suomussalmella käydessäni söin waljusrieskaa, joka oli TOSI maukasta.olisiko kenelläkään ohjetta siihen.
waljusrieska
5
6684
Vastaukset
- Assessor
kannattaisi kysyä Ämmän Leipomosta, jos vaikka paljastaisivat sinulle leipänsä reseptin. Muussa tapauksessa kannattaa kokeilla kainuulaisen ohrarieskan reseptillä:
Götha ja Reima Rannikon Kainuun leipä –kirjan mukaan perinteisesti ”Kainuulle tunnusomainen paksu rieska tehtiin ohrasta. … Nesteenä rieskataikinassa käytti emäntä kylmää vettä, piimää tai piimän ja veden sekoitusta. Tavallista parempaa rieskaa tuli, kun käytettiin juustoleivästä jäänyttä heraa. … Kylmään liemeen emäntä liotti karkeat suolat ja vastasi kädellä joukkoon rieskajauhoja, joita ammensi kousikalla tai pelekalla jauhoämpäristä. Vastaaminen kävi parhaiten rahilla tukevatekoisessa rieskaämpärissä. Voimia, oikein hartiavoimia joutui emäntä kovaa taikinaa vastatessaan käyttämään. Lisäksi taikina oli niin kylmää, että leipojan kättä punoitti. Taikinaa ei saanut vaivata liiaksi eikä myöskään seisottaa valmiina pitkään, sillä muutoin olisivat kylmät aineet lämmenneet ja rieskoista olisi tullut sitkeitä. … Rieskojen leipominen aloitettiin heti, kun taikina oli tehty. Kaikki oli järjestetty valmiiksi: ison pirtinpöydän kansa oli käännetty niin, että alapuoli, leivinpöytä, oli tullut esille. … Jauhot ja tarpeelliset leiväntekovehkeet oli otettu esille, pelekka, pistinpuikko, leivinlasta. Jopa pöytä oli valmiiksi jauhotettu ohrajauhoilla. Emäntä kaapi lastalla taikinan rieskaämpäristä pöydälle. … Taikinaa muokattiin hetki jauhoissa, pyöriteltiin paksuksi pötköksi ja leikattiin lastalla sopivan kokoisiksi paloiksi. … Koska taikina oli kovaa, sitä piti aluksi leipoa nyrkillä painaen ja kämmenellä voimakkaasti taputellen. Tästä leipomistavasta johtuukin nyrkkirieskan nimi. … Jokaisella emännällä oli oma rieskamalli. Tekotapa ja rieskan koko menivät perintönä äidiltä tyttärelle ja ne olivat usein samantapaiset koko suvun naisilla. Suurimmillaan rieskat leivottiin tuuman paksuisiksi ja parin vaaksan läpimittaisiksi. … Hyvin tehty rieska oli kauniin pyöreä ja sileä sekä reunoistaan ehyt … Vaivattua taikinaa pyöriteltiin käsien välissä pöytää vasten, jolloin siitä muodostui paksu kiekko. Rieska paineltiin nyrkillä suunnilleen oikean kokoiseksi ja muotoiseksi. Pinta jauhotettiin. Rieska tasoiteltiin ja siliteltiin etukämmenellä molemmin puolin. Keskiosaa silittäessä painettiin kädellä voimakkaammin, jolloin rieska jäi reunoilta paksummaksi. … Työn täytyi tulla nopeasti valmiiksi, sillä muuten taikina kuivui … Kun rieska oli valmiiksi leivottu, se pisteltiin puutikulla. … Kylmät rieskat oli saatava nopeasti paistetuiksi kuumassa eli äkeässä uunissa, sillä vain silloin niistä tuli murakkaita. … Rieska ei saanut liiaksi »rusehtua». … Kypsät rieskat nostettiin limittäin pankolle liinan päälle jäähtymään. Valmiit rieskat tuotiin pöytään sellaisinaan ja niistä sai kukin taittaa itselleen palasia.”
Vanhanajan nyrkkirieska
0,5 l jääkylmää vettä
½ rkl suolaa
9-10 dl karkeita ohrajauhoja (rieskajauhoja)
Uuni pitää lämmittää valmiiksi ennen taikinan tekemisen aloittamista (ks. ohjeet ed.). Uunin lämpötila on 300 ºC. Nykyaikana rieskataikina on tehtävä pehmeäksi eikä sitä saa vaivata pitkään, ettei syntyisi sitkoa, sillä hyvän rieskan pitää olla mureaa. Hyvin karkeat jauhot on lisättävä varovasti taikinaan, ettei siitä tule liian kovaa. Rieska on kypsä, kun se on saanut hiukan väriä pohjaan ja pintaan, tuntuu kevyeltä ja kumajaa pohjaan koputettaessa.
Lähde: Götha ja Reima Rannikko, Kainuun leipä- ja jeskamandeera
tuossahan menee päivä jos jaksaa koko litania lukea
- Hilpeä
Ei se oo yhtään sama. Kainuun rieska on kova, mauton ja ohut kengänpohja. Waljusrieskassa on hiivaleipäjauhoja ja ohrajauhoja sekä hiivaa, öljyäkin näkyy olevan. Ehkä sen pystyis jotenki soveltamaan.
Just eilen ostin kokeeksi tuollasen rieskan, en oo vielä maistanut.
- pipa
kiitos ohjeesta, kattava oli ja ihan loppuun asti luin ennenkuin leipasin ohjeen mukaan.
just ja just hampaat "rieskaan" kykeni joten täytynee soveltaa lisäämällä muitakin jauhoja. periksi en anna ennenkuin saan jollainviisiin muistuttamaan ostorieskoa.- ko kahtelin
http://terhinkeittiossa.blogspot.com/2006/11/kainuulaisia-herkkuja.html
4 annosta
2 dl vettä
4 dl ohrajauhoja
0,5 tl suolaa
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Kun uuni on valmis, sekoita kylmään
veteen ohrajauhot ja suola. Jaa taikina pellille neljään osaan ja
painele taikina litteiksi leiviksi. Pistele taikinan pintaan
haarukalla reikiä ja paista n. 15 minuuttia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841369- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370818- 142769
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76622
- 56604