Kuinka moni uskoo vielä Kieferiin?

Nicolas Kiefer on tekemässä mielestäni paluutaan
vielä tosissaan. Rutinoitunut Becker kaatui 6-4,6-3,
vaikka Kiwi oli ollut pelaamatta jonkin aikaa.

Kiefer on parhaimmillaan äärimmäisen kilpailukykyinen ja Tommy Haasia mielestäni henkisesti valovuoden edellä.
Sääli vaan,että massakausi alkaa pian,jossa Kiwi
on aika surkea.Tosin Kieferin kannattaa nyt vain keskittyä pelaamaan jenkkikiertueella eikä edes
ajatella tulevansa pelaamaan Euroopan massakentille lukuunottamatta Masters turnauksia ja Ranskan avoimia. Tosin pelkästään jenkkikiertueella pelaaminen ei lupaa hyvää menestykselle Euroopassa vaan usein päinvastoin.

Kiwi täyttää heinäkuussa 31 vuotta,joten vaikea uskoa,että Kiefer sen ikäisenä pystyisi palaamaan Top 20:een. Tosin hyviä tuloksia,kuten QF ja SF
paikkoja tullee vielä parin kolmen vuoden ajan.
Mielestäni Kiefer on motivoitunut ja aina innokas pelaaja eikä ole ollut pahoja loukkaantumisia,
mutta toisaalta tennis kehittyy..

Federer sanoo pelaavansa 35 vuoteen asti,joten miksi ei Kieferikin jos rahkeet riittää..
Pärjääkö yli 30-vuotias pelaaja ATP kiertueella näitä nuoria superlahjakkuuksia vastaan nykypäivänä???
5210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>Pärjääkö yli 30-vuotias pelaaja ATP kiertueella näitä nuoria superlahjakkuuksia vastaan nykypäivänä???

Tietenkin pärjää, mutta ei toki ehkä joka kerta voita. Ja nuorille tekee hyvää hävitä vanhalle äijälle. Se kasvattaa.

Äänestä
  • 14 kpl 1970 luvulla syntyneitä eli 28 vuotta täyttäneitä. 36 kpl 50 joukossa ovat 19-27v.

    30v täyttäneitä ei ole muita kuin Moya, Canas, Kiefer ja Santoro 50 joukossa. Kukaan 30v ei ole ollut top 10 sitten Agassin.

    vastaus kysymykseen: ei pärjää kuin jotku harvaiset teräspapat ja niilläkään harvoin asiaa top 10.

    nykyään suurin osa pelaajista lopettaa uransa 29-32v

    Äänestä

näin viime syksynä ystävyysottelun kiefer-jarkko ja kyllä kiefer siinä ainakin antoi hieman tasapaksun kuvan itsestään...kaikki osa-alueet olivat kyllä kunnossa muttei mikään ollut kovin ihmeellinen. No, verkolla oli kyllä oikein taitava ja tuota verkkopeliä kannattaisi hänen ajaa näin vanhoilla päivillään enemmän sisään, on kuitenkin varsin hyvä syöttäjäkin. En kuitenkaan usko että aivan top20-tekjiäksi enä nousee, ehkä lähelle 30:tä kylläkin ja ottaa vielä 1-2- kisavoittoa pienemmissä kisoissa.

Äänestä

Kieferihän oli noin vuoden pois kilpakentiltä rannevamman takia kesäkuusta 2006 kesäkuuhun 2007, mutta teki väkevän paluun loppuvuodesta 2007 selviytymällä mm. Madridin Mastersin välieriin.

Ite kyllä vähän epäilen, saavuttaako Kiefer vielä ATP-turnausvoittoa urallaan, sillä sen verran paljon on nykyään nuoria ja nälkäisiä pelaajia tavoittelemassa samoja titteleitä. Kaiken loksahtaessa kohdalleen veikkaan, että hän tulee kuitenkin käväisemään vielä top-30:ssä.

Kiefer on tähän mennessä ollut top-10:ssä lokakuusta 1999 toukokuuhun 2000 ollen parhaimmillaan sijalla 4, jonka hän saavutti tammikuussa 2000.

Äänestä

Kieferille ehdotuksesi kisoista, jotka hänen tulisi sinun mukaan pelata, hän varmaan arvostaisi tällaista hienoa elettä tosi paljon.
Kiwin handynumeron saat Talista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hasi24 kirjoitti:

Nicolas Kiefer on tekemässä mielestäni paluutaan
vielä tosissaan. Rutinoitunut Becker kaatui 6-4,6-3,
vaikka Kiwi oli ollut pelaamatta jonkin aikaa.

Kiefer on parhaimmillaan äärimmäisen kilpailukykyinen ja Tommy Haasia mielestäni henkisesti valovuoden edellä.
Sääli vaan,että massakausi alkaa pian,jossa Kiwi
on aika surkea.Tosin Kieferin kannattaa nyt vain keskittyä pelaamaan jenkkikiertueella eikä edes
ajatella tulevansa pelaamaan Euroopan massakentille lukuunottamatta Masters turnauksia ja Ranskan avoimia. Tosin pelkästään jenkkikiertueella pelaaminen ei lupaa hyvää menestykselle Euroopassa vaan usein päinvastoin.

Kiwi täyttää heinäkuussa 31 vuotta,joten vaikea uskoa,että Kiefer sen ikäisenä pystyisi palaamaan Top 20:een. Tosin hyviä tuloksia,kuten QF ja SF
paikkoja tullee vielä parin kolmen vuoden ajan.
Mielestäni Kiefer on motivoitunut ja aina innokas pelaaja eikä ole ollut pahoja loukkaantumisia,
mutta toisaalta tennis kehittyy..

Federer sanoo pelaavansa 35 vuoteen asti,joten miksi ei Kieferikin jos rahkeet riittää..
Pärjääkö yli 30-vuotias pelaaja ATP kiertueella näitä nuoria superlahjakkuuksia vastaan nykypäivänä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu