn, jotta niistä voitaisiin oppia. Pälveen mielestä hoitovirheet johtuvat pikemminkin järjestelmästä kuin yksittäisen lääkärin toimista.

Sisätautien ja keuhkosairauksien erikoislääkäri Tapio Kuhan mielestä Suomi on päivystyksen takapajula. Kuhan mukaan Suomessa kuolee vuosittain jopa 400 päivystyspotilasta silkasta osaamattomuudesta johtuviin viiveisiin ja lääkärin virheisiin. Kuha onkin ajanut sinnikkäästi päivystyslääketiedettä omaksi erikoisalakseen.

4

3307

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimenomaan

      Ajatelkaa miten paljon tuskaa ja kipua kärsitään lääkärien ammattitaidon puutteen takia.
      Kuinka monta hoitoa aloitetaan liian myöhään ja potilas kuolee. Syynä siis lääkärien piittaamattomuus ja systeemin huono johtaminen.
      Minä en ole tavannut ammattitaitoista lääkäriä montaakaan kertaa. Ylimielisiä sitäkin enemmän.
      Valtio syytää rahoja ja resursseja kaikkeen turhaan, muttei hoitoihin.
      Mielestäni nyt on lopetettava kaikki turha kunnes hoitotiede on kohdallaan.
      Tärkeintä ei ole hoitaa kielellä vaan sydämellä ja ammattitaidolla.
      Siis terveydenhoidon ammattitaitoa ja johtamista parannettava, vaikka kielenhoito lopetettaisiin.
      Siis kaksikielisyys.
      On ruotsinkielisillekin sama millä kielellä he kuolevat ja kärsivät.

      • tulee'

        lakkauttaa ja korvata se ihan oikealla tieteellä.


    • manuanssi

      Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mukaan potilasturvallisuuden kannalta on huolestuttavaa, että opiskelijoita käytetään yksin vaativissa päivystystehtävissä. Opiskelijat ovat usein vuokrafirmojen listoilla.

      Tämä lausahdus jotenki töksähti.

      Tiesittekö, että opiskelijat ovat ne jotka esim tutkivat potilaansa perusteellisimmin, kuuntelevat ja joiden vastaanottoajat ovat pisimmät. On tehty myöskin selvitys, jonka mukaan opiskelijoilla ei tullut sen enempää hoitovirheitä kuin muillakaan lääkäreillä - itse asiassa niitä tuli vähemmän. Opiskelja kysyy neuvoa jos ei osaa, valmis lääkäri ei sitä välttämättä aina tee. Ja sillä mitä kautta kukin on työnsä saanut ei kyllä millään tapaa vaikuta ammattitaitoon. Tuolla oikeusturvakeskuksessa ollaan yleensäkin niin pihalla käytännön terveydenhuollosta kuin olla voi...

      • Hoitsu......

        Opiskelijat ovat tunnollisempia kuin itse lääkärit.Opiskelijoilla tuntuu olevan vielä arvot kohdallaan.
        Itsekkin opiskelu aikoina annoin kyllä,opiskelijan näkökulmasta näkemyksiä joita ei kyllä huomioitu sen koommin osastonhoitajan näkökulmasta saatika, että olisi mennyt osastonlääkärin huomioon.
        Niikuin oli antanut moni muukin hoitaja huolestuttavia kannaottoja potilaasta.
        Ikävästi kuitenkin kävi, olisko käynyt jos hoitoon olisi ryhdytty muutamia kuukausia aiemmin?
        Opiskelijan arvio ja muiden hoitajien tilanne arvio osui kohdalleen, lääkärin ja osastonhoitajan arvio meni metsään.
        Missäköhän oikein mättää.Itse en välttämättä tahtoisi sairaalaan, kuin sen viimeisen pakon edessä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      959
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      158
      912
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      740
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      580
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      572
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      543
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      472
      539
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      506
    15. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      493
    16. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      72
      490
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    20. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      65
      444
    Aihe