Poliitikon keskimääräinen älykkyystaso?

AJT

MEMORANDUM (pienellä näytöllä eivät edes kirjaimet näy kunnolla)

Mielestäni ihmisellä, joka jossain EU:n parlamentissa miettii "voidaanko grillaminen kieltää" ei ole kaikki ruuvit kohdallaan. Kukaan tervejärkinen ei nimittäin kysy, eikä hullullakaan ole aikaa kaikkien grillaamista valvoa. Siinä jälleen yksi malliesimerkki EU:n suurista päätöksistä, sekä siitä älyllisen järjen määrästä ja kapasiteetista mitä sen paikan pyörittäminen vaatii...

Aivan yhtä hyvä "KUPLA" on tämä ns. lobbaaminen. Idean isä lienee joku keskieurooppalainen pummipoliitikko, joka keksi oivan tavan tehdä itseleen hieman lisätienistiä ja ilmaisia huveja. Terve järki yksinkertaisesti sanoo, että asiat asioina ja lobbaus on silkkaa poliitikkojen keksimää kusetusta.

No sitten tulee tämä perustuslakirumba (?), jonka ohessa kaikki hölmöt käyvät allekirjoittamassa jokin asiakirjan edes tietämättä mitä seuraumuksia allekirjoituksesta on tai mitä asiakirja pitää sisällään. Tyypillistä hölmöilyä ja hätäilyä pienen maan edustajilta. Ettekö osaa sanoa "EI ENNENKUIN TIEDÄN MIHIN NIMENI PISTÄN", vai takaatko kavereittesi lainat samalla periaatteella sokkona. Ulos EU:ssa tälläinen sakka! Siellä ollaan pitämässä Suomalaisten puolta, eikä hölmöilemässä, joten on sitten aika lopettaa ne hölmöilyt.

Maanviljelyksen kannalta asia ainakin osin näyttää ratkeavan ulkohyyskässä istunnon loppuvaiheessa, jolloin jokaiselle välähtää mihin EU:ta voi esimerkiksi käyttää sen viimeaikaisten voohotusten perusteella. Vieraantuneet kaupunkilaispoliitikot, joista osa selvästi pervoja, yrittää ohjata muiden kehitystä. Hävetkää, katukaa ja ottakaa opiksenne.

Åke Tyvi

29

3228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halme marsalkaksi

      Poliitikotko tyhmiä? Pyytäisin saada muistuttaa, että viime syksynä Halme vietiin Iltalehden kustannuksella puolueettomaan Mensan älykkyystestiin. Hänen ÄO:kseen saatiin 130. Pyri samaan.

      • Triple Nine

        Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, joilla on korkeampi ÄO kuin Tony Halmeella. Tuo tulos 130 edustaa sellaista hieman keskimääräistä heikomman yliopisto-opiskelijan tasoa. Tyypillisiä ammatteja tuollaisen älykkyystason omaaville ovat esimerkiksi opettaja tai kirjanpitäjä.

        Samaanko pitäisi todellakin pyrkiä? Siinä voi joutua hakkaamaan päätään kumivasaralla varsin pitkään, että pääsisi tuolle tasolle...

      • kkk
        Triple Nine kirjoitti:

        ...nimittäin täällä sitä kykitään kotiäitinä ja Mensan jäsenkirja plakkarissa...eipä ole paljoa apua näissäkään hommissa. Ei tee joku äo ketään autuaaksi, muuta tarvitaan kansanedustajankin työssä...miten olis sivistys?

      • Pakana(M)
        kkk kirjoitti:

        Eikö ole kuitenkin kivempaa olla älykäs, kotiäitinäkin, kuin vähemmän älykäs? Osaat suomen kielen kieliopinkin paremmin kuin ÄO 90 -kotiäidit.

        Voihan siinä kykkimisen ohessa ilahduttaa itseään uudella hienolla Mensalaisella (oikein värikannet!):-) Sivujakin enemmän kuin koko edellisessä vuosikerrassa... Vai lukisinko sittenkin mieluummin koko Päätalon tuotannon uudestaan?

      • kkk
        Pakana(M) kirjoitti:

        Eikö ole kuitenkin kivempaa olla älykäs, kotiäitinäkin, kuin vähemmän älykäs? Osaat suomen kielen kieliopinkin paremmin kuin ÄO 90 -kotiäidit.

        Paljonpa riemua siitä täällä neljän seinän sisässä on...mutta onpahan jotain millä brassailla. =) Olisko sitä vähemmän älykkäänä sitten helpommin tyytyväinen elämäänsä...luonnekysymys taitaa enemmän olla.

