Miten puhua uskovaiselle?

m-ilian

Katselin ja kuuntelin kokkauksen lomassa linkissä olevaa keskustelua ja aloin miettimään, miten todellakin voisi puhhua uskovaiselle niin, ettei hän voisi missään välissä KOSKAAN väittää minun olevan töykeä, loukkaava tai muuten "asiaton".

http://video.google.com/videoplay?docid=-869630813464694890

..ja tajusin muiden mukana lopullisesti, että se ei ole mahdollista.

Joten ratkaisuksi keksin siis alkaa kehittämään oma "kieli", millä puhua uskovaiselle niin, ettei missään kohtaa siis ole vaarana uskovaisen alkaa levittämään enempää huhuja töyhkeistä ateisteista.

Vaan miten kävi.
Oma kieli meni solmun ja kana kärähti kuivaksi.
Uskovaiset ovat raamattunsa suojissa AINA ja ihan jokaisessa aiheessa täysin saavuttamattomissa normaalille puheelle, sillä raaamttunsahan ovelasti selittää valmiiksi suohon kaikki vastapuolen koitokset.

Minusta kun on perin normaalia, että kaikkia ei voi miellyttää, joten on siis täysin loogista, että myös kristinuskon "aloittajat" ovat tämän aikanaan tajunneet ja osanneet suojautua tulevilta vastoinkäymisiltä kikkailemalla tekstin niin, että sitä vastaan ei voi sanoa juuri mitään kuulostamatta töykeältä, hyökkäävältä jne.
Terve ihminen näkee tässä heti merkin manipuloinnista..mutta ei uskovainen. Surullistahan se on..
Fiksuja (?) kirjoittajia (tai ketä lie olikaan) raamatulla siis.

Eli jatketaanko vain ihan samaan malliin kuin ennenkin ja toivotaan, että jolle kulle asia osuu oikeaan kohtaan aivolohkossa vai olisiko parempi lopettaa tämä Kammottava Suunsoitto ja Faktoilla Kiusaaminen ja luottaa ateismin hiljaiseen ikuiseen voimaan?

16

536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siihen

      kokkaamiseen.

      Noita formaalinkielen 'idealisteja' vedellään turpaan jo aamupalaksi.

      • kokis

        Oletko vedellyt montaakin uskovaista turpaan, kun uhoat noin? Mitähän Jumala sanoo kerran sinullekin ja kaltaisillesi, jotka vihaavat hänen omiaan loppumattomalla raivolla? (Jeesustakin vihattiin suotta) En haluaisi olla housuissasi silloin, kun seisot vastaamassa raivostasi Jumalan edessä vastaamassa teostasi!
        Onneksi ajan rajan takana on paikka jossa kaltaisesi eivät enää voi raivota "Siellä (tuonelassa)lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä"(Job.3:17) Kiitos Jumalalle!


      • mua
        kokis kirjoitti:

        Oletko vedellyt montaakin uskovaista turpaan, kun uhoat noin? Mitähän Jumala sanoo kerran sinullekin ja kaltaisillesi, jotka vihaavat hänen omiaan loppumattomalla raivolla? (Jeesustakin vihattiin suotta) En haluaisi olla housuissasi silloin, kun seisot vastaamassa raivostasi Jumalan edessä vastaamassa teostasi!
        Onneksi ajan rajan takana on paikka jossa kaltaisesi eivät enää voi raivota "Siellä (tuonelassa)lakkaavat jumalattomat raivoamasta, siellä saavat uupuneet levätä"(Job.3:17) Kiitos Jumalalle!

        toppuuteltiinkin;

        on kovin surullista alkaa hihhulin kanssa palloa potkimaan, kun tämä (hihhuli) olettaa jalkapallon käsittävän kaikkien urheilulajien säännöt.

        T: kontekstikokelas


    • m-ilian ei kirj.

      ..toisin sanoen siis, uskovainen joka täällä temmeltää ja jankuttaa yhtä ja samaa on jättänyt raamattunsa lukematta.

      • iskit

        pahan :)

        "uskovainen joka täällä temmeltää ja jankuttaa yhtä ja samaa on jättänyt raamattunsa lukematta."

