Pettymyksistä

Eniten pettymyksiä aiheutta minulle minä itse. Eniten tulee petyttyä omaan typeryyteen, idiotismiin ja se, että ei tule otettua kerrasta opiksi.

Pyrin ottamaan opikseni. Ja toivon, että en joudu mielentilaan, jossa katkeroidun ja syytän muita ja lopulta alan vihaamaan. Tähän mennessä en vielä ole onneksi ollut vielä sellaisessa tilanteessa. Itsetutkiskelu on kyllä ollut tähän mennessä tarpeeksi kivutonta, ettei ole ollut tarvetta väittää itselle, että olisi jonkun muun syytä.

Ex-avovaimo meni sänkyyn kaverini kanssa, kun hääpäivämme oli jo sovittu. Ja toinen on varmaan, kun aikoinaan reputin yo-kirjoituksissa ensimmäisellä yrittämällä. Nyttemmin molemmat asiat ovat kääntyneet parhain päin.

Kai se on oma itse - sillä en keksi oikein muuta kuin sen, että elämä. Sen tajuaminen ihan realistisesti aikuusuuden koitettua, että mitään kohtuullisuutta ei ole; mitään oikeudenmukaisuutta ei ole. Elämä vain on. Parhaansa yrittää, mutta paskassa räpiköi, nippa nappa pinnalla. :-)

Mua ei ole tietääkseni mieheni koskaan pettäneet, en ainakaan ole saanut selville, tai edes ole ollut tarvetta epäillä. Enkä mä ole pettänyt heistä ketään.

se se avioero ja 'perheen menetys' aikoinaan suurin pettymys on ollut. Ja vaikka kaipuuta vanhaan ei ole, ni ohan se kuitenkin epäonnistuminen.

En tiedä opinko siitä mitään, mutten ainakaan katkeroitunut.

Itteeni petyn pelikentällä aika ajoin ku ei se meekään maaliin. Kevätkausi on kyl alkanut ihan kuningasmaisesti. Jottei voi valittaa.

tapauksessa vihaamaan sorru. jos ei onnistu, niin yritetään kovempaa.
jos ei tule pettymyksiä, niin itsensä ylittämisetkään ei tunnu miltään.

En katkeroidu vihaamaan. Nyt vaan tiedän millaisen kumppanin haluan, jos uusi mahdollisuus tulee.

suhde- ja intiimielämässäni täysin luuseri ja saamaton.

En äärimmäisen ujona koskaan saa ketään jonka haluan, harvemmin sellaistakaan jota en niin halua ja kun saan edes jonkun, niin seksi ei onnistu suorituspaineiden takia.

Todella monta vuotta ollut tällaista. Kyllä se loppupeleissä jo hieman katkeroittaa. Varsinkinkun en ole mikään junnu enää ollenkaan.

Että mikä olis sellainen suuri pettymys. Menneet heilat ei tunnu enää pettymyksiltä, ennemminkin työvoitoilta kun on saanut selville ettei se oo se oikee tai pysyvä.

Onhan noita karuja tilanteita ja asioita ollut... mut niistä on selvitty. Hampaankoloon ei ole jäänyt oikeastaan mitään. "Voitot kotiutetaan hitaasti, tappiot kuitataan nopeasti ja lopullisesti" sanoo pörssisijoittajan opas (jonka olen lukenut huvikseni, en ole todellakaan mikään pörssipeluri.).

On kuitenkin yksi asia mihin olen pettynyt. Viime kesänä aloin taas harrastaa kalastamista kun löyty kalakaveri jolla on paatti. Sain siltä vavankin ja kaikkee. Käytiin kaksisteen järvellä melko ahkeraan. Se oli ostanut hirveen kasan uistimia erään urheiluliikkeen loppuunmyynnistä.

Noh. Se tietenkin joka reissulla nykii veneeseen ihan helvetistä järvimuonaa. Minä en saa yhtään mitään. Tehtiin vielä silleen että kun havaittiin että joku tietty kuva syö niin vaihdettiin mulle pakista samanlaiset (sillä oli vähintään kaks kaikkia kuvia). Ei koskaan. Välillä jopa vaihdettiin vapaa koska sitäkin alkoi haittaamaan että mikäs helvetti kun mulla ei nappaa lainkaan.

Eli, hänen saaliinsa kesän aikana oli n. 40 kiloa kalaa. Minun saaliini oli yksi hikinen hauki joka heitettiin äärimmäisen varmasta ottipaikasta ja vielä maalta käsin.

Toi lannisti kyllä niin pahasti että loppukestästä toi järvi-innostus hiipui. Ihan vihaksi sitä nyt ei vielä voi sanoa... mutta enivei. Pirunmoinen pettymys. Ja tuli sille yhdelle hauelle aika hemmetisti hintaakin sitten loppujen lopuksi.

Mä yritin tässä puoliunessa miettiä mutta kovinkaan suuria pettymyksiä ei ole tullu mieleen..

Yks pettymys oli se kun nuoruuden lähin ystävä lakkas pitämästä yhteyttä. Eikä siinä mitään, mutta kun se on pojan sylikummi ja olin aivan varma,että olis pojan elämässä aina.
Toisen pettymyksen koin joskus nuorempana kun tajusin,että millanen mies se meidän isä on oikeesti. Tästä oon kuitenkin täällä jo puhunu ja asioita yritetään nyt (taas) paikkailla.

Nuo on kuitenkin pettymyksiä mitkä on menneet ohi ja niiden korjaamisen eteen voisi jotain varmastikkin tehdäkkin. Suurimpia pettymyksiä olen kokenu itseni suhteen..ne hetket kun saa ajatella,että pitikö taas olla noin sinisilmäinen tai miksi en taaskaan osannut ajatella asioita pidemmälle tai että nyt en tehnyt parastani on niitä hetkiä mistä en tykkää yhtään. Mutta niistä oppii, ja on oppinu jo paljon.

Todella pahoilta pettymyksiltä olen välttyny joten tämä (liika) luottavaisuus ja toisten pohjimmaiseen hyvyyteen uskominen on edelleen mukana. Mutta enköhän mäkin sitten kymmenen vuoden päästä ole epäluuloinen ja kyyninen =P

Pahimpia pettymyksiö ovat olleet ystävien petollisuus ja kieroilu; selän takana puhuminen, luottamuksen pettäminen. En katkeroidu kovin helposti, on parempi saada selville myöhään kuin ei milloinkaan ja oppiipahan ketkä ovat tosiystäviä, ketkä ei.