      • kkk
        Triple Nine kirjoitti:

        Voihan siinä kykkimisen ohessa ilahduttaa itseään uudella hienolla Mensalaisella (oikein värikannet!):-) Sivujakin enemmän kuin koko edellisessä vuosikerrassa... Vai lukisinko sittenkin mieluummin koko Päätalon tuotannon uudestaan?

        Mahtuu muuten hyvin Aku Ankka-kansioihin tuo uusi lehti...=)

      • Triple Nine
        kkk kirjoitti:

        Mahtuu muuten hyvin Aku Ankka-kansioihin tuo uusi lehti...=)

        Itse olen huomannut, että säilyttämisen arvoiset numerot mahtuvat yllättävän pieneen tilaan ;-) (No, olihan yhdessä numerossa pari ihan hyvää vitsiä...).

      • kkk
        Triple Nine kirjoitti:

        Itse olen huomannut, että säilyttämisen arvoiset numerot mahtuvat yllättävän pieneen tilaan ;-) (No, olihan yhdessä numerossa pari ihan hyvää vitsiä...).

        ...niin paras paikka säilyttää lehteä on tietenkin sohvapöydällä puolihuolimattomasti muitten lehtien joukossa ja kaapata se vieraitten tullessa häveliäästi turvaan, ei kuitenkaan niin nopeasti etteivät he ehtisi huomata mikä lehti se oli. Niinpä toivon tosiaan että Mensan logo painettaisiin kanteen isommalla. =)

      • älykkyydestä
        Triple Nine kirjoitti:

        Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, joilla on korkeampi ÄO kuin Tony Halmeella. Tuo tulos 130 edustaa sellaista hieman keskimääräistä heikomman yliopisto-opiskelijan tasoa. Tyypillisiä ammatteja tuollaisen älykkyystason omaaville ovat esimerkiksi opettaja tai kirjanpitäjä.

        Samaanko pitäisi todellakin pyrkiä? Siinä voi joutua hakkaamaan päätään kumivasaralla varsin pitkään, että pääsisi tuolle tasolle...

        Halmeen tulos ollut 128?Toisaalta se on keskitasoa parempi.Yliopisto-opiskelijoiden älykkyden tasoon en ota kantaa.Olen jostakin lukenut,että keskimäärin se olisi n.115 ja siitä ylöspäin.Todennäköisesti matemattisia aineita opiskelevilla se on korkeampi.Itsekin olen yliopisto-opiskelija ja olen pärjännyt opinnoissani hyvin,älykkyysosamäärääni en ole testannut,mutta veikkaisin sitä keskinkertaiseksi.

      • Triple Nine
        älykkyydestä kirjoitti:

        Tuo lukemasi lukema 115 on todennäköisesti ilmoitettu käyttäen keskihajontaa 16, kun taas Suomessa käytetään tyypillisesti keskihajontaa 24. Eli tuo 115 olisi suomalaisella asteikolla noin 122 (eli parempi kuin 82,5 prosentilla väestöstä).

      • niin
        kkk kirjoitti:

        ...niin paras paikka säilyttää lehteä on tietenkin sohvapöydällä puolihuolimattomasti muitten lehtien joukossa ja kaapata se vieraitten tullessa häveliäästi turvaan, ei kuitenkaan niin nopeasti etteivät he ehtisi huomata mikä lehti se oli. Niinpä toivon tosiaan että Mensan logo painettaisiin kanteen isommalla. =)

        ja sitten tietenkin haastat vieraat shakkiin ja tämän jälkeen kerrot heille kuinka paljon käytännön elämässä 20 pistettä enemmän älykkyystestissä näkyy työelämän haasteiden ratkomisen tuloksissa

      • Triple Nine
        niin kirjoitti:

        ja sitten tietenkin haastat vieraat shakkiin ja tämän jälkeen kerrot heille kuinka paljon käytännön elämässä 20 pistettä enemmän älykkyystestissä näkyy työelämän haasteiden ratkomisen tuloksissa

        Juuri tuontyyppisen asenneilmapiirin ansiosta monet mensalaiset eivät ole kertoneet jäsenyydestään edes ystävilleen, saatikka puolitutuille tai työkavereille.

        Jos kerrot juoksevasi 10000 metriä alle puolessa tunnissa (ja se vielä pitää paikkansa), niin tyypillinen reaktio on: "Wau! Sepä hienoa!". Jos kerrot olevasi älykkäämpi kuin 98% väestöstä, niin reaktio on useimmiten: "So what! Kuvitteletko olevasi jotenkin muita/minua parempi!".

