Olen katsonut sarjasta vain pari jaksoa, mutta fanitan noita "kääkkiä" todella! Sarjaan on tietysti valittu hyvin pieni otos vanhuksia, mutta silti se muutti kuvani eläkeläisistä täysin.
Vanhuksiin kohdistuu varmaan vielä enemmän ennakkoluuloja kuin nuoriin ihmisiin. Osa nuorisosta kuitenkin mielletään tuleviksi menestyjiksi, vaikka osaa pidetäänkin suunnilleen nuorisorikollisina. Mutta mikä on ensimmäinen mielikuvanne vanhuksista?
Häpeäkseni myönnän että itselläni se on juuri se valittava "ennen kaikki oli paremmin" etuilija.
Olisin aika iloinen jos olisin tuossa iässä ylipäänsä hengissä, saati sitten noin pirtsakka kuin nuo kävyt tuossa ohjelmassa. Nehän on ihan liekeissä!
K-70
12
380
Vastaukset 12
- hajua
kyseisestä ohjelmasta, mutta oletettavasti se ei liity catminttiin, eikä täällä tänään oikein muusta puhuta.
- Kettulaatikossa
taas ei mitään hajua catmintistä, jos ei nyt likööriä tarkoiteta... :(
- sirpamaikkarilta
sitä ohjelmaa. Mutta sattuneista syistä oon aika paljon tekemisissä vanhusten kanssa. Ja monen mummon ansiota on myöski se että mä jaksan tän alan töitä tehdä.
Ja jostain syystä mä suorastaan rakastan kiukkusia ja dementtejä mummoja. Tekis mieli adoptoida joka ikinen. Ne on ihan huippuja ne ei mieti sitä miltä näyttäät kameran eessä tai mitä niistä ajatellaan. Ne on vaan ihan omia ittejään, niin hyvin ku kameran eessä vaan voi olla. ...
- ...........
Olis vaan sinunkin kannattanut katsoa kaikki osat kyseisestä sarjasta. Todella tylyä kohtelua tuli suurimmalta osalta vanhuksista alkuvaiheessa, mutta helmet erottuivat joukosta. Ei ole iästä kiinni kokea uusia asioita vaan persoonasta.
- Kettulaatikossa
en ollut aina maisemissa kun sarja tuli.
Kiehtovaa tuo heittäytyminen ja innostuminen. Pisti itseänikin miettimään kuinka usein tulee "käyttäydyttyä normaalisti" kun tekisi mieli tehdä jotain repäisevää.
Se oli aivan mahtava jakso jossa vanhuskööri tapasi Uniklubin pojat, se tunnelma jotenkin huokui töllön lasin läpi sieluun.
Lisää tällaista viihdettä!
parhaimmista ystävistäni, noin 10 v. sitten, oli 80 v. nainen.
Puhuttiin paljon kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.
Ei ikä mitään ratkaise, asenteet elämään ne jyllää.
ps. minä sitten esiinnyn ky. ohjelmassa parinkymmenen vuoden kuluttua.- Danskuu
pahemmin tiedä, mitä ohimennen kuullut vain.
Tuohon: Mutta mikä on ensimmäinen mielikuvanne vanhuksista?
-niin mun ensimmäinen mielikuva vanhuksista on aina sama: sängyssä makaa vaipoissa ja makuuhaavoissa ja ruoka menee tosi nestemäisenä soseena. (sairaalassa työskennellyt hoitaja, olen aikoinani. Tosin sairaala työskentely oli kakkos työni, ykkös kolmivuorotyön lisäksi)
Siinä on mun käsitys vanhuksesta. Ikähän ei katso milloin ihminen on tosi vanha vaan se milloin ihminen tuntee ja rupee rapistumaan, niin on vanha.
Mun isoisä reilusti päälle 90kybäsenä, melkein 100-vuotisena delas "pystyyn" eli omassa kodissaan omatoimisena nukkuessa. Se olis jotain ja sinne pyritään, köpötellen. :))- Kettulaatikossa
tullut tutuksi tuo sinunkin "ensimmäinen mielikuva", ehkä juuri siksi ilahduinkin niin kovasti tästä.
Että on olemassa muunkinlaista elämää vanhana. Tuo innostaa ainakin mua elämään mahdollisuuksien mukaan siten että pysyisi virkeänä, eikä päätyisi sinne sängynpohjalle. - Danskuu
Kettulaatikossa kirjoitti:
tullut tutuksi tuo sinunkin "ensimmäinen mielikuva", ehkä juuri siksi ilahduinkin niin kovasti tästä.
Että on olemassa muunkinlaista elämää vanhana. Tuo innostaa ainakin mua elämään mahdollisuuksien mukaan siten että pysyisi virkeänä, eikä päätyisi sinne sängynpohjalle.meen sit vanhempana kuntosalin senioritunneille ja soitan kitaraa ja rumpui ja käyn joraamassa. Sitten mä voisin lapsenlapsilleni ja ehkä lapsenlapsenlapsilleni opettaa kepposia, ihan vaa syystä, että mun lapset tekevät mulle kepposia, niin ei niiden piä sit päästä yhtään helpommalla ainaskaan. :))
- on tosi positiivinen
Oletteko huomanneet, että yleensä vanhukset (yli 70-vuotiaat) ovat paljon iloisempia ja hymyilevämpiä kuin tavan kansalaiset?
Hmm, johtuu varmaan siitä, että tiukkikset saavat sydärin viiskymppisinä.- Kettulaatikossa
luonnekin varmaan vaikuttaa eliniän pituuteen. Tosin on niitäkin kärttyisiä känttyjä, jotka elävät vaan piruuttaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241185Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.78781Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää46506- 36505
- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86472- 19466