        Tarvitseeko minun edes olla uskonnontunneilla tullakseni uskikseksi ;)

        m-ilian ei kirj. kuunteleppas nyt hieman musaa, muistaen tietenkin kanat uunissa/pnnulla;

        http://youtube.com/watch?v=DRa9TGh6u1A&feature=related


      • oikein hyvin Pyhät Kirjoitukset Jeesuksen aikaan, silti he eivät voineet uskoa häneen. Tätä Jeesus ihmetteli ja murehti, koska ne kirjoitukset alkaen Mooseksesta, Psalmit ja Profeetat kaikki kertoivat hänestä.

        On yksi synti ja se on, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. He eivät usko, koska he eivät tunne Jeesusta. Jos he tuntisivat, niin he myös uskoisivat sekä temmeltäisivät ja jankuttaisivat vähemmän... :) ?????


      • tuonpuoleinen (ei kirj.)
        purje kirjoitti:

        oikein hyvin Pyhät Kirjoitukset Jeesuksen aikaan, silti he eivät voineet uskoa häneen. Tätä Jeesus ihmetteli ja murehti, koska ne kirjoitukset alkaen Mooseksesta, Psalmit ja Profeetat kaikki kertoivat hänestä.

        On yksi synti ja se on, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. He eivät usko, koska he eivät tunne Jeesusta. Jos he tuntisivat, niin he myös uskoisivat sekä temmeltäisivät ja jankuttaisivat vähemmän... :) ?????

        että tunsivat omalla laillaan uskoen silloin.
        Ihmetteli mitä jaksoi, ymmärtäen ihmisen ajatuksenkulun kuin Buddha aikoinaan.

        Uskominen itsessään tai sen puute ei ole
        ihmisen oma syy. Se tulee kasvatuksen tuloksena
        ja omana elämänkokemuksena. Hiukan sama kuin
        pannaan yksilö aukealle laakealle rynnäkkökivääri
        olalle ukonilmalla ja uskotaan vasta sitten kun kohdalle räiskähtää ajattomassa tilassa materialistuneessa maailmassa. Noh, hiukan huono
        vertaus mutta joillekin uskomisen synty taitaa
        olla jotain vastaavaa vaikka Luojansa puhutteluun
        edes mielessään ei olisi koskaan joutunutkaan.

        Kyllä raamattu on tuttu kaikille koulun käyneille
        jotka uskontotunneilla olivat vaikka omissa ajatuksissaan kaikkia muita asioita miettiessään.
        Eihän matematiikkaankaan tarvitse "uskoa" vaikka
        laskut ei menisi kokeissa aina kohdalleen. Ajan kanssa opittu toimii vaikka muiden antamana palautteena jos asiakas ja myyjä ei heti kohtaa
        yhteneväistä mielensuuntausta tarpeellisen kauan
        katsotun lopputuloksen saamiseksi, edes suomalaisen ihmisen kielellä, toisista kielistä
        puhumattakaan.


      • konna
        purje kirjoitti:

        oikein hyvin Pyhät Kirjoitukset Jeesuksen aikaan, silti he eivät voineet uskoa häneen. Tätä Jeesus ihmetteli ja murehti, koska ne kirjoitukset alkaen Mooseksesta, Psalmit ja Profeetat kaikki kertoivat hänestä.

        On yksi synti ja se on, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. He eivät usko, koska he eivät tunne Jeesusta. Jos he tuntisivat, niin he myös uskoisivat sekä temmeltäisivät ja jankuttaisivat vähemmän... :) ?????

        taas.

        "On yksi synti ja se on, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. He eivät usko, koska he eivät tunne Jeesusta. Jos he tuntisivat, niin he myös uskoisivat..."

        Jos jesse eli, niin fariseukset tunsivat tyypin paremmin kuin me. Siinähän se ukko oli heidän silmiensä edessä.

        "Fariseukset tunsivat oikein hyvin Pyhät Kirjoitukset Jeesuksen aikaan..."

        Juu, tunsivat kyllä, mutta ne eivät ole edes VT:n osalta samat kirjoitukset, joihin sinä viittaat. Raamattuhan kasattiin riitojen jälkeen vasta monta sataa vuotta myöhemmin.

        Voisitko Purje joskus kirjoittaa jotain, jossa olisi enemmän järkeä ja vähemmän paatosta:)


      • konna kirjoitti:

        taas.

        "On yksi synti ja se on, että ihmiset eivät usko Jeesukseen. He eivät usko, koska he eivät tunne Jeesusta. Jos he tuntisivat, niin he myös uskoisivat..."

        Jos jesse eli, niin fariseukset tunsivat tyypin paremmin kuin me. Siinähän se ukko oli heidän silmiensä edessä.

