Miehen yölliset soitot? argh...

pupuliinii

Olemme tavanneet miehen kanssa kerran treffeillä. Hän päätyi luokseni nukkumaan, ja myös vähän pussailimme, ei muuta.

Tämän jälkeen hän on kerran päivällä ehdottanut tapaamista, mutta minua ihmetyttävät lähinnä hänen yölliset soittonsa viikonloppuisin. Hän on nyt monta kertaa soittanut 1-4 aikaan yöllä (joihin en ole vastannut) koska se ärsyttää minua. Miksi mies soittelee tuohon aikaan? Olenko hänelle vain booty call, ja kun baareista ei muuta naista ole löytynyt, hän päättää kokeilla "onneaan" kanssani. VAI onko mies vain yksinkertaisesti ujo, eikä uskalla soittaa minulle muuten kuin kännissä?!

Hänen viime yöllisten soittojen ärsyyntämänä lähetin hänelle viestin, jossa sanoin, eikö hän voisi soittaa normaaliin aikaan, eikö aina keskiyöllä. Tämä kuulosti loukkaantuneelta ja pyyteli anteeksi. :/

16

1891

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastasit päivällä soitettuun treffipyyntöön?

      • pupuliinii

        No siitä kieltäydyin, koska minun olisi pitänyt mennä silloin heti häntä tapaamaan. Mutta selitin hänellä kyllä jälkeenppäin, että syy ei ollut siinä, ettenkö haluaisi häntä nähdä, vaan siinä, että aika oli huono.


      • pupuliinii kirjoitti:

        No siitä kieltäydyin, koska minun olisi pitänyt mennä silloin heti häntä tapaamaan. Mutta selitin hänellä kyllä jälkeenppäin, että syy ei ollut siinä, ettenkö haluaisi häntä nähdä, vaan siinä, että aika oli huono.

        Mies ehdottaa "Nyt heti tapaamme" ja sinulle ei käynyt. Mies otti siitä nokkiinsa.

        Tuntematta miestä, hän saattoi ajatella "Tapasimme yöllä, soitan siis yöllä ja yhteisymmärrys löytyy".


      • pupuliinii
        runontaja kirjoitti:

        Mies ehdottaa "Nyt heti tapaamme" ja sinulle ei käynyt. Mies otti siitä nokkiinsa.

        Tuntematta miestä, hän saattoi ajatella "Tapasimme yöllä, soitan siis yöllä ja yhteisymmärrys löytyy".

        Hän on minua 8 vuotta nuorempi, joten voi tosiaan olla epävarmuutta en tiedä... :/ Nyt tuntuu hieman pahalta että suutuin hänen yösoitoistaan, mutta tuli semmoinen olo, että tämä on vonkaamassa vain yhtä asiaa. Tai siis hyppäsin siihen johtopäätökseen, vaikka en edes vastannut puheluihin... :( Nyt hän ei varmaan uskalla enää soittaa ollenkaan..


      • pupuliinii kirjoitti:

        Hän on minua 8 vuotta nuorempi, joten voi tosiaan olla epävarmuutta en tiedä... :/ Nyt tuntuu hieman pahalta että suutuin hänen yösoitoistaan, mutta tuli semmoinen olo, että tämä on vonkaamassa vain yhtä asiaa. Tai siis hyppäsin siihen johtopäätökseen, vaikka en edes vastannut puheluihin... :( Nyt hän ei varmaan uskalla enää soittaa ollenkaan..

        ja ehdota tapaamista, mikäli pidät miestä tutustumisen arvoisena. Varaudu siihen, että hän haluaa tavata heti.
        Tapaamispaikaksi ehdota rauhallista paikkaa.

        Yöllisistä soitoista saa suuttua, vaikka et tiennyt mitä asiaa hänellä olisi ollut.
        Älä kuitenkaan ota niitä puheeksi, kun on jo pyytänyt anteeksi.


    • tuo kuulostaa

      siltä, että "juuri nyt minulla ei ole mitään muutakaan tekemistä, niin soitanpas".

      Yösoitot on ärsyttäviä ja niistä saa loukkantuakin. Tuo, että keskellä päivääkin treffiehdotus olisi pitänut käydä sulle just sillä sekunnilla, niin se on liikaa vaadittu. Ja jos mies olisi ollut kiinnostunut sinusta oikeasti, niin sen saman puhelun aikana olisi kyllä saatu sovittua jokin molemmile sopiva treffiaika.

      Sinuna pysyisin erossa miehesä, sillä ei hän sinusta muuta halua kuin just sen hetken huvia kun hänellä sattuu aikaa olemaan.

