Ruisleivän teosta taas

juurella tehty

Olen yrittänyt saada aikaiseksi ruisleivän juurta.
Eka juuri meni ilmeisesti vähän pieleen ja nyt tein kokonaan uuden, jonka jälkeen leipä onkin onnistunut paremmin.
Jonkun verran olen avittanut alkuun nousemista hiivalla, kun luin jostain, että niinkin voi tehdä.

Voiko hiivaa lisätä alkuun jo siihen juureen, vai onko lisättävä ainoastaan siihen taikinaan myöhemmin, (jos sitä siis yleensäkin haluaa käyttää). Entä onko juuri pilalla, jos vahingossa on tullut "kierrätettyä" siihen uuteen juureen suolaa?

Yleensä olen siis tehnyt niin, että olen ottanut ensin palan pois taikinasta uudeksi juureksi ja sen jälkeen vasta lisännyt suolan (samoin kuulemma pitäis tehdä tuon hiivan kanssa...?).
Nyt kuitenkin viimeksi hajamielisyyksissäni laitoin suolan alkuun juuren sekaan, ennenkuin olin lisännyt jauhot ja veden.
Onko tuo juuri nyt sitten pilalla ja pitääkö aloittaa TAAS alusta?

9

707

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielestäni

      juuresi ei mene suolan lisäämisestä pilalle. Minä aloitin oman leipomiseni jo vuosia sitten ja juuren pidän pakastimessa. Otan joka leivontakerralta juuren siitä löysästä hapatetusta suolattomasta ja hiivattomasta leipätaikinan osasta. Juuren ottamisen jälkeen lisään suolan ja vähän hiivaa ja vaivaan sekaan loput jauhoista jonka jälkeen kohotan.

      • a.p.

        Eikö siis siitä kuivahiivastakaan (aika vähäinen määrä tosin), jos on lisätty alkuun jo tuohon juureen?

        Miten kiinteää juuren pitäisi olla, kun se laitetaan pakastimeen seuraavaa kertaa varten?
        Lisätäänkö siihen miten paljon jauhoja (ja onko siis sellainen kiinteä taikinapala?), vai laitetaanko sellaisena löysänä?

      • vanha kokki
        a.p. kirjoitti:

        Hieman taaksepäin. Nimimerkki Jopjop on antanut todella erinomaisia leivontaohjeita aiemmin, myös mainion ruisleivän tekemiseksi. Ammattimiehen ohjeita ei ole aina saatavilla, joten silloin kun niitä löytyy, ne kannattaa visusti tallettaa.
        Näillä sivuilla kun on kaikenlaisia viheltäjiä, niin ne asiantuntijan antamat neuvot tuppaavat katoamaan muuhun turinaan.

      • a.p.
        vanha kokki kirjoitti:

        Selailinkin jo, mutta en saanut ihan tarkkaa selvyyttä siihen, onko ihan pakko, näiden hiiva- ja suola "kohellusten" jälkeen, nyt sitten heittää tuo vanha juuri roskiin ja tehdä kokonaan uusi?
        Onko auttamattomasti pilalla?

        Muutenhan on pääpiirteittäin selvä tämä, mutta mietin myös vaan sitä,kin pitääkö sen pakastimeen tällättävän juuripalan olla tosiaan PALA, vai sitä juurivelliä (itse säilytän lasipurkissa pakkasessa). Tuostakaan en löytänyt muuta kuin ylimalkaista ohjetta.

      • vielä leipurilta

        Eli minä otan juuren (juuret) siitä juurivellistä pieniin pakastuksen kestäviin muovikippoihin, arviolta n. vajaa desilitra sitä juurivelliä.

        Tämän vellin olen siis laittanut alulle jo edellispäivänä ja lisäillyt siihen jauhoja päivän ja illan aikana. Yöllä en lisää jauhoja kun nukun. Aamulla taas lisäilen jauhoja silloin tällöin jo hyvin hapantuneeseen taikinaan. Kun sitten joskus iltapäivällä alan leipomaan niin ennen suolan ja hiivan lisäämistä otan sitä jo paksuhkoa juurivelliä rasioihin ja pakastan.

        Olen leiponut ruisleipää jo kohta kymmenen vuotta, joten uskallan sanoa, että tekemäni leipä on sitä aitoa ja oikeata, hapatettua, 100 %ruisleipää. Perhe (ja kuka on sitä maistanut) sanoo, että maailman parasta! Anteeksi vaatimattomuuteni.

      • a.p.
        vielä leipurilta kirjoitti:

        Kiitokset tuosta ohjeesta. Juuri tuota juuren määrääkin, mikä otetaan pakkaseen, olen kaipaillut tuossa muodossa, kun toisissa ohjeissa on puhuttu vain epämääräisistä paloista (vaihdellen 10-100 g). Helpompi tuo on mitata noin desilitran kanssa, täsmällisellä ohjeella, kun ei ole edes kunnon pikkugrammoja mittaavaa vaakaa!
        Ehkä kokeilen tässä joku hetki ihan uuden juuren tekoa.

        Ei sinun tarvitse uutta juurta missään tapauksessa aloittaa, sillä se juuresi on ihan toimiva vaikka siinä on suolaa ja hiivaakin. Mutta jos jatkossa haluat pitää juuren "neitseellisenä" niin toimi jatkossa kuten olen edellä kertonut. Kun jatkat leipomista niin huomaat miten vuosi vuodelta juuri paranee ja happamuus lisääntyy. Juuri kestää hyvin pakastimessa vaikka välillä olisi pitempikin aika ettet leivo. Itse leivon 1-4 kertaa kuukaudessa sellaisen yksi litra nestettä -taikinan.

        Kiitokset neuvosta :)

    • Anonyymi

      Vastaus tattari

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe