Itsetuhoajatukset

Miten _ajattelemalla_ itsemurhaa kukaan voisi saada mitään lisähuomiota?

Asia ei ole noin yksinkertainen; tuo on vaan helppo selitys manipuloivan persoonan käyttäytymismallille - tietylle tunne tyypille. Eivät yleensä ole vaarassa tehdä sitä mitä uhkaavat tekevänsä.
Todellisuudessa: Riskialtteimmat eivät sano mitään. Eivät kerro vaikka kysyisi. Tällainen "tapa" jättää yleensä eniten avoimia kysymyksiä omaisten pohdittavaksi. Miksi? Miksi ei pyytänyt apua ? jne jne.
En lähde tässä latomaan syitä; ehkä kyse on loppupeleissä satunnaisista motiiveista.(jokaisen mielikuvitus riittää keksimään jonkin syyn. Yksilön psyyke määrittelee ajatusten suunnan, eli mitä tahansa ei välttämättä pyöri kenen tahansa päässä....)

Epäilen että kyse on yksinkertaisesti siitä että kokee tuskaa - aivan kuin joku kiduttaisi sinua jatkuvasti. Voi olla että aivomme eivät tee eroa jatkuvan ja erittäin intensiivisen kivun ja jatkuvan henkisen tuskan välillä.
Vielä hypoteettisemmin; jokin saa ihmisen kuvittelemaan kuolemansa.
Tämä olisi jonkinlaisen neurokemiallisen sekaannuksen aiheuttama tila, ja se laukaisisi ajatukset kuolemasta.
Koska tunnetila missä ajatukset syntyvät on yleensä tuskan hallitsemaa ryhtyisi ajatukset harhailemaan kohti mahdollisia toimenpiteitä.
Tässä vaiheessa aivot käsittelevät asiaa aivan samalla tavalla kuin mitä tahansa ajatusta josta pyritään tekoihin.

Eli, itsemurhan tekee henkilö joka pystyy. Tämä on tavallaan itsestään selvää, mutta hienojakoisempi tutkimus kaiketi paljastaisi pieniä eroja aivojemme toimeenpanevien aivoalueiden eroissa.
(tästä on jo todisteita. jonkinlainen seretonergisten reseptorin profiili esiintyy monilla uhreilla. Selittää myös sitä että tietyllä mekanismilla toimivat lääkkeet eivät auta. Voivat jopa pahentaa.)
Toiset siis yksinkertaisesti pystyvät toteuttamaan vaadittavan teon.
Aivojemme toimintaa estävien/hillitsevien järjestelmien näkökulmasta: Itsesuojeluvaisto pitää ohittaa.
Tämä ohitus ei välttämättä ole ns. tahdonalaiseen hermostoon kuuluva mekanismi. Toisin sanoen vaikka kuinka haluisi niin ei välttämättä pysty. Harva esim. kutiaa kun kutittaa itseään.

Täysi oletus: Epäilen että itsesuojeluvaisto on refleksi.

Mikäli tämä refleksi "muuttuu negatiiviseksi" (aivan arkipäiväisestä syystä valitsin negatiivisen etuliitteen..) niin silloin ihminen pystyy päättämään päivänsä.

Elämän päättävä päätös on päätöksen teon ääripäässä; sen jälkeen ei tarvitse tehdä päätöksiä. Toisessa ääripäässä on rautainen itsehillintä; ei tee vaikka tuntuu siltä että järki menee tms.
Tässä välissä on tehtävä kaikki arkipäiväiset päätökset, kuten kirjoittaa tämä selostus vaikka todisteet ovat heppoiset.
Todistettu sen sijaan on että ihmisessä on "Stop and Go - tyylinen" eksekutiivinen aivoalue, joka siis hallinnoi päätöksentekoamme. (Tuossa silmiemme takana ja ohimosta ylöspäin.)

Asia on kaiketi, jonkinverran, samankaltainen kuin refleksikaarissa tapahtuvat muutokset:
Esim.
Vauvan jalanpohjan Babinski on positiivinen ja muuttuu negatiiviseksi tietyssä vaiheessa. (jalanpohjan kutina kipristää varpaat ylös. Sitten alaspäin, aikuisella.)
Mikäli aikuisen Babinskin on positiivinen, niin voi olettaa että hermostossa on häiriö joka viittaa sairauteen....

PS.Elokuvasta: - Yksi lensi yli käenpesän (Jack Nicholson jne.) saa hyvän kuvan siitä mitä tapahtuu mikäli eksekutiiviset aivoalueet pettävät...

Nwofrl kirjoitti:

Asia ei ole noin yksinkertainen; tuo on vaan helppo selitys manipuloivan persoonan käyttäytymismallille - tietylle tunne tyypille. Eivät yleensä ole vaarassa tehdä sitä mitä uhkaavat tekevänsä.
Todellisuudessa: Riskialtteimmat eivät sano mitään. Eivät kerro vaikka kysyisi. Tällainen "tapa" jättää yleensä eniten avoimia kysymyksiä omaisten pohdittavaksi. Miksi? Miksi ei pyytänyt apua ? jne jne.
En lähde tässä latomaan syitä; ehkä kyse on loppupeleissä satunnaisista motiiveista.(jokaisen mielikuvitus riittää keksimään jonkin syyn. Yksilön psyyke määrittelee ajatusten suunnan, eli mitä tahansa ei välttämättä pyöri kenen tahansa päässä....)