      • pupuliinii

        Itseasiassa ehdotinkin siinä samaisessa puhelussa silloin päivällä hänelle että tavataan seuraavana päivänä tai sitä seuraavana. Mutta ei pä kuulunut miehestä mitään ennen kuin vasta 1 aikaan yöllä... Eli semmoinen olo minullekin tuli, että soittelee sitten kun "huvittaa" kun ei parempaakaan seuraa ole löytynyt... Parempi varmaan unohtaa koko mies, ja etsiä semmoinen joka on innokkaasti tapaamassa einkä ole vain joku "viihdyke" silloin jos huvittaa..


      • pupuliinii kirjoitti:

        Itseasiassa ehdotinkin siinä samaisessa puhelussa silloin päivällä hänelle että tavataan seuraavana päivänä tai sitä seuraavana. Mutta ei pä kuulunut miehestä mitään ennen kuin vasta 1 aikaan yöllä... Eli semmoinen olo minullekin tuli, että soittelee sitten kun "huvittaa" kun ei parempaakaan seuraa ole löytynyt... Parempi varmaan unohtaa koko mies, ja etsiä semmoinen joka on innokkaasti tapaamassa einkä ole vain joku "viihdyke" silloin jos huvittaa..

        Unohda koko mies ja säästyt monelta murheelta


    • antanut..

      ymmärtää, mutta et ole ymmärtänyt antaa. Nyt mies ulosmittaa saatavansa tässä muodossa.

      • pupuliinii

        No olisinkin varmaan antanut jos mies soittaisi edes ihmisten aikoihin. Mikään huora en kumminkaan ole, joka vastaa puhelimeen 24/7. ;p


    • jenzsku

      ehkä se on ihastunut suhun? En tiedä mutta mun ex soitti aika usein yöllä mulle sillonkun se oli tullut kaverilta tai baarista (sillon vielä kun ei asuttu yhdessä) ja nyt yksi mies kuka on ihastunut munhun niin on soittanut mulle pari kertaa kun se on kävellyt baarista kotiin. Tosin en jaksanut sillon viime kerralla vastata. Ei ne mitään pilluu ole vongannut. juteltu niitä näitä ja saanut kuunnella kuin ihana olen ja pälä pälä. Voihan se "sun" miehes ujokin tietty olla....

      • pupuliinii

        No voi ei... nyt mä en tiedä mitä ajatella tästä tyypistä. Eli jos on vain seksin perässä, mutta mistäs sitä tietää vaikka olisikin vain ujo/ihastunut? argh...


      • ..........
        pupuliinii kirjoitti:

        No voi ei... nyt mä en tiedä mitä ajatella tästä tyypistä. Eli jos on vain seksin perässä, mutta mistäs sitä tietää vaikka olisikin vain ujo/ihastunut? argh...

        Et kai sä näiden viestien perusteella tee päätöstä mitä siitä miehestä ajattelet? Soita sille, sovi treffit ja pidä luuris äänettömällä yöllä jos puhelut häiritsevät.


    • hajauttaja

      Myönnän itse aikanaan syyllistyneeni myös noihin, muista en tiedä mutta aika hyvin pupuliinii olit syytkin haarukoinut kohdilleen tai epäilyt niistä.

      Viina tai siis aamu yön humala teettää monenlaista heille jotka viel yrittävät roikkua mukana vaikka merkit ovat sen verran selviä että kannataisi etsiä elämään muuta kuin epätoivoista yritystä siitä ei seuraa miehelle muuta kuin pettymystä, morkkista ja itsetunnon vajoamista.

      Kannattaa miesten muidenkin kuin minun jo hyvissä ajoin tajuta että sitä joko on tai sitten ei ole ja jos ei ole niin naiset voi unohtaa ja hakee ne naiset kotoakin jos sattuu että joku nainen huomaa että jotain on, mutta siihen asti me jotka olemme oppineet pysymme kotona emmekä soittele naisille enään enään edes humalassa aamuyöstä ja ovista kuljemme sujuvasti aina ensimmäisenä.

      hyvää kevättä naisille ihanaisille

    • soittelee

      yöllä, monena yönä

      • mielipiteeseen

        Sillä se on totta. Minulle on yks k..pää soitellut noin nelisen vuotta ja öiseen aikaan, tiettyyn aikaan tiettynä päivänä. Se on jo sairasta ja tyyppi onkin narsistinen. En aio koskaan vastata ja kaipa se on seuraa löytänyt, jostain muusta. Ei kiinnosta.

        Joten älä kuvittelekaan, että kyse on ujoudesta. Vaikka olisi kuinka helvetin ujo mies, jos on kiinnostunut, voi hän laittaa viestin päivälläkin. Vaan ne, jotka HYÖTYMISTARKOITUKSESSA juoksevat perässä (saavat sulta jotain, vaikkapa hetken kuulla ääntä tai sen että huomioit heidät) soittelevat yöaikaan, ei siis normaalit ihmiset.
        Narsistille riittää, että vastaat puhelimeen, se hullu ei tajua jättää.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      123
      1672
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      153
      816
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      129
      578
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      544
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      50
      482
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      439
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      431
    Aihe