Toisinaan näkee kuinka kristityt juuttuvat turhanaikaiseen keskinäiseen kinasteluun ulkoisesta vesikasteriitistä, vaikka kyse on vain pelkästä muodollisuudesta.
Se todellinen vesikaste tulee taivaasta Isältä Jumalalta ja kyse on vanhurskautuksesta, puhtaasti henkisestä tapahtumasta. On sitten kokonaan eri asia jos sen jälkeen seurakuntaan kuulumaton tahtoo myös liittyä johonkin kristilliseen seurakuntaan ulkoisen kasteriitin kautta.
Minäkin olen vauvana kastettu luterilaiseen kirkkoon ja saanut vanhurskautuksen Jumalalta vuonna 1996. Tuo vauvaksteeni oli esikuva siitä todellisesta vesikasteesta, jonka sain vuonna 1996. Muuta ei tarvita.
Vesikaste=Vanhurskautus
9
168
Vastaukset
- one baptisma
Jumalalla on vain yksi kaste yhdelle ihmiselle. Hen baptisma, jossa hen on lukumäärää ilmaiseva sana.
Silloin kun lapsi kastetaan Jeesuksen käskyn valtuutuksin nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin silloin tuo lapsi ja ihminen on tullut ikuisiksi ajoiksi kastetuksi.
Jumalalta ei sen jälkeen ole enää muuta kastetta odotettavissa. Uuden liiton kaste on yksi. hen baptisma.
Se on täysin eri asia jos menet villitsevien henkien perässä ja koet niiden henkien voimavaikutuksia, mutta mitään kristillisiä kasteita ne eivät enää ole.
Henki ja vesi ja veri pitävät yhtä ja todistavat YHDESSÄ kristillisessä kasteessa.- hirvas
vauvakaste kadotuksen kaste, jollei kastehetkellä ole suulla tunnustanut Jeesusta Herraksi ja uskoa Häneen.
Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta JOKA EI USKO, se tuomitaan kadotukseen.
Siis pelkkä kaste ei pelasta ketään. - opetti,
hirvas kirjoitti:
vauvakaste kadotuksen kaste, jollei kastehetkellä ole suulla tunnustanut Jeesusta Herraksi ja uskoa Häneen.
Mark. 16:16
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta JOKA EI USKO, se tuomitaan kadotukseen.
Siis pelkkä kaste ei pelasta ketään.että meillä on oikeus kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Hän on meille opettanut. Eli saamme ilolla viedä vauvamme kasteelle ja sen jälkeen saamme opettaa hänelle kaiken, minkä Jeesus on meille opettanut:), eikö se olikin aivan ihanaa, opettaa kastettu lapsi uskomaan Jeesuksen opetuksiin. Jumala kyllä kastaa opin saaneen ja siihen uskovan omalla ajalla taivaallisella kasteella, josta Johannes sanoi, että minun jälkeeni tulee Hän, jonka kengän paulojakaan en ole kelvollinen avamaan ja HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ JA TULELLA.
- hirvas
opetti, kirjoitti:
että meillä on oikeus kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä Hän on meille opettanut. Eli saamme ilolla viedä vauvamme kasteelle ja sen jälkeen saamme opettaa hänelle kaiken, minkä Jeesus on meille opettanut:), eikö se olikin aivan ihanaa, opettaa kastettu lapsi uskomaan Jeesuksen opetuksiin. Jumala kyllä kastaa opin saaneen ja siihen uskovan omalla ajalla taivaallisella kasteella, josta Johannes sanoi, että minun jälkeeni tulee Hän, jonka kengän paulojakaan en ole kelvollinen avamaan ja HÄN KASTAA TEIDÄT PYHÄLLÄ HENGELLÄ JA TULELLA.
on jotain aivan muuta kuin ihanaa, kun vauvelinne eivät aikusena edes tiedä mikä on Jumala.
- kirjoitukseesi,
sillä minut, joka myös olen vauvana kastettu, Jumala kastoi omalla ajallaan ja sen kasteen yhteydessä sain myös armolahjoja.
vanhurskautus oppiin nähden.
* Sanoppas nyt, missä kohtaa Raamatussa sanotaan, että vauvakaste vanhurskauttaa, ketään?
* Et voi itsekkään tuollaista satuilua uskoa todeksi?
* Room 10 sanotaan ""
* Mistä ihmeestä siis olet tuollaisen vanhurskautus opin saanut päähäsi? Lutterko sen on sulle valhedellen saanut pääsi pyöralle?
* Raamatusta et mistään saa tukkea oudolle vanhurskautumis opillesi! Et, vaikka punaiselle merelle tai vedenpaisumukselle lähdet kalastelemaan vauvakastetta ja sen antamaa vanhurskautusta;)En vaittänyt vauvakasteen vanhurskauttavan, vaan uudestisyntymisen. Lue uudestaan. Sait laiskanläksyn.
KTS kirjoitti:
En vaittänyt vauvakasteen vanhurskauttavan, vaan uudestisyntymisen. Lue uudestaan. Sait laiskanläksyn.
jos luulet vauvakasteen uudestisynnyttävän, mitä eroa, molemmat luulot menee metsään, jos Raamatulla tarkastellaan uudestisyntymistä ja vanhurskautumista!
* Sano piumpaum vauvakasteelle ja sen vaikuttamalle uudestisytnymiselle, ei niillä ole mitään tekemistä Raamatun pelastus ja uudestisyntymisen ja uskovien kasteen kanssa, ja ovat siis aivan turhaa ihmis touhua.Mohikaani_27 kirjoitti:
jos luulet vauvakasteen uudestisynnyttävän, mitä eroa, molemmat luulot menee metsään, jos Raamatulla tarkastellaan uudestisyntymistä ja vanhurskautumista!
* Sano piumpaum vauvakasteelle ja sen vaikuttamalle uudestisytnymiselle, ei niillä ole mitään tekemistä Raamatun pelastus ja uudestisyntymisen ja uskovien kasteen kanssa, ja ovat siis aivan turhaa ihmis touhua.En puhunut vauvakasteen uudestisynnyttävän mitään. Laiskanläksysi jatkuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle442992Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362631Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532584Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1022258Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle482094Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3421893- 1501546
- 731408
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231188Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281175