Epäilen että kyse on yksinkertaisesti siitä että kokee tuskaa - aivan kuin joku kiduttaisi sinua jatkuvasti. Voi olla että aivomme eivät tee eroa jatkuvan ja erittäin intensiivisen kivun ja jatkuvan henkisen tuskan välillä.
Vielä hypoteettisemmin; jokin saa ihmisen kuvittelemaan kuolemansa.
Tämä olisi jonkinlaisen neurokemiallisen sekaannuksen aiheuttama tila, ja se laukaisisi ajatukset kuolemasta.
Koska tunnetila missä ajatukset syntyvät on yleensä tuskan hallitsemaa ryhtyisi ajatukset harhailemaan kohti mahdollisia toimenpiteitä.
Tässä vaiheessa aivot käsittelevät asiaa aivan samalla tavalla kuin mitä tahansa ajatusta josta pyritään tekoihin.

Eli, itsemurhan tekee henkilö joka pystyy. Tämä on tavallaan itsestään selvää, mutta hienojakoisempi tutkimus kaiketi paljastaisi pieniä eroja aivojemme toimeenpanevien aivoalueiden eroissa.
(tästä on jo todisteita. jonkinlainen seretonergisten reseptorin profiili esiintyy monilla uhreilla. Selittää myös sitä että tietyllä mekanismilla toimivat lääkkeet eivät auta. Voivat jopa pahentaa.)
Toiset siis yksinkertaisesti pystyvät toteuttamaan vaadittavan teon.
Aivojemme toimintaa estävien/hillitsevien järjestelmien näkökulmasta: Itsesuojeluvaisto pitää ohittaa.
Tämä ohitus ei välttämättä ole ns. tahdonalaiseen hermostoon kuuluva mekanismi. Toisin sanoen vaikka kuinka haluisi niin ei välttämättä pysty. Harva esim. kutiaa kun kutittaa itseään.

Täysi oletus: Epäilen että itsesuojeluvaisto on refleksi.

Mikäli tämä refleksi "muuttuu negatiiviseksi" (aivan arkipäiväisestä syystä valitsin negatiivisen etuliitteen..) niin silloin ihminen pystyy päättämään päivänsä.

Elämän päättävä päätös on päätöksen teon ääripäässä; sen jälkeen ei tarvitse tehdä päätöksiä. Toisessa ääripäässä on rautainen itsehillintä; ei tee vaikka tuntuu siltä että järki menee tms.
Tässä välissä on tehtävä kaikki arkipäiväiset päätökset, kuten kirjoittaa tämä selostus vaikka todisteet ovat heppoiset.
Todistettu sen sijaan on että ihmisessä on "Stop and Go - tyylinen" eksekutiivinen aivoalue, joka siis hallinnoi päätöksentekoamme. (Tuossa silmiemme takana ja ohimosta ylöspäin.)

Asia on kaiketi, jonkinverran, samankaltainen kuin refleksikaarissa tapahtuvat muutokset:
Esim.
Vauvan jalanpohjan Babinski on positiivinen ja muuttuu negatiiviseksi tietyssä vaiheessa. (jalanpohjan kutina kipristää varpaat ylös. Sitten alaspäin, aikuisella.)
Mikäli aikuisen Babinskin on positiivinen, niin voi olettaa että hermostossa on häiriö joka viittaa sairauteen....

PS.Elokuvasta: - Yksi lensi yli käenpesän (Jack Nicholson jne.) saa hyvän kuvan siitä mitä tapahtuu mikäli eksekutiiviset aivoalueet pettävät...

Mielestäni hyvin pääteltyjä juttuja. Itsemurhaa yrittäneenä allekirjoitan tuosta montakin kohtaa.

"Riskialteimmat eivät puhu".

Pitää paikkansa, koska ne jotka todellakin haluavat päättää päivänsä, eivät halua tulla estetyksi. Sitä ennen on kyllä todennäköisesti ollu jo kausi, missä näitä hätähuutoja on sanottu ääneenkin, ja ehkä apuakin haettu. Kun apua ei kuitenkaan saa, vaan välittömästi leimataan manipuloivaksi persoonaksi joka vain hakee huomiota, mitäpä jää jäljelle kuin lopettaa itsensä.

" Epäilen että kyse on yksinkertaisesti siitä että kokee tuskaa ..... Tämä olisi jonkinlaisen neurokemiallisen sekaannuksen aiheuttama tila, ja se laukaisisi ajatukset kuolemasta.
Koska tunnetila missä ajatukset syntyvät on yleensä tuskan hallitsemaa ryhtyisi ajatukset harhailemaan kohti mahdollisia toimenpiteitä. "


Pätkin vähän.. Eli olisiko niin, että jatkuva tuska saa aikaan tuon tilan, ja siis varsinkin niin, että tuskalle ei ole näkyvissä mitään loppua. Esim. kovankin kivun kyllä kestää haluamatta kuolla, kun on tiedossa että se loppuu x hetken kuluttua. Mutta kukapa istuisi vapaaehtoisesti hammaslääkärin tuoliin, määrämättömäksi ajaksi, kenties loppuiäksi, ja avaisi suunsa että lekuri saa alkaa kiskomaan hampaita irti, poraamaan hermoon tms.



" Täysi oletus: Epäilen että itsesuojeluvaisto on refleksi.

Mikäli tämä refleksi "muuttuu negatiiviseksi" (aivan arkipäiväisestä syystä valitsin negatiivisen etuliitteen..) niin silloin ihminen pystyy päättämään päivänsä.

Elämän päättävä päätös on päätöksen teon ääripäässä; sen jälkeen ei tarvitse tehdä päätöksiä."



Ja kun päätöksen on tehnyt, kaikki tuntuu selkeältä ja yksinkertaiselta, ja järkevältä, mikä vain helpottaa varsinaista toteuttamista, koska tuska päättyy siihen paikkaan, siis jo ennen toteuttamista. Ainakaan itse en ole koskaan sitä ennen, enkä sen jälkeen kokenut yhtä vaikuttavaa sisäistä rauhaa. Kaikki palaset ikäänkuin loksahtivat kohdalleen.