        Tämä johtuu varmaan siitä, että älykkyys on niitä harvoja asioita, joita jokaisella on mielestään riittävästi.

        Aivan sama onko kyseessä älykkyys vai joku muu ominaisuus, jossa ihminen on selvästi rotunsa huipulla, sillä brassailu ärsyttää, luulen. Se, että omaa korkean ÄO:n ei ainakaan minussa aiheuta muuta kuin ihastusta, onhan se virallinen älykkyyden mittari Eri asia, miten usein sitä tarvitsee kertoa?

        By the way, mikä siinä on pointti, kun kuuluu mensaan? Onko se ainut paikka, jossa voi keskustella tulematta väärinymmäretyksi?

        Eipä sitä tule juuri maailmalla huudeltuakaan, jotenkin sitä asiaa noloilee. Mihinkään flirttipuheisiin ei ainakaan naisihmisen pidä heittää kuuluvansa Mensaan, sen kuullessaan kylmenee monesti karskimpikin uros. Eli hyvin tarkka kannattaa olla missä yhteyksissä asiasta keuhkoaa...työpaikkaakin hakiessa kannattaa harkintaa käyttää, jos haen paikkaa nakkikioskin yövuorosta ei ehkä kannata äo:taan minään kovin hyvänä meriittinä mainostaa, melkein päinvastoin. Työnantaja olettaa että luen jotain tosi konstikasta tiedekirjaa samaan aikaan kun nakit kuivahtavat korpuiksi.

        En pelaa muuten shakkia, se on mulle ihan liian aikaaviepää ja konstikasta. Päden yleistiedolla ja sekin on ihan kiva keino ärsyttää toisia, jos sellaista haluaa. Välillä sitä haluaa.=)

        Mensaan kuulumisen pointti tuntuu monelle olevan se että kun kerran sinne pääsee niin liittyy myös. Hyvin harva jäsen sitten osallistuu aktiivisesti yhtään mihinkään, itse en ole ainoassakaan miitingissä käynyt. Kunhan tosiaan omaksi riemukseni liityin.

      • MambaM
        kkk kirjoitti:

        ...nimittäin täällä sitä kykitään kotiäitinä ja Mensan jäsenkirja plakkarissa...eipä ole paljoa apua näissäkään hommissa. Ei tee joku äo ketään autuaaksi, muuta tarvitaan kansanedustajankin työssä...miten olis sivistys?

        Sinä et ole Mensaa nähnytkään.

      • Triple Nine
        MambaM kirjoitti:

        Sinä et ole Mensaa nähnytkään.

        Kuinkahan kyseinen henkilö sitten tietää, millainen vain jäsenille toimitettava lehti on ilmiasultaan?

        Tiedätkö sinä?

      • kkk
        MambaM kirjoitti:

        Sinä et ole Mensaa nähnytkään.

        ...etkä sinä älykästä katsetta peilistä...tai sukukalleuksiasi oman kaljamahasi alta...mistä näitä riittää?

      • MambaM
        Triple Nine kirjoitti:

        Kuinkahan kyseinen henkilö sitten tietää, millainen vain jäsenille toimitettava lehti on ilmiasultaan?

        Tiedätkö sinä?

        Tähän ei kannata muuta sanoa.

      • kkk
        MambaM kirjoitti:

        Tähän ei kannata muuta sanoa.

        Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...ota oppia.

      • MambaM
        kkk kirjoitti:

        ...etkä sinä älykästä katsetta peilistä...tai sukukalleuksiasi oman kaljamahasi alta...mistä näitä riittää?

        "...etkä sinä älykästä katsetta peilistä...tai sukukalleuksiasi oman kaljamahasi alta...mistä näitä riittää?"

        Ei olisi kirpaissut noin jos olisit Mensan jäsen. He he. Koita nyt edes opetella käytöstapoja.

      • MambaM
        Triple Nine kirjoitti:

        Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, joilla on korkeampi ÄO kuin Tony Halmeella. Tuo tulos 130 edustaa sellaista hieman keskimääräistä heikomman yliopisto-opiskelijan tasoa. Tyypillisiä ammatteja tuollaisen älykkyystason omaaville ovat esimerkiksi opettaja tai kirjanpitäjä.

        Samaanko pitäisi todellakin pyrkiä? Siinä voi joutua hakkaamaan päätään kumivasaralla varsin pitkään, että pääsisi tuolle tasolle...

