Eri indoeurooppalaisissa kielissä on saman sukuisia sanoja, joiden f-äänne lausutaan toisissa kielissä P.nä. Esim. poisson - fish ja father - pater. Eli jossain vaiheessa p-kirjain on alettu ääntää f:nä tai toisin päin.
Mutta kas kummaa, suomalais-ugrilaisissa kielissä on tapahtunut sama ilmiö! Esim. fecske - pääskynen, fej - pää jne.
Miten voi olla mahdollista että kahdessa täysin eri kieliryhmässä on voinut tapahtua täsmälleen samanlainen eriytyminen saman äänteen kohdalla? Aika uskomaton sattuma.
Mutta kas kummaa, suomalais-ugrilaisissa kielissä on tapahtunut sama ilmiö! Esim. fecske - pääskynen, fej - pää jne.
Miten voi olla mahdollista että kahdessa täysin eri kieliryhmässä on voinut tapahtua täsmälleen samanlainen eriytyminen saman äänteen kohdalla? Aika uskomaton sattuma.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toisaalta ns. kantagermaanissa, toisaalta jossain unkarin kielen esihistorian vaiheessa tapahtunut äänteenmuutos p > f on foneettisesti melko yksinkertainen. Välivaiheeksi voidaan olettaa voimakkaasti aspiroitunut p.
Vertaa ph-yhdistelmän käyttöön f:n merkkinä; tämä johtuu perimmältään siitä, että kreikan kielen fii-kirjain ääntyi aspiroituneena p:nä vielä silloin, kun roomalaiset rupesivat kirjoittamaan kreikkalaisperäisiä sanoja latinalaisin kirjaimin ja käyttivät fiin vastineena ääntämystä kuvaavaa PH:ta. Kreikassa tapahtunut muutoskin siis on samantapainen kuin ensimmäisen germaanisen äänteensiirron mukainen mutta kaiken todennäköisyyden mukaan siitä yhtä riippumaton ugrilaisella taholla tapahtunut.
Kielihistoriassa on monta muutakin äänteenmuutosta, jotka ovat tapahtuneet aivan eri suunnilla, ilman mitään yhteyttä toisiinsa mutta samantapaisista foneettisista syistä. Esim. ti > si (usein välivaiheiden kautta) on tapahtunut sekä joissakin romaanisissa kielissä että suomessa, ja ki > tši on tapahtunut sekä myöhäisantiikin latinassa että joissakin suomensukuisissa kielissä. Usein maantieteellisen välimatkan lisäksi ajallinenkin etäisyys sulkee syysuhteen mahdollisuuden pois.