        "Fariseukset tunsivat oikein hyvin Pyhät Kirjoitukset Jeesuksen aikaan..."

        Juu, tunsivat kyllä, mutta ne eivät ole edes VT:n osalta samat kirjoitukset, joihin sinä viittaat. Raamattuhan kasattiin riitojen jälkeen vasta monta sataa vuotta myöhemmin.

        Voisitko Purje joskus kirjoittaa jotain, jossa olisi enemmän järkeä ja vähemmän paatosta:)

        ovat lopettaneet mykkäkoulunsa? Tuolla tyylillä en ihmettele vaikka jatkaisivat vielä... Hyvää viikon alkua :D


      • konna
        purje kirjoitti:

        ovat lopettaneet mykkäkoulunsa? Tuolla tyylillä en ihmettele vaikka jatkaisivat vielä... Hyvää viikon alkua :D

        taas liittyi käsiteltävään aiheeseen?

        Mutta vastataan nyt kuitenkin: mykkäkouluja alkaa ja loppuu, ja aivan kaikkeen, mitä täällä kirjoitan, ei kannata suhtautua haudanvakavasti.

        Millä en tietenkään tarkoittanut vastauksiani sinulle;)


    • Rakas uskis ja .....
      Sillä lailla !! Rakas ateisti !! : ) Hyvin me komunikoidaan !!!

      • ainakaan

        järki puhe tehoa. Eikö äitisi ole sulle opettanut, ettei saa valehdella:-)


      • Inclisiibus Defiolainen

        Uskovaisen kanssa keskusteltessa tulisi vähintään joka toisessa laisessa oltava joku fraasi muotoa "rakas uskovainen" tai "sinähän uskot jeesukseen". Ateisti ei voi keskustella uskovaisten kanssa uskosta ellei osaa manipuloida.

        Jos haluaa argumentoida uskontoa vastaan olematta töykeä uskovaisesta on vedottava tunteisiin ei järkeen. Ilmeisesti ehkä uskovaiset suhtautuu positiivisemmin jos keskustelun alussa latelee tunteellista lässytystä ja korusanoja järkevien syiden sijaan. Myöhemmin voi sitten perustella tunteelliset lässytykset faktoilla, koska niitä on.

        Nyrkkisääntö: hokekaa sanaa "rakkaus" niin johan uskis kuuntelee.


    • aina vaan

      Uskovaiselle pitää puhua kuin pikkulapselle, jonka henkisellä tasolla uskis onkin. Sivistyssanoja ja ironiaa pitää välttää, niitä uskis ei tajua aivan kuten eivät lapsetkaan. Jos keskustelee kirjallisesti, niin kannattaa välttää pitkiä lauserakenteita ja kirjoittaa mahdollisimman lyhyttä ja tönkköä kieltä. Kaikki yhdys sanat voi kirjoittaa valmiiksi erikseen eli kääntää tekstin valmiiksi uskiksen ymmärtämälle kielelle.

      Rationaalisia perusteita ja tieteellisiä faktoja pitää välttää viimeiseen asti, koska ne ovat uskikselle lähinnä kirosanoja ja esimerkkejä Saatanan töistä. Kehäpäätelmät pitää mukisematta hyväksyä aukottomiksi todisteiksi, koska ne ovat ainoat todisteet mitä uskis osaa mistään koskaan esittää. Ja kaikki uskisten seli-seli-selittelyt voikin aina automaattisesti jättää sitten omaan arvoonsa, eli sinne Aivottomien Ajatusten mappiin (AA-mappi) josta ne ovat lähtöisinkin.

      Logiikkaa ei kannata vaatia, koska uskis ei ymmärrä mitä sellaisella edes tarkoitetaan ja jos ymmärtääkin, niin kertoo sinulle ystävällisesti että nämä uskonasiat kun ovat logiikan tavoittamattomissa. Mihin sinä voit aina vastata, että kun sinua ei kiinnosta sellaiset asiat jotka ovat normaalin terveen järjen tavoittamattomissa.

      • puusilima_

        tämänpäivän parhaat naurut :D:D:D:D

        *kierii lattialla ja ulvoo naurusta*


    • Kirjoita minulle!

      En minä Sinua solvaa!
      Ja googleta "Uskonnot Suomessa" , niin saat oikeampaa tietoa kuin täältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      159
      4035
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2627
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      88
      2089
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1884
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1774
    6. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      27
      1078
    7. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1065
    8. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      28
      765
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      62
      763
    10. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      141
      761
    Aihe