        "Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, joilla on korkeampi ÄO kuin Tony Halmeella."

        130 äo:lla Halme sijoittuu 10-15% älykkäimmän Suomalaisen joukkoon.

      • kkk
        MambaM kirjoitti:

        "...etkä sinä älykästä katsetta peilistä...tai sukukalleuksiasi oman kaljamahasi alta...mistä näitä riittää?"

        Ei olisi kirpaissut noin jos olisit Mensan jäsen. He he. Koita nyt edes opetella käytöstapoja.

        Sinulle tuntuu eniten kirpaisevan. Luonnollehan se käy kun nainen on älykkäämpi. Päätän omalta osaltani tämän nerokkaan keskustelun tähän. Hyvää jatkoa ja pinnistä pinnistä...jos sittenkin sieltä peilistä näkyisi jotain...

        Se on oikeasti parempi, että päätät keskustelun tästä aiheesta koska et aivan pysy totuudessa. Niin muuten ihan vaan tiedoksi, että Mensan testi ei perustu peiliin katselemiseen.

      • Triple Nine
        MambaM kirjoitti:

        "Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, joilla on korkeampi ÄO kuin Tony Halmeella."

        130 äo:lla Halme sijoittuu 10-15% älykkäimmän Suomalaisen joukkoon.

        130 äo:lla Tony Halme on älykkäämpi kuin noin 90% suomalaisista. Se tarkoittaa samalla sitä, että noin 10% suomalaisista on älykkäämpiä kuin Halme. 10 prosenttia hieman yli viisimiljoonaisesta kansasta on noin puoli miljoonaa ihmistä. Onko tässä sinulle jotain liian vaikeaa?

        Menisit nyt vaan takaisin sinne apukoulun penkille. Saattaisit jopa oppia, että on fiksumpaa kirjoittaa "Ei pidä paikkaansa" verrattuna omaan otsikkoosi "Ei pidä paikkansa"...

      • vielä älykkyydestä
        Triple Nine kirjoitti:

        Tuo lukemasi lukema 115 on todennäköisesti ilmoitettu käyttäen keskihajontaa 16, kun taas Suomessa käytetään tyypillisesti keskihajontaa 24. Eli tuo 115 olisi suomalaisella asteikolla noin 122 (eli parempi kuin 82,5 prosentilla väestöstä).

        Jaksa uskoa,että keskiverron suomalaisen yliopisto-opiskelijan älykkyysosamäärä olisi poikkeuksellisen korkea,dippainsseilläkin sen pitäisi olla noin 130,mutta Suomessahan dippainssejä koulutetaan sen verran paljon,että kaiketi se äo on siellä alempana.

        Mutta älykkyys on vain yksi ominaisuus,jota yliopisto-opiskelijalta vaaditaan,muita tärkeitä ominaisuuksia ovat pitkäjänteisyys,sinnikkyys,motivaatio ja hyvät istumalihakset:).myös nopea lukutaito ja hyvä muisti ovat hyödyksi,suurimmaksi osaksihan opiskelu on juuri kirjojen lukemista,tämä pätee ainakin humanistisen tiedekunnan ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan aineisiin.

    • Nuuska Natu

      Miten ihmeessä nämä älykkyyskeskustelut menevät aina pippelin mittailuksi. Myönnän henkilökohtaisesti olevani tyhmempi kuin haluaisin olla. Olisi hienoa ymmärtää korkeampaa matematiikkaa tai osata tulkita röntgendiffraktiokuvioita, mutta kun ei osaa niin ei osaa. Suurin osa tutkijoistakin on niin kaulaansa myöten syvällä oman kapean tutkimusalansa suossa, että isompi kuva ei hahmotu. Älyään ei tarvitse hirveästi haastaa, kun painii jatkuvasti vain samojen ongelmien kanssa. Kaikkien tieteilijöiden pitäisi mielestäni harrastaa matematiikkaa ihan vain siitä syystä, että se on vaikeaa ja kehittää näin ollen aivoja kokonaisvaltaisesti - vähän sama kuin perusvoimaharjoittelu urheilijoille.

    • Ennakkoluuloja

      Moi vaan kaikille poliitikotkin on ohmisia.

    • Politiikkojen ominaisuuksia ja olemassaoloa ei heidän älykkyytensä selitä. Ne selittävät ainoastaan heidän äänestäjiensä älykkyyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2635
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2233
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      87
      1971
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1695
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1636
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1626
    8. 91
      1563
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe